Muutama fakta näin välipäivien ratoksi:
Kun perinteistä verkostomarkkoinointia harjoitetaan korkealuokkaisilla, hinnoiltaan kilpaulukykyisillä tuotteilla niin on kyseessä toimiva jakelukanava, joka mahdollistaa myös hyvät ansiot tekijälleen.
Taas kerran pitäisi muistaa, että verkostomarkkointia on monenlaista, niinkuin "tavallistakin" bisnestä. Oikeaan verkostomarkkinointiin kun ei tulisi lainkaan sotkea binäärin muotoon rakennettuja virityksiä, joissa kulissina pyramidille toimii yleensä jokin ylihintainen tuote tai palvelu. Näissä tapauksissa se kaikki hyvä mikä liittyy verkostomarkkinoinnin parhaimpiin ominaisuuksiin - onnistutaan tehokkaasti tuhoamaan.
Yksi asia näissä tosin ilmeisesti toimii. Nimittäin yhtiö itsessään lihavoittaa omaa kassaansa tehokkaasti, yleensä ei tosin ole ehkä aikomustakaan tulla markkinoille jäädäkseen. Tämän yhtiön johto luonnollisesti useimmiten tietääkin, eikä elättele mitään kuvitelmia bisneksen pidempiaikaisesta jatkuvuudesta.
Harmi sinänsä, nämä viritykset kun jättävät jälkeensä aina ison kasan pettyneitä ihmisiä, joiden päähän jää ajatus verkostomarkkinoinnin huonoudesta. Vaikka tosiasiassa oli kyseessä taas kerran muutaman liikemiehen "rahat-pois-hölmöiltä"-viritys. En nyt tässä kohdista näitä syytöksiä mihinkään erityiseen tällä hetkellä toimivaan yritykseen mutta onhan näitä vuosien varrella nähty kuten Wgi aikoinaan.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Myös ihmistén oma osaaminen on ratkaiseva tekijä kohti onnistunutta verkoston muodostumista. Eihän mikään "verkostoýritys" rakenna verkostoa vaan jokainen ihminen rakentaa oman verkoston sillä osaamisella joka on itsellä itsenäisenä liikkeenharjoittajana. Omatoimisuus, itsensä ja muiden auttaminen ja ihmissuhdetaidot nousee arvoon arvaamattomaan. Yritys on siis jokaisen oma bisnes, ei verkostoyrityksen. Verkoston luojan perusajatus on tulla "tuplatuksi" ei hyväksi. Vastuun delegointi onnistuu vain harvoille ihmisille. On paljon ihmisiä jotka ovat elämästä syrjäytyneitä, sairaita jne , joille ei voi delegoida vastuuta mistään. Tämän kategorian ihmisiä on oikeasti jonoksi asti. Verkoston vastuun voi delegoida vain vain terveille, hyvän itsetunnon omaaville ihmisille. Samalla tavalla kuin normaalissakin yritystoiminnassa. Yrityksen pyörittäminen toimii vain niille ihmisille joilla omaa osaamista siihen ja yrittäjä asenne. Se on työtä joka vaati pitkäaikaista sitoutumista yrityksen hyväksi. Usein sillä haetaan muita arvoja kuin palkkatyöllä, esim vapautta. Palkansaaja hakee vakaata tuloa, joka ei kuulu yrittäjän ykköstoiveisiin. Näkökulma tehdä töitä on siis erilainen.
Se kuva jonka edustaja antaa toiselle ihmiselle "omasta bisneksestä", erottaa ihmiset toisista ja siitä miksi toisille muodostuu verkosto ja toisille ei. Vain pitkänlinjan isoon verkostoyrikseen voi ja kannattaa ihmisiä hakea ja deloida vastuuta. Hyvä perusta on jo olemassa , joka tarkoittaa myös että vaadittavaa osaamista menestymistä varten on tarjolla sille joka haluaa kehittää "omaa bisnesosaamista". Verkostot joilla on alle 5 vuoden historia ja joilla myytäviä tuotteita alle 1000, ei kannata lähteä mukaan. Sillä ei ole merkitystä menestymisen kannalta onko "aloittanut" ensimmäisenä. Rahat menee aina sille jolla on suurin "yrttäjä kipinä". Hyvässä verkostossa voi menestyä vaikka aloittaisi itse 10 vuotta "aloittamisen" jälkeen. Ihmiselle jolla on omaa näkemystä parantaa omaa bisnesosaamista ja hakea muutosta/laatua omaa elämään, hyvät verkostot tarjoaa kuitenkin loistavan mahdollisuuden saada itselle jotakin muuta. Alussa on kuitenkin vaikea ymmärtää kokonaisuutta johon panostaa ja tämä saa monet nostamaan kädet pystyyn. Ei ymmärretä mitä menestyminen vaatii ja tarkoittaa.
Kohteliaimmin tiedustelen, mihin tämä "alle tuhat tuotetta" väittämä perustuu? Siis alle tuhat erilaista artikkeliako? Mielestäni se jo kuulostaa aika paljolta.
On suorassa suhteessa siihen laatuun mitä verkostoyrityksellä on tarjottavana liikkeenharjoittajalle ja asiakkaille. Yli 1000 erilaista tuoteartikkeliä jo markkinoilla valmiiksi ja joita kaikki käyttää , tarjoaa vaihtoehtoja ostaa ja kehittää liiketoimintaa. Ihmisillä on erilaiset tarpeet ja isosta tuotevalikoimasta löytyy oikeille kohderyhmillä vaihtoehtoja enemmän. Lisäksi esim 50 vuoden menestymisen historia jo takana tarkoittaa varmaa osaamista mitä jakaa muille ihmisille. Lisäksi se tarkoittaa että verkostoyritys on tullut jäädäkseen. Kaikki virheet on jo hiottu pois ja niistä on päästy yli. jos verkostoyritys on uusi jolla on muutama tuote, eikä osaamista kuinka ansaita rahaa, valmennus/koulutus puuttuu, mikään ei takaa että toiminta jatkuu kovin pitkään. Ilman pätevää myynti/yritysvalmennusta ei ole menestysmahdollisuutta. Tätä voivat tarjota vain suuret verkostoyritykset.
"menestyjiä" on helppo huomata että vm-toiminta ei ole helppoa.
Esimerkiksi N21 linjoissa käytännössä kaikki menestyneet = timantti tai korkeampi pinssi, ovat tulleet
uusilta markkina-alueilta jotka on avattu vasta muutamia vuosia sitten.
Tämä tarkoittaa sitä, että vm-toiminta muistuttaa heinäsirkkaparvea joka tulee, syö kasvuston = eli haravoi alueen, ja poistuu uuteen koskemattomaan paikkaan. Jäljelle jää muutama toimija mutta ei oikeasti kasvavaa bisnestä. Tämä on helppo todeta myös emoyhtiön liikevaihto ym. tiedoista. Vaikka firma laajenee niin se ei kasva. Liikevaihto ja jäsenmäärä polkee paikallaan vaikka apuna on viime vosina ollut todella halpa dollari/euro valuuttakurssikin.
Ai niin, täytyy onnitella uutta suomen timanttia. Hän todistaa valeeksi väittämän ettei ole väliä koska aloittaa. Onhan hän linjassaan suoraan touhun suomeen tuoneen tanskalaisen alla, siis alenevassa polvessa, ei ajanut takaa kukaan ohi.
Auringonlaskun toimintaa
kuin työ.
Huijaukset, viritykset, ja Pyramiidi pelit...
Voi sentään...mihin tämä Maailmaa on menossa....
Laiva uppoo.