Kun on pitemmän ajan yksin (vuosia) niin tulee ihan harhaiseksi. Toisinaan mä harhailen ja luulen että kaikki on mua vastaan ja olen joku "kohde" johon voi hetkenä mihin hyvänsä iskeä kauhea rakkilauma. Joskus tunnen itteni niin haavoittuvaiseksi, että pelkään ihmisten voivan suunnilleen lukea mun ajatukset ja vaikka mitä voi kuvitella. Ei se kaveriseurakaan tuo turvallisuuden tunnetta jos en voi luottaa siihen. Siks on ystävystyminen mahotonta koska suurin osa ihmisistä vaikuttaa niin epäilyttäviltä ja epärehellisiltä ettei niille mitään uskalla kertoa. Niin helposti myös rikotaan ystävyys ja jatketaan elämää ku mitään ei olis tapahtunut... aagh! Kukaan muu miettinyt samaa?
Harhaiset pelot
fgdgfdgd
6250
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
näen muut ihmiset lähinnä vihollisina, en luota keneenkään,kuvittelen vaikka mitä, ja jos joku ihminen esim
hymyilee mulle niin automaattisestin kuvittelen että se nauraa minulle, ja luon tähän ihmiseen välittömästi
vihaisen katseen, pidän itseäni pyhimyksenä muihin ihmisiin verrattuna,
tiedän että kuullostaa sairaalta mutta tätä se vuosien yksinäisyys teettää vainoharhaisuutta ym ym....
No niinpä. Aivan perseestä ja sairasta. En ees uskalla paljoa kertoa harrastuksistani tai itsestäni kellekkään kun pelkään jotain massiivista kiusaamiskampanjaa (joo, kiusattiin vuosikausia koulussa myös). Asiani todella usein ymmärretään väärin ja tän takia sitten ruvetaan arvostelemaan ja niin edelleen, vaikka mäkin kyllä koen olevani hyvä ihminen enkä yleensä pahalla meinaa melkein mitään. Pelkään myös että joku sekopää rupeais vainoamaan mua syystä tai toisesta mutta olishan se jo harvinaisen outoa, jos joku mun takia tuhlais aikaansa.. kai.
Olen kehittänyt mielessäni paljon asioita yksinäisyyteni vuoksi. Ehkä voisi sanoa, että minulla on mielikuvituksen tuottamia ihmissuhteitakin. En niinkään koe paranoidisia tunteita, eli en koe että minua vainottaisiin.
Mielikuvituksen tuottamat ihmissuhteet tekevät minusta (lääkityksen ohella) näennäisesti onnellisen ja ei-yksinäisen. Lääkäreitä ei tilanne näyttäisi vielä huolestuttavan. Kai he jossakin vaiheessa määräävät Seroquelia tai Zyprexaa. Nyt otan puolikkaan Opamoxin.
Vaimo joko tekee miehen eheäksi tai imee viimeisetkin mehut irti. Meidän ATM luusereiden on syytä vaan takertua sielua myöten johonkin naiseen tai sitten kuolla yksin. Meillä ei ole varaa valita, hyvä jos saamme sen ensimmäisenkin hameen helman läpättämään.
Unohditkohan nyt että kyllä niitä kaverittomiakin ihmisiä on? :D Ja kaikki parisuhteettomat eivät ole miehiä.
en oikeen kavereita edes kaipaa, mutta naisen läheisyyttä sitäkin enemmän, olen todella
yksinäinen elämänkulkija jolla on tälläkin hetkellä nainen joka on ihana,kiva ja nätti, ym...
öitä vietämme yhdessä ja siitä todella nautimme, en tarkoita seksiä vaan läheisyyttä, mutta olen luonteeltani hurmuri, koen että kukaan nainen ei voi rakastaa minua, äärimmäisen heikko itsetunto
kierrän naisia vuodesta toiseen ilman mitään määränpäätä, no tulee toki aika jolloin tämä touhu loppuu.
ikämiehenä sitten juodaan henki pois.