Mikä on sinun nautintosi purjehtimisessa? Ajattelen asiaa lähinnä matka/ kesälomapurjehduksen kannalta. Minusta "oikeaa" purjehtimista on luoviminen, sillä myötäiseenhän kulkee vaikka Kon-Tikilla.
Tuntuu, että vastatuulella useimmilla mastot ovat "alasti" oli keli tai ajankohta ihan mikä vain... ihmetyttää.
Olen asiaa kysellyt usein satamissa ja useinmiten syyt ovat a. kiire b. kärsimättömyys c. mitä V:tä se sinulle kuuluu!
No, utelias vain olen...
Tuntuu, että vastatuulella useimmilla mastot ovat "alasti" oli keli tai ajankohta ihan mikä vain... ihmetyttää.
Olen asiaa kysellyt usein satamissa ja useinmiten syyt ovat a. kiire b. kärsimättömyys c. mitä V:tä se sinulle kuuluu!
No, utelias vain olen...
Vastaukset 45
Vanhimmat
vastaushan on juuri tuo kohta "c".
Meikäläinen purjehtii mieluiten sopivassa sivutuulessa. Luoviminen on lähinnä ärsyttävää, ihan samalla tavoin kuin liian suora takatuuli, jossa joutuu temppuilemaan saadakseen purjeet pysymään hyvin vedossa. Mitä vähemmällä vaivannäöllä vene kulkee, sitä parempi.
Koneajossa ei ole muuta vikaa kuin se, että joutuu välillä hommaamaan lisää polttoainetta ja vielä maksamaankin siitä.
- koska purjehdus imagollisesti parempi, antaa sangen vauraan vaikutelman
- en kuitenkaan käytä purjeita koskaan, koska tämä ärsyttää erityisesti tosipurjehtijoita
Nähdään taas Hangossa ensi kesänä!
Nautinto on siinä kun saa lasketella purjeiden voimalla mukavasti lämpöisen tuulen vietävänä, ja lämpöiseksi luokitellaan sää silloin kun purjehdus sujuu ilman vaatetusta, myötätuulessa riittää vähän matalampi lämpötila, vastaisissa tuulissa vaaditaan helteistä säätä.
Jos ajatellaan purhehdusta vain purjehdusnautintona, eikä kokonaisnautintona, niin kyllähän silloin kuin tuuli on lanteilla, on meno helpoimmillaan ja parhaimmillaan. Heikon tuulen otan mielummin vastaisena kuin takatuulena. Moottorin käyttöä en halveksu, vaikka kieltämättä joskus ihmetyttää se että miksi on pitänyt lähteä niinkin myöhään että tarvitsee ajaa moottorilla 6 solmua kun purjeet kuljettaisivat 4 solmua. Mutta niin siinä vain käy, toisille useammin kuin toisille.
olet niitä (harvoja) nakuna purjehtijoita joita vesillämme näkee. Katseltiin vaimon kanssa muutama vuosi sitten teidänkaltaisianne vähän ihme-elostelijoiksi, mutta huomattiin sitten itsekin että niinä harvoina lämpiminä hetkinä kun suomen suvessa on mahdollisuus heittää vaatteet pois ja antaa tuulen hyväillä purjeiden lisäksi myös nahkaa, niin se kyllä kannattaa tehdä. Ne kesäiset hetket jää parhaiten mieleen.
1) Masokistinen elämys, kun saa kärvistellä pakkasessa, offseasonia oikein olan takaa!
2) Turhamaisuus huipussaan
3) lajin laajakirjoisuus
tuntuu etten oikein yltänyt fiiliksiin...
pääseminen kivana uintipäivänä on makeinta. Talvella leijapurjehdus, kun alla on tasainen lumipeite ja tuulta 8-12 m7s.
Parasta purjehduksessa ovat kaikki tuulen suunnat ja kaikki tuulennopeudet - tiettyyn rajaan saakka. Purjevene kulkee tasaisella (sivutuuli) - ylämäkeä (vastatuuli) ja alamäkeä (myötätuuli) - paljon monipuolisempaa kuin vaikkapa moottoriveneellä jyystäminen kokoajan kaasukahva kaakossa.
musta kiveinta purjehtimisessa on vetää kunnon kännissä 6-7 m/s sivutuulessa poppikoneet täysillä.
