Tässä on lyhykäisesti erään yksinäisen tarina:
Sairastuin vakavasti pari vuotta sitten, minulle tuli mielisairaus (ahdistus ja paniikkihäiriö). En purkanut tuota sairautta juuri kenellekään, ainoastaan aivan lähimmille ihmisille (jotka eivät minua hylänneet). Kun jäin lopulta opiskeluista sairaslomalle, niin kas kummaa, opiskelukaverit hylkäsivät täysin, aivan samantien. Ei enää kutusuja mihinkään bileisiin/illanistujaisiin, koska eihän me ketään pipipäätä haluta joukkoomme!
Sen lisäksi minulla on tästä kaupungista muuttanut todella paljon vanhoja kavereita pois. Minulla on opiskelut vielä kesken, joten en haluaisi itsekin muuttaa aivan vielä, vasta valmistuttuani sitten. Opinahjossa minulla ei ole seuraa, vaikka olen ihan tavallinen, ulkonäöltäni perusnätti, huolehdin hygieniastani, keskustelen mielelläni ihmisten kanssa (paniikkihäiriö ei enää juurikaan rajoita). Silti olen yksin, koska ihmisillä on asennevammaa. Haluaisin yksinkertaisesti vain lisää ystäviä, joiden kanssa käydä lenkillä, katsoa leffoja, juoda olutta, pitää hauskaa. Taitaa olla mahdotonta, odotan kovasti valmistumista, silloin en enää tähän kaupunkiin jää vaan lähden jatko-opintoihin ihan jonnekin muualle...
Hyvää uutta vuotta kaikille yksinäisille! Toivottavasti löydätte uusia ystäviä, minulla se löytäminen on vasta yli vuoden päässä, kun valmistun ja muutan pois.
Sairastuin vakavasti pari vuotta sitten, minulle tuli mielisairaus (ahdistus ja paniikkihäiriö). En purkanut tuota sairautta juuri kenellekään, ainoastaan aivan lähimmille ihmisille (jotka eivät minua hylänneet). Kun jäin lopulta opiskeluista sairaslomalle, niin kas kummaa, opiskelukaverit hylkäsivät täysin, aivan samantien. Ei enää kutusuja mihinkään bileisiin/illanistujaisiin, koska eihän me ketään pipipäätä haluta joukkoomme!
Sen lisäksi minulla on tästä kaupungista muuttanut todella paljon vanhoja kavereita pois. Minulla on opiskelut vielä kesken, joten en haluaisi itsekin muuttaa aivan vielä, vasta valmistuttuani sitten. Opinahjossa minulla ei ole seuraa, vaikka olen ihan tavallinen, ulkonäöltäni perusnätti, huolehdin hygieniastani, keskustelen mielelläni ihmisten kanssa (paniikkihäiriö ei enää juurikaan rajoita). Silti olen yksin, koska ihmisillä on asennevammaa. Haluaisin yksinkertaisesti vain lisää ystäviä, joiden kanssa käydä lenkillä, katsoa leffoja, juoda olutta, pitää hauskaa. Taitaa olla mahdotonta, odotan kovasti valmistumista, silloin en enää tähän kaupunkiin jää vaan lähden jatko-opintoihin ihan jonnekin muualle...
Hyvää uutta vuotta kaikille yksinäisille! Toivottavasti löydätte uusia ystäviä, minulla se löytäminen on vasta yli vuoden päässä, kun valmistun ja muutan pois.
Vastaukset 3
Vanhimmat
pitää vakuuttaa vanhoilla ystävillä. Eli yksinäinen ei ole tervetullut ilma ystäviä.
Yksinäisyys on oravanpyörä.
Tämä on niin totta! Olipa hyvin kiteytetty!
Onneksi minulla on noita vanhoja ystäviä, joiden kanssa käydä kuppiloissa tai muuten vaan puuhastella. Mutta nyt taas koulujen/töiden alkaessa karkaavat ystäväni uusille paikkakunnilleen ja minä jään tänne yksin. Olenpa useisiin koulukavereihinikin törmännyt muissa seurueissa nyt joululoman aikoihin. Ehkä tämä asia tekisi minusta sosiaalisesti halutumman? :)
Kaksiteräisen miekan toinen puoli on se, että toisaalta koulukaverini voivat aivan hyvin myöskin ajatella, että minulla on jo tarpeeksi ystäviä, eikä minua tarvitse pyytää mukaan mihinkään kotkotuksiin, sillä eihän minulla välttämättä edes olisi aikaa osallistua muilta riennoiltani. Ja mitäs sitä turhaan ennestään jo tiivistä koulun kaveripiiriä sekoittamaan vähemmän tunnetuilla tyypeillä...