Seisoin äärellä kiven

kovasti surullinen on runosi,
mutta taidokas ja ehyt.

Runossasi on hyvin paljon syvää
tunnelmaa ja minä koen tämän
Hautausmaan tunnelmana - kertoen.

Anteeksi pyyntöni - jos olen
väärässä - Upea teksti... kuin
omakohtainen tunnesanoma !

Tuntuu, että mitä olin ennen, siitä
on jäljellä vain varjo, jota nyt
tavoitan. Jälki minussa, jota koetan
koskettaa itselläni.

Astun valosta varjoon yhä uudestaan.
Ulkoa sisälle kerta toisensa jälkeen.
Löytääkseni kuvani, ottaakseni sen.
Kysyäkseni siltä, kuka olen.

Olet kadottanut itseni sirpaleiksi.
Hajonnut osasiksi ja suruni on niin
tyhjää. Sisään rakentuneita jälkiä
minussa kyyneleeni.

Tarvitsen käden joka vetää minut
pois tästä. Ryöstää sivuun tuskastani.
Saa minut kertomaan, mikä olen.
Tajuamaan, miksi vaellan.

Ja miksi minulle tapahtui se kaikki.
Suottaa pois syyllisyyden minusta .
Raastaa irti tummat kuvat sielustani.
Tulee minuun vaaleaksi.

Ja voin viimein herätä taas vailla
kyyneliä.

http://www.youtube.com/watch?v=DyPmDDN8m78&feature=related

Kiitos Runostasi.

Joskus tuntyuu, että ikävä on enemmän
kuin oma elämä..

Rakkautta ylitse sydämen lyöntien Hänen luo
ja lähelle..

Tunne joka pitää kokea tajutakseen,
koskettaa ymmärtääkseen, miltä tuntuu.

Rakkausrunoa aitona
ja pelkistettynä..

Sait tekstissäsi esiin olennaisen,
tärkeän, hienolla tavalla.

Tämä oli suuri kokemus
ja erittäin hyvä Runo.

Voimia ja kannustusta päivääsi.

se on, tiedän. Runosi kuvaa niin hyvin sitä, kuinka tärkeää on tulla nähdyksi, edes kerran. Ja kuinka harvinaista se on... Tai sitten menetys, sen suru. Monenlaista tässä runossa, kaipuuta.