Saako purkkarilla vetää jurrissa ? Jos saa niin mä harkitsen vakaasti moottorijahtini vaihtamista keppiveneeseen. Moottoria ei varmaan saa jurrissa käyttää mutta pitänee opetella Hangon Itämerenporttiin purjeilla tuleminen, tai voihan sitä soittaa että joku selvä tulee redille vastaan ja ajaa laituriin. Näppärää
on kun saa panna kunnon emäntää illan hämyssä eberin suristessa kotoisasti.
Kyllä seksipuolella parasta on se, kun vene purjehtii autopilotilla itsekseen ja mimmi on kontallaan avotilassa, pää kajuutan puolella ja paljas pylly kippariin päin. Siinä voi sitten tökkästä mimmiä aromipesään samalla kun katselee maisemia, ihailee kaartuvia purjeita ja kuuntelee kajuutan aukosta kuuluvaa kiljuntaa.
Että tietenkään usko, mutta tämä on täysi tosi ja kokeiltu juttu!
Ei taida olla ihme, että pöljä odottaa kesää ja päiväjumppaa, jos ei muuten saa nautintoja, kun veneessä.
Onnea odotukselle - voittehan sitä talvellakin kokeilla pressun alla - tai sitten odotatte ensi kesään!
Se on oleilua vesillä. Parasta se on silloin kun on lämmin ilma ja kevyt tuuli. Kun kyllästyn laitan moottorin käymään ja menen rantaan.
Hitaaseen purjehdusvauhtiin saa pientä lisäjännitystä kun laskee uistimen veteen. 2-3 knot nopeus on aika hyvä. Eipä ole juurikaan parempaa syytä rantautua, vaikkapa vähän suunnitellusta poiketen, jos on tuoreen lohen perkaus ja loimutus ohjelmassa.
Ei sillä tuulen suunnalla niin väliä. Tosin silloin, kun avointa tuulta on riittävästi ja edessä pitkä matka niin, ettei spinnukaan toimi, voi laittaa autopilotin päälle ja vaikka lueskella, ei meno siitä muuksi muuttuisi tekemälläkään. Ne ovat harvinaisia tapauksia ja käytännöllisesti katsoen kaikissa muissa oloissa voi purjehtia täysipainoisesti. Kun en itse viihdy rannalla vain aurinkoa ottaen ainakaan varttia pidempään, en viihdy veneessäkään toimettomana sen pidempään. En, vaikka olen luonteeltani peruslaiska, enkä todellakaan stressaantunut persoona. Joku ratkoo matkalla ajankulukseen ristisanatehtäviä tai sudokuja, minä viihdyn paremmin shiftien ja trimmien arvoitusten kanssa. Oikein ratkotut arvoitukset taitavat tosiaan olla se purjehduksen paras nautinto.
Muut purjehtikoot tavallaan, se on heidän asiansa. Minulla taas on vapaus ilkkua laiskoille ja tumpeloille itsekseni tai samanmielisessä seurassa. Ei sekään ulkopuolisia loukkaa, mutta saapahan tuntea itsensä muita nokkelammaksi. Ja sanokoon kuka tahansa mitä tahansa, se itsensä paremmaksi tunteminen tekee hyvää kenelle vain olematta edelleenkään muilta pois.
Parhaimmillaan tuo kaikki on alkutaipaleella, kun legin määräpääkin on vielä lopullisesti päättämättä.
En ole ikinä oikein tajunnut tuota ajatusta "arvoitusten ratkomisesta" purjehduksessa. Minulle purjehdus on pelkkää "käden taitoa" enkä ole sellaisia ikinä suuremmin arvostanut. Mitään erityisen älyllistä en siihen koe liittyvän.
Onhan siinä tietysti periaatteessa kyse vektorimatematiikasta. Mutta niin älyttömän yksinkertaisessa formussa, ettei tarjoa haastetta aivokuorelle. Reagointi tuulen muutoksiin taas on pelkkää käsityötä.
Perusnavigointikin on niin simppeliä, melkein alitajuista puuhaa, ettei siitäkään viihdettä saa. Ainoa veneilyyn liittyvä älyllinen askar on oikeastaan se, että laskeskelen aikani kuluksi päässäni kaikennäköisiä matkaan, nopeuteen ja aikaan liittyviä juttuja.
alitajuista puuhaa? Kaikkea muuta, vaikka olisi tutut kotivedetkin, saatikka haasteellisemmat itselle vieraammat väylät tai väylän ulkopuoliset alueet. Oikoväyliä löytyy vaikka kuinka, ja silloin ei voi hyvällä tahdollakaan mennä alitajuisesti, jos nyt kaikki viralliset reitit mukamas tuntuvat niin tutuilta.
