En tiedä minne muuallekaan kirjoittaisin. Jotenkin tuntuu että kirjoitan tänne turhaan, mutta mitäs sitten? En parempaakaan tekemistä nyt juuri keksi. Asuin suunnilleen vuoden yksikseni. Aluksi meni tosi huonosti, ahdisti todella paljon muutamat ensimmäistä viikkoa. Sitten sitä jotenkin joutui tyytyä kohtaloonsa. Olin töissä noin puoli vuotta. Ei se ollut ollenkaan mulle mieluista työtä, mutta pakko mikä pakko oli. Lopetin työt kuitenkin kuukautta ennen sopimuksen päättymistä. Mielenterveys alkoi järkkyä tuosta työstä. Tuohon aikoihin kun muutin omilleni kaikkosi kaikki vähäisetkin kaverit. En sopeutunut enää joukkoon. Pikkuhiljaa en käynyt päiväsaikaan enää ulkona vaan aloin valvoa yöt. Lenkkeilin öisin koska silloin oli niin ihanan rauhallista, kaunista eikä kukaan ollut näkemässä. Tämä oli kesäaikaan siis.. Syksyn alussa en enää kestänyt yksin asumista joten muutin äitini luo. Olo helpottui heti! Olisin muuttanut toki samantien toisesta paikasta äitini luokse mutta oli pakko asua tuo vuosi omillaan. Nautin yksinäisyydestä, nautin todella paljon. Mutta en kestä yksin asumista.. Ystävän haluaisin toki myös, mutta mistä niitä löytää? Minulla ei ole harrastuksia. En käy koskaan missään, olen aika ujo. Kaikki päivät vietän kotona ja aika suuri osa päivästä meneekin koneen äärellä. Kouluakaan en käy syystä ja toisesta. Olen nuori ja elämä edessä mutta suurin haaveeni on muuttaa pohjoiseen kauas kaikesta.. Tunnen syvästi kuuluvani sinne. Ainut vaan on juurikin se etten uskalla/pysty/kestä asua yksin. Täällä kotona äitini luona taas tuntuu että tulen sairaaksi jossen sinne pohjoiseen pääse. Tottakai unelmiensa eteen on uhrauduttava, tiedän tämän mutta jotenkin on semmoinen tunne että pystyykö.. Mesekavereita on kaksi joiden kanssa juttelen melkein päivittäin, mutta en jaksa heidän valituksiaan yksin olemisesta vaikka heillä niitä kavereita on. Hetken päästä sanovat että lähtevät kavereiden kanssa jonnekkin. Onko joillakin samanmoisia kokemuksia tai tuntemuksia..?
Muita samanlaisia?
huohhh
3262
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Itse en pysty tekemään töitä: minulle tulee erittäin suuri ahdistus, mikäli joudunkin hakemaan töitä. En tiedä mikä siinä ahdistaa tai pelottaa, mutta tuntuu vain ettei pysty elää, jos joutuu sinne töihin. Pahempi homma sen vuoksi, ettei sitä oikein tuilla loppuelämää pärjää, ja muutenkin on ajatus, että kyllä sitä itsekin haluaisi saada elämän kuntoon, päästä töihin ja ansaita sen verran rahaa, että voisi suunnitella tulevaisuutta, mutta kun ei. Noh, nyt olen käynyt terapiassa ja yrittänyt alkaa muutenkin muuttaa elämääni ja toivon mukaan se tuottaisi edes jonkinlaista tulosta.
Mutta sinun kohdallasi: jos sinä löytäisit jonkun, jonka kanssa voisit yhdessä muuttaa asumaan, sehän olisi varmaan hyvä ratkaisu - itse tein aikoinaan niin, ja helpotti kummasti, kun ei tarvinnut yksin asua, vaan oli joku joka oli siellä kämpässä minun kanssani aina silloin tällöin.
mulla on samanlaisia ajatuksii.. ennen oli vielä syvempiä, nyt vaan lähinnä tuo yksin asuminen. ois joku "turva" olemassa.
asun nyt yksin, mutta haluisin asua yhdessä jonkun kanssa.
olen asunut opiskelija solussa, mutta tilanteeni vuoksi muutin sitten takaisin vanhemmilleni. mietin taas solu asumista, mutta todellisuudessa se ei olemahdollista. stressaannun ventovieraista. tietyllä tasolla täytyy kemioiden toimia.
haluisitko antaa s.posti osoitteesi.. haluaisin kirjoittaa, tutustua. myös muille samoin tunteville.
muhun voi myös ottaa yhteyttä.
[email protected]
tuli vastauksia :D Nojoo, olishan se kiva jos olisi joku jonka kanssa voisi asua.. Tosin ei sitä nyt ihan kenen kanssa vain muuttaisi saman katon alle. Toiseen tutustuminenkin veisi oman aikansa. Mutta spostini on [email protected] jos joku haluaa kirjotella..