Tunnen oloni aina vaan niin järjettömän typeräksi. Vaikka kuinka suutun itselleni, tai vaikka kuinka yritän osoittaa itselleni miksi minulla ei ole mitään syytä tuntea näin sinua kohtaan, jota en edes kunnolla tunne, en mahda tälle tunteelle mitään. Enkä mahda sillekään, että puhelen itsekseni tällä palstalla. Yritän kai lohduttaa itseäni ajattelemalla, että tässä samassa veneessä istuu paljon tuntemattomia sieluja.
En voi edelleenkään ymmärtää, miksi näin yleensä kävi. Miksi ilmestyit surun keskelle muistuttamaan menneistä ajoista, jolloin kaikki oli hyvin? Miksi katselit aina niin pitkään ja hartaasti, ja miksi aloin ajatella sinua niin paljon? Miksi kirjoitin sinulle, ja mikset vaivautunut koskaan vastaamaan, edes kieltäytyäksesi kunniasta? Miksi sinun piti jäädä roikkumaan mieleeni tällaisena arvoituksena?
Miksi sanon itselleni, että nyt tämä typeryys saa riittää, ja silti mietin taas, millaista elämä olisi voinut olla, jos olisin saanut mahdollisuuden tuntea sinut paremmin? Nytkin voisin ottaa sinua kädestä kiinni, ja sinä voisit katsoa minua silmiin niin kuin aina teit. Hymyilisit, ja minä tuntisin taas jaksavani vähän paremmin. Sinä olisit voinut olla minulle jotain kaunista ja hyvää.
Sen sijaan katson ympärilleni elämääni sellaisena kuin se on ja tekisi mieli joko nauraa tai itkeä, mutta kun ei jaksa kumpaakaan. Kunpa ei olisi koskaan haaveillut mistään, niin osaisi ehkä tyytyä hiukan paremmin siihen vähään, mitä on jäljellä.
Miten sitä ihmisen mieli jaksaakin kaivata jotain, mitä ei ole koskaan ollutkaan.
En voi edelleenkään ymmärtää, miksi näin yleensä kävi. Miksi ilmestyit surun keskelle muistuttamaan menneistä ajoista, jolloin kaikki oli hyvin? Miksi katselit aina niin pitkään ja hartaasti, ja miksi aloin ajatella sinua niin paljon? Miksi kirjoitin sinulle, ja mikset vaivautunut koskaan vastaamaan, edes kieltäytyäksesi kunniasta? Miksi sinun piti jäädä roikkumaan mieleeni tällaisena arvoituksena?
Miksi sanon itselleni, että nyt tämä typeryys saa riittää, ja silti mietin taas, millaista elämä olisi voinut olla, jos olisin saanut mahdollisuuden tuntea sinut paremmin? Nytkin voisin ottaa sinua kädestä kiinni, ja sinä voisit katsoa minua silmiin niin kuin aina teit. Hymyilisit, ja minä tuntisin taas jaksavani vähän paremmin. Sinä olisit voinut olla minulle jotain kaunista ja hyvää.
Sen sijaan katson ympärilleni elämääni sellaisena kuin se on ja tekisi mieli joko nauraa tai itkeä, mutta kun ei jaksa kumpaakaan. Kunpa ei olisi koskaan haaveillut mistään, niin osaisi ehkä tyytyä hiukan paremmin siihen vähään, mitä on jäljellä.
Miten sitä ihmisen mieli jaksaakin kaivata jotain, mitä ei ole koskaan ollutkaan.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Olet ottanut yhteyttä ihmiseen, jota rakastat ja että hän ei ole vastannut sinulle millään tavalla, se on kohtaloista kovin.
Täällä on monta muutakin ihmistä, jotka miettivät samaa päiväkausia, vuosikausia, pääsemättä eteenpäin kuin millin verran viikossa. Silti se milli kannattaa, me ihmiset nimittäin olemme sellaisia, että me korjaamme itseämme ajan kanssa yhä ehommaksi, niin käy sinullekin, kun annat ajan kulua. Samalla opit rakastamaan itseäsi ja arvostamaan omaa elämääsi, saatat jopa huomata joskus, ettet tosiaan tarvitse kuin pari hyvää ystävää, ja kaikki on oikeasti hyvin.
Se on kova, pitkä ja kivinen tie, mutta joskus kaiken vaivan jälkeen huomaat, että kaikki on oikein hyvin, sittenkin. Ei se mies olisi tehnyt sinua sen onnellisemmaksi, kummiskaan. Onni on sisäinen juttu, sen löytää kun lopettaa etsimisen.