Aika, matka ja nopeushan ovat ne kaikkein triviaaleimmat laskettavat, eihän niistä ole edes ajankulua. Varsinainen arvoitus ei siis ole edes arvoituksena sinulle auennut. Jos reagoit tuulen muutoksiin vasta niiden osuessa kohdalle, olet vain mennyt olosuhteiden mukana. Jos aloitat ajattelemalla tuulta pyörteisenä ilmiönä kaikissa mittakaavoissa mikroskooppisesta globaaliseen, olet jo kysymyksen asettelun alkulähteillä. Kyse on reagoinnista tuleviin tuulen muutoksiin sekä ajallisesti että paikallisesti. Tämä tietysti suhteutettuna oman veneen ominaisuuksiin, useimmiten topografian asettamin rajoituksin.
Jos sen hallitset, olet takuulla tervetullut mihin hyvänsä kilpaveneeseen miehistöksi. Ehkä miehistön lukumäärän pitäisi olla suurempi kuin kaksi, mutta jos on mitenkään mahdollista, että ne muut tekevät kaiken käsityön, olet voittajaveneessä lähes joka kerta. Riittää kyllä, jos tuot pelkän taitosi mukaan. Jos muuten saat sen kaiken mahtumaan vektorimatematiikkaan yksinkertaisessa formussa, kerro ihmeessä minullekin, lupaan pitää salaisuuden aivan meidän välisenä.
tuohon tekstiisi on lyhyesti: EVVVK. Eli tuommoisessa tuulenhaistelussa ei ole mitään minua kiinnostavaa. Enkä keksi, mitä kovin monimutkaista siinä on, että kun tietää veneen kulkevan jokseenkin mukavasti purjeen ollessa tietyssä kulmassa tuulimittarin näyttämän tuulen suunnan suhteen, niin säätää purjeen suunnilleen siihen kulmaan ja that's it.
Saat kaikin mokomin olla kiinnostumatta aiheesta, se ei vieläkään ole minulta poissa vähääkään. Edellinen vastauksesi vain ei viitannut mitenkään kiinnostuksen vähyyteen noista syistä. Annoit ymmärtää aika selväsanaisesti, ettei aiheessa ole mitään älyllisesti haastavaa, nyt tyydyt osaasi sanomalla, ettei vain kiinnosta. Lähestymistavassa on melkoinen ero. Lopputuloksena menen sinusta heittämällä ohi samanlaisellakin veneellä ja se on minusta hauskaa ja sinä et välitä, that's it ja ollaan winwin-tilanteessa.
Eittämättä win-win. Tosin se purjeveneillä saavutettavissa oleva solmun parin nopeusero ei kyllä mahdollista mitään "heittämällä ohi menemistä". Mutta anyway, jos saat siitä ohi hiipimisestä jotain iloa, niin sen kun.
Kyllä lähestymistapa oli ihan sama molemmissa kommenteissani. Älyllinen haaste voi puuttua kahdella tavalla: joko asia on liian yksinkertainen tai sitten se ei yksinkertaisesti ole kiinnostava. Jos ampiaispesä haittaa minua, en minä rupea pohtimaan ampiaisyhdyskunnan dynamiikkaa vaan haen myrkkypurkin. Tässä tapauksessa se reagointi tuulen muutoksiin on yksinkertaista ja taas tuommoiset melkein metafyysiset pohdiskelut mahdollisista tulevista muutoksista taas eivät kiinnosta.
Hyvää uutta vuotta nyt kuitenkin...
Menee kyllä heittämällä ohi, sen voin taata. Oikeilla trimmeillä voi irrota parhaassa tapauksessa se solmu tai pari ja niillä mennään ohi hiipimällä. Reittivalinnat ja shiftien otot ovat merkityksellisempiä, niillä mennään heittämällä. Muuta jos se on EVVK-juttuja, niin mitäs siitä.
Kiinnostavan ja yksinkertaisen eroa en noilla perusteilla niele. En varsinkaan näe yhtäläisyyttä shifteillä ja ampiaispesällä, mutta sehän on jälleen vain minun näkemykseni. Jokainen saa pitää omansa, ja erityisesti sellaisen, joka tekee onnelliseksi.
