Keskustelun taso = fanien taso?

Kovasti on tippunut viime vuosina. Mistäköhän johtuu...
36730
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

Fanit keskustelevat pääsääntöisesti muualla. Tarjan erottamisen jälkeen tämän palstan skeidaprosentti on liian korkea ( kiitos muutaman trollin ), jotta saisi asiallista keskustelua aikaiseksi.

Jäljelle jääkin sitten muutama fani, jotka vielä jaksavat täällä jotain puurtaa muutama vittuileva / trollaileva urpo.

Se jo kertoo paljon, kuinka muutamat elättelevät toivoa vuoden-parin päästä ilmestyvän levyn floppaamisesta (!) :p

Äänestä
  • Aivan ennen Tarjan erottamista tämänkin palstan taso oli suoli24 kannuksi ihan siedettävä, mutta sitten ilmestyi näitä ihmeen valtavirran uusfani urpoja jotka eivät näy tietävän musiikista eikä mistään muustakaan tuon taivaallista.

    Äänestä

  • errrrrrrrrrro kirjoitti:

    Aivan ennen Tarjan erottamista tämänkin palstan taso oli suoli24 kannuksi ihan siedettävä, mutta sitten ilmestyi näitä ihmeen valtavirran uusfani urpoja jotka eivät näy tietävän musiikista eikä mistään muustakaan tuon taivaallista.

    Uusanit ja iso joukko vanhoja faneja ovat niitä maksavia asiakkaita, joista suuri osa ostaa bändin levyt ja muuta bändi roinaa. Nämä trollit ei osta edes Tarjan levyjä. kunhan vain vinkuvat.

    Äänestä

  • VALTAVIRTA kirjoitti:

    Uusanit ja iso joukko vanhoja faneja ovat niitä maksavia asiakkaita, joista suuri osa ostaa bändin levyt ja muuta bändi roinaa. Nämä trollit ei osta edes Tarjan levyjä. kunhan vain vinkuvat.

    Totta tosiaan Nighwishän on menny pelkästään rahantekokoneeksi jossa hyvällä musalla ei oo enää mitään merkitystä, kuhan juntit ostaa paskaa koko rahalla.

    Äänestä

  • vanha fani (ex) kirjoitti:

    vanha fani, yhdyn siihen täysin.

    Onneksi Tarjan ylitaiteellinen metalli tulee karkottamaan entisetkin Taape-fanit, joten hänestä on tulossa todellinen se todellinen taiteilija. Kannattaa muistaa vielä eräs seikka. Jos Tarja myy 200 000 lättyä, se on eri asia jos NW myy saman. Tarjalla levy-yhtiö laittaa omansa likoon ja ottaa päältä myös omansa pois levymyynnissä. NW kustantaa levynsä itse ja ottaa päältä omansa pois seuraavaan levyyn. Siis bändillä on jo rahoitus valmiina seuraavaan levyyn, tällä he pitävät vapauden tehdä sitä musaa mitä haluavat. Tämä on eräänlaista indie-levyntekoa josta on laskelmoitu kaupallisuus kaukana. Tuomas sattuu vaan olemaan huippukyky, joka osaa tehdä myyvää musiikkia, aivan kuten Björn Ulvaeus ja Benny Andersson.....NW:lla on vielä "abbasolisti"...

    Äänestä

  • Hyvä kommentti kirjoitti:

    vanha fani, yhdyn siihen täysin.

    Äitisi kantaa leivän sinun eteesi jotta jaksaisit ihmetellä, miksi kaikki ei ole ilmaista. Valitettavasta muusikonkin lapset syö ja pitää vaatteita päällä. Olet ilmeisesti näitä loisia jotka ei halua maksaa mistään, kaikki pitää olla ilmaista. Paitsi omasta työstä pitää saada paljon palkkaa.

    Äänestä

  • Ettäjottatotanoin kirjoitti:

    Äitisi kantaa leivän sinun eteesi jotta jaksaisit ihmetellä, miksi kaikki ei ole ilmaista. Valitettavasta muusikonkin lapset syö ja pitää vaatteita päällä. Olet ilmeisesti näitä loisia jotka ei halua maksaa mistään, kaikki pitää olla ilmaista. Paitsi omasta työstä pitää saada paljon palkkaa.

    räkäkrärä

    Äänestä

johtuu siitä ku nuo ruottalaiset on vallanneet tän palstan

Äänestä
  • Vaan Venäläiset, ne tutkii suomalaiten järjenjuoksun tasoa.

    Äänestä

kuin se ansaitseekin. Paskabändillä skeidat fanit: uudet sekä vanhat!

En ole koskaan ostanut yhtään bändin tuotetta, enkä tule ostamaan. Trollailen täällä huvikseni, kun saa niin hyvät naurut tosikkofanien mekastamista seuratessa.

