Setukka paljasti, että olette natsien perskärpäsiä. Hävetkää!
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8598836
"On joskus syytä pysähtyä pohtimaan palstalle kirjoittavien äärioikeistolaisten porvarien henkisiä arvoja. Ne selviävät luonnollisesti heidän viesteistään. Otetaan esimerkiksi porvariherrat Työeläkeläinen ja T Urpo, joiden arvomaailman lähtökohdat perustuvat mm. avoimesti natsifasistien fanittamiseen. Otetaan tästä esimerkilliseksi lähtökohdaksi vaikka natsi-Saksan armeijan, Wehrmachtin päiväkäsky 22. syyskuuta 1941, jossa todetaan ytimekkäästi:
"Führer on päättänyt hävittää Pietarin kaupungin maan päältä.".
Ja näin fanittaa em. natsien tavoitetta arvomaailmastaan käsin Työeläkeläinen, tähän tapaan:
"Olisi tosin ollut syytä tuhota koko Pietari/Leningrad koska se oli rakennettu liian lähelle Suomen rajaa..."
Ekä Työeläkeläiseltä herunut sääliä Leningradissa tuolloin kuolleelle1,6-2,0 miljoonalle uhrille, eli kaupunkia urheasti puolustaneille neuvostosotilaille eikä etenkään kaupungin saarrossa nälkään, kylmään ja tauteihin ja pommituksiin kuolleille lapsille, naisille ja vanhuksille, joita mnehtyneiden määrästä arvioidaan olleen noin 800 000. Nämä uhrit natsifanittaja Työeläkeläinen kuittasi toteamalla kylmästi, että "...1,5 milj. on vain hyttysen pissi valtameressä...". Leningradilaisuhreista kantaa suoranaisen vastuun myös silloiset sotapoliitikkomme, kuten Ryti ja Mannerheim, koska Suomen armeija osallistui heidän johdossaan Barbarossa-operaatiossa Leningradin tuhoamisyrityksiin sekä sartoon.
Ja samalta arvopohjalta fanittaa Urpokin natseja, eli hänen mukaansa Leningradin olisivat natsit saaneet tuhota, tähän tapaan:
"OLISI SEN VOINUT VITTUUN PYYHKÄISTÄKIN... Olisi saanut ansionsa mukaan.... Kommarien keskittymä."
Urpolta ei myöskään heru myötätuntoa maanmiehilleenkään, eli lahtarien vuonna 1918 luokkasodassa ja sen jälkeen järjestämässä kansanmurhassa surmatuille 30 000 syyttömälle tehdas- ja maatyöläiselle, jotka taistelivat tuolloin mm. niiden demokraattisten oikeuksien puolesta, jotka meille tänään ovat itsestään selviä. Ja näin kylmästi natsifanittaja Urpo toteaa suomalaisen kansanmurhan uhreista:
"Eikä jäänyt Hasse nurkkiin vaan meni tehtävän suoritettuaan eteenpäin.
Sota on julmaa ja ratsuväki raakaa."
Hassella Urpo tarkoittaa sankariaan tappaja Hans Kalmia. Josta Wikipedia toteaa seuraavasti:
"Kalmin pataljoona syyllistyi Suomen sisällissodan aikana lukuisiin sotarikoksiin, joista Harmoisten sairashuoneen veriteot lienee tapauksena aikoinaan ollut tunnetuin. Kalmin joukkojen ollessa vartijoina Hennalan vankileirillä Lahdessa ammuttiin noin 500 punaista. Tietokirjailija ja tutkija, maisteri Tauno Tukkinen suorittamien tutkimusten mukaan teloitetuista n. 200 oli naisia, eli Hans Kalmin osuus lapsi- ja naissotilaiden surmaamisiin ja suoranaisiin murhiin oli todennäköisesti suurempi kuin yhdelläkään toisella valkoisten puolella sisällissotaan osallistuneista upseereista. Samoin hänen osuutensa suoranaisiin epäiltyihin sotarikoksiin oli ehkä suurempi kuin kenelläkään muulla valkoisten joukkojen komentajalla. Suoranaisina murhina voidaan pitää Hans Kalmin joukkojen suorittamia punaisten joukkojen "
Urpon kylmä suhtautuminen lahtarien tekemään kansanmurhaan tulee hyvin esille, hän ottaessa välinpitämättömän asenteen Kalmin suorittamaan ns. Harmoisten sairashuoneen veritekoihin, jotka Urpo kuittaa näin: "Ei kiinnosta Harmoisten sairashuoneet itse asiassa yhtään...Tunget Harmoiset vaan omaan hanuriisi...". Ja näin Wikipedia Kalmin lahtarijoukkoineen suorittamasta Harmoisten veriteosta:
Kuhmoisten Harmoisten kylässä tapahtui 10. maaliskuuta 1918 merkittävä Suomen sisällissodan terroriteko, joka aikalaiskäsitysten mukaan täytti verilöylyn tunnusmerkit. Valkoisen armeijan, virolaissyntyisen kapteeni Hans Kalmin johtaman pataljoonan taisteluosasto teloitti Kuhmoisten taistelun yhteydessä punaisten Harmoisten kenttäsairaalan 11 punakaartilaispotilasta ja kaksi miespuolista sanitääriä. Kertomus perustui alun perin kahden eloonjääneen todistukseen, valkoisten antamiin selontekoihin ja muuhun oheismateriaaliin"
Työeläkeläinen ja Urpo muistakaa tämä:
62
534
Vastaukset
- häpeä
http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/3/32/Bundesarchiv_Bild_183-S33882,_Adolf_Hitler.jpg
- 11111111............
ja irrottaa sanoja lauseesta ja sitten keuhkoo.. kummallinen äpäräkurmu, hyi
- oweui
"Olisi tosin ollut syytä tuhota koko Pietari/Leningrad"
TYÖÖÖÖELÄKELÄÄÄINEN ON NA.... oweui kirjoitti:
"Olisi tosin ollut syytä tuhota koko Pietari/Leningrad"
TYÖÖÖÖELÄKELÄÄÄINEN ON NA....kuin voit olla. Stalin piti etäisyyttä Suomen ja Pietarin välillä liian pienenä ja minusta olisi ollut heidän asiansa siirtää Pietaria eikä alkaa rettelöimään naapureiden kanssa vai onko sinulla tapana syyttää naapureita omista mokistasi? Mehän emme Pietarin paikkaa määritelleet aikoinaan vaan sen tekivät Venäjän keisarit itse, vissiin itse Pietari "him self".
- Antitsaristi
Työeläkeläinen kirjoitti:
kuin voit olla. Stalin piti etäisyyttä Suomen ja Pietarin välillä liian pienenä ja minusta olisi ollut heidän asiansa siirtää Pietaria eikä alkaa rettelöimään naapureiden kanssa vai onko sinulla tapana syyttää naapureita omista mokistasi? Mehän emme Pietarin paikkaa määritelleet aikoinaan vaan sen tekivät Venäjän keisarit itse, vissiin itse Pietari "him self".
Venäjän raja kulkisi Tornionjoessa. Oli kohtuullista vaatia Suomea siirtämään rajansa tykinkantaman uloittumattomiin Leningradista. Varsinkin kun Suomi olisi saanut vaihtokaupassa hehtaarikaupalla, sitä himoitsemaansa Karjalan metsää. Ahneet herrat kuvittelivat voivansa ryöstää koko Karjalan, mutta saivatkin kunnon selkäsaunan.
Parempi pyy pivossa kun kymmenen oksalla.
Yhtään lausumaani et voi väittää natsifanittamiseksi koska olen aina verrannut natseja komuihin ja toivonut ne samaan helvettiin molemmat fasistien jatkoksi. Kaikki muu on komufantasiaa jolla ei ole mitään tekoa totuuden kanssa. teille on outoa se reaalinen lähestymistapa joka meillä taviksilla asioihin on ja sekös teitä kirvelee kun teidänkin kolttosistanne puhutaan oikeilla nimillä.