PS. Ampiaiset ovat muuten melkoisen vastustuskykyisiä sallituille myrkyille. Dynamiikan miettimisellä voi lopulta päästä vähemmillä pistoilla haluttuun lopputulokseen.
Tuossapa melkoinen mestari!
Jotenkin kirjoituksesta paistaa läpi se, ettei kolmekuutonen ole juuri purjeilla liikkunut. Tai jos onkin, se lienee muistuttanut tuulen mukana ajelehtimista.
Jos navigointi ja purjehdus tosiaan olisi noin yksinkertaista, lajissa tuskin kilpailtaisiin taidolla. Pelkillä veneillä...
mikä nyt sitten on paljon. Tuhatkunta mailia on vuosittain kertynyt purjeilla, joskus vähän alle, joskus vähän päälle. Ja muutama sata mailia lisäksi koneella, yleensä suhde on ollut siellä 70/30 seutuvilla.
Ei siihen kummoista taitoa, osaamista tai miettimistä tarvita. Se on vähän sama juttu kuin vaikka futiksessa, jos ajattelet niitä satoja miljoonia joskus palloa potkivia. Todistaako vaikkapa Lionel Messin olemassaolo sun mielestä, että futista on mahdoton pelata, ellei ole taidoiltaan hänen tasollaan? Tai kiinnostunut hankkimaan hänen taitojaan?
Oli tuossa tuollainenkin vaihtoehto annettu. "Tai jos onkin, se lienee muistuttanut tuulen mukana ajelehtimista."
Eipä aavistustakaan siitä, kuka on Lionel Mess, en ole koskaan nimeä kuullut. Voisin kuitenkin kuvitella, että puhutaan samanlaisesta taitotasosta, jota edustavat purjehduksessa sellaiset nimet kuin Ben Ainslie tai Sari Multala. Siis tasosta, jolle yltää vain ehkä tuo yksi suomalainen. Useimpien luokkien mestarit ovat vain taitavia tavalliseen purjehtijaan verrattuna. Siitä tullaan taidoissa vielä huima heitto alaspäin ja sittenkin vielä tuulen mukana ajelehtien päästään tuhat mailia vuodessa. Ei se kummoinenkaan saavutus ole, eikä tosiaan paljoa vaadi. Onnistuu EVVK-asenteella, mutta kannattaako silläkään kehuskella.
Lionel Messi on tällä hetkellä maailman paras jalkapalloilija. Seuraan sen verran vähän eli käytännössä en ollenkaan kilpapurjehdusta, etten ole kovin hyvin selvillä suomalaisten, vaikkapa Multalan, "rankingista", mutta semmoinen on käsitykseni, ettei ainuttakaan suomalaista voi rankata edes samalle sarjatasolle kuin Messin omassa lajissaan. Ja ottaen huomioon harrastajamäärät maailmanlaajuisesti sanoisin, että maailman parhaatkin kilpapurjehtijat sijoittuvat jalkapallohuippuihin verratessa lähinnä jonnekin suomalaisen puulaaki- tai korttelisarjan tasolle.
Tämä nyt ei kuitenkaan ollut se varsinainen ydinviesti. Kyse oli lähinnä järkevästä panostuksesta ja siitä, mikä on hyödyllinen taitotaso ja mikä on joutavaa. Valitakseni vertauskohdan toiselta alueelta: piin likiarvo 3,14 on käytännössä riittävä tarkkuus laskutoimituksiin. Siitä huolimatta on olemassa ihmisiä, jotka ovat jostain käsittämättömästä syystä vaivautuneet opiskelemaan desimaaleja jopa tuhansiin asti. Ehkä he saavat siitä jotain tyydytystä, mutta vähintäkään järkeä moisessa ei ole.
Se ihmettelemäsi EVVK-taso vastaa sitä piin peruslikiarvon tuntemista. Sinun ihannoimasi tyypit sitten sitä likiarvon tuhannennen desimaalin ulkoaopettelua, toisin sanoen aivovammaisia surkimuksia.
En seuraa lainkaan, mutta käsitykseni on... Mitäpä tuohon kukaan vastaisi enää. Minusta potkupallo on täydellisen joutavaa puuhaa, jossa ei ole paljoa pelaajille aivokuorelle askartelua, katsojalle ei sitäkään vähää. Siksipä en siitä mitään tiedä, mutta en menisi arvioimaan noin täydellisen eriluonteisten lajien vaatimustasoja toisiinsa.
