Valitus kunnanjohtajan valinnasta

Seppäs Jussi teki valituksen kunnanjohtajan valinnasta.... nyt keskustelua kehiin.
762890
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 76

Vanhimmat

valittiin

Äänestä
  • ...tullut itse valituksi. Kovasti on pyrkinyt mm. eduskuntaan eikä ole päässyt. Pienen kylän pienet ympyrät.

    Äänestä

  • Eiköhän ole ihan sama,kuka tuommosessa käpykylässä on kunnanjohtaja.jos siihen on jo mies valittu,niin antakaa sen hoitaa hommansa.

    Äänestä

Kaatuiko homma muotoseikkaan, pätevyyteen
vai eikö valittu ollutkaan kaikkien mieleinen"valittu"?
Ei, vaikka kunnanvaltuusto vakain mielin ja yksissätuumin valinnan nuijivat.
Sain Jussin valituksesta(Kainari) sen käsityksen ettei aivan kaikki valintaa ennen laaditut kriteerit olisikaan täyttyneet henkilön kohdalla.
On se, on se hommaa.. Pätevä ei olekaan muodolliseti pätevä?

Äänestä

huonopa oli häviäjä, tuskimpa omia osakkeita nostaa valituksilla

Äänestä

kuinkas muuten.

Äänestä
  • Onko Seppänen tekemässä vallankeikauksen ja syrjäyttämässä Tapanisen ja Rantaneuvoksen tämän lajin aurueena tässä kylässä.

    Äänestä

  • diagnoosi kirjoitti:

    Onko Seppänen tekemässä vallankeikauksen ja syrjäyttämässä Tapanisen ja Rantaneuvoksen tämän lajin aurueena tässä kylässä.

    Joo justiinsa, eikö se rantaneuvos valittanut tuloksettomasti papin valalista, nyt saatu seuraaja valiitajaksi näihin maallisiin vaaleihin

    Äänestä

Jos on asetettu pätevyysvatimukseksi korkeakoulututkinto, niin ei se tradenomin tutkinto siihen riitä. Siinä mielessä Jussi on vahvoilla. Samoin jos valinta on tehty ilman tasapuolista vertailua niin nurinhan tuo menee, että paukahtaa.
Taisi olla sen verran politiikaa pelissä, että silmät sumeni tasapuoliselta kohtelulta...

Äänestä

Nyt on mennyt Jussilla höpsis, kun värkkäsi valituksen. Jussi paljasti nyt viimeistään karvansa ja osoittaa nyt itse valituksellaan, että olisi ollut täysin sopimaton kunnanjohtajan virkaan. Eikö Jussi ole vieläkään oppinut, että demokratiassa on enemmistö oikeassa ja tässä kunnajohtajan vaalissa oli kysymys yksimielisestä päätöksestä. Edes Jussin oma puolue ei kannattanut häntä. Ilmeisesti omansa olivat havainneet Jussin pikkusieluisuuden eivätkä halunneet ottaa minkäänlaista riskiä omanpuolueensa ehdokkaan osalta. Olivatpahan tässä asiassa kokomuuslaiset kerrankin kaukaa viisaita.
Sitä paitsi valittu uusi kunnanjohtaja täyttää kaikilta osin viran muodolliset kriteerit, eli turha Jussin oli ruveta hammastamaan asiassa ja vitkuttamaan vaalin laillistumista ja nakkelemaan kapulaita kunnan asioiden hoitoon uuden kunnanjohtan osalta.
Vähintä mitä Seppänen voisi nyt tehdä mokansa suhteen, että toteasi, että menipä ööveriksi ja että harkintakyky petti pahasti. Kun Jussi sisäistää tämän, niin muutahan hän ei voi tehdä kuin perua kiireesti valituksensa.

Äänestä
  • Lainaus KS:n jutusta:
    "...Itsekin kunnanjohtajan paikalle hakenut Seppänen katsoo, ettei Mentilän liiketalouden tradenomin tutkinto ole virkaan soveltuva ylempi tai alempi korkeakoulututkinto..."

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Tradenomi

    Osanneeko hoitaa muitakaan asioita ?
    Voisi aloittaa jatko-opiskelut vaikkapa Googlen käytöstä.

    Äänestä

  • Seppäseltä kirjoitti:

    Lainaus KS:n jutusta:

    Näyttä seppäselle olevan katkera paikkä,kun häntä ei valitukkaan kunnanjohtajaksi. Piti varmaan selvänä että kyllä se suomussalmen oma mies voittaa. Kyllä tuollainen pitäisi pullauttaa kunnalispolitiikasta kokonaan pois. Kyllä seppäsenkin pitäisi kestää tappio niin kuin miehet. Eikä yrittää joitakin katkeria temppuja jälkikäteen !

    Äänestä

  • Mies. kirjoitti:

    Hölmö valittaa kun itsellä housut märät.

    Äänestä

  • Seppäseltä kirjoitti:

    Lainaus KS:n jutusta:
    "...Itsekin kunnanjohtajan paikalle hakenut Seppänen katsoo, ettei Mentilän liiketalouden tradenomin tutkinto ole virkaan soveltuva ylempi tai alempi korkeakoulututkinto..."

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Tradenomi

    Osanneeko hoitaa muitakaan asioita ?
    Voisi aloittaa jatko-opiskelut vaikkapa Googlen käytöstä.