Minähän en ottanut esille pietarin liian lähellä Suomea oleminen vaan sen teki Stalin joten siitä ajatuksesta minua on aivan turhaa syyttää, en ollut edes syntynyt silloin kun Josif tuon kuolemattoman ideansa keksi. Miksi ihmeessä sinä sitä minulle änkeät?
Miksi olisin surrut jotain venäläisiä jotka ilman syytä alkoivat tappaa meitä suomalaisia? Ovatpahan itse saaneet aikaan kärsimyksensä, olisivat ennemmin pyytäneet meiltä apua ja maksaneet siitä mutta heidän piti olla pomija ja alkaa meitäkin pomottamaan. Ei ole meidän vika jos Pietarissa ihmisiä kuoli, kuoli niitä täällä meilläkin kun venäläiset ampuivat ja pommittivat ilman syytä, lisäähän niitä olisi pitänyt tappaa jotta eivät meitä enää kiusaisi. venäläiset eivät osaa elää rauhassa naapureidensa kanssa kuten sivistyskansat tuppaavat osaamaan.
1918 tapahtumiin on aivan turhaa enää puuttua, komut aloittivat joten he vastaavat kaikesta, muita on aivan turhaa syyttää mistään koska koko kapinaa ei olisi ilman komuja ollut.
Kun nyt alatte hieman pysymään asiassa ja tässä päivässä niin saamme jotain keskusteluakin ehkä aikaan.- uiuiuiuiui
"lisäähän niitä olisi pitänyt tappaa jotta eivät meitä enää kiusaisi."
Sinun mielestäsi olisi pitänyt piiritetyn Leningradin naisia ja lapsia tappaa vielä enemmän? Olet raaka ja epäinhimillinen. - Otamme osaa tai emme
uiuiuiuiui kirjoitti:
"lisäähän niitä olisi pitänyt tappaa jotta eivät meitä enää kiusaisi."
Sinun mielestäsi olisi pitänyt piiritetyn Leningradin naisia ja lapsia tappaa vielä enemmän? Olet raaka ja epäinhimillinen.valehtelet niin paljon ?
"Sinun mielestäsi olisi pitänyt piiritetyn Leningradin naisia ja lapsia tappaa vielä enemmän?" uiuiuiuiui kirjoitti:
"lisäähän niitä olisi pitänyt tappaa jotta eivät meitä enää kiusaisi."
Sinun mielestäsi olisi pitänyt piiritetyn Leningradin naisia ja lapsia tappaa vielä enemmän? Olet raaka ja epäinhimillinen.sanomatta, tuo naiset ja lapset olivat sinun tulkintasi minä puhuin vain venäläisistä. Niitähän ne olivat jotka meille hyökkäsivät.
- ????????????????????
sitä mieltä että valkoisten teloitukset olivat oikein vaikkakin siinä kuoli syyllisiä ja syyttömiä?
1918 tapahtumiin on aivan turhaa enää puuttua, komut aloittivat joten he vastaavat kaikesta, muita on aivan turhaa syyttää mistään koska koko kapinaa ei olisi ilman komuja ollut.
oletko edes ihminen ku tommossia latelet täällä??
samahan sekiois et jenkit saa rauhassa edelleen raiskata ja tappaa japanilaisi koska japanilaiset hyökkäsi ensin jenkkeihin??? ???????????????????? kirjoitti:
sitä mieltä että valkoisten teloitukset olivat oikein vaikkakin siinä kuoli syyllisiä ja syyttömiä?
1918 tapahtumiin on aivan turhaa enää puuttua, komut aloittivat joten he vastaavat kaikesta, muita on aivan turhaa syyttää mistään koska koko kapinaa ei olisi ilman komuja ollut.
oletko edes ihminen ku tommossia latelet täällä??
samahan sekiois et jenkit saa rauhassa edelleen raiskata ja tappaa japanilaisi koska japanilaiset hyökkäsi ensin jenkkeihin???palaa 1918 tilanteisiin kuin kommunistit, niitä kun hatuttaa häviö jonka me ihmiset taas laskemme plussaksi elämälle ja olosuhteille Suomen maassa.
Kun asia aikoinaan saatiin järjestykseen niin sen on parasta antaa olla, se tosin lienee mahdotonta komuille jotka haaveilevat revanssista edelleen. Turhaa niin turhaa se kuitenkin on koska kannatuksenne pienenee koko ajan ja ainoastaan märissä komu-unissa voitte saada jotain aikaan.
Sinä aikana kun olen ollut tiedostava ihminen eli jostain -50 luvun alkupuolelta en ole juurikaan kuullut suurempaa arvostelua noista kapina-ajoista kunnes törmäsin tänne komupalstalle, joten ihmisten joukossa asia on jo selvitetty ja järjestyksessä mutta täällä löytyy noita revisionisteja jotka haaveilevat ryöstöretkestä kansakunnan varallisuuteen.- ????????????????????
Työeläkeläinen kirjoitti:
palaa 1918 tilanteisiin kuin kommunistit, niitä kun hatuttaa häviö jonka me ihmiset taas laskemme plussaksi elämälle ja olosuhteille Suomen maassa.
Kun asia aikoinaan saatiin järjestykseen niin sen on parasta antaa olla, se tosin lienee mahdotonta komuille jotka haaveilevat revanssista edelleen. Turhaa niin turhaa se kuitenkin on koska kannatuksenne pienenee koko ajan ja ainoastaan märissä komu-unissa voitte saada jotain aikaan.
Sinä aikana kun olen ollut tiedostava ihminen eli jostain -50 luvun alkupuolelta en ole juurikaan kuullut suurempaa arvostelua noista kapina-ajoista kunnes törmäsin tänne komupalstalle, joten ihmisten joukossa asia on jo selvitetty ja järjestyksessä mutta täällä löytyy noita revisionisteja jotka haaveilevat ryöstöretkestä kansakunnan varallisuuteen.vastannut kysymykseen
- ????????????????????
Työeläkeläinen kirjoitti:
palaa 1918 tilanteisiin kuin kommunistit, niitä kun hatuttaa häviö jonka me ihmiset taas laskemme plussaksi elämälle ja olosuhteille Suomen maassa.
Kun asia aikoinaan saatiin järjestykseen niin sen on parasta antaa olla, se tosin lienee mahdotonta komuille jotka haaveilevat revanssista edelleen. Turhaa niin turhaa se kuitenkin on koska kannatuksenne pienenee koko ajan ja ainoastaan märissä komu-unissa voitte saada jotain aikaan.
Sinä aikana kun olen ollut tiedostava ihminen eli jostain -50 luvun alkupuolelta en ole juurikaan kuullut suurempaa arvostelua noista kapina-ajoista kunnes törmäsin tänne komupalstalle, joten ihmisten joukossa asia on jo selvitetty ja järjestyksessä mutta täällä löytyy noita revisionisteja jotka haaveilevat ryöstöretkestä kansakunnan varallisuuteen.itsehän otit taas kerran asiaksi1918 tapahtumat
???????????????????? kirjoitti:
itsehän otit taas kerran asiaksi1918 tapahtumat
ketjussa esiin vaan aloittaja, kuuluisa herra "hyi hyi". Olen myös vastannut aivan ymmärrettävästi kantani sinun kysymyksiisi, vaikka et ole edes uskaltanut rekisteröidä nikkiäsi joten en tiedä edes kuinka monen kanssa tässä keskustelen.
- ????????????????????
Työeläkeläinen kirjoitti:
ketjussa esiin vaan aloittaja, kuuluisa herra "hyi hyi". Olen myös vastannut aivan ymmärrettävästi kantani sinun kysymyksiisi, vaikka et ole edes uskaltanut rekisteröidä nikkiäsi joten en tiedä edes kuinka monen kanssa tässä keskustelen.
edes kerran vastata etkä selitellä ihan muuta.