Useimpiin tapauksiin riittää piin likiarvoksi 3. Mutta arvot 2 tai 5 jo heittävät liikaa arkisovelluksissakin. Ja sen kertaluokan heitostahan purjehduksen osalta puhut, vaikka et sitä ilmeisesti itse ymmärräkään. Jos nimittäin sitä aivokuortaan hieman vaivaa. Kaupan päälle tulee vastaava vaihteluväli miehistön antamista arvosanoista mukavuudessa, kun reitin on valinnut optimaalisesti kelin mukaan useamman päivän ennakoiden.
Jos käyttää piin likiarvona kolmosta, menee vakavasti -tuiksi koko laskenta.
luoviminen vielä menettelee, mutta isolla paatilla on jo niin raskasta, että jätän mielummin luovimatta.. menee kädet vain rikki vendoja tehdessä ;)
Jos menee kädet rikki vendoja tehdessä isolla veneellä... on kai sitten ostettu liian iso vene. Se ei ole vika tuulen suunnassa.
...ja kukin tekee sen omalla tavallaan ja tilanteen mukaan. Esim. silloin kun koiramme on mukana ei tiukka luoviminen ole oikein kohdallaan, sillä se selvästi hermostuttaa 'nappea' vaikka itse nauttisinkin kunnon actionista. Mutta katsokaapa ajatuksia purjeveneilyn fiilistelyistä vaikka ajatuksella slow-boating tuolta;
http://bluebrook.wordpress.com/kansanvene/
Purjehduksen ja veneilyn syvimpiä olemuksia? Ajattomuutta, asitillisuutta ja ajatusten lepoa...
Purjehduksen viehätys voi olla hyvinkin erilaista riippuen tuulesta, säästä ja purjehdusalueesta. Ehkä tämän takia into lajiin säilyy vuodesta toiseen, koska harvoin purjehdus on täysin samanlaista. Luoviessa saaristoreiteillä saattaa koko päivä mennä työn touhussa, kun navigointi ja manööverit vaativat keskittymistä ja maisemat vaihtuvat. Tällöin saattaa lähes koko purjehduksen ajan olla ajatukset siinä itse käytännön tekemisessä: purjeiden säätämisessä, reittivalinnassa ja navigoinnissa. Toisaalta pidemmät avomerilegit ovat usein harrastuksen toinen kiehtova puoli. Tällöin paras tuulensuunta on sivulta jolloin purjeet vaativat vähän aktiivista trimmausta ja vene kulkee tasaisesti. Tuuliperäsin ohjaa koko ajan ja voi keskittyä veneessä elämiseen kuten ruoanlaittoon, hyvän kirjan lukemiseen tai vaikka musiikin kuunteluun. Parasta on riittävän pitkät legit, jolloin perille pääsy alkaa menettää merkitystä ja veneessä eletään merielämää.
ole edes autopilottia??!
Vastaanpa pyytämättä HR:n puolesta. Miksi käyttää autopilottia, jos vene on varustettu paremmillakin eväillä? Autopilottia käytetään sitten koneajoon tuulen loppuessa.
...on paikkansa. Tuuliperäsin pitää suunnan suhteessa tuuleen samana ja autopilotti suhteessa kompassiin... tai tuuleen niin haluttaessa (Wind-vane-mode). Autopilotti tosin vie sitä sähköä... jota on hankala tuottaa purjehtiessa riittäväsi..
Parasta purjehduksessa? Autioihin saariin meno, siellä löhöily, uiminen, hyvän ruuan laittaminen ja nukkuminen. Sitten taas ehkä seuraavana päivänä seuraavaan saareen purjehtien (tai tarpeen tullen koneella) siirtyminen. Matkaa voi maili tai 50 seuraavaan paikkaan, kunhan ollaan riittävän ajoissa perillä, että ehtii grillata illallisen rauhassa. Keli mielellään aurinkoinen, mukava tuuli vaikka sivulta ja 25 lämmintä.
Joskus se paras fiilis tulee siitä kryssaamisesta kevyessä kelissä, siftien hakua saarten välissä..