    Tradenomi on ihan pelletutkinto yliopistotutkintoihin verrattuna. Mentilän muut käymänsä markkinointi-instituutin kirjekurssit ja eMBA eivät myöskään ole alempia korkeakoulututkintoja, joten valitus menee heittämällä läpi. Ihmettelen, ettei kukaan kunnassa ole tätä tajunnut tai Tuunainen tai joku muu myös tehnyt valitusta. Tradenomi on käytännössä merkonomin nykyaikaisempi nimitys.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Alempi_korkeakoulututkinto

    Tällä hetkellä Suomessa voi suorittaa seuraavat alemmat korkeakoulututkinnot:

    * elintarviketieteiden kandidaatti (ETK)
    * farmaseutti
    * hallintotieteiden kandidaatti (HTK)
    * humanististen tieteiden kandidaatti (HuK)
    * kasvatustieteen kandidaatti (KK)
    * kauppatieteiden kandidaatti (KTK)
    * kuvataiteen kandidaatti (KuK)
    * liikuntatieteiden kandidaatti (LitK)
    * luonnontieteiden kandidaatti (LuK)
    * maatalous- ja metsätieteiden kandidaatti (MMK)
    * musiikin kandidaatti (MuK)
    * oikeusnotaari (ON)
    * psykologian kandidaatti (PsK)
    * sotatieteiden kandidaatti (SK)
    * taiteen kandidaatti (TaK)
    * tanssitaiteen kandidaatti
    * teatteritaiteen kandidaatti (TeK)
    * tekniikan kandidaatti (TkK)
    * teologian kandidaatti (TK)
    * terveystieteiden kandidaatti (TtK)
    * valtiotieteiden kandidaatti (VTK)
    * yhteiskuntatieteiden kandidaatti (YTK)

    Äänestä

  • FM kirjoitti:

    "Tradenomi on käytännössä merkonomin nykyaikaisempi nimitys" HALOO!!!

    Siinäpä asiallista tietoa, ja kuten huomasitte §Nikkari oli taas oikeassa.

    Muistakaa myös, että Wikipedia on avoin tietosanakirja, johon jokainen saa kirjoittaa mitä haluaa. Todisteeksi kirjasin tämän kunnanjohtajatilanteen Wikipedian Suomussalmen sivulle kohtaan 'Muuta tietoa'

    Äänestä

  • FM kirjoitti:

    Tradenomi on ihan pelletutkinto yliopistotutkintoihin verrattuna. Mentilän muut käymänsä markkinointi-instituutin kirjekurssit ja eMBA eivät myöskään ole alempia korkeakoulututkintoja, joten valitus menee heittämällä läpi. Ihmettelen, ettei kukaan kunnassa ole tätä tajunnut tai Tuunainen tai joku muu myös tehnyt valitusta. Tradenomi on käytännössä merkonomin nykyaikaisempi nimitys.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Alempi_korkeakoulututkinto

    Tällä hetkellä Suomessa voi suorittaa seuraavat alemmat korkeakoulututkinnot:

    * elintarviketieteiden kandidaatti (ETK)
    * farmaseutti
    * hallintotieteiden kandidaatti (HTK)
    * humanististen tieteiden kandidaatti (HuK)
    * kasvatustieteen kandidaatti (KK)
    * kauppatieteiden kandidaatti (KTK)
    * kuvataiteen kandidaatti (KuK)
    * liikuntatieteiden kandidaatti (LitK)
    * luonnontieteiden kandidaatti (LuK)
    * maatalous- ja metsätieteiden kandidaatti (MMK)
    * musiikin kandidaatti (MuK)
    * oikeusnotaari (ON)
    * psykologian kandidaatti (PsK)
    * sotatieteiden kandidaatti (SK)
    * taiteen kandidaatti (TaK)
    * tanssitaiteen kandidaatti
    * teatteritaiteen kandidaatti (TeK)
    * tekniikan kandidaatti (TkK)
    * teologian kandidaatti (TK)
    * terveystieteiden kandidaatti (TtK)
    * valtiotieteiden kandidaatti (VTK)
    * yhteiskuntatieteiden kandidaatti (YTK)

    aika edustava tuo kainarin kuva ;=), kuvaa henkilön persoonaa aika mukavasti..

    Äänestä

  • Olipa taas. kirjoitti:

    "Tradenomi on käytännössä merkonomin nykyaikaisempi nimitys" HALOO!!!

    Tradenomin pelletutkinto perustettiin, kun Suomeen piti vängällä saada ammattikorkeakoulusysteemi keskieurooppalaisen mallin mukaan. Tällä korvattiin entinen merkonomin tutkinto. Näitä ammattikorkeakoulun pelletutkintoja on nykyään joka alalla eikä niitä MISSÄÄN TAPAUKSESSA voi lähimainkaan verrata korkeakoulu- tai yliopistotutkintoihin. Lue vaikka tutkintoon suoritettavat opintoviikko/-pistemäärät kyseisten tutkintojen kohdalta. Tenttikirjallisuutta ei voi verrata mitenkään yliopistotutkintoon, joten on aivan sulaa hulluutta väittää, että tradenomi muka olisi alempi korkeakoulututkinto, koska se ei sitä ole.

    mutta nyt täällä tunnnutaan puhuvan jotta musta tuntuu
    että on tai ei ole. Pankaa perusteltua faktaa mielipiteittenne perään
    molemman asian puolesta niin loppuu kitinä. Vai ottaako siihen
    kantaa loppujen lopuksi joku valamiehistö, joka on taas mitä on.

    Äänestä

  • FM kirjoitti:

    Tradenomi on ihan pelletutkinto yliopistotutkintoihin verrattuna. Mentilän muut käymänsä markkinointi-instituutin kirjekurssit ja eMBA eivät myöskään ole alempia korkeakoulututkintoja, joten valitus menee heittämällä läpi. Ihmettelen, ettei kukaan kunnassa ole tätä tajunnut tai Tuunainen tai joku muu myös tehnyt valitusta. Tradenomi on käytännössä merkonomin nykyaikaisempi nimitys.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Alempi_korkeakoulututkinto

    Tällä hetkellä Suomessa voi suorittaa seuraavat alemmat korkeakoulututkinnot:

    * elintarviketieteiden kandidaatti (ETK)
    * farmaseutti
    * hallintotieteiden kandidaatti (HTK)
    * humanististen tieteiden kandidaatti (HuK)
    * kasvatustieteen kandidaatti (KK)
    * kauppatieteiden kandidaatti (KTK)
    * kuvataiteen kandidaatti (KuK)
    * liikuntatieteiden kandidaatti (LitK)
    * luonnontieteiden kandidaatti (LuK)
    * maatalous- ja metsätieteiden kandidaatti (MMK)
    * musiikin kandidaatti (MuK)
    * oikeusnotaari (ON)
    * psykologian kandidaatti (PsK)
    * sotatieteiden kandidaatti (SK)
    * taiteen kandidaatti (TaK)
    * tanssitaiteen kandidaatti
    * teatteritaiteen kandidaatti (TeK)
    * tekniikan kandidaatti (TkK)
    * teologian kandidaatti (TK)
    * terveystieteiden kandidaatti (TtK)
    * valtiotieteiden kandidaatti (VTK)
    * yhteiskuntatieteiden kandidaatti (YTK)

    Meille opinnoissamme painotetaan, että wikipediaa ei tule pitää luotettavana tietolähteenä, sen vuoksi, että sen sisältö on kaikkien muokattavissa, mielivaltaisesti.