N*ssikaa pilkkua ja jatkakaa väittelyä vatipäät!

Äänestä
  • Mutta toisaalta, jos kerrot missä äitisi asuu niin voimme yrittää nussia sinut uudelleen. Ja maailma pelastuu.

    Äänestä

  • IHAN OMASI kirjoitti:

    Mutta toisaalta, jos kerrot missä äitisi asuu niin voimme yrittää nussia sinut uudelleen. Ja maailma pelastuu.

    vielä jokunen vuosi, niin pääset hommiin, kun pilisi on kasvanut kaljamahan alta.
    Mutsisi kanssa kun oikein harjoittelet, niin saatat saada joltain maksulliselta
    kunnon korvausta vastaan.

    Äänestä

  • napsu yöwissyä kirjoitti:

    vielä jokunen vuosi, niin pääset hommiin, kun pilisi on kasvanut kaljamahan alta.
    Mutsisi kanssa kun oikein harjoittelet, niin saatat saada joltain maksulliselta
    kunnon korvausta vastaan.

    on rajut jutut menossa joko täällä yövissyn kannulla aletaan myydy seksipalveluita, hui olkooon

    Äänestä

  • Oho täällähän kirjoitti:

    on rajut jutut menossa joko täällä yövissyn kannulla aletaan myydy seksipalveluita, hui olkooon

    itärajalta kun tullaan niin kaikki on kaupan!

    Äänestä

Kävin moikkamassa Popedan funeja, samanlaisia tiukkapipoisia tampioita ku Yöwissyn yökastelijatkii.. Kyl teijä elämä on tylsää ja ahdasta. Heheeee! Jumakauta, juu..

Äänestä
  • juu,mutta onneksi Tarjalta tulee kohta uusi levy ja esiintyy myös scorppareiden uudella albumilla joka ilmestyy maaliskuussa

    Äänestä

  • tiukkuus jossain muu kirjoitti:

    juu,mutta onneksi Tarjalta tulee kohta uusi levy ja esiintyy myös scorppareiden uudella albumilla joka ilmestyy maaliskuussa

    Scorpparit on sellainen bändi, joka ei ainakaan minua jaksa kiinnostaa. Eikä Tarjan laulaminen heidän levyllään tee mitään vaikutustakaan. Mutta, jälleen kerran, tämä on vain ja ianoastaan minun mielipiteeni. :P

    Hyvä, hyvä, vihdoin Tarja on löytänyt oman viiteryhmänsä. Jäähdyttelevä 70/80 lukujen saksalainen hevibändi on juuri oikea tausta Taapen lauluille. Korkealta, kovaa ja suurella paatoksella, vibraa unohtamatta - se siinä.

    Äänestä

  • YrjöJurri kirjoitti:

    kunnia päästä tuollaiselle levylle ja jos Anettea olisi pyydetty niin olisi mennyt viivana tekoletti heilahdelle ;))
    tässä nostalgiaa

    http://www.youtube.com/watch?v=_WtkuSZoBKk&feature=related

    Äänestä

  • Mineas kirjoitti:

    Scorpparit on sellainen bändi, joka ei ainakaan minua jaksa kiinnostaa. Eikä Tarjan laulaminen heidän levyllään tee mitään vaikutustakaan. Mutta, jälleen kerran, tämä on vain ja ianoastaan minun mielipiteeni. :P

    Mineas näyttää kuvittelevan että hänen mielipiteensä ovat niin tärkeitä että ne pitää postittaa joka ketjuun ja vielä moneen kertaan ei edes ygä kohta pärjää.

    Siinä 2 tämän palstan suurinta roskapostittajaa.

    Tekeekö suhun sitten vaikutuksen se Anetten uus soololevy ööö tai pahus eihän se taida ilmestyäkään voivoi

    Äänestä

  • YrjöJurri kirjoitti:

    Hyvä, hyvä, vihdoin Tarja on löytänyt oman viiteryhmänsä. Jäähdyttelevä 70/80 lukujen saksalainen hevibändi on juuri oikea tausta Taapen lauluille. Korkealta, kovaa ja suurella paatoksella, vibraa unohtamatta - se siinä.

    Scorpions on tehnyt sellaisen uran ettei siinä jollain Nightwishillä ole koskaan nokan koputtamistta.

    Mikähän se on oikea tausta sille ruotsitätin äänelle -> Skonen karaokekuppilat

    Äänestä

  • YrjöJurri kirjoitti:

    Hyvä, hyvä, vihdoin Tarja on löytänyt oman viiteryhmänsä. Jäähdyttelevä 70/80 lukujen saksalainen hevibändi on juuri oikea tausta Taapen lauluille. Korkealta, kovaa ja suurella paatoksella, vibraa unohtamatta - se siinä.

