Islam ja joulunvietto

rautaako?

Islam ja kristinusko ovat kuten tiedämme hyvin lähellä toisiaan. Sama jumala, yhtä lukuunottamatta samat profeetat. Kristinuskossa profeettoja ei tarvita Messiaksen jälkeen, joten meidän mielestämme Muhammed ei ole profeetta.

Islamin mukaan Jeesus oli profeetta, yksi tärkeimmistä. Islamin mukaan Jeesuksen neitseellinen syntymä ja hänen ihmaparantamiset olivat lahjoja jumalan armosta. Kristittyjen mukaan Jumala antoi meille poikansa armonsa symboliksi.

Ero on siis hiuksenhieno. Näin ollen muslimi voi viettää joulua hyvin mielin, mutta pitää mielessä se että neitseellisen syntymän tuottama vauva oli Jumalan lahja, muttei jumalan poika.

Tämän lisäksi on muistettava että joulu on myös maallinen juhla, ja suurin osa perinteistä ja joulukultuurista eivät liity Kristuksen syntymään (lahjat, pukki, juhlaruoka, joulunrauha). Täällä pohjolassa se tarkoittaa esimerkiksi valon juhlaa, koska vuoden pimein päivä on joulun tienoilla (22.12).

Suomessa asuvien muslimien kannattaisi sisäistää tämä, ja lopettaa väärät islamtulkinnat siltä osin että Jeesus olisi ollut joku epäpyhä demooni.

Suvivirren osalta on sama asia. laulamme kesän tulon riemusta ja Jumalan armosta. Saman jumalan/allahin armosta. Tässä pohjoisessa maassa kesä on siunaus - muslimeillemmekin.

1

631

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kirjoitukset

      Niin pitää myöskin muistaa,että Jeesus vuodatti Verensä,kaikkien ihmisten puolesta.Ilman uudestisyntymistä ei ole iankaikkista elämää Herran kanssa.Ensin pitää olla synnintunto ja huutaa apua Herralta Jeesukselta Kristukselta.Jeesuksen Veri puhdistaa sinut kaikesta menneestä,siitä alkaa uusi elämä Herran kanssa.Joka tätä ei ymmärrä on kadotukseen menevä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      277
      2885
    2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      47
      2280
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      347
      1987
    4. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      113
      1717
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      105
      1644
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      212
      1365
    7. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1307
    8. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      68
      1243
    9. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      55
      1179
    10. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      77
      1161
    Aihe