paula lehtomäestä uutta keskustan puhen johtajaa, eikä pääministeriä.
Se on vain sak7demarimafian sekä puna-ylen tyrkytys kepun kannatuksen laskusuuntaan ohjaamiseksi.
lehtomäki on muuten hyvä puolessa, mutta ei missään nimessä kyvykäs puolueen johtoon.
Katsokaapa tuota ihmistä, jolta puuttuu täysin tyylitaju.
Ulkonäkökin on tarpeeksi luontaantyöntävä, sekä sitten nuo mulkosilmät paljastavat vahvan doubbaamisen.
kyllä lehtomäki toki kuitenkin parenpiu valinta olisi kuin SAK/demarimafian kusiniina urpilainen.
Kuseniina tuleekin mitä ilmeisemin olemaan demujen kestosuosikki vaaleissa, mutta kuminaama hulu-urpilainen on sen verran kusipäinen binbo, että pudottaa SAK/demarimafian sille oikeasti kuuluvalle tasolle. Eli suoraan sanottuna pienpuolueeksi noin 10%:n kanatuslukuun.
Ei demareita auta enää edes punamedian valehtelu, eikä heidän harjoittamansa yhteiskuntaterrorismi, mikä on jo niin silmiinpistävää, että kansa suorastaan oksentaa, ja pitää sak/demarimafiaa aidosti yhteiskuntaa anarkistisesti terrorisoivana rikolisjärjestönä.
Ei kulje matkaklaukut suomessa, mutta eipä kulje kyllä kohta koneetkaan finnair-nimellä. Kiitos siitäkin SAK/demarimafialle.
nyt SAK/demarimafian propakandaosasto alkaa tyrkyttämään kaikea paskaa kepun johtoon, jotta heidän ketkuilunsa pysyisi peitossa edelleenkin.
NYT PITÄISIKIN TUON SAK/DEMARIMAFIAN RIKOKSET KAIVAA ESILLE.
Tai eihän niitä kaivaa tarvitse, mutta pitäisi saattaa julkisuuteen. Miten sen tekee, se onkin eri juttu, kun media on miehitety SAK/demarimafian maksetuilla propakandisteilla.
Demareilla olisikin ollut tuhannen taalan paikka nostaa olematonta imagoaan tv-maksulupakysymyksen yhteydessä, vaan mitenkäpä SAK/demarimafia omaa esitystään olisi vastustanut. johan tuo Jungner oikein televisiossa tuota suttansa kehui.
Demarit ovat jälleen näyttävästi tuhonneet yhteiskuntaamme! Onnitelkoot itseään, sillä taaskin saaavat köyhät demaripolitiikan seurauksista kärsiä kaikkein eniten.
Vanhanen oli liian hyvä mies demarialttarilla uhrattavaksi, ja sen kansa tulee SAK/demareille kostamaan.
Uusi pääministeri tulee mitä todennäköisimmin olemaan Anneli Jäätteenmäki, tai sitten ihan tuore kasvo.
Anneli Jäätteenmäki olisi hyvä valinta loppukaudeksi.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.