Mutta oletko ajatellut, että hän ei ole saanut viestiäsi, tai sitten hän on varattu ja ei halua herätellä sinussa turhia toiveita..
Kannattaisiko sinun sittenkin antaa itsellesi uusi mahdollisuus..
Ehkä olet ollut liian toiveikas ja kun unelmasi ei toteutunutkaan..
Pelkäät pettyä uudestaan ja et uskalla yrittää jonkun toisen kanssa.. pelko pettymyksestä estää jatkamasta eteenpäin..
Elämä on lyhyt ei kannata jumittua odottelemaan..
...mielessä, että josko se ihminen ei koskaan saanutkaan mitään viestiäsi? Aika omituiselta kuulostaa se, ettei hän vastannut mitään.
Mitä te höpisette naisesta. Tietääkseni olen mies ja L niinkuin Leevi. Älkää sekaantuko muiden asioihin mistä ette mitään tiedä. Lopettakaa itse omat haaveilunne ja ajatuksenne. Kateellisten panettelua.
kun saat vertaistukea
Silloin ei aleta haukkua auttajia.
Oletkin tainnut ansaita kohtalosi, kätisijä.
Tuo Leevi ei muuten ole tämän ketjun aloittaja :)
Tämä L.... on ihan naishenkilö, ja kiitollinen kaikista kommenteistanne!
ja sitten luin kirjoituksesi.... Kuin minun kirjoittamani; ja nyt istun silmät kyynelissä.
Olen niin surullinen ja sydän kipeänä kaipauksesta ihmistä kohtaan, jonka kohtasin tässä erikoisessa maailmassa. Kirjoitat ettet jaksa enää itkeä, eli olet jo surrut kauan. Omat kyyneleeni eivät ole ehtyneet vielä. Olen pidättänyt niitä niin kauan uskotellen itselleni että jatkan elämääni kuin ennen.
Eikä mikään ole kuin ennen. Sydäntäni ja sieluani on kosketettu niin hellästi, varoen tunteella jota en tiennyt olevan olemassa. Rakkauteni täyttää ajatukseni, pukee minut suruharsoon ja ympäröi kummallisella tavalla jokainen sekunti.
Tässä laulussa on jotain tunteestani:
http://www.youtube.com/watch?v=-B0Po7-3rdE&feature=related
Vai oletko sittenkin nainen?
Lizzy?
No kumpi hyvänsä, mutta kauniisti kirjoitat kummiskin.
kirjoittaisit sanasi sille rakkaallesi, niin jopa hän heltyisi!
ennemminkin lienen tuo "Lizzy". Kauniit sanat eivät todellisessa elämässä riitä.
mene käsikirjoitusten mukaan. En tiedä kuka ne kirjoittaa. Tai sitten ei vaan aina hyväksy niitä juonen käänteitä. Pitäis kait vaan oppia ottamaan se onni niistä pienistä asioista eikä kurkottaa kuuseen.
Kun elämä oikeen riepoo, on välillä tunne, että pitäskö luovuttaa , mutta ei...aina sitä nousee.
Haaveita silti saa olla ja muistoista on välillä hyvä ottaa joku juttu esille ajatuksiin.
Kyllä se siitä.
Samassa vatukossa ihmiset rämpii, ei se ole kuuseen kurkottamista, jos jotakuta rakastaa.
joskus on vaan parempi katosa kun katua.
vaan sellanen vertaus, ehkä sitten huono..
Kaikkihan me ajatellaan asioista vähän erilailla.
Ja ne tunteet koetaan myös omalla tavallamme.
että haiset vatukolle
toistan L niinkuin Leevi. Älkää sekaantuko muiden juttuihin. Panette pasmat sekaisin.
mikä sä oot.
Mitä nuo tietää, kuka on ottanut yhteyttä ja kehen ja kuka välittää ja kenestä. Kuinka tuttu joku on jonkun kanssa jo ennestään.Onko joku vastannut jollekin kenties jo livenä. Luulevat vain tietävänsä muiden jutut. Ne on just näitä jotka ovat itse saaneet pakit joltakin.
...kun peilikuvan näät...
Niin, toistan nyt vielä, että minä - siis ketjun aloittaja - en ole Leevi enkä edes mies... en tiedä kuka ko. Leevi on, enkä tiedä mitään kenenkään juttuihin sekaantumisista. En tunne näiltä palstoilta ketään, ja päin vastoin olen kiitollinen kaikista anonyymeista rohkaisevista kommenteista. Kuten sanoin, se tuntuu jotenkin lohduttavalta, että samassa veneessä on paljon muita (vaikka tietysti tuntuu pahalta heidänkin puolestaan).
