Minulla on jonkin sortin syömishäiriö. Olen 176/65 ja syntynyt -88 (21v). Ruumiinrakenteeni on epätasapainossa siten, että yläkroppani ollessa hyvin hoikka kaikki tämä ylimääräinen joka pitää minut massallisesti "normaalipainoisena" on reisissä ja perseessä. Harrastan liikuntaa jaksottaisesti. Nyt 2 kuukauden paussi jota ennen parin kuukauden putki. Tämä todella hyvä esimerkki siitä miten jojoilen ja ailahtelen joka asiassa. Vie muuten aika perkeleesti voimia.
Olen alkanut oksennella tänä vuonna. Ensimmäisen kerran, kun näin sovituskopin peilistä hameeseen aivan liian suuren takapuoleni. Nousi Arnoldsin donitsi vauhdilla ylös ja uusi maailma avautui silmieni edessä. Tätä seurasi ehkä viikon mittainen jakso, jolloin oksensin illalla kun kaduin päivällä syömiäni paria leipäviipaletta ja marjoja.
Tämänhetkinen tilanteeni on sellainen, että mielipiteeni itsestäni vaihtuvat minuutin välein. Saatan syödä kunnon ruokaa ja oksentaa sen heti pois ja myöhemmin illalla intoutua "olen normaalipainoinen" -puuskassani juomaan litran kokista ja syömään rasiallisen suklaata. Näitä en välttämättä oksennakaan, vaan paastoan syyllisyyden tunteideni kanssa, kunnes olen taas oikeasti nälkäinen. Ja silti suurin toiveeni olisi vain laihtua ja kukistaa tuo osa minusta, joka ei haluaisi laihtua. Toisinsanoen hiljentää terveempi puoli ajattelutavoistani. En nimittäin jaksa elää noiden molempien puolien kanssa enää kauaa. Ristiriita vuorottelevien häiriintyneen ja normaalin minäkuvani välillä on todella raastava.
Olen alkanut oksennella tänä vuonna. Ensimmäisen kerran, kun näin sovituskopin peilistä hameeseen aivan liian suuren takapuoleni. Nousi Arnoldsin donitsi vauhdilla ylös ja uusi maailma avautui silmieni edessä. Tätä seurasi ehkä viikon mittainen jakso, jolloin oksensin illalla kun kaduin päivällä syömiäni paria leipäviipaletta ja marjoja.
Tämänhetkinen tilanteeni on sellainen, että mielipiteeni itsestäni vaihtuvat minuutin välein. Saatan syödä kunnon ruokaa ja oksentaa sen heti pois ja myöhemmin illalla intoutua "olen normaalipainoinen" -puuskassani juomaan litran kokista ja syömään rasiallisen suklaata. Näitä en välttämättä oksennakaan, vaan paastoan syyllisyyden tunteideni kanssa, kunnes olen taas oikeasti nälkäinen. Ja silti suurin toiveeni olisi vain laihtua ja kukistaa tuo osa minusta, joka ei haluaisi laihtua. Toisinsanoen hiljentää terveempi puoli ajattelutavoistani. En nimittäin jaksa elää noiden molempien puolien kanssa enää kauaa. Ristiriita vuorottelevien häiriintyneen ja normaalin minäkuvani välillä on todella raastava.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ymmärrän täysin mitä tunnet! Itse olen käynyt sisäistä tappelua jo monta vuotta, mutta 8. luokalla se sairaampi puoli sai minusta otteen ja olin syömättä pari päivää. Itse koen syöksykierteeni lähteneen siitä hetkestä. Itselläni saattaa olla pari kuukautta aivan ''normaalia eloa'' ja sitten se sairas puoli saa vallan taas. Mutta se tulee aina kahta kauheampana... Vuosi ehti mennä kun aloin kokeilla oksentamista, mutta en ole vielä tähänkään päivään asti onnistunut siinä, onneksi. Mutta tänä vuonna kaikki alkoi saada jo mielestäni pelottavan käänteen kun turvauduin kättä pidempään saadakseni ''happea'' ja olin jopa 11 päivää lainkaan syömättä ja olisin voinut jatkaa pidempääkin, mutta kiinnijäämisen pelko sai minut siirtämään syömislakkoani kesälomalle. Pääni hajoaa, koska en ole varma olenko sairas, vai haluanko huomiota ( alan syyttää itseäni itsekkyydestä ja yms.). Ja koska sisäinen tappelu on ehtinyt jatkua jo monta vuotta, niin kaikkki rajatkin alkavat muuttua sumeiksi ja en enää tunnista missä ''normaalin elämän'' rajat menevät...
ihan pelästyin näitä teidän kahden viestejä täällä, koska ne olivat kuin suoraan omasta elämästäni! luulin että itse olin kirjoittanut ne. tuo iski syvälle tuo "en ole varma olenko sairas, vai haluanko huomiota "... tuon ajatuksen kanssa olen elänyt jo pitkään enkä vieläkään tiedä vastausta...
Kiitos kommenteista :)
Tilanteeni on muuttunut vielä edellisestä sen verran, että painoa kertyy vaan lisää.. En tykkää yhtään. Nyt on jo jotain 68kg. Tämä on tulosta aina mukavista jaksoista elämässäni. Olen vaikka ollut kotona käymässä pari viikkoa ja ollut oikeasti onnellinen ja iloinen. Syönyt mitä sattuu. Sitten tullut taas omalle kämpälle arkeen ja vaaka näyttää parin kilon nousua! Kiva palkka miellyttävästä kahdesta viikosta.. Alkaakin sitten "terveellinen elämä" taas kahta kauheammin ja kierre on valmis.
Samaan aikaan inhoan itseäni melkeinpä ulkonäköä enemmän sen takia, että annan tällaisen pinnallisen aiheen edes hallita elämääni. Typerää, turhaa, ärsyttävää. Mutta ah, niin koukuttavaa.