Tulevan lapseni isä on alkanut ottaa etäisyyttä minusta nykyään yhä enemmän, olen rv 16 5. Rakastuin hänessä aikoinaan juuri siihen kun hän ei juonut, lapsirakas, hyvintoimeentuleva ja urheilija. Luonnekin oli kuin minulle tehty: reipas,fiksu ja sama huumorintaju. Ei asuta yhdessä käytännönvuoksi, mutta ollaan tunnettu jo vuosia ja aina vietetty yhdessä arjet. Luotto pelannut ja toistemme perheet on ottaneet meidät hyvin vastaan. Nykyään vaan miestä kiinnostaa enemmän roikkua umpihumalassa aamuun asti ja lähteä vielä jatkoillekin, vaikka olisi edellisenä päivänä luvannut tulevansa minun luokseni selvittelemään päätään. Tänäkin aamuna taas soitti että juhlii vielä tämänkin päivän, eihän se ole kuin viikon sisällä neljäs juopottelupäivä. Elikkä neuvoja kaipaisin ja vinkkejä mitä tekisin tässä tilanteessa?
mitä teen?
uupunut_
4161
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tuo sinun kirjoituksesi herätti monia ajatuksia. Aluksi kirjoitit, että ihastuit mieheesi kun hän ei juonut ja nyt sitten juo monta päivää putkeen. Tuosta ei tule muuta mieleen kuin se, että hän on säikähtänyt sinun raskaaksi tuloa ja jotenkin katuu sitä. Ota asia rohkeasti puheeksi ja kysy suoraan onko näin. Oliko raskaus teidän molemman päätös vai sinun, vahinko?
Toivotaan, että asiat selkenee, ihan jo tulevaisuuden kannalta. Kun maha kasvaa ja raskaus alkaa lähentyä loppuaan niin miehen tuki ja turva on kaikkein tärkeintä.
ja tiedän, ettei oloasi helpota yhtään kuulla, ettet ole todellakaan ainut. Enkä halua nyt yleistää sanoessani, että joillekin miehille on vaikeaa tajuta raskaana olevan naisen tilanne, koska he eivät missään vaiheessa ole niinkän konkreettisesti tietoisia naisen kehossa tapahtuvist muutoksista raskauden edetessä. No tietysti sydänäänet, ultrakuvat, kun potkut tuntuvat ulospäin jne.
Mutta minulla siis on täysin samanlainen tilanne. Kun tulin raskaaksi puolen vuoden yrityksen jälkeen, mieheni oli myös onnensa kukkuloilla asiasta, en osannut kuvitellakaan miten asiat voivat kääntyä päälaelleen lyhyessä ajassa. Tietysti voi olla, että alkuraskauden hormonit jylläsivät niin kovin, etten enää jaksanutkaan katsella hänen touhujaan. Keskustelut ei auttanut.
Hän muuttui pian sen jälkeen kun sain raskaudestani tietää, kuin toiseksi ihmiseksi. Alkoholia meni entistä enemmän, ilmoitti jopa juhannuksen tienoilla lähtevänsä "ryyppäämään", sanoin minä mitä tahansa. Kontroloiva käytös, en siedä sellaista yhtään jos asioista ei voida puhua.
No hänen juomisreissunsa jatkuivat aamun tunneille asti, ainakin olettaisin niin koska hän ei pitänyt yhteyttä.
Tämän jälkeen välimme tulehtuivat niin pahoin, että päätimme ottaa hieman etäisyyttä. Olimme erossa monta kuukautta, kunnes sitten "kohtasimme" jälleen. Sanoin ehdoiksi, että hänen täytyy ottaa myös minut huomioon jatkossa, eikä vaan ajatella mikä itsestä tuntuu hyvältä, koska se ei enää mene niin.
No ei sekään kestänyt kauaa, petti lupauksensa ja muuta, en jaksanut kantaa vastuuta toisesta isosta lapsesta kun yksi on jo mahassa.
No nyt eron jälkeen ei ole mies pahemmin yhteyksiä pidellyt, edes niissä merkeissä että kysyisi kuinka hänen tuleva lapsensa voi. No se on häneltä pois, ei minulta. Niin minä olen ajatellut.
Mutta palataan takaisin sinun tilanteeseesi, tuossa vaiheessa kun miehellä on noin pitkät putket menossa, ei asia ole enää leikin asia. Todellakaan.
Eli oletko yrittänyt puhua asiasta hänelle? Tai edes maininnut, että hänen touhunsa häiritsee sinua.
Minä vaan sanon, että olen itse myös joutunut kokemaan isäni juomisen ihan pienenä tyttönä (mm. luulen että jotkin traumaperäiset fobiat ovat peräisin näiltä ajoilta). En toivo sitä kenellekään lapselle, ja jos mies ei pysty olemaan juomatta odotusaikana, se voi kehkeytyä helposti ongelmaksi myöhemminkin.