Useimmin kuitenkin sivutuuli tai vähän takaata, jolloin meno on helppoa, huoletona ja mukana oleva muu perhe voi ottaa aurinkoa, tai tehdä mitä huvittaa.. matka taittuu ihan huomaamatta ja lapsille täkeä juttu eli uudet kohdesaaret tavoitetaan ja niihin rantudutaan niin, että jää vesileikeille runsaasti aikaa. Silloin kun lapset on mukana, on päämäärä tärkeämpi kuin matka. Ja matkan tulisi olla helppo ja huoleton... lapsille.
Kaveriporukassa se on sitten maksimivauhdin hakemista, pitkiä päivämatkoja ja yöpurjehdusta. Purjejumppaa ja eri trimmien kokeilua. Silloin matka on tärkeämpi kuin päämäärä.
Yksinpurjehdus taas.... se on oma lukunsa ja tykkään siitä. Silloin on vaan vene, meri ja minä.
Vaikkapa näin: http://www.youtube.com/watch?v=DrGEw74zpHs
Minua viehättää yksinkertaisesti tuulen voimalla liikkuminen. Joskus pyrin johonkin päämäärään, ja silloin tehdään tietysti mitä pitääkin jotta matka etenisi, on sitten vasta tai myötätuuli. Saan tyydytystä siitä, että vene kulkee ja purjeet ovat kauniisti.
Hurahdin kevytveneilyyn viime kesänä , siinä on jotenkin 'lähempänä elementtejä'.
Pari kertaa olen ollut 6mR:n kyydissä, erittäin nautittavaa purjehdusta.
Tuo kevytveneellä liikkuminen on todellakin ihan oma juttunsa. Mulla on ollut vikla kai nyt parikynmmentä vuotta. Viimekesänä ostin Finnjollan, kun on tuota mahaa kertynyt ja väittävät sen kulkevan parhaiten satakiloisen ajamana.... ;-)
Muuten tuo slowboating on sellainen asia, että sen opin oikeastaan vasta toissatalvena välimerellä. Kun oli mukava takatuuli, joka olis vienyt venettä 10-12 solmua, mutta kippari otti ison alas ja kattoi mahtavan herkullisen illallisen. Ajettiin hiljalleen pelkällä genoalla aterian jälkeenkin, kiirettä ei vaan ollut...
Minulla oli pitkään eri kevytveneitä kesämökillä, ja niillä tuli pyörittyä lähisaaristossa monta kesää. Vaikka kevytvenepurjehdus on usein vauhdikkaampaa, kuin nykyinen matkaveneily, niin koin harrastuksesta kuitenkin uupuvan jotain olennaista. Minulle purjehduksessa on tärkeää olla menossa jonnekin. Se ei tarkoita sitä, että itse purjehdus ei olisi nautittavaa tai päämäärä sinänsä, mutta se viehätys tulee nimenomaan siitä matkanteon ja perille pääsyn yhdistelmästä. En nykyisinkään harrasta pahemmin sitä, että menisin kesäisenä iltana pyörimään vain merelle. Jos menen, niin silloinkin tarkoituksena on usein testata laitteita tai jotain uutta purjetta. Minulle purjehduksen todellinen nautinto tulee siitä, että on tavoite päästä jonnekin, ja sitten yritetään saada vene kulkemaan hyvällä vauhdilla tavoitteen saavuttamiseksi. Usein matka on tärkeämpi kuin perille pääsy, mutta jokainen purjehdus tarvitsee kuitenkin sen unelman, jonka takia matkaa tehdään. Jokainen harrastaa purjehdusta omalla tavallaan, ja on mielenkiintoista lukea muiden ajatuksista purjehduksesta.
Niin, mulla oli ensin kölivene ja vasta sitten kevytveneitä.
Olet oikeassa, se meneminen jonnekin on mullekin purjehduksessa osa koko juttua. Yleensä se on vaan suunta, määränpää ei ole selvillä lähdön hetkellä. Jos olen liikkeellä yksin (usein olen) tai kaveriporukassa, niin silloin myös yleensä koitetaan ottaa veneestä "kaikki irti". Tai siis veneestä ja miehistä, koska miehistön ratkaisut sen venevauhdin tekee... Lomareissut on upeimpia, kun silloin ei ole aikatauluja. Voi mennä ihan fiiliksen ja tuulten mukaan. Usein vien yksin tai kavereiden kanssa veneen saaristomerelle ja perhe tulee kyytiin vaikkapa Naantalista. Mutta lomakauden ulkopuolellakin veneillään.