    Voi papparukkaa kun pitää epätoivoisesti täällä päiväkaudet etsiä Tarjasta jotain mollattavaa.
    Säälittävää touhua. Olen sen youtubi videon katsonut ja näyttä olevan todella upea duetto tulossa. Siitä tulee vielä iso hitti.

    Äänestä

  • Hooh kirjoitti:

    Vittu mä mitään epätoivoisesti eti vaan vastaan omalla kommentillani aiheeseen joka oli jonkun taapefanin esilletuoma. Ilmeisesti tarkoitus on valistaa minua hevimusiikista ja vanhoista bändeistä - jos en sattuisi niin kun tietämään?
    En ole ikinä ostanut ainuttakaan Scorppareiden levyä enkä osta nytkään, vaikka siellä ulvoisi Turunen. Mitä tulee Anette Olzoniin ja Scorppareihin, pidättekö minua yhtä tyhmänä mitä itse olette?

    tietää mitään vanhoista bändeistä etkä näköjään mistään muustakaan vähiten jostain hevimusiikista, kunhan täälä vaan trollailet ja esität jotain asianatuntijaa.
    Se että sinä et tykkää Scorpionseista ei todellakaan takoita että sulla ois varaa heidän saavutuksiaan väheksyä. Tuo kertoo vana sen miten tyhmä ukko sinä todellisuudessa olet.
    Scorpions on LEGENDA, joka on myynyt sata miljoonaa ja risat levyä, se on todellakin yksi niistä jättiläisistä joita ei enää kohta ole.
    Ja tämän sanon minä joka ei myöskään heidän kaikista levyistään tai biiseistään pidä, mutta ei myöskään väheksy heidän saavutuksiaan.

    Ja joo se että Olzon ikipäivänä saisi soiton tuon tason bändiltä tulla laulamaan on pelkkä vitsi.
    Ja kyllä pidän sua todellakin aika tyhmänä jos et ole ennen tiennyt.

    Äänestä

  • Sinä et kirjoitti:

    Scorpions, Tarja Turunen. Molematt on nähnyt parempia päiviä.

    Äänestä

  • redonion kirjoitti:

    Scorpions, Tarja Turunen. Molematt on nähnyt parempia päiviä.

    hurreja. Parempia päiviäpä hyvinkin ja tuo pätee varsinkin nykyiseen Nightwishiin, ei voi enää alemmas touhu mennä.

    Äänestä

  • Sinä et kirjoitti:

    tietää mitään vanhoista bändeistä etkä näköjään mistään muustakaan vähiten jostain hevimusiikista, kunhan täälä vaan trollailet ja esität jotain asianatuntijaa.
    Se että sinä et tykkää Scorpionseista ei todellakaan takoita että sulla ois varaa heidän saavutuksiaan väheksyä. Tuo kertoo vana sen miten tyhmä ukko sinä todellisuudessa olet.
    Scorpions on LEGENDA, joka on myynyt sata miljoonaa ja risat levyä, se on todellakin yksi niistä jättiläisistä joita ei enää kohta ole.
    Ja tämän sanon minä joka ei myöskään heidän kaikista levyistään tai biiseistään pidä, mutta ei myöskään väheksy heidän saavutuksiaan.

    Ja joo se että Olzon ikipäivänä saisi soiton tuon tason bändiltä tulla laulamaan on pelkkä vitsi.
    Ja kyllä pidän sua todellakin aika tyhmänä jos et ole ennen tiennyt.

    Vedä tumppuun !

    Äänestä

  • YrjöJurri kirjoitti:

    Vittu mä mitään epätoivoisesti eti vaan vastaan omalla kommentillani aiheeseen joka oli jonkun taapefanin esilletuoma. Ilmeisesti tarkoitus on valistaa minua hevimusiikista ja vanhoista bändeistä - jos en sattuisi niin kun tietämään?
    En ole ikinä ostanut ainuttakaan Scorppareiden levyä enkä osta nytkään, vaikka siellä ulvoisi Turunen. Mitä tulee Anette Olzoniin ja Scorppareihin, pidättekö minua yhtä tyhmänä mitä itse olette?

    tuskinpa se kuule ketään täällä kiinnostaa mitä levyjä sinäkin ostat jos mitään, tai jospa sinä ostat sen Anetten levyn kun se ilmestyy jos ilmestyy ja pakkohan on sun on se ostaa kun juuri kukaa muu ei osta.
    Vai on Scorpions menneen talven lumia kyllä täällä sitten on asianatuntevaa porukkaa, jos hieman katsoo heidän tulevan kiertueen esiintymisareenoita niin pienimmät ovat sellaisia mitkä Nightwishilä ovat niitä suurimpia:) Pienimmät 10 000 ja suurimmat jalkapalloareenoita että kuka on menneen talven lumia ja kuka ei.