???????????????????? kirjoitti:
edes kerran vastata etkä selitellä ihan muuta.
Toveri "hyi hyi" otti jo aloitusviestissään esiille vuoden 1918 tapahtumat.
Jos sinä osaisit lukea ja vielä sen lisäksi ymmärtäisit lukemaasi niin olisit voinut sen itsekin helposti tarkistaa.
Mutta älä suotta kallea uskoa - ehkä Kalle vetää sinua nenästä. Joten kysy asiaa äidiltäsi tai hoitotädiltäsi - heihin sinä ainakin taidat voida luottaa. Ooops - taas Kalle käytti taitavasti verbiä "taitaa" jättäessään asian avoimeksi - luotatko heihin vai et, sitä Kalle ei tiedä ja siksi hän käytti sanaa "taidat" lauseessa antamaan Kallen tiedolle epävarmuutta.
.................???????????????????? kirjoitti:
edes kerran vastata etkä selitellä ihan muuta.
?????????????????? -jono kuvastaa hyvin henkistä tilaasi, noin maallikon mielestä.
Sinähän väitit minun ottaneen 1918 asiat esille ja minä kun en sitä tehnyt vaan aloittaja tosin ilman vuosilukua mutta mielestäni hänen mainitsemansa Kalm kuuluu siihen porukkaan.
Lisäksi tuossa aiemmin muistaakseni väitit, etten ole vastannut kysymykseesi ja siihenkin annoin kommentin.
Tiedätkö itsekään mitä olet kirjoitellut? Vai onko teitä monta saman nikin takana? Suosittelen rekisteröimään niin ei pääse moista tapahtumaan ja voit aina tarkastaa mitä olet kirjoittanut jos muutoin tuppaa unehtumaan.- Hyökkääjä
Työeläkeläinen kirjoitti:
sanomatta, tuo naiset ja lapset olivat sinun tulkintasi minä puhuin vain venäläisistä. Niitähän ne olivat jotka meille hyökkäsivät.
Jotkut täällä syyttävät hyökkäyksestä erästä gruusialaista, jotkut hurjimmat jopa erästä laukaalaista.
- Ihmisyyden puolesta
kommunistit hyväksyvät murhaamisen tai raiskaamisen? Tässä asiassa T Urpo erehtyy. Kommunistit eivät hyväksy kyseisiä tekoja missään tapauksessa.
Kommunistille saksalainenkin on ihminen siinä missä suomalainen tai venäläinenkin. T Urpon mielestä venäläisiä naisia ja lapsia saa raiskata, koska Neuvostoliitto puolustautui Saksan akressioilta.
EN KYLLÄ YMMÄRRÄ! - Wäinä
Nevan suisto tarkoitti Pietari Suurelle pääsyä merille. Pietarin aikaan Argangel oli ainoa Venäjän satama ja jäissä puolet vuotta. Suomenlahden nimi on Suomenlahti mutta kyllä sillä on toinenkin ranta. 1809 Suomi liitettiin Venäjään,maaorjuuden poistaminen antoi ns. vanhalle Suomelle etuja,kolme läänitystä Laatokan liepeillä lakkautettiin.
Elimme 200 vuotta Venäjän kyljessä Suurruhtinaskuntana ,meillä säilytettiin Ruotsin vallan aikainen oikeuskäytäntö,papisto,säädyt ja meidän nuorilla miehillämme ollut asevelvollisuutta.
200 vuotta Venäjää takasi meille kansallisen kulttuurin,mitäpä meillä on moittimista Runebergissa tai Mannerheimissa.
Tässä kohtaa pitää kertoa anekdootti. Signe Shauman eli 102 vuotiaksi ja viimeiset vuotensa taiteilijakodissa Vallilassa. Taloon oli tehty murto ja asukkaitakin kuultiin. Signe ilmoitti,että tämä jatkuva kuulustelu saa nyt loppua. Signen ajantaju oli vähän hakusessa. Poliisi kysyy Signeltä,että taiteilijatartako on juuri kuulusteltu,Signe vastaa että on,kun veljeni ampui sen Bobrikoffin.
Meillä on Pohjanlahtea vasten kaupunkeja,jotka ovat nimetty Tukholman valtaherrojen nimeen,Ruotsalaiset valtaherrat antoivat meille läänityslaitoksen ja protestantittsen uskonnon. Itseasiasiassa he eivät muuta antaneet paitsi jos lukuun ei lasketa muutamia tapulikaupunkioikeuksia.
Ryssänviha on syvässä. On syöty voissapaistettua ryssää itsenäisyyspäivänä, sitä on syöty Talvisodan alkamispäivänä. Kyllä on liehutettu lippua ja tehty kivelle kunniaa.
Kauniskin nainen näyttää typerältä muna suussa.Tahdon huomauttaa,että tämä on vain yksi näkökulma.
Meidän ryssänvihaajillamme on ikäänkuin muna suussa. Mitä mukeltajista ja siitä,etteivät he huomaa 200 vuoden historian tuoneen kansalle suurmiehet,Topeliksen.Runebergin,Kiven,Leinon. Silmitöntä ryssänvihaansa he pitävät yllä historialla, ja ajalla joka ei ole puoltakaan suurruhtinaskunnan ajasta.He siis kuvittelevat valistusajan tukevan käsityksiään. Heidän mielestään maailma kulkee yhteen suuntaan,eteenpäin. He eivät voi kuvitella Topeliuksen,Runebergin olleen heitä itseään älykkäämmän.
He nauravat vitsille jos sen kerron. Tämä on neukkuvitsi ja tosi. Jatkosodassa Porvoota pommitettiin lujasti,sodan jälkeen Porvoota pommittaneilta neuvostolentäjiltä kysyttiin,miksi sinänsä merkityksetöntä porvoota pommitettiin niin paljon. He sanoivat että siksi,kun suurkiihoittaja Runeberg asui Porvoossa.
En ole lentäjä ja vierastan korkeita paikkoja. Historian osaamisellaan - sen sikäli kuin ne ovat korkeita paikkoja - Työeläkeläisen pitäisi neuvoa minua. On mukavaa kun sokea ohjaa rampaa.
On mukavaa,että palstamme porvarit keskityvät itsenäisyyden vuosiin ja pohtimaan vaihtoehtoja. Mukavaa ei sen sijaan ole,etteivät näe mistä ollaan tulossa ja mihin ollaan menossa.
He oppivat sen kyllä. Turha porvaria on lyödä omaantuntoon.Porvaria pitää lyödä kalleimpaan,porvaria pitää iskeä rahapussiin. Ja juuri niin meidän uudet tsaarit Brysselissä tekevät.
Havuja Perkele.Eikö se teidän vuori-insinööri ,euroedustaja ja hiihtäjä niin sanonut. Havuja perkele. - Wäinä
Sinä hienohelma asetut pramille itse. Haluat tuoda mielipiteesi julki ja tuotkin. Saat minijulkisuutta nimimerkilläsi. Mitä vittua vingut,jos joku on kanssasi eri mieltä.
Olet tällä palstalla vapaaehtoisesti ja samoilla ehdoilla kuin minäkin. Oletko nähnyt minun vaikeroivan vittuilusta.
Hyvä Työeläkeläinen,olet kirjoitellut vuoden ja kirjoituksistasi me olemme saaneet saman,minkä olisimme saaneet kauppojen mainoksista ja valtionvarainministeriön toimintaohjeista lääninhallituksille.
Ihan varovasti olen koettanut sinulle selittää,että tosikkojen hauska ei välttämättä ole hauskaa. Vitut sinun elämäntyöstäsi taikka minun,onko akallasi mukavaa kanssasi?