    Seuraava poiminta on tilastokeskuksen julkaisema käsitteiden määrittely. Joten tähän tutkintoseikkaan asia ei todellakaan tule kaatumaan, jota aiemmin julkaistuissa kommenteissa on esitetty.

    "Korkeakoulututkinto
    Väestön koulutusrakenne -tilastossa korkeakoulututkintoihin luetaan kaikki alemman korkeakouluasteen, ylemmän korkeakouluasteen ja tutkijakoulutusasteen tutkinnot.

    Vuoden 2001 loppuun asti korkeakoulututkintoihin luettiin vain korkeakouluasetuksen (464/1998) mukaiset yliopistoissa ja korkeakouluissa suoritetut sekä väliaikaisissa ja vakinaisissa ammattikorkeakouluissa suoritetut tutkinnot" (Tilastokeskus. 2010.)

    Lähteet:

    http://www.stat.fi/meta/kas/korkeakoulututk.html Päivitetty Päivitetty 30.09.2009 Luettu 23.1.2010

    Äänestä

huono häviäjä jo pentuajoista...

Äänestä
  • jussia niin kunnallis- sekä eduskuntavaaleissa.
    Ja käyttänyt (asiamiehenä ) häntä lakimienenä oikeusavustajana.
    Ei oikeus toteutunut. Nyt jussilla kyllä vähän kontrolli ja joku muu
    pettää.

    Äänestä

  • olen äänestänyt kirjoitti:

    jussia niin kunnallis- sekä eduskuntavaaleissa.
    Ja käyttänyt (asiamiehenä ) häntä lakimienenä oikeusavustajana.
    Ei oikeus toteutunut. Nyt jussilla kyllä vähän kontrolli ja joku muu
    pettää.

    Jussi haukkasi nyt kyllä kimpaleen kakkia...

    Äänestä

Jospa joku neuvoksista nousee kuvioihin mukaan.

Äänestä
  • Ikävä todeta, mutta näin taisi nyt käydä. Alkaa olla jo ikää sillä viisiin, että haastavimmat paikat annetaan nuoremmille. Itsestä voi tuntua, että potentiaalia on jäänyt käyttämättä, mutta aiempi esiintyminen julkisuudessa on tehnyt henkilöstä persona non gratan tehtäviin, joissa kysytään laajempaa yhteistyökykyä.
    Ymmärrettävää on, ettei vallanmakua maistanut tahdo luovuttaa. Valta saa tuntemaan itsensä korvaamattomaksi. Joskus luopuminen onnistuu ja ihminen jättää itsestään myönteisen kuvan tuleville polville. Katkera valittaminen kertoo alemmuudentunteesta, häpeästä ja kyvyistä sietää ja käsitellä
    vastoinkäymisiä. Kun ihminen jää riittävän usein ulkopuolelle kaikesta mihin pyrkii, ympyrä pienenee ja
    hän jää lopulta sen keskelle yksin. Sieltä on ryhdyttävä huutamaan ja ikävä kyllä usein myös kostamaan
    katkeroituneena kokemilleen epäoikeudenmukaisuuksille.

    Äänestä

  • Asemamies-58 kirjoitti:

    Ikävä todeta, mutta näin taisi nyt käydä. Alkaa olla jo ikää sillä viisiin, että haastavimmat paikat annetaan nuoremmille. Itsestä voi tuntua, että potentiaalia on jäänyt käyttämättä, mutta aiempi esiintyminen julkisuudessa on tehnyt henkilöstä persona non gratan tehtäviin, joissa kysytään laajempaa yhteistyökykyä.
    Ymmärrettävää on, ettei vallanmakua maistanut tahdo luovuttaa. Valta saa tuntemaan itsensä korvaamattomaksi. Joskus luopuminen onnistuu ja ihminen jättää itsestään myönteisen kuvan tuleville polville. Katkera valittaminen kertoo alemmuudentunteesta, häpeästä ja kyvyistä sietää ja käsitellä
    vastoinkäymisiä. Kun ihminen jää riittävän usein ulkopuolelle kaikesta mihin pyrkii, ympyrä pienenee ja
    hän jää lopulta sen keskelle yksin. Sieltä on ryhdyttävä huutamaan ja ikävä kyllä usein myös kostamaan
    katkeroituneena kokemilleen epäoikeudenmukaisuuksille.

    vielä kovin vanha ole, mutta kyllähän se varmasti vituttaa, kun neljän vuoden välein tuhlaa rahojansa eduskuntavaalikampanjaan ja tulokset ovat kaikkien nähtävillä... Kuvitteleeko jussi todellakin yltävänsä kunnanjohtajan pallille valituksellansa? Kirjoitan jussin nimen tarkoituksella pienellä etukirjaimella, koska nyt hän on todellakin näyttänyt henkisen pienuutensa...

    Äänestä

  • jussin tunteva kirjoitti:

    maksaa vaalikampanjaa, kun hoksaa valita oikean puolueen. Kainuun kokoomuksella on useampi milli tuhlattavaksi vaikkapa seppästen kaltaisiin juppeihin.

    Äänestä

Ei valitus johda mihinkään.

Äänestä
  • Valitus johtaa siihen, että ajattelevat ihmiset pysähtyvät pohtimaan oliko pienen piirin tekemä Mentilän valinta hyvä asia Suomussalmelle.