Viikonloppureissut koitan aloittaa perjantaina illasta. Silloin saa kaksi yötä merellä. Perjantai menee ihan fiilisten mukaan, niin suunnan kuin määränpäänkin suhteen. Ja lauantaina täytyy jo miettiä paluuta, suhteessa tuuleen ja reittiin. Ja seuraavaan yöpymiseen.
Viikolla on sitten ne illat, jolloin mennään "pyörimään vaan merelle". Usein reitti on kaivari-kasuuni-kaivari. Toisinaan Melkin pohjoispuolelta ja Ison Lehtisaaren kautta Kytölle ja sieltä Rysäkarin tai sen ja Katajaluodon kautta Kaivariin. Tai Harmajan kautta ulos ja fiiliksen mukaan jostain länteenpäin ja sieltä kierros täyteen ja kotiin auringon laskiessa tai jo laskettua. Stadin edusta on pimeässä näkemisen arvoinen...
..nostaa tätä ketjua taas. Kun tuossa toisessa ketjussa on käyty ja puitu asiaa sen kannalta, että mitä se purjehdus kullekin oikein on. Joillekin se näytää olevan veen veneilyä, jossa purjeilla siirtyminen on vaan vaihtoehtoinen liikkumismuoto, ja jopa tasavertainen sen koneajon kanssa.
Joillekin taas se purjehdus on itseisarvo, jolloin koneen käynnistäminen merkitsee luovuttamista, tai ainakin siirtymistä nautinnollisesta purjehduksesta harmaaseen "siirtymiseen paikasta toiseen".
Mitkä on ne rajat, jolloin vielä purjehdit? Mikä on se tuulennopeus, tai veneennopeus jolloin käynnistät koneen?
Tai toisessa päässä, mikä on se tuulennopeus, jolloin jäät mieluummin rantaan kuin lähet merelle?
Oletettaan, ihan huvin vuoksi, että aikataluja ei varsinaisesti ole.... eikä keskitytä veneen valmistajaan ja veneiden eroihin... ainakaan alkuun... ;-)
Purjehdus on ehdottomasti itseisarvo. Entisessä veneessä tosin se moottorin desibelimäärä korosti vielä tätä, nykyisellä koneajo on myös hiljaista, joten ehkä tälläkin joku merkitys siihen koneellaajokynnykseen on. Mutta kyllä se koneajo on yleensä tylsää, ja purjeilla mennään aina, kun se on järkevää. Koneajo on ensisijaisesti etenemistä paikasta toiseen, mutta toisinaan siis kokonaisuuden kannalta järkevää. Otan esimerkin viime kesältä: juhannuksen jälkeen oli pari kevyttuulista päivää. Niissä keleissä olisi voinut purjeilla edetä jotain 10-15 mailia vastaiseen päivän aikana. Kahtena ensimmäisenä päivänä ajoin yht. n. 40 mailia koneella, jotta pääsi hyviin asemiin Kökariin. Siellä odotettiin tuulta ilta ja aamuyöllä - tuulen virittyä - matkaan ja Itämeren ylitykselle sai näin täydellisen purjehduskelin. Usein matkapurjehduksella on tarve edetä tiettyjä pätkiä rivakasti moottorilla, jotta sitten voi kohteessa ottaa rennommin ja tarvittaessa edetä pienempiä päivämatkoja purjeilla.
Yleisesti 2,5-3 solmun purjehdusvauhti on motorointiraja, mutta riippuu lopulta aika paljon tilanteesta ja reittisuunnitelmasta.
Lämmin aurinkoinen päivä ja ystävällinen tuuli. Kurssi sellainen, että yhdellä halssilla pääsee pitkälle. Ylitetään iso selkä, peräsimen voi sitoa kiinni ja lukea kirjaa, vene kulkee kuin kiskoilla eteenpäin auringon porottaessa. Joskus kävelen keulaan istumaan ja kiikaroimaan horisonttia.
Perillä löytyy jokin uusi luonnonsatama, mielellään niin pieni poukama että peräköyden saa vastakkaisen kallioon kiinni. Tuuli tyyntyy illaksi ja auringonlasku näkyy luotojen välissä ulapalla. Yön nukun hyvin, sillä myrskykin tuntuisi tässä paratiisissa vain pienenä liplatuksena perää vasten ja köysien satunnaisena narahteluna.