Elikkäs minä olen pian 24v ja mies 28v. Ja mieheni käytös on kyllä muuttunut juuri tämän raskauden aikana, eli kohta 3kuukakautta (saimme tietää raskaudesta rv7, yllättäen) mutta kerroin heti miehelleni raskaudesta kun sain kuulla tulokset labrasta, oli ihan onnesta soikea. Ainakin niin käyttäytyi, halasi lujaa ja sanoi heti että vauva saa tulla. Kertoi pian sukulaisilleen että saadaan vauva, esitteli ultrakuvia ja alkoi jo miettimään tulevia kummeja. Raskauden mahdollisuus on ollut kyllä aina koko suhteemme ajan, emme ole käyttäneet ehkäisyä ja siitä tiesimme molemmat. Neuvolassakin mies on käynyt mukanani. Hänen työnsä ei ole ihme kyllä hänen juomisen takia kärsinyt, mutta pian lomautukset lähestyy ja sitä pelkään eniten, meneekö suunta vielä pahempaan. Minä käyn hoitaalan koulua ja töitä. Niin ja erilleen asutaan siks koska kumpikin on halunnut pitää vaan omaa asuntoaan. Tulojen vuoksi myös näin.
...jatkokysymystä mieleen.
Muuttuiko mies raskauden myötä vai jo aiemmin? Vaikka kuvailet suhteenne lähtökohtia hyviksi (luottoa löytynyt, perheet ottaneet hyvin vastaan jne), kuinka tiivistä yhteiselonne on ollut, mitkä ovat käytännön syyt joiden vuoksi ette kuitenkaan ole vakiintuneet yhteen asumaan ja mitä ajattelitte tehdä tälle asialle kun teistä tulee perhe?
Tiedän oikein hyvin, että on käytännön syitä, joiden vuoksi yhteisasuminen ei onnistu: asumme miehen kanssa erillään myös "käytännön syistä" ja olen rv 26, ensimmäinen lapsemme tulossa. Eli en tätä pidä mitenkään ihmeellisenä asiana, mutta herättäähän se mietteitä että mitkä kenelläkin ne käytännön syyt on - niihin on helppo vedota jottei tarvitse vakiintua ihan lopullisesti...ja sitten kun lapsi on tulossa, vakiintuminen "uhkaakin" toista kautta ja paniikki iskee. Onhan lapsi lopullinen side teidän välille.
Niin ja oliko raskaus todella aidosti molempien ajatus ja suunnitelma? Minkä ikäisiä olette; ts. onko juhlimiset "pääsääntöisesti" ehditty juhlimaan vai vieläkö menovuosia riittää?
Jos raskaus oli yllätyspaukku, voin jossain määrin ymmärtää että joillakin isillä saattaa tulla paniikkireaktio, mutta luulisi korjausliikkeen tulevan viimeistään muutamassa viikossa. Ja että tuleva isäkin pyrkisi asiaa käsittelemään muutenkin, kuin bilettämällä päiväkausia (eikö muuten miehen työt/opiskelut jo kärsi rilluttelusta?).
Oma, ehkä tönkkö ja aloittajan aiheesta sivuun lipeävä mielipiteeni on, että kannattaisi tutkailla tiivistä yhteiselämää jokin aikaa ennen kuin lähtee perhettä perustamaan. Toki yllätyksiä tulee matkaan niin kuin sinun kohdalla, kerrot että olette tunteneet vuosia ja siitä huolimatta jotain tällaista ilmenee vasta ihan uudessa elämäntilanteessa. Mutta noin yleisesti...tuntuu että moni haksahtaa melko tuntemattoman kumppanin kanssa lisääntymään ja sitten ollaan ihmeissään, kun arki ei toimi tai osoittautuu ihan toiseksi.
Mutta takaisin asiaan: kysyit neuvoja ja vinkkejä. Puhukaa tästä, mitä muuta voisi vinkata. Puhu miehelle mitä tunnet ja ajttelet ja katso mihin se johtaa. Jos kyse ei ole yhden tai kahden viikon tapahtumista, vaan pidemmästä "viihtelystä", onhan siinä riski että mies katoaa jonnekin yöelämään tai itse väsyt tilanteeseen, ahdistut jne. Varmasti on miehiä, jotka viihdevaihteelta on palanneet takaisin suhteeseen ja olleet hyviä isiä & puolisoita, mutta on myös niitä joille alkosta on tullut isompikin ongelma ja muutoksesta pysyvämpikin elämäntapa. Niinpä kannattaa viestiä miehelle jos ja kun tämä on sinule ongelma, että tilanne on noteerattu ja toivot häneltä enemmän tukea/läsnäoloa/mitä se sinun kohdalla onkaan.