Olen perfektionisti,pilkunnussija. Wäinää ei vituta mutta Wäinää harmittaa puolikkaat miehet. En nyt väitä sinun olevan puolikas mutta johonkinhan minun pitää itseäni verrata. Vertaisinko itseäni isompaan vaiko sinuun. En tietysti tarkoita tässä fyysistä kokoa. Tarkoitan sitä mitä olet tullut sanoneeksi ja tarkoitan sitä mitä minä olen tullut sanoneeksi.
Minun puheessani ja kirjoituksessa ei pitäisi paistaa viha. Tahdotko että otamme esiin aiempia viestejäsi ja
vertaamme niitä minun viesteihin.
Sinun typeryytesi on tosikkomaisuus.Miltä tuntui leikkiä lahjalla lapsenlapsen kanssa? Arvaan, panit enempi painoa ostamiselle kuin leikkimiselle. Anna vielä arvaan,et ollut mitenkään varautunut antamasi lahjan avaamiseen. Katsos,me kätevät jätkät otamme tällaiset asiat huomioon. Me osaamme rakentaa ja purkaa,meidän leluissamme on tuoreet patterit koska me tahdomme pentujemme leikkivän leluillaan.
Mitenpä sinun kanssasi on? Osaatko 40 vuoden jälkeen pitää edes akallesi viihdytyspuhetta. Onko mieleesi tullut ylimalkaan,että sille pitäisi pitää viihdytyspuhetta.
Tämä kaikkihan oli tietysti vyöhön lyömistä ,tehokasta sinänsä. Myöhemmin tavoittelen ihan päätä.
Kun te porvarit seuraavaksi kilpailette komupalstalla siitä,ett'ä kuka on komupalstan paras porvari,niin ilmoittakaa nyt helvetissä kilpailun säännöt ja kesto minullekin. Tahdon osallistua kisaan ja tavoitteena on voitto. Jos osioita ovat koti, uskonto ja isänmaa niin minullahan on kaksi hallussa. Kuka tällä palstalla
minua paremmin tuntisi Vanhan Testamentin? Oletteko huomanneet,ettei se lahkolainenkaan antaudu keskusteluun Raamatusta, Mitä kotiin tulee niin siihen minulla on varaa. Kaksi kolmesta on kotona ja viimeinen pannaan hakuun. - Wäinä
Eivät ihmiset halua tai tarvitse sotaa.Ennen sotaa ei ole sankareita. Ei sota tuota sankareita,sodan myytit luodaan sodan tarpeisiin. Jotkut typerät elävät ihan kuin kävisimme sotaa.
Onneksi on niin,että koppurakyrpien ja naapurikyttääjien osuus kansasta on 0,5 prosenttia. Onneksi on niin,että kokoomuspuolueessa heitä on ainoastaan 3 prosenttia. Koppurakyrpien ja naapurikyttääjien sietoraja toisilta ihmisiltä on milloin mitäkin ,ässä tapauksessa juuri tämän mittainen.
Olen sinua vanhoillisempi.Kerro vitsi vanhoillisuudesta. Yllätä meidät nauramalla itsellesi.
Ostaisimmeko kimpassa käytetyn auton? - ????????????????????
Työeläkeläinen kirjoitti:
?????????????????? -jono kuvastaa hyvin henkistä tilaasi, noin maallikon mielestä.
Sinähän väitit minun ottaneen 1918 asiat esille ja minä kun en sitä tehnyt vaan aloittaja tosin ilman vuosilukua mutta mielestäni hänen mainitsemansa Kalm kuuluu siihen porukkaan.
Lisäksi tuossa aiemmin muistaakseni väitit, etten ole vastannut kysymykseesi ja siihenkin annoin kommentin.
Tiedätkö itsekään mitä olet kirjoitellut? Vai onko teitä monta saman nikin takana? Suosittelen rekisteröimään niin ei pääse moista tapahtumaan ja voit aina tarkastaa mitä olet kirjoittanut jos muutoin tuppaa unehtumaan.odotellaan!!!
- 22222222222222222222
antipunikki kirjoitti:
Toveri "hyi hyi" otti jo aloitusviestissään esiille vuoden 1918 tapahtumat.
Jos sinä osaisit lukea ja vielä sen lisäksi ymmärtäisit lukemaasi niin olisit voinut sen itsekin helposti tarkistaa.
Mutta älä suotta kallea uskoa - ehkä Kalle vetää sinua nenästä. Joten kysy asiaa äidiltäsi tai hoitotädiltäsi - heihin sinä ainakin taidat voida luottaa. Ooops - taas Kalle käytti taitavasti verbiä "taitaa" jättäessään asian avoimeksi - luotatko heihin vai et, sitä Kalle ei tiedä ja siksi hän käytti sanaa "taidat" lauseessa antamaan Kallen tiedolle epävarmuutta.
.................itserakas kalle sitä kalle tätä kalle tota
22222222222222222222 kirjoitti:
itserakas kalle sitä kalle tätä kalle tota
Kysyitkö äidiltäsi tai hoitotädiltäsi asiasta vai uskoitko Kallea?
...............- 22222222222222222222
antipunikki kirjoitti:
Kysyitkö äidiltäsi tai hoitotädiltäsi asiasta vai uskoitko Kallea?
...............itserakas kalle sitä kalle tätä kalle tota
22222222222222222222 kirjoitti:
itserakas kalle sitä kalle tätä kalle tota
Vai annoitko äidin tai hoitotädin tarkistaa asian?
..........- 22222222222222222222
antipunikki kirjoitti:
Vai annoitko äidin tai hoitotädin tarkistaa asian?
..........uskon että kalle on itserakas ja säälittävä vanha paska
soita sitä kelloa et hoitaja tulee vaihtaan ne vaipat - 33333333333333333333
Työeläkeläinen kirjoitti:
?????????????????? -jono kuvastaa hyvin henkistä tilaasi, noin maallikon mielestä.
Sinähän väitit minun ottaneen 1918 asiat esille ja minä kun en sitä tehnyt vaan aloittaja tosin ilman vuosilukua mutta mielestäni hänen mainitsemansa Kalm kuuluu siihen porukkaan.
Lisäksi tuossa aiemmin muistaakseni väitit, etten ole vastannut kysymykseesi ja siihenkin annoin kommentin.
Tiedätkö itsekään mitä olet kirjoitellut? Vai onko teitä monta saman nikin takana? Suosittelen rekisteröimään niin ei pääse moista tapahtumaan ja voit aina tarkastaa mitä olet kirjoittanut jos muutoin tuppaa unehtumaan.paskaa yrität vänkätä mutta suoraa vastausta et ole kirjoittanut.
sitä mieltä että valkoisten teloitukset olivat oikein vaikkakin siinä kuoli syyllisiä ja syyttömiä?
ja aiemminkirjoitit
1918 tapahtumiin on aivan turhaa enää puuttua, komut aloittivat joten he vastaavat kaikesta, muita on aivan turhaa syyttää mistään koska koko kapinaa ei olisi ilman komuja ollut.
kirjoituksestasi päätellen valkoiset sai tappaa miehiä,naisia ja lapsiakin syyttömiäkin sinun puolesta.
oletko edes ihminen? Hyökkääjä kirjoitti:
Jotkut täällä syyttävät hyökkäyksestä erästä gruusialaista, jotkut hurjimmat jopa erästä laukaalaista.
kun venäläiset sen sallivat joten venäläiset saisivat tuomion ainakin avustamisesta. Tuskin siinä joukossa joka tänne yritti suurikaan osa oli gruusialaisia. Laukaan mies taas oli todellinen luuseri, joutui kommunismin vuoksi luopumaan isänmaastaan ja alkamaan murhaajadiktaattorin lakeijaksi.
