Nonii, ilmeisesti paniikkihäiriöinen ihminen sitten minäkin. Reilu pari kuukautta sitten iski kotona ensimmäinen kohtaus. Yhtäkkiä hävisi kuulo ja tuli todella epätodellinen olo, hieman huimaava, pyörryttävä. Nappasin puhelimen pöydältä ja yritin soittaa miehelleni, samalla kun menin automaattisesti lattialle kun tuntui ettei jalat kanna. Sormet eivän kunnolla toimineet, olivat kohmeessa. Puhelun aikana olo alkoi pikkuhiljaa palata, sydän hakkasi ja kädet tärisi. Tietokoneella kirjoittaminen oli hankalaa kun sormet eivät tunti kohtauksen jälkeenkään kunnolla totelleet.
En tajua miten tuollainen kohtaus voi iskea yks kaks kotona siivotessa?? Kuvittein silloin, että mahdollisesti verenpaineeni vain laski ja tuli pyörryttävä olo. Kunnes, reilu kuukausi siitä sain samanlaisen kohtauksen töissä. Sama juttu. Kuului piip korvassa ja kuulo katosi osittain, sitten se epämääräinen tunne kun ei tiedä onko tässä maailmassa vai ei. Kamala tärinä koko kehossa. Muutamia minuutteja sen jälkeen se iski taas mutta paljon lievempänä. Tapaus sattui töissä, asiakaspalvelussa ja sillä hetkellä- niinkuin melkein aina- olin melko ahdistunut paljosta väkimäärästä ja ihmisten tuijottamisesta, mutta koskaan ennen ei ole silti käynyt näin!!
No, seuraava päivä olin tietenkin erittäin hermostunut koska mietin milloin kohtaus taas iskee. Ja selvähän se, kun jotain pelkää koko ajan tapahtuvaksi tottakai niin myös käy. Ja uusi kohtaus, samankaltainen kun edellisenä päivänä, aavistus lievempänä. Ja samankaltaisessa tilanteessa. Olin kyllä todella peloissani kun en tajunnut mikä ihme minua vaivaa. Eräs työkaveri mainitsikin paniikkihäiriön, ja kun netistä siitä enemmän luin- vahvistui oma käsitykseni myös.
Jatketaan tarinaa joskus lisää, jos nyt jotain sattuu kiinnostamaan. Hyvää Uutta Vuotta kaikille!
En tajua miten tuollainen kohtaus voi iskea yks kaks kotona siivotessa?? Kuvittein silloin, että mahdollisesti verenpaineeni vain laski ja tuli pyörryttävä olo. Kunnes, reilu kuukausi siitä sain samanlaisen kohtauksen töissä. Sama juttu. Kuului piip korvassa ja kuulo katosi osittain, sitten se epämääräinen tunne kun ei tiedä onko tässä maailmassa vai ei. Kamala tärinä koko kehossa. Muutamia minuutteja sen jälkeen se iski taas mutta paljon lievempänä. Tapaus sattui töissä, asiakaspalvelussa ja sillä hetkellä- niinkuin melkein aina- olin melko ahdistunut paljosta väkimäärästä ja ihmisten tuijottamisesta, mutta koskaan ennen ei ole silti käynyt näin!!
No, seuraava päivä olin tietenkin erittäin hermostunut koska mietin milloin kohtaus taas iskee. Ja selvähän se, kun jotain pelkää koko ajan tapahtuvaksi tottakai niin myös käy. Ja uusi kohtaus, samankaltainen kun edellisenä päivänä, aavistus lievempänä. Ja samankaltaisessa tilanteessa. Olin kyllä todella peloissani kun en tajunnut mikä ihme minua vaivaa. Eräs työkaveri mainitsikin paniikkihäiriön, ja kun netistä siitä enemmän luin- vahvistui oma käsitykseni myös.
Jatketaan tarinaa joskus lisää, jos nyt jotain sattuu kiinnostamaan. Hyvää Uutta Vuotta kaikille!
Vastaukset 11
Vanhimmat
Minullekin tuli mieleen verenpaineen äkillinen heilahtaminen.
Tuo korvajuttu myös herätti ajatuksia koska tasapainoonhan se vaikuttaa.
Jälleen kerran on suositeltava fyysistä terveystarkastusta. Minun mielestäni jokin ei täsmää ph:n kanssa mutta eihän sitä netissä pysty arvioimaan kuin vähän.
Tuo kuulojuttu minua mietityttää ja kun ehdit niin aika lekurille.
Lääkärissä kävin samana iltana kun toinen kohtaus iski. Kävin päivystyksessä, jossa oli todella nuori, ylimielinen lääkäri. Vaadin kuitenkin verikokeet sekä sydänfilmin jotka kaikki oli ok. Käski ottaa yhteyttä viikonlopun jälkeen jos vielä ilmenee, epäili myös paniikkihäiriöitä, muttei käsittänyt miksi sellainen olisi tullut kotona.
Meni kuukausi kuulostellessa oloa. Muutamia kertoja oli sama kohtautunne lähellä, mutta pystyin jotenkin sen torjumaan. Pelko uudesta kohtauksesta oli kuitenkin koko ajan mielessä, varsinkin samanlaisessa tilanteessa ollessa jolloin se aiemminkin iski. Olo oli entistä jännittyneempi koko ajan, joten päätin mennä uudelleen lääkäriin. Cipralex-resepti kouraan, ja psykologin puhelinnumero...
Kumma että ihan heti aina lykätään vain lääkettä naamariin.
Eli ensin kävit päivystyksessä ja myöhemmin aikavarauksella?
