Luen prastaikaa Paasikiven muistelmia ainakin toista kertaa. Kiinitän huomiota myös silloisten asevelisosialistien toimintaan. Olivat sodan loppuvaiheessa ja rauhaan siirtymisen aikoihin suuri rasite Suomen kansalle. Tanner ja Varjonen ovat nykyistenkin aseveljien historiallisia idoleita. Paavo Lipponen on heidän nykypäiväänsä.
Kirjoitan joskus yhteenvedon 40-luvun asevelisosialisteista Paasikiven muistelmien perusteella.
Kirjoitan joskus yhteenvedon 40-luvun asevelisosialisteista Paasikiven muistelmien perusteella.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Tosi aseveli sosialisteja.
on siitä, että nyt ollaan paljastamassa Risto Rytin allekirjoittamaa 'Ribbentrobsopimusta' vähän eri valossa kuin tähän asti on annettu ymmärtää?
"Suomen puolustusvoimat tosrjuivat kesäällä 1994 Neuvostoliiton suurhyökkäyksen, jonka yksinomaisena tarkoituksena oli Suomen sotilaallinen nujertaminen ja maan miehittäminen"
Tämä oli jalkaväenkenraali Adolf Ehrnroothin usein toistama sanoma meiille hyvinvointivaltio ihmisille.
Tuon torjuntavoiton saavuttamiseksi tarvittiin kaikkei tärkeimpien - hengen ja tahdon lisäksi myös kalustoa - lentokoneita, tykkejä ja panssarinyrkkejä.
Risto Ryti joutui kesäkuussa 1944 traagisen valinnan eteen. Ottaen itselleen kaiken vastuun hän välttämättöminta apua saadakseen solmi Saksan kanssa ns. Ribbentrop sopimuksen.
Kun hänet haudattiin, presidentti Kekkonen toisti Mannerheimin sanat Rytin toiminnasta;
"Se oli kansalaisurotyö"
Helppo arvioida tilannetta nyt jälkeenpäin kaikessa rauhassa. Kun Neuvostoliitto aloitti suurhyökkäyksen kesällä 1944, silloin piti toimia nopeasti. Varmaan Suomessa monet johtajat olivat huolestuneita, kun Saksa (Ribbentrob) kiristi meitä sotilas- ja elintarvike-avun supistamisella tai lopettamisella.
Tilanne oli silloin Suomen kannalta todella vakava, apua oli pakko saada nopeasti.
Onneksi Suomella oli silloin rohkeita johtajia, jotka toimivat nopeasti eivätkä jahkailleet, ja kansakunnan etu meni oman edun edelle.
Ei Rytillä silloin ollut käytettävissään niitä Saksalaisia asiakirjoja, joihin tämä väitöskirjan tutkija on nyt tutustunut.
Oikein hyvä, että harrastat myös historiallista näkökulmaa. Muista sitten vaan mainita, mikä osuus asevelisosialistien kommunismin vastaisella politiikalla oli siihen, että Suomi säilytti entisen yhteiskuntamuotonsa. Asevelisosialistit nimittäin vastasivat Hertta Kuusisen vaatimukseen ja ohjelmaan, jonka mukaan Tshekkoslovakian tie tulee olemaan myös Suomen tie, että "jo riittää". Jos asevelisosialistit olisivat menneet kommunistien kelkkaan, Suomesta olisi varmuudella tullut Kekkoslovakian sijaan Suomen Demokraattinen Tasavalta eli SDT kuin DDR. Asevelisosialistit tekivät varmaan kommunismin vastaisuudessaan myös virhearvioita siitä, miten ulkopolitiikkaa kannattaa harjoittaa. On otettava huomioon, että nämä pojat olivat monta vuotta ihan henkilökohtaisesti olleet torjumassa asein sosialistimaan rynnistystä ja halusivat jatkaa tätä sodan jälkeen politiikan keinoin. CIA rahoitti silloin demareita, koska siellä havaittiin, että se on paras tulppa kommunismin leviämisen estämiseksi Suomessa. Tanner ja Varjonen olivat tosiaan näiden veikkojen kärkihahmot. yhden kuitenkin unohdit ja hän oli Väinö Leskinen, joka hoiteli asioita Varjosen kuoltua ja Tannerin ollessa vankilassa. Hurjaluontoinen oli Leskinenkin, sillä pari kertaa oli hänkin Seutulassa lentokenttää rakentamassa tai muissa yleisissä töissä rattijuopumuksen takia. Ehkä neljäs mainitsemisen arvoinen on ranskalaisten autojen maahantuoja Sapeli-Simonen.