33333333333333333333 kirjoitti:
paskaa yrität vänkätä mutta suoraa vastausta et ole kirjoittanut.
sitä mieltä että valkoisten teloitukset olivat oikein vaikkakin siinä kuoli syyllisiä ja syyttömiä?
ja aiemminkirjoitit
1918 tapahtumiin on aivan turhaa enää puuttua, komut aloittivat joten he vastaavat kaikesta, muita on aivan turhaa syyttää mistään koska koko kapinaa ei olisi ilman komuja ollut.
kirjoituksestasi päätellen valkoiset sai tappaa miehiä,naisia ja lapsiakin syyttömiäkin sinun puolesta.
oletko edes ihminen?silloiset sosialistit joista osasta tuli kommunisteja (osa taas parantui). He ovat syyllisiä. Suurin osahan kuolemista kapinan päättymisen jälkeen oli tautien aiheuttamia joten ne eivät olleet muun kuin virusten ja bakteerien syytä. Miksi taas leirejä pidettiin niinkin kauan? Koska haluttiin selvittää jokaisen aikaansaannokset ja syyllisyys törkytekoihin, vähemmällä punaiset kuitenkin pääsivät kuin valkoiset punaisessa Neuvostoliitossa. Minä en kannata kapinaa enkä sotaa alkuunkaan mutta aloittajan on kestettävä se mitä on alkuun laittanut. Jos sinä lyöt toista ja se toinen lyö kovempaa takaisin ei ole syytä alkaa sinun valittamaan, tässä on hieman sama asia kyseessä.
- 33333333333333333333
Työeläkeläinen kirjoitti:
silloiset sosialistit joista osasta tuli kommunisteja (osa taas parantui). He ovat syyllisiä. Suurin osahan kuolemista kapinan päättymisen jälkeen oli tautien aiheuttamia joten ne eivät olleet muun kuin virusten ja bakteerien syytä. Miksi taas leirejä pidettiin niinkin kauan? Koska haluttiin selvittää jokaisen aikaansaannokset ja syyllisyys törkytekoihin, vähemmällä punaiset kuitenkin pääsivät kuin valkoiset punaisessa Neuvostoliitossa. Minä en kannata kapinaa enkä sotaa alkuunkaan mutta aloittajan on kestettävä se mitä on alkuun laittanut. Jos sinä lyöt toista ja se toinen lyö kovempaa takaisin ei ole syytä alkaa sinun valittamaan, tässä on hieman sama asia kyseessä.
tekstia vänkäät mutta et osaa vastata kysymykseen minkä???????????????? esitti omas mielipiteesi.
onko siihen noin saatanan vaikeeta vastata??? Wäinä kirjoitti:
Eivät ihmiset halua tai tarvitse sotaa.Ennen sotaa ei ole sankareita. Ei sota tuota sankareita,sodan myytit luodaan sodan tarpeisiin. Jotkut typerät elävät ihan kuin kävisimme sotaa.
Onneksi on niin,että koppurakyrpien ja naapurikyttääjien osuus kansasta on 0,5 prosenttia. Onneksi on niin,että kokoomuspuolueessa heitä on ainoastaan 3 prosenttia. Koppurakyrpien ja naapurikyttääjien sietoraja toisilta ihmisiltä on milloin mitäkin ,ässä tapauksessa juuri tämän mittainen.
Olen sinua vanhoillisempi.Kerro vitsi vanhoillisuudesta. Yllätä meidät nauramalla itsellesi.
Ostaisimmeko kimpassa käytetyn auton?mutta nyt panit kovan. Tuosta en ymmärrä alkuakaan, enkä sitä miten se soveltuu kommentiksi edelliselle toopelle antamaani vastineeseen.
33333333333333333333 kirjoitti:
tekstia vänkäät mutta et osaa vastata kysymykseen minkä???????????????? esitti omas mielipiteesi.
onko siihen noin saatanan vaikeeta vastata???kysymykseen turhista kuolemista sekä 1918 että Pietarin piirityksessä. Jos et ymmärrä niin voin vain valittaa.
Syyllinen on aloittaja eli punakapinalliset ja Stalin joukkoineen.- Kaikkee sitä
Työeläkeläinen kirjoitti:
kun venäläiset sen sallivat joten venäläiset saisivat tuomion ainakin avustamisesta. Tuskin siinä joukossa joka tänne yritti suurikaan osa oli gruusialaisia. Laukaan mies taas oli todellinen luuseri, joutui kommunismin vuoksi luopumaan isänmaastaan ja alkamaan murhaajadiktaattorin lakeijaksi.
käytti talven 1939-40 rajakahakassa vanhoja kaukaasialaisia huru-ukkoja ei venäläisiä.
- vuoristoneuvos
Wäinä kirjoitti:
Nevan suisto tarkoitti Pietari Suurelle pääsyä merille. Pietarin aikaan Argangel oli ainoa Venäjän satama ja jäissä puolet vuotta. Suomenlahden nimi on Suomenlahti mutta kyllä sillä on toinenkin ranta. 1809 Suomi liitettiin Venäjään,maaorjuuden poistaminen antoi ns. vanhalle Suomelle etuja,kolme läänitystä Laatokan liepeillä lakkautettiin.
Elimme 200 vuotta Venäjän kyljessä Suurruhtinaskuntana ,meillä säilytettiin Ruotsin vallan aikainen oikeuskäytäntö,papisto,säädyt ja meidän nuorilla miehillämme ollut asevelvollisuutta.
200 vuotta Venäjää takasi meille kansallisen kulttuurin,mitäpä meillä on moittimista Runebergissa tai Mannerheimissa.
Tässä kohtaa pitää kertoa anekdootti. Signe Shauman eli 102 vuotiaksi ja viimeiset vuotensa taiteilijakodissa Vallilassa. Taloon oli tehty murto ja asukkaitakin kuultiin. Signe ilmoitti,että tämä jatkuva kuulustelu saa nyt loppua. Signen ajantaju oli vähän hakusessa. Poliisi kysyy Signeltä,että taiteilijatartako on juuri kuulusteltu,Signe vastaa että on,kun veljeni ampui sen Bobrikoffin.
Meillä on Pohjanlahtea vasten kaupunkeja,jotka ovat nimetty Tukholman valtaherrojen nimeen,Ruotsalaiset valtaherrat antoivat meille läänityslaitoksen ja protestantittsen uskonnon. Itseasiasiassa he eivät muuta antaneet paitsi jos lukuun ei lasketa muutamia tapulikaupunkioikeuksia.
Ryssänviha on syvässä. On syöty voissapaistettua ryssää itsenäisyyspäivänä, sitä on syöty Talvisodan alkamispäivänä. Kyllä on liehutettu lippua ja tehty kivelle kunniaa.
Kauniskin nainen näyttää typerältä muna suussa.Tahdon huomauttaa,että tämä on vain yksi näkökulma.
Meidän ryssänvihaajillamme on ikäänkuin muna suussa. Mitä mukeltajista ja siitä,etteivät he huomaa 200 vuoden historian tuoneen kansalle suurmiehet,Topeliksen.Runebergin,Kiven,Leinon. Silmitöntä ryssänvihaansa he pitävät yllä historialla, ja ajalla joka ei ole puoltakaan suurruhtinaskunnan ajasta.He siis kuvittelevat valistusajan tukevan käsityksiään. Heidän mielestään maailma kulkee yhteen suuntaan,eteenpäin. He eivät voi kuvitella Topeliuksen,Runebergin olleen heitä itseään älykkäämmän.
He nauravat vitsille jos sen kerron. Tämä on neukkuvitsi ja tosi. Jatkosodassa Porvoota pommitettiin lujasti,sodan jälkeen Porvoota pommittaneilta neuvostolentäjiltä kysyttiin,miksi sinänsä merkityksetöntä porvoota pommitettiin niin paljon. He sanoivat että siksi,kun suurkiihoittaja Runeberg asui Porvoossa.
En ole lentäjä ja vierastan korkeita paikkoja. Historian osaamisellaan - sen sikäli kuin ne ovat korkeita paikkoja - Työeläkeläisen pitäisi neuvoa minua. On mukavaa kun sokea ohjaa rampaa.