    Äänestä

  • ex-suomussalmelainen kirjoitti:

    Valitus johtaa siihen, että ajattelevat ihmiset pysähtyvät pohtimaan oliko pienen piirin tekemä Mentilän valinta hyvä asia Suomussalmelle.

    kunnanvaltuusto valinnan on tehnyt ei mikään pieni piiri

    Äänestä

  • rwerw5345 kirjoitti:

    kunnanvaltuusto valinnan on tehnyt ei mikään pieni piiri

    Esitetty valtuustolle noin päätettäväksi ja valtuusto hyväksynyt.Koulutusvaatimuksena näkyy olleen kylläkin alempi tai ylempi korkeakoulututkinto. Niinpä niin, sopisikohan miettiä, mitä se tarkoittaa;-) Enpä ole aivan äskeen moiseen törmännyt, että päätöksenteossa koulutusvaatimus sivuutetaan, hmm.

    Äänestä

  • mielenkiintoistakin kirjoitti:

    Esitetty valtuustolle noin päätettäväksi ja valtuusto hyväksynyt.Koulutusvaatimuksena näkyy olleen kylläkin alempi tai ylempi korkeakoulututkinto. Niinpä niin, sopisikohan miettiä, mitä se tarkoittaa;-) Enpä ole aivan äskeen moiseen törmännyt, että päätöksenteossa koulutusvaatimus sivuutetaan, hmm.

    koko suomussalmen hallinto ja vaikka menisi vitummaksi, niin olemme ansainneet typeryytemme vuoksi Jussin kunnanjohtajaksi!

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    Meillä Suomuesalmella on moni asia normaalin hyvin. Tässä vain tuli tällainen "pieni" ongelma uutta kunnanjohtajaa valittaessa, ei tässä sen kummemmasta ole kyse, ei kannata liioitella. Sitä nyt seuraamme mielenkiinnolla, miten tämä ongelma ratkaistaan.

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    koko suomussalmen hallinto ja vaikka menisi vitummaksi, niin olemme ansainneet typeryytemme vuoksi Jussin kunnanjohtajaksi!

    minkälainen kolutus miehellä on, jos muuten täysin yhteistöykyvytön, luonne vikoja ei voi koulutuksella korjata.

    Äänestä

  • ei politikko kirjoitti:

    minkälainen kolutus miehellä on, jos muuten täysin yhteistöykyvytön, luonne vikoja ei voi koulutuksella korjata.

    Nyt keskustellaan eräästä pikku virheestä, jonka Suomussalmen kunnanvaltuusto vaikuttaa tehneen. Pysytään tässä asiassa ja seurataan kärsivällisesti, miten tämä asia selvitetään ja ennenkaikkea selitetään - lähinnä kunnan puheenjohtajiston taholta, jotka ovat asian valmistelleet huolella? Kiemurtelutaito olisi nyt ehkä tarpeen, sorry vaan:-)

    Äänestä

  • itse asiassa kirjoitti:

    Kunnanhallitus § 177 08.09.2009
    Kunnanhallitus § 192 06.10.2009
    Kunnanvaltuusto § 50 13.10.2009

    Kunnanjohtajan valinta

    335/21/212/2009

    KHALL § 177
    Kunnanjohtajan virka on ollut avoinna 2.-31.8.2009 Kuntalehdessä, Helsingin Sanomissa, Kauppalehdessä, Ylä-Kainuu -lehdessä, Kainuun Sanomissa, Kalevassa ja Kansan Tahdossa sekä kunnan ilmoitustaululla, internetsivuilla ja työhallinnon sivuilla.

    Hakijalta edellytetään vahvaa elinkeinollista otetta ja näkemystä tulevaisuuden mahdollisuuksista sekä vahvoja vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja. Koulutusvaatimuksena on alempi tai ylempi korkeakoulututkinto. Kokemus kunnallishallinnon johtotehtävistä katsotaan myös eduksi.

    Virka täytetään toistaiseksi viimeistään 1.2.2010 lukien 6 kuukauden koeajalla.

    ¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤4

    Äänestä

  • kopioituna tosi kirjoitti:

    "kunnanvaltuusto valinnan on tehnyt ei mikään pieni piiri"

    Käytännössä Valtuuston jäsenet olivat prosessissa ihan "kädettömiä".

    Kun ei tehty kunnon vertailua ja analyysiä ehdokkaista ei valtuutetut mitenkään voineet itsenäisesti pohtia kunkin ehdokkaan heikkouksia ja vahvuuksia.

    Kuvittele että olisit vakavasti sairaana ja sinulla olisi oikeus valita sinua hoitava lääkäri viiden lääkärin joukosta. Et saisi olla suoraan yhteydessä yhteenkään näistä lääkäreistä (et haastatella, tai keskustella jne.), vaan sinun olisi luotettava kolmen virkamiehen arvostelukykyyn. Näistä lääkäreistä tuntisit pinnallisesti ainoastaan yhden, josta et tykkää ollenkaan.

    Kolmen virkamiehen ryhmä sanoisi sinulle että yksi näistä neljästä sinulle tuntemattomasta on "hyvä tyyppi" ja palveluhenkinen ja suositteli hänen valitsemistaan.
    Etkö sinä haluaisi tietää niistä muistakin lääkäreistä jotakin? Etkö sinä haluaisi vertailla heidän tietämystään ja osaamistaan? Etkö sinä haluaisi missään tapauksessa miettiä sitäkin mahdollisuutta että se tyyppi josta et pidä on heisä kaikista pätevin.

    Minä ainakin haluasin vertailla kunnolla heidän pätevyyttään. Ei riitä että lääkäri on "hyvä tyyppi" ja palveluhenkinen.

    Kunnanvaltuuston jäsenet eivät päässeet vertaamaan kunnanjohtajaksi hakevien pätevyyttä, heidän vahvuuksiaan ja heikkouksiaan. Heille "myytiin" vain yhtä ehdokasta. TOTTAKAI TUOSSA TILANTEESSA PÄÄTÖS OLI YKSIMIELINEN!

    Suomessa tuskin kukaan on päässyt kunnanjohtajaksi niin kevyellä koulutuksessa ja kuntapuolen kokemuksella kuin Mentilä Suomussalmelle.

