Kickboxing Team ry. aloittaa POTKUNYRKKEILYN peruskurssin Oulussa tiistaina 19.1.2010.
Potkunyrkkeilyn peruskurssi kestää noin 2,5 kk ja sen hinta on 100€. Oulun korkeakoululiikunnan Sporttipassilla etuhintaan 55€. Peruskurssi alkaa tiistaina 19.1.2010 kello 20.00 KBT Fight Centerissä, osoitteessa Uusikatu 35. Kurssille otetaan harjoittelijoita kolmen viikon ajan ja harjoituksissa saa käydä kaksi kertaa ilmaiseksi kokeilemassa.
Peruskurssin tavoiteena on opettaa potkunyrkkeilyn perustekniikkaa sekä kohentaa yleiskuntoa. Aikaisempaa kamppailulajitaustaa ei tarvita eikä erityisiä kuntovaatimuksia ole. Kurssille tulevalla on oltava puhdas rikosrekisteri. Varustukseksi riittävät t-paita sekä verkkarit tai shortsit. Myös vesipullo on syytä ottaa mukaan. Nuorisotyön tukemiseksi olemme laskeneet ikärajan 13 vuoteen. Erot fyysisessä kehityksessä huomioidaan kuitenkin harjoittelussa. Peruskurssilla ei oteta kovaa kontaktia pariin ja fyysistä voimaa edellyttävissä harjoituksissa parit jaetaan koon, iän ja sukupuolen mukaan.
Kickboxing Team on Pohjois-Suomen alueella toimiva kamppailu-urheiluseura, joka valmentaa kansainvälisen tason ottelijoita. Kilpaileminen EI OLE seurassa kuitenkaan pakollista ja takaamme mukavat, haastavat ja hikiset treenit jokaiselle harrastajalle, oli tämä kilpailija tai ei. Vähempi ei riitä!
Harjoitukset
Peruskurssin harjoitukset pidetään KBT Fight Centerissä (Uusikatu 35) ja harjoitusajat ovat:
Tiistai 20.00 - 21.00
Torstai 20.00 - 21.00
Ohjaajat
Ohjaajana kurssilla toimii Kickboxing Teamin päävalmentaja Leif "Lepa" Stenius, joka on Pohjois-Suomen ainoa potkunyrkkeilyn mustan vyön haltija, potkunyrkkeilyn suomenmestari täyskontaktissa vuodelta 2003, useiden suomenmestarien valmentaja ja Potkunyrkkeilyliiton virallinen ohjaajakouluttaja. Apuohjaajina toimivat Kickboxing Teamin SM-tason ottelijat.
Lisätietoja sekä ilmoittautumiset
Leif "Lepa" Stenius 0400-585287
info @ kickboxingteam . com
Linkeistä lisätietoa
Kickboxing Team ry:
http://www.kickboxingteam.com/
Suomen Potkunyrkkeilyliitto:
http://www.kickboxing.fi/
Peruskurssilaisen tietopaketti Word-tiedostona:
http://kickboxingteam.com/img/Peruskurssiopas3.doc
24 hyvää syytä valita Kickboxing Team!
http://www.kickboxingteam.com/forum/viewtopic.php?t=557
HUIPPUTASON VALMENNUS - MAAILMANLUOKAN MENESTYS!
TERVETULOA MUKAAN!
Kickboxing Team aloittaa VAPAAOTTELUN peruskurssin Oulussa maanantaina 18.1.2010.
Vapaaottelun peruskurssi kestää noin 2,5 kuukautta ja sen hinta on 100€. Oulun korkeakoululiikunnan Sporttipassilla etuhintaan 55€. Peruskurssi alkaa maanantaina 18.1.2010 kello 19.00 KBT Fight Centerissä (Uusikatu 35). Kurssille otetaan harjoittelijoita kolmen viikon ajan ja harjoituksissa saa käydä kaksi kertaa ilmaiseksi kokeilemassa.
Peruskurssin tavoiteena on opettaa vapaaottelun perusteita pystyssä ja matossa sekä kohentaa yleiskuntoa. Aikaisempaa kamppailulajitaustaa ei tarvita eikä erityisiä kuntovaatimuksia ole. Kurssille tulevalla on oltava puhdas rikosrekisteri. Varustukseksi riittävät t-paita sekä verkkarit tai shortsit. Myös vesipullo on syytä ottaa mukaan. Ikäraja on 15 vuotta.
Kickboxing Team on Pohjois-Suomen alueella toimiva kamppailu-urheiluseura, joka sekä Suomen Vapaaotteluliiton että Suomen Potkunyrkkeilyliiton jäsen. Valmennamme kansainvälisen tason ottelijoita ja samalla takaamme mukavat, haastavat ja hikiset treenit jokaiselle harrastajalle, oli tämä kilpailija tai ei. Vähempi ei riitä!
Harjoitukset
Harjoitukset pidetään Oulun keskustassa, Uusikatu 35:ssä sijaitsevassa KBT Fight Centerissä ja harjoitusajat ovat:
Maanantai 19.00 - 20.15
Keskiviikko 19.00 - 20.15
Ohjaajat
Kääpiösarjan menestynein suomalainen ammattilaistason vapaaottelija, Heikki "The Dog" Tiilikka.
Kickboxing Teamin päävalmentaja Leif "Lepa" Stenius, joka on harjoitellut vapaaottelua 1990-luvulta alkaen ja osallistunut mm. Heikki Tiilikan ja Joni Kyllösen valmennukseen. Hän on myös kokenut ottelija ja valmentaja sekä nyrkkeilyssä että potkunyrkkeilyssä.
Lisätietoja
Leif "Lepa" Stenius 0400-585287
info @ kickboxingteam . com
Ennakkoilmoittautumiset sähköpostitse
info @ kickboxingteam . com
Linkeistä lisätietoa
Kickboxing Team ry:
http://www.kickboxingteam.com/
Suomen Vapaaotteluliitto:
http://www.vapaaottelu.fi/
TERVETULOA MUKAAN!
KBT:n peruskurssit Oulussa - Potkunyrkkeily ja vapaaottelu
Kickboxingteam
0
636
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1006434
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t303843törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/283230Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu3701746- 331398
- 271340
Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi46999Anteeksi kulta
En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv11976Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."
Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:11900- 42879