lainattua tekstiä Iltalehden sivulta tänään:
"Riihimäen suunnasta tullut raskas paperilasti on pysäytetty tien levikkeelle. Kuljettaja ojentaa poliisille ajopiirturinsa kiekot. Lepotaukoja on liian vähän, mutta rikkomuksiin ei nyt puututa, sillä ne ovat tapahtuneet Ruotsin puolella.
Kun Markoff pyytää kuljettajaa avaamaan perävaunun oven, sisältä paljastuu pinoittain paperirullia - samanlaisia, jotka Konginkankaalla jyräsivät bussin alleen.
Rullat on kiinnitetty toisiinsa asianmukaisesti vahvoilla liinoilla. Niitä ei kuitenkaan ole mitenkään sidottu alustaan. Perävaunussa on vain pressuseinät. Mikään ei äkkijarrutuksessa tai onnettomuustilanteessa pidättelisi tuota kymmenien tonnien möhkälettä.
Poliisit kuvaavat lastin digikameralla. Kuvat toimivat tarvittaessa myöhemmin todisteena.
Rekat ajavat järjestään kaasu pohjassa eli nopeusrajoittimen maksimissa. Rajoittimet on säädetty 88 km/t:n tuntumaan. Kuskit tietävät, että poliisit puuttuvat harvoin näin pieneen ylinopeuteen.
- Oli sitten keli mikä tahansa, valtaosa ajaa tappiin, sanoo komisario Ilkka Kantola liikkuvan poliisin Helsingin yksiköstä.
Syy ylinopeuteen on yksinkertainen. Mitä enemmän ajaa, sitä enemmän tienaa. Poliisi tietää kuljetusyrityksiä, joiden kuljettajien palkka muodostuu osittain ajetuista kilometreistä. Tämä houkuttaa ylinopeuksiin ja lepotaukojen "unohtamisiin".
- Jos ajaa ylinopeutta ja pitempää päivää, se kartuttaa heti tilipussia, Kantola sanoo."
Karavaani kulkee.....

Vastaukset 5
Vanhimmat
!!!
niinkuin esim. heikka/tukkirekoilla (joissain paikoissa) mitä enemmän ajat niin sitä enemmän tienaat koska näissä autoissa ei ole paluukuormaa
mulla kun on tuntipalkka ni mitä hitaammin ajan ni sitä enemmän tienaan.Hirveet jonot aina perässä.
tuntipalkalla myös ympäri Suomea. Sen vuoksi ajelenkin aivan rajoitusten mukaan...Tosin kärryn perässä järkky määrä hlöautoja, jotka kurkkivat keskiviivalla, oli keltaista viivaa tai ei. Notta nopeudet alas vaan...hehheh...Joskus muinoin oli tapana vilkauttaa vilkkua oikealle jos mahdollista ohittaa. Nykypäivänä en vahongossakaan viestitä asiasta, ei sitä tiedä miten se taliaivo siellä riisikupissaan reagoi.. ajaa vaikka ojaan vielä.
Ei niille uskalla nykyään vilkkua näyttää.Lähtevätten miten sattuu ohi ja aivan paniikissa.Ajelin kutostietä eräänä päivänä venäläisen perässä seitsemääkymppiä,ohi en päässy enkä yrittänykkää ku piti kohta kääntyä.Pikkuautoilijat paino hampaat irvessä ohi vaikka porukkaa tuli vastaan.Vastaantulijat väisti pientareelle.