On mukavaa,että palstamme porvarit keskityvät itsenäisyyden vuosiin ja pohtimaan vaihtoehtoja. Mukavaa ei sen sijaan ole,etteivät näe mistä ollaan tulossa ja mihin ollaan menossa.
He oppivat sen kyllä. Turha porvaria on lyödä omaantuntoon.Porvaria pitää lyödä kalleimpaan,porvaria pitää iskeä rahapussiin. Ja juuri niin meidän uudet tsaarit Brysselissä tekevät.
Havuja Perkele.Eikö se teidän vuori-insinööri ,euroedustaja ja hiihtäjä niin sanonut. Havuja perkele.200 vuotta ??
- 33333333333333333333
Työeläkeläinen kirjoitti:
kysymykseen turhista kuolemista sekä 1918 että Pietarin piirityksessä. Jos et ymmärrä niin voin vain valittaa.
Syyllinen on aloittaja eli punakapinalliset ja Stalin joukkoineen.vaan oliko valkoisten teloitukset oikein vaikkakin siinä kuoli syyllisiä ja syyttömiä?
ymmärrätkö omin sanoin ei tarvitse historiankirjoista luntata. - ????????????????????
Työeläkeläinen kirjoitti:
kysymykseen turhista kuolemista sekä 1918 että Pietarin piirityksessä. Jos et ymmärrä niin voin vain valittaa.
Syyllinen on aloittaja eli punakapinalliset ja Stalin joukkoineen.odotellessa
- Rauha parempi
...sylkivät suomalaisten sotavankien päälle, koska pitivät näitä kanssasyyllisinä kaupungin piirittämiseen.
- Wäinä
Kalmin henkilöhistoria on kammottava. On järkyttävää,että ihmisten joukossa liikkuu patologinen tappaja ja että jotkut rakentavat siitä sankarmyytin.
Kalm oli siitä erikoinen,että hän piti tappamisesta. Kalm ei tarvinnut lakia tai oikeutusta. Kalm oli laki siellä missä hän oli. Tappotyössään Kalm oli johdonmukainen,Kalm tappoi nekin jotka seuraavana syksynä olisi tarvittu tappurikonetta käyttämään. Isäntien vastarinta sitten hillitsi häntä vähän.
Meidän porvarimme väistelevät kahta asiaa.Heidän kunigassekoilulleen kansa on nauranut itsenäisyyden ajan.
Kalmin Viron ja Latvian rosvoretkeä ei muista Suomen historia eikä sitä muista Poro Tallinnasta.
Kalm oli hullu ja mielipuoli.Kalm piti tappamisesta. Kalm pakeni amerikkaan ja sai siellä lääkärinoikeudet,jos nyt jotakin kiinnostaa se.mitä Kalm teki lääkärinä niin katsokoon netistänsä.
Minusta on hirvittävää että Kalmin tapaiset miehet kanonisioidaan yleisellä armahduksella ja teidän pikkuporvareiden päissä vielä 90 vuoden jälkeen. Kalm oli tappaja,mikään sivistynyt yhteiskunta ei siedä keskuudessaan tappajia.
Tässähän se pulma tuleekin. Kuolemantuomiota vastustaessani en ole miettinyt mitä Kalmille olisi pitänyt tehdä.- T Urpo
Syytönhän minä siihen olen että harmaa hapset kertoivat Kalmin ratsastaneen kylään ja hoidelleen
punaisen terrorin edustajat, jotka ampuivat ojan penkalle mm. toveri Urpon iso isän isän.
Suurkapitalisteja ei kylällä ollut vaan tilallisia, ei edes kartanoa.
Kyllä minä tiedän Kalmin maineen, mutta olen puhunut vain kapinan ajasta ja alleviivannut sitä
miksi meillä kotona oli Kalmin kuva seinällä.
Voit tunkea kanonisoinnit, sanonko minne!
Faktaa on että aseellinen roskaväki lähti kun Hasse tuli. Muuten aseellinen roskaväkikin ampui
mielellään.
Aseettomia. - Hämeen punikki
T Urpo kirjoitti:

Aseettomia.Kuka antoi määräyksen? Punakaarti ei ainakaan ollut moista määräystä antanut eikä Kansanvaltuuskuntakan. Kyseessä saattoi olla Punakaartiin soluttautunut anarkisti tai naapurin isäntä, jolla oli vanhoja kalavelkoja maksettavana -viinavelkoja, rajariitoja tai naisjuttuja.
Mikä se on tuollainen suomalainen, joka ihannoi baltiansaksalaista kansanmurhaajaa? Maanpetturi ja kansanvihollinen se on tai sitten muutoin vain tyhmä. Kyllä sinulla on oikeus surra surmattua sukulaistasi, mutta ei sinun silti tarvitse, sen takia idiootiksi ryhtyä. - T Urpo
Hämeen punikki kirjoitti:
Kuka antoi määräyksen? Punakaarti ei ainakaan ollut moista määräystä antanut eikä Kansanvaltuuskuntakan. Kyseessä saattoi olla Punakaartiin soluttautunut anarkisti tai naapurin isäntä, jolla oli vanhoja kalavelkoja maksettavana -viinavelkoja, rajariitoja tai naisjuttuja.
Mikä se on tuollainen suomalainen, joka ihannoi baltiansaksalaista kansanmurhaajaa? Maanpetturi ja kansanvihollinen se on tai sitten muutoin vain tyhmä. Kyllä sinulla on oikeus surra surmattua sukulaistasi, mutta ei sinun silti tarvitse, sen takia idiootiksi ryhtyä.Ratsasti kylään ja hoiti punakaartin sieltä rumasti sanottuna vittuun!
Historiallinen fakta.
Laitas linkki punakaartiin "soluttautujista", jotka tekivät hirmutekoja punakaartin nimissä.
En suoraan sanoen ole ELÄISSÄNI moista kuullut enkä mistään lukenut.
Odotan mielenkiinnolla!
Reilut 1600 lahtasi ENSIN punakaartti ja voittonsa jälkeen olisi lahdannut lisää.
Vaikka tämäkin on niin VANHA asia ettei sen vatkaaminen nykyajassa tuo juurikaan lisäarvoa.
Hassen kuva on muuten minulla perintönä harrastustiloissa.
Taidan iletä sanoa vielä että siinä asekaapin vieressä!
Tosin metsästysaseiden.
Ettet repeä harmiisi.
Jokainen Eurooppalainen sosialistisen maan valtonjohto ansaitsee tuomiosi samalla periaatteella
kuin Kalmin Hasse.
Tuomitsetko myös heidät?
Onneksi oli "kovia jätkiä" ajamassa sosialismin pirua kuoppaan.
Työväestö kiittää! - Naapurin setä
T Urpo kirjoitti:
Ratsasti kylään ja hoiti punakaartin sieltä rumasti sanottuna vittuun!

Työväestö kiittää!niissä pienoismallien kokoamisissa käytetään, kun näyttävät pehmittävän aivoja? Vai tuhoaako se paskan haistelu töissä pään?
- T Urpo
Naapurin setä kirjoitti:
niissä pienoismallien kokoamisissa käytetään, kun näyttävät pehmittävän aivoja? Vai tuhoaako se paskan haistelu töissä pään?
Minkäs minä sille voin että punainen paskakaartti toi kylälle perusteettoman väkivallan aikoinaan
ja Hans Kalm vei sen mennessään.
En mittään. - Hämeen punikki
T Urpo kirjoitti:
Ratsasti kylään ja hoiti punakaartin sieltä rumasti sanottuna vittuun!
Historiallinen fakta.
Laitas linkki punakaartiin "soluttautujista", jotka tekivät hirmutekoja punakaartin nimissä.
En suoraan sanoen ole ELÄISSÄNI moista kuullut enkä mistään lukenut.
Odotan mielenkiinnolla!
Reilut 1600 lahtasi ENSIN punakaartti ja voittonsa jälkeen olisi lahdannut lisää.