Tuo psyk.pelko on kehosi kieltä ja tarkoittaa että jotain on vialla ja oli se psyykkistä vai fyysistä sinulla on potilaan oikeudet joita valitettavan harva käyttää. Ehkä siinä on se vanhanajan pelko ettei lääkärille väitetä vastaan tai jotain? Tietysti alitajuntaasi jäi pelko kohtauksen uusimisesta.
Googleta potilaanoikeudet ja googleta myös lääkärinvala.
Mielestäni turhan hätäistä määrätä cipraa (kuten jassuli sanoi) mutta psykologi oli erittäin hyvä juttu ja kannattaa ehdottomasti soittaa hänelle aika. Nykyaikana on etuoikeus saada psykalle aika ja varsinkin julkiselta puolelta vaikka olisi ehdottoman varma että kaikki on kunnossa.
Ehdin ekan paniikkikohtauksen jälkeen varata yleislääkärille ajan, mutta kun toinen kohtaus iski seuraavana päivänä menin suoraan päivystykseen. Pidin tuon ajan varattuna juuri siksi, jos olo jatkuu edelleen niin on sitten "apua" tiedossa.
En ole saanut aikaiseksi varata psykologille aikaa =( On jotenkin niiin noloa ja vaikeeta alkaa kertoa niitä asioita jotka mulla tuota jännittyneisyyttä aiheuttaa. Ja se on vielä miespuolinen, jolle kertominen jostain syystä on vielä vaikeampaa. Mutta tiedän, ettei pitäisi yksistään lääkkeestä luulla saavansa apua.
minä otin aikoinani vain lääkkeet tai kävin muutaman kerran psykologilla ja psykiatrilla..molemmat olivat miehiä,psykologi reilu 60v ja kyseli mun seksielämästä sun muusta..Mua lähinnä vaan hävetti niin paljon että olisin voinut juosta pois.(olin silloin kait 17)
Olisi kai pitänyt jatkaa psykologilla käymistä kun mulle oireet uusi elämän tilanteen muuttuessa(lapsi)
Mutta ehkä tämä helpottuu ajan kanssa mun kohdalla ja voithan sä aina aloittaa lääkkeet odottaa että ne vaikuttaa ja sitten vasta mennä psykologille niin ei pitäisi olla niin ahdistavaa..Auttaa se vaan haluaa=)
Moi Sheri.
Oletko tiedustellut naispsykaa? Esitä syyksi että kyseessä asiat jotka vain nainen voi tajuta joten uskon että järjestyy. Kun sinulla on nyt aika niin testaa edes mitä se miespsyka sanoo.
Vapaa assosiaatio lienee mahdotonta ekalla kerralla mutta psykologit ovat kuin lääkkeet, niitä pitää testata että sopiva löytyy. Harmi vain että lääkkeitä on liian paljon ja psykologeja liian vähän mutta pienellä taistelulla löydät kyllä naispsykan ja eka käynnin jälkeen voittekin sopia vakitapaamiset.
Itse käyn kerran kuussa ja naispsykalla.
Nimimerkki: hjhjg
Ehdottomasti asiatonta ja muutamalla kerralla ei aleta kysymään henkilökohtaisia vaan mennään asiakkaan ehdoilla. Törkeää toimintaa psykalta.
ps. Sheri, perusta se blogi
Tuo psykologi jolle mut kehotettiin, on terveyskeskuksen oma ja ainut. Lääkäri olisi myös voinut kirjoittaa lähetteen mielenterveyspuolelle, mutta en halunnut koska en jotenkaan halua sulattaa että kuulun "mielenterveyspuolelle". Ihan tyhmää ajatella noin, tiedän. Lisäksi siellä työskentelee ihmisiä joita näen omalla työpaikallani usein, ja vaikka olen tietoinen vaitiolovelvollisuudesta ym, niin silti sekin ahdistaa.
Mites tuo yksityispuoli?
http://www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/110908103557HL
Tuossa oli vähän infoa noista korvauksista mutta täytyy huomauttaa että kela on vittumainen toimisto.
Voisit googlettaa kotipaikkasi yksityisiä palveluita ja tiedustella hintoja.
Tietty kelallakin on siihen sanomista suostuuko koko tsydeemiin mutta ainahan voi yrittää.
Valitettavasti kela vetoaa ehkä juuri tuohon mielenterveyspalveluun: Miksei se kelpaa?
Yksi psykologi koko tk:ssa?
Vaitiolovelvollisuus toimii joskin siitä voi huomauttaa ja psykologihan ei oikeastaan tee paljoa muistiinpanoja vaan kuuntelee. Oma psykologini ei ole nähnyt edes potilaskertomustani.
Tarkoitat ehkä että sinut nähdään mielenterveyspuolella ja sillehän ei mahda mitään ja ymmärrän hyvin tuon jos tuttuja paikalla.
Onko tuo lähete todella niin raskas juttu? Nykyään on epänormaalia jos ei käy psykologilla.
Ei ollut vitsi.
Todellakin ainoastaan yksi psykologi aikuisille. Mutta, ehkäpä minä ryhdistäydyn ja varaan hänelle ajan. Eikai siinä mitään menetäkkään. Vaikka en usko että saa minusta mitään irti. Tapani kun on pitää kaikki asiat visusti sisälläni, enkä avaudu juuri kenellekään, tuskin hänellekään.
Niinhän se on, että nykyään on pikemminkin trendikästä kun käy psykologilla tai napsii ilopillereitä. Toivottavasti kukaan ei tästä vedä hernettä nenään....
Mullakin on ollut tuota samaa piippausta kohtauksen aikana. Lääkärini kertoi että se kuuluu siihen pyörryttävään oloon. Olen joskus pyörtynyt, ennen paniikkikohtausten tuloa ja silloin oli sama piiippaus ja korvien lukkoon meno.