    Se, että hänen ilmeisistä heikkouksistaan ei ole käyty missään vaiheessa kunnon keskustelua on hyvin huolestuttava asia.

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/8728721

    Äänestä

  • tympääntynyt kirjoitti:

    En ota kantaa Mentilän henkilöön. Ihmettelen vain päätöksen pitävyyttä! Lait ovat noudattamista varten eivät sitä varten, että niitä vain lueskellaan kuin romaania ikään. Uskon, että myös Suomussalmen kunnan valtuutetut osaavat jatkossa kyseenalaistaa asioita ja vaikka vähän lykätä päätöksentekoa tarvittaessa. Tämä prosessi on niitä kummallisimpia mitä tässä pitäjässä on nähty!Ajat ovat erikoiset mitä nyt eletään. Toisinaan kriisi on tervehdyttävä asia ja niin toivon tässäkin tapauksessa olevan.Tsemppiä vaan kaikille!

    Äänestä

  • tympääntynyt kirjoitti:

    "kunnanvaltuusto valinnan on tehnyt ei mikään pieni piiri"

    Käytännössä Valtuuston jäsenet olivat prosessissa ihan "kädettömiä".

    Kun ei tehty kunnon vertailua ja analyysiä ehdokkaista ei valtuutetut mitenkään voineet itsenäisesti pohtia kunkin ehdokkaan heikkouksia ja vahvuuksia.

    Kuvittele että olisit vakavasti sairaana ja sinulla olisi oikeus valita sinua hoitava lääkäri viiden lääkärin joukosta. Et saisi olla suoraan yhteydessä yhteenkään näistä lääkäreistä (et haastatella, tai keskustella jne.), vaan sinun olisi luotettava kolmen virkamiehen arvostelukykyyn. Näistä lääkäreistä tuntisit pinnallisesti ainoastaan yhden, josta et tykkää ollenkaan.

    Kolmen virkamiehen ryhmä sanoisi sinulle että yksi näistä neljästä sinulle tuntemattomasta on "hyvä tyyppi" ja palveluhenkinen ja suositteli hänen valitsemistaan.
    Etkö sinä haluaisi tietää niistä muistakin lääkäreistä jotakin? Etkö sinä haluaisi vertailla heidän tietämystään ja osaamistaan? Etkö sinä haluaisi missään tapauksessa miettiä sitäkin mahdollisuutta että se tyyppi josta et pidä on heisä kaikista pätevin.

    Minä ainakin haluasin vertailla kunnolla heidän pätevyyttään. Ei riitä että lääkäri on "hyvä tyyppi" ja palveluhenkinen.

    Kunnanvaltuuston jäsenet eivät päässeet vertaamaan kunnanjohtajaksi hakevien pätevyyttä, heidän vahvuuksiaan ja heikkouksiaan. Heille "myytiin" vain yhtä ehdokasta. TOTTAKAI TUOSSA TILANTEESSA PÄÄTÖS OLI YKSIMIELINEN!

    Suomessa tuskin kukaan on päässyt kunnanjohtajaksi niin kevyellä koulutuksessa ja kuntapuolen kokemuksella kuin Mentilä Suomussalmelle.

    Se, että hänen ilmeisistä heikkouksistaan ei ole käyty missään vaiheessa kunnon keskustelua on hyvin huolestuttava asia.

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/8728721

    päästä haastattelemaan kaikkia ehdokkaita.
    Demokratiassa yleensä valitaan edustajat hoitamaan hommat.
    Ja mitä valintaan tulee. Ilmeisesti ko henkilö on hakemuksensa
    liitteenä pystynyt antamaan haastatteluissa itsestään kuvan jonka
    kanssa pystyttäisiin kuntaa yhteistyössä hallintohenkilöiden kanssa
    johtamaan. Vaikka hakijana olisi ollut joku kuntatieteen vuorineuvos,
    niin se ei takaa jotta se hoitaisi kuntaa parhaiten.

    Äänestä

  • valtuutettujen kirjoitti:

    Ei kaikkien valtuutettujen tietenkään olisi pitänyt päästä haastattelemaan.

    Mutta se tapa miten kunnnanjohtaja esim. Parikkalassa valittiin olisi ollut aidossa mielessä demokraattinen ja avoin prosessi.
    Siellä päätöksenteon pohjaksi tehtiin perusteellinen ansiovertailu.
    Sitten haastattelut tehtiin kahdessa osassa niin, että kunnanhallitus kokonaisuudessaan haastatteli 7 hakijaa ja sen jälkeen koko kunnanvaltuusto 2 hakijaa.

    Demokratian kannalta olisi ollut arvokas asia kun kaikki valtuutetut olisi päästetty "grillaamaan" kahta kärkiehdokasta.
    Tämänkaltaisen tilaisuuden jälkeen tuntisimme myös Mentilän persoonaa, hänen vahvuuksiaan ja heikkouksiaan paremmin.

    Ihastumisvaiheen havainnot eivät aina pidä paikkaansa.

    Kuka se muuten on Mikko Tolonen, joka kirjoitti Ylä-Kainuu lehdessä tänään yleisönosastolla? Mikä miehiään? Itse en tunne häntä.

    Äänestä

  • kyselijä X kirjoitti:

    Kuka se muuten on Mikko Tolonen, joka kirjoitti Ylä-Kainuu lehdessä tänään yleisönosastolla? Mikä miehiään? Itse en tunne häntä.

    Mikä lie ollut äänestysprosentti viime kuntavaaleissa? On tainnut totuus unohtua. Ihmekö se, että ihmiset eivät viitsi äänestää? Tällaisten valintaprosessien jälkeen vielä vähemmän äänestävät. Kuntalaisten yhteiset asiat pitäisi hoitaa rehellisesti ja kuntalaisia kunnioittaen, niin että ihmiset voisivat luottaa päättäjiinsä. Totuus on kaukana tästä, ja siksipä äänioikeutetut kiertävät vaalipaikat mahdollisimman kaukaa vaalien aikana.

