Hei! Vaikka haen vasta keväällä, haluaisin tiedustella erästä asiaa jo näinkin aikaisessa vaiheessa, koska se on askarruttanut mieltäni jo kauan.
Luin tiedekunnan sivuilta, että vastaustilaa on rajoitetusti ja joistain luin, että tämä rajoitettu tila on 26 riviä. Mietin vain, että siis onko tuo a) paikkansapitävä, b) päteekö se sekä molempiin kirjallisuusosioihin että aineistoaineeseen? Ja toisaalta myös, onko 26 riviä 10x10 mm ruutuista konseptia (kuten lukiossa yo:ssa)? Tähän tietenkin kaipaisin jonkun HY:n teologiseen pyrkineen tietoja viime vuodelta... Minua nimittäin hirvittää nimenomaan tuo tilanpuute, koska lauseeni ovat muutenkin yleensä pitkiä...
Kiitos jo etukäteen, jos joku osaa auttaa tätä kauhistunutta abia. Laskeskelin että saisin 18 pistettä (A-englannin Laudatur uskonnon E) äidinkielen lähtöpisteet (jonka kirjoitan siis keväällä - filosofiasta tuskin L:ää saan). Hirvittää kuitenkin, että saanko tarpeeksi pisteitä pääsykokeessa, vaikka yo:t ihan hyvin ovatkin menneet.. Varsinkin kun tiedekunnan mallivastauksissa pisteytys näyttää niin hirveältä ja mietin, että saanko kasaan sitä 12 pistettä (vaikkei se hirveä määrä 30:stä pisteestä olisikaan, niin silti tuolla kaikki näyttää kaameammalta)...
Pääsykokeista (Helsingin yliopisto, 2010)
5
1443
Vastaukset
- Teilipyörä
Kaikkiin kolmeen vastaus on kyllä. Ei ole tilaa jaaritteluun. Kokeissa jaetaan vastauslaput, jossa oli viimeksi ainakin valmiit rivit. Sitä ei kannata ottaa paineita. Mutta siitä kannattaa ottaa painetta, miten vastata. Kannattaa vastata asiapitoisesti ja sen mitä pyydetään.
- Jatkoa
Hei.
Tarkoitin lähinnä, että vaikken turhaa jauha niin ilmaisen asiat yleensä mahdollisimman yksiselitteisesti, jolloin lauseet ovat pitkiä (ainakin minulla). En toki tarkoita päättömiä sykerölauseitakaan. Tämän lisäksi käsialani on isoa, mikä tuntuu ärsyttävältä sinänsä, koska jos kirjoittaisin pienemmällä saisin ties mitä mahtumaan. - Teilipyörä
Jatkoa kirjoitti:
Hei.
Tarkoitin lähinnä, että vaikken turhaa jauha niin ilmaisen asiat yleensä mahdollisimman yksiselitteisesti, jolloin lauseet ovat pitkiä (ainakin minulla). En toki tarkoita päättömiä sykerölauseitakaan. Tämän lisäksi käsialani on isoa, mikä tuntuu ärsyttävältä sinänsä, koska jos kirjoittaisin pienemmällä saisin ties mitä mahtumaan.Joo, ymmärrän. Jos sinulla on jokin lääkentieteellinen vamma tai sairaus, silloin voi hakea apuvälineen käyttöä (tietokone). Muutoin suosittelen harjoittelemaan kirjoitusen tiivistämistä. Kyllä kuitenkin sinun arvosanoilla pärjää siellä, älä huolehdi siitä. Ja on kaksi mahdollisuutta, ylioppilastodistus kokeiden perustella arvostelu tai pelkästään kokeiden perustella arvostelu. Molempaan arvosteluu voit osallistua. Ei siitä stressiä kannata ottaa. Luet vain hyvin pääsykokeisiin ja katsot vanhoja pääsykokeita, mitä he vastaukselta odottaa.
- Jatkoa
Teilipyörä kirjoitti:
Joo, ymmärrän. Jos sinulla on jokin lääkentieteellinen vamma tai sairaus, silloin voi hakea apuvälineen käyttöä (tietokone). Muutoin suosittelen harjoittelemaan kirjoitusen tiivistämistä. Kyllä kuitenkin sinun arvosanoilla pärjää siellä, älä huolehdi siitä. Ja on kaksi mahdollisuutta, ylioppilastodistus kokeiden perustella arvostelu tai pelkästään kokeiden perustella arvostelu. Molempaan arvosteluu voit osallistua. Ei siitä stressiä kannata ottaa. Luet vain hyvin pääsykokeisiin ja katsot vanhoja pääsykokeita, mitä he vastaukselta odottaa.
Ei ole mitään lääketieteellistä syytä, joten pakkohan tässä on jollain tapaa treenata. Haluaisin hankkia itseopiskelumateriaalit (koska asun niin kaukana Helsingistä, olisi mahdotonta mennä valmennuskurssille, kun ei ole asuinsijaa siksi aikaa), joten luulisin että niidenkin avulla pystyn jollain tapaa harjoittelemaan tiivistämistä yms. Jokseenkin, alussa minulla saattaa olla hyvinkin pieni käsiala, mutta kun käsi väsyy käsialassa heijastuu sekin...
- letok
Jatkoa kirjoitti:
Ei ole mitään lääketieteellistä syytä, joten pakkohan tässä on jollain tapaa treenata. Haluaisin hankkia itseopiskelumateriaalit (koska asun niin kaukana Helsingistä, olisi mahdotonta mennä valmennuskurssille, kun ei ole asuinsijaa siksi aikaa), joten luulisin että niidenkin avulla pystyn jollain tapaa harjoittelemaan tiivistämistä yms. Jokseenkin, alussa minulla saattaa olla hyvinkin pieni käsiala, mutta kun käsi väsyy käsialassa heijastuu sekin...
valmennuskurssin itseopiskelumateriaaleissa vastaustila taitaa olla suunnilleen sama kuin kokeessakin. harjoittelet vain käsialasi pienentämistä ja kirjoitat vaikka vähän tönkkösuomea kunhan vain ne olennaisimmat asiat ovat kirjoitettuna niillä viivoilla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?837121Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit267073Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1166198Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455414Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik845248Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa635215Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus405108Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274605Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv183481Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3003400