Asevelisosialistien kunniaksi on kuitenkin sanottava se, että he pyrkivät ajamaan politiikkaansa normaalin demokratia puitteissa. Kommunistit olivat valmiita vallankumoukseen ja Maalaisliiton K-linja käytti vaikka minkälaisia kieroiluja vallanhimossaan. Tanner on epäilemättä tärkeä henkilö SDP:n historiassa. Johtihan hän puoluetta hyvin pitkään ja loi pohjaa sen revisionistiselle linjalle. Nimenomaan tämän takia Tanner oli Neuvostoliitossa epäsuosituin suomalainen. Tanner jopa erehtyi nevotteluissa 1939 puristamaan Stalinin ja Molotovin kättä sanoen, että hän on menshevikki. Varmaan venäläiset panivat tämän merkille suuren luokan vittuiluna.
Tannerin kunnianpalautus on kuitenkin sikäli oikea, että häntä on pidettävä vähintään Risto Rytin vertaisena sota-ajan poliitikkona. Tanner oli koko ajan hyvin ratkaisevassa roolissa eikä hän epäröinyt kääntyä hädän hetkellä Saksan puoleen. Paasikivi tukeutui monasti juuri Tanneriin hakiessaan tukea omille näkemyksilleen. Valitettavasti Tanner ei aina tajunnut, että Paasikivellä oli moniulotteisempi näkemys asioista kuin hänellä itsellään.
Paasikivi arvosti asevelisosialisteja, koska juuri he olivat ratkaisevassa roolissa kommunistien joutumisessa tappiolle työväenliikkeessä ja sitä kautta koko maassa. Siinä ei esim. Maalaisliitolla ollut osaa eikä arpaa.
... kommunismia vastaan käytiin suurilla teollisuustyöpaikoilla, mutta luulen sittenkin, että ratkaisu tapahtui maaseudulla. Siihen aikaan valtaosa kansasta asui maaseudulla. Sodan jälkeisinä vuosina kommunismi sai paljon kannatusta maaseudun pieneläjien joukossa. Muistan kotikylältäni tilanteen, kun paikalliset kommunistit valitsivat jo kolhoosin puheenjohtajan pian tulevaa vallankumousta ennakoiden. Maalaisliitto oli se voima, joka piti kommunistit aisoissa.
Voihan noinkin luulla, mutta älä laita noita ajatuksia Paasikiven suuhun. Toisekseen korpi-kommunismi sai jalansijaa nimenomaan sen takia, että Maalaisliitto ei ollut kiinnostunut vähäväkisten pientilallisten asioista. Sama ilmiö johti myöhemmin mm. vennamolaisuuden esiinmarssiin ja parhaimmillaan 18 eduskuntapaikkaan. Siis tyytymättömyys Maalaisliitto-Kepuun.
Kyllä Oiva siinä on oikeassa, että maaseudeun vasemmistolaiset todella tuolloin olivat lähes yksinomaan kansandemokraatteja ja kommunisteja. Sen totesin uittotöissä. Mutta ei siellä ollut vallankumouksellisia, puhumattaakoon siitä, että siellä olisi kolhoosin puheenjohtajia valittu. Kyllä sellaisia höyrypäitä oli vähän. Maalaisliitto oli myös 1950-luvulla ainakin Pohjanmaalla melko lähellä kansandemokraatteja. Mutta kyllä se oli Veikko Vennsmo, joka heidät vieroitti kommunismista. Muistan hyvin tapauksen, jolloin Vennamio oli ollut puhumassa. Maanantaiaamuna uittomiehet kertoivat, että kaikki muut olivat panneet nimensä Vennamon puolesta, paitsi paikallinen diplomikauppias. Ainoastaan yksi vakaumuksellinen kommunisti väitti, ettei Vennamosta työmiehelle ole mitään hyötyä. Tekisi mieli panna nimet mukaan, mutta en katso minulla olevan siihen oikeutta.
Minulle riittäisi ihan hyvin, jos Observer1 panisi joskus edes oman nimensä "mukaan", siihen kun hänellä on toki oikeus!
Muuten olen sitä mieltä, että 1960-luvun loppupuolen maaltapaon voimistumisen vuosina ei ainoastaan silloinen Keskustapuolue vaan myöskin mitä suurimmassa määrin SKDL/SKP ja luonnollisesti myös SDP unohtivat taajaväkisten yhdyskuntien ulkopuolella asuvan jo valmiiksi köyhän kansanosan ja harjoittivat sellaista "hyvinvointivaltionrakentamispolitiikkaa", joka köyhdytti näitä entistäkin enemmän. Niistä lähtökohdista versoi tuolloinen vennamolaisuus, oikeistopopulistinen liike, jolla oli karismaattinen johtaja, jonka mukana SMP - nimestään huolimatta - kykeni saamaan köyhiltä kansaosilta aivan yllättävän suurta vastakaikua myös taajaväkisissä yhdyskunnissa, aina pääkaupunkia myöten.
Politiikan tutkijathan ovat jo pitkään olleeet sitä mieltä, että viimeisen 15-20 vuoden aikana harrastetun sailaan sinipunaisen yleisen yhteiskuntapolitiikan hedelmänä voisi syntyä Suomeen uusi oikeistopopulistinen liike, jos sille olisi vain löydettävissä V Vennamon tapainen ja tasoinen karismaattinen vetäjä. (Tony Halmeesta ei moiseen ole, eikä kyllä Timo Soinistakaan, vaikka uusien kielikukkasten tuotannossa kaima Soini jättää toki niin Liisa Jaakonsaaren kuin Ilkka Kanervankin kakkoskuskitason kaadereiksi!)
Pelkäänpä pahoin, että politiikan tutkijat saattavat silti olla hyvinkin oikeassa. Siksi olenkin huolissani siitä, että nykyisten punamullittajienkin politiikka on tavallisen rahvaan näkökulmasta silkkaa sailaslaista sinipunaa sisällöltään...
Siinä missä Lipposen "pääministerivaalissa" voittanut Anneli Jäätteenmäki eduskuntavaalien alla ja myös vaalien jälkeistä hallitusohjelmaa sorvattaessa antoi Sailaan miltei uusliberalistisille ohjelmapapereille vain yhden vaihtoehdollisen arvon, siinä Vanhasen-Kalliomäen -akselin nyt hallituspolitiikkaa johtaessa Sailaksen sana on nostettu - elinkeinoelämän ja superrikkaiden ja muiden ay-porvarien verohelpotuksineen sekä eläkeläisten, opiskelijoiden ja työttömien aseman kurjistamisineen miltei Jumalan sanaksi.
Niin Oiva kuin myös Observer1 ja muut voisivatkin pohtia "historioitsijan" jo aiemmin tässä keskusteluketjussa esiin nostamaa näköalaa, mihin tuskin "asevelisosialistien" tarjoamat lääkkeet voivat olla avitukseksi. Nimittäin siksi, että moisenmoinen yhteiskunnallinen tilanne oli jo 1960-luvulla ja on myös nykyään pikemminkin asevelisosialististen oppien tulos ja seuraus, kuin kyseisillä opeilla parannettavissa ja/tai korjattavissa oleva olotila.