    Äänestä

  • neljä vuotias? kirjoitti:

    Anteeksi, Ylä-Kainuu lehden yleisönosaston kirjoittaja näkyy olevan MARTTI Tolonen eikä Mikko. Kuka lie sitten hän?

    Äänestä

  • nimisekaannus kirjoitti:

    Anteeksi, Ylä-Kainuu lehden yleisönosaston kirjoittaja näkyy olevan MARTTI Tolonen eikä Mikko. Kuka lie sitten hän?

    Kiinnitin huomiota siihen, että häntä harmittaa se, kun kirjoitetaan nimimerkin takaa. Ahaa, siinähän on tietysti se vaara, että asia pysyy asiana eikä pääse henkilöitymään. Toinen pointti se, että hän näytti olevan sitä mieltä, että jos meinaatten olla johonkin tyytymätön kuntalainen, niin sitten täytyy ruveta ehdokkaaksi vaaleissa ja ryhtyä kalasteleen ääniä. Muuten ei saa tyytymättömyyttään edes ilmaista. Aika erikoista!? Misät näitä tämmöisiä martteja oikein tulee? Meistä kuntalaisista kun nyt kaikki eivät sinne halua päätöksentekijöiksi. Osa haluaisi olla VAIN äänestäjinä ja sitä kautta käyttää sitä valtaansa ja osa ei enää halua sitäkään, tietyistä syistä. Menikö liian vaikeaksi käsittää?

    Äänestä

  • olkaa hiljaa niinkö? kirjoitti:

    Alla on esimerkkiä viime kevätkesän jutuista Kiimingistä. Sinnekin oli hakijana Mentilä, mutta ei tainnut päästä pitkällekään siellä hän. Lainausta Kiimingin sivulta:
    "Kiimingin kunnanvaltuustolla on kova pähkinä purtavana kesäkuun 4. päivänä, sillä valittavana on parhaista ehdokkaista paras. Kolme hakijaa on seuloutunut kalkkiviivoille.
    Kunnanhallitus valitsi maanantaina kuudesta haastatellusta ja psykologisen soveltuvuustestin läpikäyneistä ehdokkaista jatkoon kehittämispäällikkö Pekka Latvalan, 40 Oulusta, Pihtiputaan vs. kunnanjohtajan Laila Pekkasen, 49 ja Tyrnävän kunnanjohtajan Jarmo Ronkaisen, 40.
    Valtuusto haastattelee kolmea kunnanhallituksen esittämää hakijaa 31. toukokuuta. Valtuustolle esitellään myös soveltuvuustestien tulokset."

    Että muualla sitä osataan ja meilläkö ei?

    Äänestä

  • kaukokaipuuta kirjoitti:

    sitä mieltä, että Juhani Seppänen on oikea mies kunnanjohtajan virkaan?
    Jos todellakin olet sitä mieltä, niin et taida tuntea kyseistä henkilöä ollenkaan!!!!!

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    Olen sitä mieltä, että sinä olet jankuttaja kuka lienetkin.

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    sitä mieltä, että Juhani Seppänen on oikea mies kunnanjohtajan virkaan?
    Jos todellakin olet sitä mieltä, niin et taida tuntea kyseistä henkilöä ollenkaan!!!!!

    Näköjään tämä meinaa henkilöityä väkisellä Seppäseen.
    Monilla kirjoittajilla ei ole vieläkään tajua itse asiasta, he pystyvät heittämään vain parjausheittoja.

    Seppänen ei ole varmaankaan ollut aina mukava mies poliittisena vastustajana. Hän on usein pitänyt kiinni omista näkakannoistaan ja puolustanut taitavasti puolustusasianajan taidoillaan asiaansa.

    Kuitenkin kunnan päätöksenteossa hänen kaltainen vastarannankiiski on ollut monet kerrat tärkeässä roolissa. Eriävät mielipiteet synnyttää parempaa keskustelua, jossa asioita joutuu pohtimaan usemmasta näkökulmasta. Yrityselämässä on jo aikoja sitten ymmärretty että yksipuolinen yhteisymmärryksen korostaminen ja erimielisyyden kammoaminen johtaa lopulta jähmettymiseen ja tuhoon.

    Minä ainakin uskon, että kunnanjohtajana Seppänen olisi ollut asiantunteva Suomussalmen asianajaja.
    Ei kovissa paikoissa asiat etene vain miellyttävällä käyttäytymisellä.
    Tarvitaan osaamista, tietoa, rohkeutta ja tietynlaista jääräpäisyyttä.

    Seppäsen pätevyyttä ei haluta tunnustaa, koska hänet nähdään vain kokoomuslaisena politiikkona.

    Äänestä

  • ex-kokoomusäänestäjä kirjoitti:

    Ottaen huomioon, että Juhani Seppänen on suomussalmelainen, hänellä on ihan varmasti mysö kadehtijoita täällä.

    anneta jo valitulle kunnanjohtajalle työrauha ja jos esim. Seppänen haluaa hänet syrjäyttää, niin suotakoon se hänelle...

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    anneta jo valitulle kunnanjohtajalle työrauha ja jos esim. Seppänen haluaa hänet syrjäyttää, niin suotakoon se hänelle...

    ne 400 suomalaista jotka raatteen tiellä kuolivat Seppästen takia...

    Äänestä

  • jotka raatten tiellä kirjoitti:

    ne 400 suomalaista jotka raatteen tiellä kuolivat Seppästen takia...

    Tuossa kunnossa oot ja sait kuitenni kompuutterin auki, heh heh!

    Äänestä

  • ihme ja kumma kirjoitti:

    Tuossa kunnossa oot ja sait kuitenni kompuutterin auki, heh heh!

    Kyllä talvisodan meininkiä Seppäseltä on löytynytkin.
    Mies on yrittänyt eduskuntaa monet kerrat, vaikka kokoomuslaisella ei ole ikinä mitään mahdollisuutta ylä-kainuussa. Saihan se monenkertaisesti ääniä kuin legenda itse, ryysyrannnan jooseppi Teoder Rinne aikoinaan.
    Nyt yritti kunnanjohtajaksi vaikka hyvin tiesi ettei siihen ole mitään mahdollisuutta. Ei niin hyvää porvarihallitusta tule, että kepulaiset seppäsestä johtajan olisivat tehneet.

    Etukäteen oli päätetty ettei seppäsestä johtaa tule.

    Turha asiassa on enää venkoilla. Ei sitä olisi päästetty valtuuston haastatteluunkaan.

    Äänestä

  • ryysyrannan jaska kirjoitti:

    Parempi päivä Leijonana kuin elämä lampaana.

    Äänestä

  • piste! kirjoitti:

    Parempi päivä Leijonana kuin elämä lampaana.

    Torijuttuna liikkui heti ensimmäisen vaiheen jälkeen, että väistyvä johtaja oli tokaissut: "Seppäsellä ja tytöllä ei ole mitään mahdollisuuksia"!

    En minä usko, että johtoryhmän porukka on ollenkaan niin tyhmää kuin jotkut luulevat. Kunnon vertailua ei tehty koska silloin olisi ollut aika vaikea perustella Mentilän pätevyyttä. Tää oli mietitty kuvio.

    Joku sanoi, että kuvio ei ollut alunperin tehty Mentilää varten, vaan toista "yritysjohtajaa" varten.

    Ei ehkä ollut reilua, mutta tulevaisuus vasta näyttää oliko valinta oikea.

    Äänestä

  • havukka-aholainen kirjoitti:

    Kyllä täällä kaiken maailman tietämättömät keksii tarinoita.
    Ei Säkkisellä ollut osuutta siihen kenestä tuli hänen seuraajansa.
    Sen päätti kunnanvaltuusto!

    Äänestä

  • faktan ystävä kirjoitti:

    Nyt vaan Matti opiskelemaan erikoisluokalle kunta-asioita ja näyttämään, että hän olisi pystynyt tarvittaessa suorittamaan
    yliopistotutkinnonkin.

    Hiljenee sitten soraäänien lisäksi myös "sora-ajatuksetkin"!

    Äänestä

  • Näin on kirjoitti:

    juupas

    Äänestä

  • faktan ystävä kirjoitti:

    Kyllä täällä kaiken maailman tietämättömät keksii tarinoita.
    Ei Säkkisellä ollut osuutta siihen kenestä tuli hänen seuraajansa.
    Sen päätti kunnanvaltuusto!

    "Sen päätti kunnanvaltuusto".
    Ei ihan näinkään. Kyllä päätöksentekijä oli todellisuudessa puheenjohtajisto.

    Joten jos hyvin menee heille kuuluu kiitos, ja
    jos ongelmia tulee heidän on myös tosiasiallinen vastuu.
    Jos ei aidosti saa tehdä valintaa, ei voi olla myöskään aidosti olla vastuullinen. Näin on näreet.

    Äänestä

  • "Soraääni ajattelija kirjoitti:

    Uusi demokratian mittari:
    mitä lähempänä on "soraäänien" ja "sora-ajatusten" määrä sitä enemmän todellista demokratiaa ja päinvastoin.

    Jos valituksen päätös tulee vasta vuoden kuluttua on tässä Seppäsen rumpassa se hyvä puoli, että uuden johtajan koetusaika on sitten pitempi.

    Jos ei opikaan asioita, niin silloin vain uuden johtajan etsintä päälle.
    Ja jos oppii hommat niin sitten pitää vain muotoseikat korjata. Sehän on sitten jo kokenut johtaja.

    Äänestä

  • ex-kokoomusäänestäjä kirjoitti:

    Näköjään tämä meinaa henkilöityä väkisellä Seppäseen.
    Monilla kirjoittajilla ei ole vieläkään tajua itse asiasta, he pystyvät heittämään vain parjausheittoja.

    Seppänen ei ole varmaankaan ollut aina mukava mies poliittisena vastustajana. Hän on usein pitänyt kiinni omista näkakannoistaan ja puolustanut taitavasti puolustusasianajan taidoillaan asiaansa.

    Kuitenkin kunnan päätöksenteossa hänen kaltainen vastarannankiiski on ollut monet kerrat tärkeässä roolissa. Eriävät mielipiteet synnyttää parempaa keskustelua, jossa asioita joutuu pohtimaan usemmasta näkökulmasta. Yrityselämässä on jo aikoja sitten ymmärretty että yksipuolinen yhteisymmärryksen korostaminen ja erimielisyyden kammoaminen johtaa lopulta jähmettymiseen ja tuhoon.

    Minä ainakin uskon, että kunnanjohtajana Seppänen olisi ollut asiantunteva Suomussalmen asianajaja.
    Ei kovissa paikoissa asiat etene vain miellyttävällä käyttäytymisellä.
    Tarvitaan osaamista, tietoa, rohkeutta ja tietynlaista jääräpäisyyttä.

    Seppäsen pätevyyttä ei haluta tunnustaa, koska hänet nähdään vain kokoomuslaisena politiikkona.

    Kovissa paikoissa ei varmasti mukavuudella edetä. Mutta kun aina ei ole ne kovat paikat. Vaan jos asiakkaat ei merkitse muuta kuin rahaa ja edes perusystävällinen käyttäytyminen ei luonnistu, niin ei se nyt kovin mukavaa kuvaa anna asiakkaille ja asiainhoitaja menee varmasti vaihtoon jos sellainen mahdollisuus on. Niissä tilanteissa se henkilökuva ihmisten mieliin muodostetaan, ei niissä kovissa paikoissa.

    Ja kovissakin paikoissa on monelaisia tapoja esittää niitä asioita...

    Äänestä

  • joskus asioinut kirjoitti:

    Onpa mielenkiintoista meininkiä Suomussalmella.
    Kokoomuslainen valittaja kritisoi sitä että uusi johtaja on otettu elinkeinoelämästä, eikä tunne kuntapuolta.

    Vasemmistoliitto muiden mukana kannattaa pankkiherran valintaa!
    Mitkähän ne Kyllösen Merjan perustelut nyt olivatkaan.