NoMitenSeMeni ja ":": viesti oli etanapostia ja olen aika varma, että se meni perille. Olisi se melkoisen huonoa tuuria, jos tämä olisi se ainoa kirje, joka minulta koskaan menee hukkaan... Hiljaisuuden syitä en osaa arvata - tai ainakaan arvailusta ei ole tähän mennessä tullut kuin päänsärkyä. En osaa ajatella kuin niin, että jos minä saisin vastaavanlaisen kirjeen keneltä tahansa, niin ei ainakaan pahastuisi ja vastaisin jo ihan kohteliaisuussyistä. Mutta ei ihmisistä aina tiedä.
LoveStory*, olen oikein pahoillani ikävästäsi ja siitä, että sinulle tuli kyyneleet silmiin... mutta toivottavasti ne olivat edes puhdistavia kyyneleitä. Minä en ole tämän asian tiimoilta itkenyt kauan, mutta tämä on ollut muutoin niin raskas vuosi, että kyyneleet alkavat jo tyrehtyä. Olen menettänyt useita läheisiä, nähnyt paljon kipua ja kärsimystä, ja siinä samassa eksynyt itsekin - huomasin vaan, etten enää haluakaan kaikkea sitä, minkä eteen olen kauan uurastanut... ja etten enää tiedä mitä haluan. Tämän keskelle hän sitten ilmestyi. Jos en olisi juuri päässyt istumasta läheisen kuolinvuoteella, en luultavasti olisi ottanut näin raskaasti rakkaustarinaa, joka ei koskaan tapahtunut. Toisaalta tuskin olisin huomannut tunteen kauneuttakaan, ellen olisi nähnyt niin selkeästi, miten hauras ihmiselämä on ja miten onnea ei kannata päästää yrittämättä karkuun.
Vaan missä sitä nyt ollaan? Kuolleet pysyvät kuolleina, menneet menneinä, eksyksissä ollaan yhä, "onni" meni kuitenkin ohi eikä vastauksiakaan koskaan kuulunut.
No, kyllä se siitä. Kai ihminen aina keksi jonkin syyn nousta ylös aamulla, vaikkei se mitään ihmeellistä olisikaan.
Niin ja mitä tulee musiikkiin, niin tätä kappaletta on tullut kuunneltua ihan liikaa:
http://www.youtube.com/watch?v=FXQJnsS9Wq4
Mutta sen sanat ovat niin todet...
alkuperäiselle: jotenkin kirjoitat niin hyvin, että voisit olla kirjailija..mutta kuten neuvoin älä takerru nyt siihen ihastukseen huomasit hänet vain surusi keskellä, mutta toinen ei välttämättä koe samoja tunteita kuin itse koemme, mutta etsi joku muu, harrasta, käy tansseissa ja sieltä se löytyy uusi mies.
Kiitos paljon, .g. :) Olet tietysti aivan oikeassa... Hölmöintä vaan on se, että en oikeastaan ole hakenut yhtään ketään - pikemminkin päinvastoin. Koko tämä juttu oli pelkkää sattumien ja olosuhteiden tuotosta. Jotenkin se tuntuu pahemmalta; en tiedä miksi.
Kannattaisi varmaankin löytää elämälleen uudelleen suunta, ennen kuin alkaa edes miettimään mitään rakkausasioita...
olet tämän miehen tavannut?
Itse asiassa "tapasin" hänet ensimmäisen kerran jo monta vuotta aiemmin, ja vuosien varrella on usein tullut mieleen, että olisi ollut mukava tuntea hänet paremmin. Nyt tänä syksynä kohtasin hänet sattumalta uudelleen ja... no, tässä tulos. Paljon pohdintaa elämän tarkoituksesta ja kohtalon mysteereistä ja ties mistä muusta, muttei juuri muuta...
Tuskin olet hän kuitenkaan; nimi ei nimittäin ala M:llä :)
kauniista ajatuksista,oli mukava lukea jotain sellaista mitä istekkin tuntee ikävää ja kaipausta,
ei vaan saa puettua enää sanoiksi ,aika tekee tehtävänsä.
http://www.youtube.com/watch?v=21YxMpMUzx8&feature=related
Taisi tulla väärään osoitteeseen... :)