Haikeana muistelen niitä aikoja, jolloin olin työtön. Silloin ryyppäsin joka toinen päivä, paitsi Pe ja La, jolloin ryyppäsin ne peräkkäin. Selvin päin olin siis muutaman päivän viikossa.
Nyt sitten olen töissä joka päivä ja niinä harvoina päivinä, jolloin on vapaapäivä, niin en jaksa ryypätä kun olen niin rättiväsynyt. Onko tämä sitten elämää kun raataa niska limassa ja ei ole aikaa edes rentoutua lasin tai tuopin ääressä?!
Te jotka ehditte ryypätä, olkaa onnellisia! Kaikilla ei ole aikaa/mahdollisuutta edes ryypätä.
Nyt sitten olen töissä joka päivä ja niinä harvoina päivinä, jolloin on vapaapäivä, niin en jaksa ryypätä kun olen niin rättiväsynyt. Onko tämä sitten elämää kun raataa niska limassa ja ei ole aikaa edes rentoutua lasin tai tuopin ääressä?!
Te jotka ehditte ryypätä, olkaa onnellisia! Kaikilla ei ole aikaa/mahdollisuutta edes ryypätä.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Samoin oli minulla.Keskiviikkona loppuu taas työt. Onneksi viinan hinta on laskenut, että pienentyneillä päivärahoilla saa kunnon ja pitkän kännin. Hienoa, että yhteiskunta näin pitää huolta meistä joille ei saada työtä järjestymään. Kun viinan hinta oli korkealla joutui jo miettimään, että miten saa vähenevät päivärahat riittämään. Harmi vain, että niin moni ryyppykaveri on kuollut, varmaan se syy on ollut yleistä heikkoutta.
Joo, ja huolestuttavinta siinä on se, että kun juomakerrat harvenevat (nykyisin vain n.1-3 krt/kk!!!), niin alkaa miettiin jo koko touhun mielekkyyttä ylipäänsä, kun krapulat on kuitenkin kääntäen verrannolliset juomakertojen määrään lladultaan. (vähän kertoja=helvetilliset krapulat). ELi siis pakkoraittius pilaa ilon koko touhusta, kun silloin harovin kun pääsee juopottelemaan, on paineet juopottelun onnistumiselle (hyvä känni) jo niin kovat, että hommasta menee maku. Toista se on säännöllinen (1-2 krt/vko) tinttaus, jolloin on aivan sama mimmosia kännejä tulee, mukaan mahtuu kuitenkin hyviäkin väliin.
Mutta pakkoraitiuden tuomaa absouttakin vastustan henkeen ja vereen. Noin puoli vuotta sitten oli tilaisuus tintata reippaammin olosuhteiden sen salliessa. Ja olihan se kivaa, mutta väsy iski. Ei 30:nä jaksa niinkuin parikymppisenä.
Nautitaan niistä harvoista kerroista kuitenkin...:)
Niin se on, työ pilaa monen hauskan harrastuksen.
On se vittumaista ,kun ei kerkee tuhoamaan terveyttään ja talouttaan.
Parenpi olisi pilata elämänsä, kuin jättää se käyttämättä !