Vaikka tämäkin on niin VANHA asia ettei sen vatkaaminen nykyajassa tuo juurikaan lisäarvoa.
Hassen kuva on muuten minulla perintönä harrastustiloissa.
Taidan iletä sanoa vielä että siinä asekaapin vieressä!
Tosin metsästysaseiden.
Ettet repeä harmiisi.
Jokainen Eurooppalainen sosialistisen maan valtonjohto ansaitsee tuomiosi samalla periaatteella
kuin Kalmin Hasse.
Tuomitsetko myös heidät?
Onneksi oli "kovia jätkiä" ajamassa sosialismin pirua kuoppaan.
Työväestö kiittää!http://www.uta.fi/suomi80/v18v9.htm
"Julmuuksia vastaan" oli Kansanvaltuuskunnan ja Punakaartin linja. - T Urpo
Naapurin setä kirjoitti:
niissä pienoismallien kokoamisissa käytetään, kun näyttävät pehmittävän aivoja? Vai tuhoaako se paskan haistelu töissä pään?
Kun et sen kummemmin enää kommentoinut noita "soluttautujia".
Taisi olla punaista mielikuvitusta.
Meinaat että paskakuski joutuu päivittäin kuntosalille?
Voi red reppanaa! - Naapurin setä
T Urpo kirjoitti:
Minkäs minä sille voin että punainen paskakaartti toi kylälle perusteettoman väkivallan aikoinaan
ja Hans Kalm vei sen mennessään.
En mittään.olet kyseisen harrastuksen lopettanut? Aseitako sinä nykyään harrastat?
- T Urpo
Hämeen punikki kirjoitti:
http://www.uta.fi/suomi80/v18v9.htm
"Julmuuksia vastaan" oli Kansanvaltuuskunnan ja Punakaartin linja.Tappolistojen muodossa.
- Hämeen punikki
T Urpo kirjoitti:
Tappolistojen muodossa.
Mistä niitä Kansanvaltuuskunnan ja Punakaartin laatimia tappolistoja löytyy?
Sitä minäkin -EI MISTÄÄN!, kun sellaisia ei ole olemassakaan. - T Urpo
Hämeen punikki kirjoitti:
Mistä niitä Kansanvaltuuskunnan ja Punakaartin laatimia tappolistoja löytyy?
Sitä minäkin -EI MISTÄÄN!, kun sellaisia ei ole olemassakaan."Poliittinen terrori
Vuoden 1918 sodalle oli luonteenomaista poliittinen väkivalta, joka erotellaan punaiseksi ja valkoiseksi terroriksi. Molempien osapuolten kokeman trauman vuoksi teloitukset yritettiin selittää jälkeenpäin taistelutoiminnan ulkopuolisina tekoina, vain primitiivisten vihantunteiden purkauksina.[74]. Historiantutkimus on kuitenkin liittänyt vuoden 1918 terrorin myös yhdeksi sodankäynnin muodoksi. Siihen saatiin malli aiemmista sisällissodista, poliittisesta väkivallasta sekä eri puolilta ensimmäisen maailmansodan rintamia, joissa terrori oli paikoin yleistä ja laajamittaista. Terrorin tavoitteena oli sekä vastustajan valtarakenteiden tuhoaminen että voimakkaan pelotevaikutuksen luominen. Poliittinen terrori
Vuoden 1918 sodalle oli luonteenomaista poliittinen väkivalta, joka erotellaan punaiseksi ja valkoiseksi terroriksi. Molempien osapuolten kokeman trauman vuoksi teloitukset yritettiin selittää jälkeenpäin taistelutoiminnan ulkopuolisina tekoina, vain primitiivisten vihantunteiden purkauksina.[74]. Historiantutkimus on kuitenkin liittänyt vuoden 1918 terrorin myös yhdeksi sodankäynnin muodoksi. Siihen saatiin malli aiemmista sisällissodista, poliittisesta väkivallasta sekä eri puolilta ensimmäisen maailmansodan rintamia, joissa terrori oli paikoin yleistä ja laajamittaista. Terrorin tavoitteena oli sekä vastustajan valtarakenteiden tuhoaminen että voimakkaan pelotevaikutuksen luominen. Vaikka teloituksissa toisaalta olikin paikallisen ja henkilökohtaisen koston muotoja, ainakin kolmannes punaisesta terrorista katsotaan olleen punakaartin johdon suunnittelemaa järjestelmällistä toimintaa. Pääosan valkoisesta terrorista arvioidaan olleen ylimmän sodanjohdon määräämää, vallattujen alueiden "lopullisen haltuunoton" yhteydessä toteutettua harkittua ja organisoitua sodankäyntiä. "Virallisesti" ja erityisesti sodan alussa sekä Vaasan senaatti että Kansanvaltuuskunta vastustivat terroritoimia.[75]
Punaisen ja valkoisen terrorin keskeisiä toteuttajia olivat suoraan ylemmän sodanjohdon alaisuudessa itsenäisesti toimineet isku- ja tiedustelujoukot, joita kutsuttiin lentäviksi osastoiksi. Ne koostuivat 10–80 valikoidusta ratsusotilaasta. Iältään lentävän osaston soturit olivat yleensä nuorempia kuin rintamajoukkojen miehet (nuorimmat 13–14-vuotiaita sotilaspoikia). Osastoa johti vanhempi, vahvan auktoriteetin omannut johtaja, jonka alaisuudessa "lentävät" suorittivat "etsi ja tuhoa"-tehtäviä sekä toimeenpanivat omavaltaisia teloituksia tai tuomioistuimien langettamia kuolemantuomioita.[76]valkoisesta terrorista arvioidaan olleen ylimmän sodanjohdon määräämää, vallattujen alueiden "lopullisen haltuunoton" yhteydessä toteutettua harkittua ja organisoitua sodankäyntiä. "Virallisesti" ja erityisesti sodan alussa sekä Vaasan senaatti että Kansanvaltuuskunta vastustivat terroritoimia.[75]
Punaisen ja valkoisen terrorin keskeisiä toteuttajia olivat suoraan ylemmän sodanjohdon alaisuudessa itsenäisesti toimineet isku- ja tiedustelujoukot, joita kutsuttiin lentäviksi osastoiksi. Ne koostuivat 10–80 valikoidusta ratsusotilaasta. Iältään lentävän osaston soturit olivat yleensä nuorempia kuin rintamajoukkojen miehet (nuorimmat 13–14-vuotiaita sotilaspoikia). Osastoa johti vanhempi, vahvan auktoriteetin omannut johtaja, jonka alaisuudessa "lentävät" suorittivat "etsi ja tuhoa"-tehtäviä sekä toimeenpanivat omavaltaisia teloituksia tai tuomioistuimien langettamia kuolemantuomioita.[76]"
KESKITY KOHTAAN"Vaikka teloituksissa toisaalta olikin paikallisen ja henkilökohtaisen koston muotoja, ainakin kolmannes punaisesta terrorista katsotaan olleen punakaartin johdon suunnittelemaa järjestelmällistä toimintaa." - Hämeen punikki
T Urpo kirjoitti:
"Poliittinen terrori

KESKITY KOHTAAN"Vaikka teloituksissa toisaalta olikin paikallisen ja henkilökohtaisen koston muotoja, ainakin kolmannes punaisesta terrorista katsotaan olleen punakaartin johdon suunnittelemaa järjestelmällistä toimintaa."Mistä kyseinen teksti on peräisin? Mikä aikalaislähde puhuu sen puolesta, että Kansanvaltuuskunta tai Punakaarti antoi tappokäskyjä? Ja missä on ne TAPPOLISTAT?
- T Urpo
Hämeen punikki kirjoitti:
Mistä kyseinen teksti on peräisin? Mikä aikalaislähde puhuu sen puolesta, että Kansanvaltuuskunta tai Punakaarti antoi tappokäskyjä? Ja missä on ne TAPPOLISTAT?