    Ja kannatuslukema on kuin entisessä Neuvostoliitossa! 100%

    Konsensuksen nimeen vannotaan aivan kuin suomettumisen aikakautena. Tämä mahtaa olla "itäinen versio" demokratiasta.

    Ei kai tuo ole ihme. Kun Neuvostoliitossa lahjakkainen porukka lahdattiin 30-luvun puhdistuksissa, on Suomussalmella 50-80 luvuilla syntyneistä lahjakkain porukka jäännyt sille tielleen kun ovat kotikuntansa jättäneet opiskelujen takia.

    Meistä taitaa olla turha kaivata paluumuuttajia!

    PS. Tämä keskustelu onneksi herättää jonkinmoisia toiveita.

    Äänestä

  • joskus asioinut kirjoitti:

    Kovissa paikoissa ei varmasti mukavuudella edetä. Mutta kun aina ei ole ne kovat paikat. Vaan jos asiakkaat ei merkitse muuta kuin rahaa ja edes perusystävällinen käyttäytyminen ei luonnistu, niin ei se nyt kovin mukavaa kuvaa anna asiakkaille ja asiainhoitaja menee varmasti vaihtoon jos sellainen mahdollisuus on. Niissä tilanteissa se henkilökuva ihmisten mieliin muodostetaan, ei niissä kovissa paikoissa.

    Ja kovissakin paikoissa on monelaisia tapoja esittää niitä asioita...

    että asianajaja menee vaihtoon.

    Äänestä

  • tässä tapauksessa kirjoitti:

    että asianajaja menee vaihtoon.

    "Sille tielleen jäävä" valitteli sitä, että meillä olisi vanha-aikaista demokratiaa.
    Sitten hän valitti, että vasemmistoliitto ei näe liike-elämän herroja "pelottavina".
    Eikö tämä ole edistystä ja nykyaikaa? Voidaan ennakkoluulottomasti valita paras, ilman vanha-aikaisia rintamalinjoja.

    Mentilä on sitäpaitsi sitoutumaton ja ulkopuolinen. Vanhat asiat ole tiellä vaan voidaan rakentaa uutta puhtaan pöydän äärellä.

    Äänestä

  • "tänne jäävä" kirjoitti:

    ymmärtääkö se tavallisten ihmisten elämästä?
    yrittäjien kanssa vietetyt vuodet ovat kovin kapea kosketuspinta ihmisten arkeen!

    oli tämä minusta vähän outo valinta.

    Kai sitä ajatellaan että yritysjohtajille osaa myydä kuntaa sellainen ihminen joka on tuossa maailmassa kuin kala vedessä

    Äänestä

  • punainen lissu kirjoitti:

    Juuri näin - erittäin kapeakatseisesti - on tämä valitsijaporukka ajatellut. Ei ole otettu huomioon, että kuntajohtaminen on muutakin kuin yritysten värväämistä. Täältä etelämpää (ja satoja kilometrejä Kajaaniakin etelämpää) katsottuna käsittämätön ajatusmalli. Mikä yritys lähtisi Suomussalmelle ja miksi? Ei joku kunnanjohtaja siinä paina yhtään mitään ja velkarahaahan hänkin on pankissaan myöntänyt.

    Äänestä

  • etelän näkökulma kirjoitti:

    etelän näkökulmakin katselee asioita erittäin erittäin kapeakatseisesti, miksikö yritykset hakeutuisi pohjoiseen??? Syy = Raha, no mikä tämän rahan tekkee? a)edullisemmat kustannukset investioida seiniin mahdollinen kunnan kompensaatio/vuokraus tms järjestely b) pysyvä työvoima, alhaisemmat koulutuskustannukset / ei vaikutusta tuotantoon c) henkilökunnan edullisemmat palkkakustannukset, hesassa onneton rakennusapumieskin vaatii enempi kuin suomussalmella hyvä timpuri saapi d) ahkerampi henkilöstö, etelän velliperseet haluaa vaan piällikön töitä, ahkerampi = enepi tuotantoa e)laadukkaampi henkilöstö, osaa ajatella omilla aivoilla ja soveltaa. Asiahan ei käytännössä ihan noin yksioikoinen ole, mutta löytyy potentiaaliakin

    Äänestä

  • yks ja kaks kirjoitti:

    Tässäkö se syy miksi Mentilä sitten valittiin? Rahanmyyjä on hyvä myymään kuntaa, jonka kilpailutekijöitä ei ole tunnistettu?

    Eikö olisi ollut parempi kuitenkin palkata hänet "erikoistehtäviin" markkinoimaan kuntaa, kuin vaarantaa, että kunnan muut asiat alkavat mennä kokemattoman johtajan takia vinoon?

    Kyllä Mentilän valinnalla aliarvioidaan sitä osaamista ja tietämystä, jonka varassa kunnan asiat ovat niin hyvällä tolalla kuin ne nyt ovat (ottaen huomioon kaikki rakenteelliset ongelmat).

    Äänestä

Väsyttää...

Äänestä
  • kunnanvaltuuston istuntosalissakin

    Äänestä

  • vinoilija kirjoitti:

    kunnanvaltuuston istuntosalissakin

    Paa pää pensaaseeeeeennn !!!!!!!!!!!!!!

    Äänestä

  • jullikka2 kirjoitti:

    Paa pää pensaaseeeeeennn !!!!!!!!!!!!!!

    varmaankin kadottanut aivosi pensaaseen!

    Äänestä

Kittilän valinta seuraavanlainen ominaisuuksiltaan;
Valtiotieteen lisensiaatti
Lohjan kaupungin perusturvakeskuksen kehittämispäällikkönä
Siuntion kunnassa perusturvajohtajana
Helsingin yliopiston viestinnän laitoksella tutkijana ja opettajana
yhden kauden Kauniaisten kaupunginvaltuustossa
Eduskunta avustajana aikanaan

Mitenkäs meillä?????????????

Äänestä
  • ehkä kestä itseään fiksumpaa valintaa?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Hyvink kirjoitti:

Seppäs Jussi teki valituksen kunnanjohtajan valinnasta.... nyt keskustelua kehiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu