Järjestääkö joku taho Ylöjärvellä julkisen ilotulituksen vuodenvaihteessa? Jos niin niin, missä ja milloin?
Ilotulitus
paukkufriikki
5445
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Luvassa on julkeaa ja julmettua tulitusta vähän siellä sun täällä. Nautitaan hampaita kiristellen aattopäivästä sunnuntaihin saakka ja jätöksiä voi ihailla vielä toukokuussakin
pikkasen etuajassa. Eikä poliisikaan ehtinyt paikalle.
on AINA, uutenavuotena n. klo 20:n maissa tulitus
Ka niipä näkyy olevan. Joskus siellä olen käynitkin. En tiennyt että se on "pysyvä" perinne.
Juttu oli latistunut vaikka paukkuja oli enempi. Jotenkin tuntui että teema ja rytmi puuttui. Väki alkoi liueta puolessa välissä.