Osassa.
Laitas itse hakusanaa kookleen ettei tarvitse olla toisten hyväntahtoisuuden varassa.
Ettei tarvitse pelätä Vapaan Työläisen manipulaatiota. - T Urpo
Naapurin setä kirjoitti:
olet kyseisen harrastuksen lopettanut? Aseitako sinä nykyään harrastat?
Ja metästys on tämä harrastus jota enää satunnaisesti harrastan.
Pahin into on jo mennyt. - Hämeen punikki
T Urpo kirjoitti:
Osassa.
Laitas itse hakusanaa kookleen ettei tarvitse olla toisten hyväntahtoisuuden varassa.
Ettei tarvitse pelätä Vapaan Työläisen manipulaatiota.Eikä Wikipediasta käy ilmi, että kuka katsoo passiivissa kolmanneksen punaisten tekemistä murhista olleen Punakaartin ylimmän johdon määräämiä. Tai sanotaanhan se -Ohto Manninen katsoo. Ohto Manninen tunnetaan yleisesti natsimielisenä "historioitsiana".
Järjestäytyneen työväen omatunto on puhdas -se kävi jaloa taistelua demokratian ja ihmisoikeuksien puolesta. - Urkki utelias
T Urpo kirjoitti:
Ja metästys on tämä harrastus jota enää satunnaisesti harrastan.
Pahin into on jo mennyt.Mitäs se T Urpo siellä harrastetilassa harrastaa?
- Roskasakkia
T Urpo kirjoitti:
Syytönhän minä siihen olen että harmaa hapset kertoivat Kalmin ratsastaneen kylään ja hoidelleen
punaisen terrorin edustajat, jotka ampuivat ojan penkalle mm. toveri Urpon iso isän isän.
Suurkapitalisteja ei kylällä ollut vaan tilallisia, ei edes kartanoa.
Kyllä minä tiedän Kalmin maineen, mutta olen puhunut vain kapinan ajasta ja alleviivannut sitä
miksi meillä kotona oli Kalmin kuva seinällä.
Voit tunkea kanonisoinnit, sanonko minne!
Faktaa on että aseellinen roskaväki lähti kun Hasse tuli. Muuten aseellinen roskaväkikin ampui
mielellään.
Aseettomia.tähän roskasakkiin, kun paska-autoa ammatikseen ajaa verokortilla? Vai nostaako Hans Kalmin kuva seinällä T Urpon johonkin ylempään luokkaan?
- T Urpo
Hämeen punikki kirjoitti:
Eikä Wikipediasta käy ilmi, että kuka katsoo passiivissa kolmanneksen punaisten tekemistä murhista olleen Punakaartin ylimmän johdon määräämiä. Tai sanotaanhan se -Ohto Manninen katsoo. Ohto Manninen tunnetaan yleisesti natsimielisenä "historioitsiana".
Järjestäytyneen työväen omatunto on puhdas -se kävi jaloa taistelua demokratian ja ihmisoikeuksien puolesta.Jotka eivät ole kommareita. Punainen paskakaarti siis tappoi ihan randomina ihmisiä?
Järjestäytyneen punakaartin omatunto laitettiin Hennalassa metsän laitaan monttuun.
Jalo taistelu demokratian ulkopuolella on vain ja ainoastaan kapina.
Ihmisoikeudet ja sosialismi?
Kertaas historiaa sen verran että pääset kartalle takaisin. Ihmisoikeuksien puuttumisen vuoksi
sosialimista on luovuttu. - T Urpo
Urkki utelias kirjoitti:
Mitäs se T Urpo siellä harrastetilassa harrastaa?
Täällä on rouvan kangaspuut ja ompeluhärvelit. Nuoriso osaston peruja rummut, sähköskitta ja
sähköpiano vai mikä ihmeen elektrooninen harmooni se lieneekään.
Minä lepäilen, soudan soutuhärvelillä vähän ja sparraan välistä joutessaan Suomen vetelää vasemmistoa. - 'Iivan
Hämeen punikki kirjoitti:
Eikä Wikipediasta käy ilmi, että kuka katsoo passiivissa kolmanneksen punaisten tekemistä murhista olleen Punakaartin ylimmän johdon määräämiä. Tai sanotaanhan se -Ohto Manninen katsoo. Ohto Manninen tunnetaan yleisesti natsimielisenä "historioitsiana".
Järjestäytyneen työväen omatunto on puhdas -se kävi jaloa taistelua demokratian ja ihmisoikeuksien puolesta."Järjestäytyneen työväen omatunto on puhdas -se kävi jaloa taistelua demokratian ja ihmisoikeuksien puolesta. "
Järjestäytynyt työväki ei ollut edes mukana kapinassa, kapinalla ei ollut SDP:n lupaa, ainoastaan NKP:n lupa ja aseellinen tuki. Tanner, Paasivuori, Voionmaa, Hannes Ryömä ym. SDP:n johtohenkilöt kielsivät kapinaan ryhtymisen, ja vastustivat sitä. Aivan lopussa, kun tappio oli varma, he halusivat pelastaa mitä pelastettavissa oli, ja liittyivät loppuselvittelyihin. - Antitannerilainen
'Iivan kirjoitti:
"Järjestäytyneen työväen omatunto on puhdas -se kävi jaloa taistelua demokratian ja ihmisoikeuksien puolesta. "
Järjestäytynyt työväki ei ollut edes mukana kapinassa, kapinalla ei ollut SDP:n lupaa, ainoastaan NKP:n lupa ja aseellinen tuki. Tanner, Paasivuori, Voionmaa, Hannes Ryömä ym. SDP:n johtohenkilöt kielsivät kapinaan ryhtymisen, ja vastustivat sitä. Aivan lopussa, kun tappio oli varma, he halusivat pelastaa mitä pelastettavissa oli, ja liittyivät loppuselvittelyihin.Se on totta, että työväki kokonaisuudessaan ei ollut riittävän järjestäynyttä, mutta vallankumouksen suoritti järjestäytynyt työväki. Vallankumouksen varjolla järjestäytymätön väki, anarkistit, suorittivat murhatöitään.
Mitä sosialidemokratiseen puolueeseen tulee, niin vallankumoukselliset olivat siinä enemmistönä. Eihän puolue muutoin olisi antanut tukeaan kansan aloittamalle vallankumoukselle.
NKP vuonna 1918?
Tanner pelasti tuhansia ihmisiä kuolemaan veljeilemällä saksalaisen miehittäjän kanssa. Tanner on jopa Mannerheimia alhaisempi ihmisenkuvatus. - 'Iivan
Antitannerilainen kirjoitti:
Se on totta, että työväki kokonaisuudessaan ei ollut riittävän järjestäynyttä, mutta vallankumouksen suoritti järjestäytynyt työväki. Vallankumouksen varjolla järjestäytymätön väki, anarkistit, suorittivat murhatöitään.
Mitä sosialidemokratiseen puolueeseen tulee, niin vallankumoukselliset olivat siinä enemmistönä. Eihän puolue muutoin olisi antanut tukeaan kansan aloittamalle vallankumoukselle.
NKP vuonna 1918?
Tanner pelasti tuhansia ihmisiä kuolemaan veljeilemällä saksalaisen miehittäjän kanssa. Tanner on jopa Mannerheimia alhaisempi ihmisenkuvatus.puolueen ja puoluejohdon päätöksiä, eikä osallistunut kapinaan. Venäjältä johdettuun kapinaan saatiin houkuteltua heikompaa ainesta, jotka eivät useinkaan olleet SDP:n jäseniä. Jopa heidän haudoillaan lukee tylysti, "Vakaumuksensa puolesta kaatuneet", ei yhtään ylevämpää "löytynyt!
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain607492Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava
valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak1232926- 1421766
Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha651649Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim1151458Miten voit olla niin tyhmä
että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle1671394- 1301144
- 73827
Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko47802- 52715