Ilta-Sanomat 4.9.2001
Folktinget ei vie oikeuteen "äärimmäisen ikävää" kirjoitusta
LIINA PUTKONEN
Ruotsinkielisten asemaa Suomessa valvova Suomenruotsalaiset kansankäräjät, Svenska Finlands folkting, ei aio nostaa kannetta suomen kieltä ja erityisesti suomenkielistä kulttuuria vaalivan Suomalaisuuden liiton puheenjohtajaa Pentti Huttusta vastaan. Vielä kesäkuussa Folktingetissä mietittiin, olisiko syytä tulkita Huttusen pääkirjoitus kiihottamiseksi kansanryhmää vastaan.
Huttunen kehotti Suomen Mieli-lehden pääkirjoituksessa kesäkuussa, että suomalaiset vaihtaisivat ruotsalaiset sukunimensä suomalaisiksi. Huttusen kirjoituksen mukaan ruotsalaisen nimen pitäminen on sama kuin ”suutelisi sitä sortajan ruoskaa, joka on kurittanut isiämme raskailla veroilla, päivätöillä, sotaväenotoilla ja yleensä kaikilla mahdollisilla rasituksilla ja vääryyksillä".
- Meidän mielestämme kirjoitus oli äärimmäisen loukkaava ja ikävä. Ensimmäistä kertaa nyt maanantaina kokoontunut uusi hallituksemme kuitenkin päätti, ettemme lähde käräjöimään kirjoituksen takia, Folktingetin puheenjohtaja Henrik Lax (r) huomauttaa.
Laxin mielestä on vain äärimmäisen valitettavaa, että ruotsalaisvastaisuutta ja kaunaa lietsotaan noinkin estottomasti.
- Me yritämme rakentaa toimivaa kaksikielistä yhteiskuntaa. En ymmärrä, miten joku jaksaa ja viitsii levittää moista myrkkyä ja lietsoa vihaa ympärilleen, Lax ihmettelee.
Varsinkin pääkirjoituksen viimeinen lause tuohdutti monet kesäkuussa. Lause koettiin suorastaan väkivaltaiseksi.
”Vapaa suomalainen ei alistu vääryyksiin; hän tekee niinkuin Lalli eli surmaa sortajansa.”
Lax muistuttaa, että Folktinget ei ollut yksin tuohtumuksensa kanssa.
- Olen iloinen, että pääministeri sekä toinen ministeri ottivat kirjoitukseen kriittisen kannan.
Paavo Lipponen (sd) ja sisäministeri Ville Itälä(kok) arvostelivat kumpikin Huttusen kielenkäyttöä jo kesällä.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Henkisesti häiriintynyt Henrik Lax ei tietenkään uskaltanut nostaa kannetta Huttusta vastaan, koska olisi hävinnyt jutun ja joutunut maksamaan Huttuselle huomattavat korvaukset.
"- Me yritämme rakentaa toimivaa kaksikielistä yhteiskuntaa. En ymmärrä, miten joku jaksaa ja viitsii levittää moista myrkkyä ja lietsoa vihaa ympärilleen, Lax ihmettelee."
Pakkoruotsitus onkin törkeämpi rikos.
"Pakkoruotsitus onkin törkeämpi rikos."
Se nyt kuitenkin on kansan valitseman edustuslaitoksen päätös kun taas Huttusen kirjoitus oli vain kansalliskiihkoisen klikin hengentuotteita.
pelkäävät, ja ihan aiheesta. Rasistin ja valtaväestön sortajien asema on aina huono,eikä nimiä säätiöitten takana kannata levitellä julkisuudessa!
Henrik Lax ja Folktinget ymmärsivät, että jopa tuolloin, Lipposen aikana, sanavapaus olisi turvannut täysin Huttusta. Folktinget ja Lax olisivat hävinneet oikeusjutun ja joutuneet maksamaan korvaukset. Samalla asia olisi häpäissyt RKP:n ja vauhdittanut pakkoruotsin poistoa, johon Laxit eivät uskaltaneet ottaa riskiä.
Henrik Lax on aikamoinen pölkkypää. Kun Rehn oli päässyt toiselle kierrokselle Ahtisaarta vastaan, RKP ei tehnyt mitään, vaikka se olisi voinut laittamlla isot vaalikampanjat pyörimään, saanut Rehnin voittajaksi. Rehn haukkui Laxin paskakasaksi viime vuonna tästä. Rehn joutui olemaan amatöörien johdettavana ja mitättömällä budjetilla, koska Lax ei uskonut häneen.
Seuraavissa vaaleissa SDP sitten ymmärsi, että naista kansahaluaa ja Halonenhan siellä nyt istuu.
Jos Lax olisi ymmärtänyt tilanteen, olisi RKp ollut Suomen presidentinlinnassa valtiaana kohta 7:tä vuotta.
No, suomalaisilla kävi tuuri...
Heikki Tala on siinä kyllä oikeassa, että ruotsalaisuus on aina osoittanut suurta vihamielisyyttä suomalaisuutta kohtaan. Pientä on yksi pienen lehden kirjoitus siihen verrattuna!
Huvittavinta keskusteluissa on täydellinen historiattomuus. Ruotsin ja ruotsalaisten järjestelmälllinen suomalaisten sortaminen satojen vuosien aikana unohdetaan täysin.
Pitkään ruoskittu uhri ei saisi murahtaakaan vastaan....