Onko systema toimiva laji, olen harjoitellut jujutsua ja krav magaa mm ja näissä lajeissa oli ideaa, miten on venäläisen Systeman laita, kun jotkut jutut näyttää toimivilta ja jotkut taas semmoisilta, joihin en usko j aika hittasti tekevät kun katsoo videoclippejä.
Onko lajia harjoitelleita, joilla vertailukohtaa muihin lajeihin ja toimivuuteen.
Onko Systema toimiva
Kiinnostaa asia
1
532
Vastaukset
- ajatukset.
Ensinnäkään en tunne systemaa omakohtaisesti, mutta eikös se ole aika paljon hermopäätteiden manipulaatiota ja joitain lukkoja? Joten oma osansa silläkin tietysti on. En osaa sanoa kannattaako sitä kokeilla, mutta en tietysti lähde myöskään arvostelemaan toisten harjoittelua. Yleensä turhat liikkeet ovat sellaisia, joita kannattaa välttää. Ja parhaiten tähän päästään sillä, että harjoittelussa hikoillaan kunnolla. Sellainen on hyvää harjoittelua.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2993597Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell291996Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.441626- 841471
Hallintooikeus..
"Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.881208- 1431159
- 811064
Olen rakastunut
varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.951002Kannattaa ymmärtää se asia
että mitään stalkkausta tai hakkerointia ei tapahdu. Oikeasti kannattaa tutkituttaa päänsä.211846Jos se joskus oli molemminpuolista
niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.61777