    Äänestä

  • Jaa YJ kirjoitti:

    Minulle on aivan sama vaikka esiinyisivät joka keikalla 100 000 hengen stadioneilla. Bändi ei ole minua kiinnostanut koskaan, eikä tule kiinnostamaan....Tarja Turunen kuuluu samaan kaartiin. Anetella ja NW:lla ei ole näiden musiikin kanssa mitään tekemistä, joten älä sotke niitä joka helvetin asiaan.

    kiinnosta niin mitä sitten yleensä siitä alat jauhamaan? Ei sulla ole mitään kansalaisvelvoitetta kommentoida joka asiaa mitä täällä käsitellän. Jos sua ei kiinosta niin anna sitten olla.
    Keskity vaan niihin aiheisiin jotka kiinostaa.

    Ja joo minä en tuota linkkiä laittanut, koska en laita tänne linkkejä Tarjan soolourasta.

    Äänestä

  • Juu täällä kirjoitti:

    Mineas näyttää kuvittelevan että hänen mielipiteensä ovat niin tärkeitä että ne pitää postittaa joka ketjuun ja vielä moneen kertaan ei edes ygä kohta pärjää.

    Siinä 2 tämän palstan suurinta roskapostittajaa.

    Tekeekö suhun sitten vaikutuksen se Anetten uus soololevy ööö tai pahus eihän se taida ilmestyäkään voivoi

    Nah, miun mielipiteeni ovat vain yhden ihmisen mielipiteitä.

    Vaikea sanoa soololevyn vaikutuksen tekemisestä, kun ei ole ilmestynyt.

    Äänestä

  • Sinä et kirjoitti:

    tietää mitään vanhoista bändeistä etkä näköjään mistään muustakaan vähiten jostain hevimusiikista, kunhan täälä vaan trollailet ja esität jotain asianatuntijaa.
    Se että sinä et tykkää Scorpionseista ei todellakaan takoita että sulla ois varaa heidän saavutuksiaan väheksyä. Tuo kertoo vana sen miten tyhmä ukko sinä todellisuudessa olet.
    Scorpions on LEGENDA, joka on myynyt sata miljoonaa ja risat levyä, se on todellakin yksi niistä jättiläisistä joita ei enää kohta ole.
    Ja tämän sanon minä joka ei myöskään heidän kaikista levyistään tai biiseistään pidä, mutta ei myöskään väheksy heidän saavutuksiaan.

    Ja joo se että Olzon ikipäivänä saisi soiton tuon tason bändiltä tulla laulamaan on pelkkä vitsi.
    Ja kyllä pidän sua todellakin aika tyhmänä jos et ole ennen tiennyt.

    Olkoon legenda, se ei muuta sitä faktaa, että maailmalla menestynytkin bändi jakaa mielipiteitä. Oh, joka päivähän täällä kuulee väheksymistä Nightwishin saavutuksista, vaikka he ovat myyneet ulkomailla kiitettävästi. Toki saattaa olla vähemmän kuin Scorionseilla, mutta pointti on sama. Menestyt tai vähemmän menestynyt bändi, aina löytyy naputtajia.

    Äänestä

  • Jos bändi ei sinua kirjoitti:

    kiinnosta niin mitä sitten yleensä siitä alat jauhamaan? Ei sulla ole mitään kansalaisvelvoitetta kommentoida joka asiaa mitä täällä käsitellän. Jos sua ei kiinosta niin anna sitten olla.
    Keskity vaan niihin aiheisiin jotka kiinostaa.

    Ja joo minä en tuota linkkiä laittanut, koska en laita tänne linkkejä Tarjan soolourasta.

    Jos Nightwish ei kiinnosta täällä olevia ihmisiä, niin miksi he kirjoittavat siitä? Ei heidänkään ole pakko keskittyä aiheeseen, joka ei kiinnosta.

    Äänestä

  • Lisää kirjoitti:

    hurreja. Parempia päiviäpä hyvinkin ja tuo pätee varsinkin nykyiseen Nightwishiin, ei voi enää alemmas touhu mennä.

    Pätee ja pätee. Tuostakin on olemassa monenlaisia mielipiteitä.

    Äänestä

  • YrjöJurri kirjoitti:

    Minulle on aivan sama vaikka esiinyisivät joka keikalla 100 000 hengen stadioneilla. Bändi ei ole minua kiinnostanut koskaan, eikä tule kiinnostamaan....Tarja Turunen kuuluu samaan kaartiin. Anetella ja NW:lla ei ole näiden musiikin kanssa mitään tekemistä, joten älä sotke niitä joka helvetin asiaan.

    musiikintuntija ygä on täällä taas sekoillut itsensä pussiin oikein kunnolla:D

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

NW-palsta... kirjoitti:

Kovasti on tippunut viime vuosina. Mistäköhän johtuu...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu