Naisen nimi ei oikeasti ollut "Jaana", mutta muuten juttu on ihan omakohtainen kokemus kuluneelta vuodelta. Toivottavasti lämmittää!
Juttu tapahtui kesällä, pari päivää ennen juhannusta. Olin ajelemassa parinkymmenen kilometrin päässä olevaan kaupunkiin asioille, kun huomasin tienvarressa bussipysäkillä naisen peukku pystyssä. Kohdalla päätin hetken mielijohteesta jarruttaa. Satasen vauhdista pysäyttäminen vei pätkän matkaa ja liftarin kävellessä laukkuineen autoani kohti selitin mielessäni, että eihän sitä voi naista tienposkeen jättää, etenkään kun ei mikään tulenpalava kiire ollut.
Vänkärinpuoleisen oven avauduttua näin vaaleatukkaisen nuoren naisen, joka kysyi, voisiko saada kyydin rautatieasemalle tai ainakin lähemmäs kaupunkia. Vastasin, että sopiihan tuo, kun olin itsekin menossa sinne. Liftari esitteli itsensä Jaanaksi, ja sitten mentiin. En kiinnittänyt kyytiläiseeni tässä vaiheessa sen kummempaa huomiota kuin että hänellä oli päällään aika kesäiset vaatteet, farkut, keltainen toppi ja pienehkö laukku. Meikki ei ollut mitenkään erityisen huomiota herättävä, ihan tavallinen kesälomailija siis.
Vähän yli puolimatkassa, pienen kylän jälkeen, tuli sitten metsäisempi tienpätkä, jolla ei ollut asutusta enää ennen kaupunkia. Olimme puhelleet siihen asti tavanomaisia "on se ilmoja pidellyt" -juttuja, kun Jaana ilmoitti ykskantaan, että haluaa maksaa matkansa. Sanoin tietysti, etten ottaisi mitään, kun ei kyydistä kerran ollut vaivaakaan, minkä jälkeen hän pyysi ystävällisesti pysäyttämään tien viereen. Ihmettelin vähän, että meinasikohan se nyt sitten jäädä siihen tienposkeen seuraavaa kyytiä odottamaan, mutta stoppasin kumminkin. Jaana nappasi turvavyön auki, mutta oven sijaan veikin kätensä farkkujeni etumukselle ja sanoi, että maksaisi kumminkin. Kasvoilla muistan nähneeni jotenkin omituisen virneenomaisen hymyn. Ohi taisi vilahtaa pari autoa.
Emmin, että eihän tässä nyt aleta mitään makselemaan, mutta Jaana ehti jo napsauttaa minunkin turvavyöni auki ja alkoi työstämään housujeni vyötä. Otin häntä ranteista kiinni ja siirsin kädet takaisin, selittäen että enhän minä edes ollut sinkku. Jaana vain jatkoi hymyilyä polvillaan viereisellä penkillä, pujotti toppinsa olkaimet olkapäiden yli, veti topin vyötärölleen ja avasi rintaliivinsä, joiden lukko oli ainakin minusta poikkeuksellisesti etupuolella. Hän tokaisi, että minun kannattaisi vain rentoutua ja ettei tämä mikään iso juttu olisi.
Tuijotin hölmistyneenä ja varmaankin aika törkeästi Jaanan rintamaa. Vastaavia pyöreitä, ryhdikkäitä, ruskettuneita tissejä en ollut ennen nähnyt paljaana. Havahduin vetoketjun ääneen ja tunsin siron käden koskettavan kaluani, joka alkoi nopeasti jäykistyä, enkä liikkunut vaikka takaraivossa vielä kaikuikin että nyt pitäisi lopettaa. Jaana tarttui määrätietoisesti tappini varteen ja alkoi hieroa sitä, pyytäen samalla minua kääntämään selkänojaa taaksepäin. Silmäni olivat melko lailla naulautuneet hänen tisseihinsä. Kun terskani luiskahti Jaanan huulten välistä, en enää kyennyt vastustelemaan, vaan käänsin penkin puoliksi makuuasentoon, miettien oliko joku ohi menneistä autoista mahtanut nähdä jotain.
Seisokkini oli hetkessä täydessä terässä ja paine tuntui ihan mielettömältä. Taisin soperrella jotain, että tätä ei kyllä voisi jatkaa kauaa, ettei tule sotkua. Jaana ei puhunut, vaan paineli päätään nojaten toisella kädellään jalkoihini, toisella penkin reunaan. Näin toisen tissin liikehtivän kevyesti nänni pystyssä pään liikkeiden tahdissa, mikä sai minut kiihottumaan vielä lisää. Jotenkin häpeillen vein käteni alasvedetyn topin viereen ja puristin Jaanan rintaa. Ajattelin, että eikai se tässä tilanteessa enää haittaa ja ettei tätä tilaisuutta tule joka päivä vastaan.
En ole ennen sitä enkä vielä toistaiseksi sen jälkeenkään saanut suihinottoa niin rauhallisin liikkein. Tuntui, että Jaana teki työn pääasiassa kielellään. Koko kokemus oli niin mielettömän kiihottava, että en kestänyt varmaan kuin pari vaivaista minuuttia. Laukesin niin kovaa, että melkein sätkin penkillä, liftarini pitäessä päänsä rauhallisesti paikallaan, huulet tiukasti kaluni varren ympärillä. Kun orgasmini oli ohi, hän liu'utti kankeni vielä pohjaan, sitten hitaasti ulos. Nielaistuaan hän vain hymyili, puki liivinsä ja nosti toppinsa takaisin, kun taas itse makasin vain paikallani hengitystä tasaten.
Loppumatkalla emme puhuneet sanaakaan. Oli jotenkin vaikea keksiä puheenaihetta sellaisen jälkeen. Ajaminen tuntui hölmöltä jalkojen ollessa vielä löysät laukeamisen jäljiltä. Jätin Jaanan rautatieasemalle, missä hän nousi autosta laukkuineen ja käveli lipunmyyntiä kohti taakseen katsomatta. Itse jatkoin kaupungille, yrittäen selvittää tapahtumien kulkua päässäni. Seurustelukumppanilleni, nykyiselle kihlatulleni en ole asiasta puhunut, mutta joskus rakastellessamme ajattelen vieläkin tuota liftaria oman naiseni sijaan.
Odotellessa kumppania iltavuorosta
Kesän muistelija
2
13300
Vastaukset
- ei näin....
muuten hyvä novelli, mutta viimeinen lause pilasi kaiken.
- peetu45
Tosi-tosi-tarina.
Mulla oli aikanaan myyntihommissa työkaveri, joka kertoi jokaisen asiakasreissunsa jälkeen näitä liftarijuttuja. Aina oli Helsingin tien varressa joku liftarityttö joka halusi välttämättä maksaa matkan luonnossa.
Päiväuniahan pitää meillä kaikilla olla........
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2593251Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell201799Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.231473Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu1381332- 811304
- 1041278
Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta1531082Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka581055- 1371018
Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717977