Yritän kirjoittaa lyhyesti. Minulla on mies ja 2 lasta. En ole mieheen tyytyväinen, en voi mennä hänen kanssaan yhdessä ystäville kylään. Jos hän tulee vanhemmilleni niin rupeaa ahdistamaan. Tosin mieheni ei ole ihan äitini mieleen ja minulla on tarve miellyttää äitiäni. Myös mieheni hieman epäsosiaalinen ja ujo seurassa. Jos kysytään jotain, niin saattaa vaahdota jostain omasta asiasta 15min hermostuneesti. Hieman kömpelö ja omissa maailmoissaan oleva ja pää alaspäin luotuna. Tämä ahdistaa minua. Olen itsekin kyllä epävarma koska en voi miestäni hyväksyä. Tuntuu muutenkin että en tiedä mikä on tyyliäni tai mistä pidän. Jotenkin olen itseni kanssa ihan hukassa. Monet kehuvat ulkonäköäni ja olen ihan ok, mutta muuten olen todella sisäisesti ristiriitainen itseni kanssa ja mitä haluan. Jos olen kotona mieheni kanssa niin emme liiku missään, meillä ei ole ystäviä vaan olemme lasten kanssa keskenään. Käymme kaupassa erikseen. Monesti meidät on kutsuttu muille kylään,mutta en vaan voi lähteä, rupeaa ahdistamaan ja pelottamaan että tulee vaivautunut olo siellä.
En pysty myöskäään sitoutumaan ja naimisiinmeno tuntuu hirveältä olla mieheni kanssa silmätikkuina edes maistraatissa. Myös silmiin katsominen ja hymyileminen miehelle on vaikeaa,voin vain valittaa. Jotenkin on mukava että hän sietää minua, koska inhoan itseäni mutta en voi muunlainenkaan olla.
Ihastun helposti näihin "unelmaprinsseihini" ja minun on vaikea päästää heistä irti. Olen itse se joka laittelee ihastukselle viestejä ja kyselee kuulumisia. Mutta minun on vaikea kehua miestä yleensäkin, en tiedä miksi. Yleensä nämä ihastukset ärsyyntyvät minuun koska olen itsekeskeinen ja yritän olla parempi kuin he ja vitsikkäämpi. Saatan vahingossa myös nolata toisen tai tehdä tyhmäksi. En käyttäydy naismaisesti, vaan enempi miesmäisesti....tämä masentaa.
En tiedä onko minulla myös huono itsetunto, mutta jos pääsen nolaamaan miehen tai olemaan vitsikkäämpi niin hetkellisesti tulee hyvä olo ja itsevarma. Sitten taas moitin itseäni kun toisen kiinnostus meni.
Mieheni ei luota minuun, enkä kyllä ihmettele miksi, koska en vain voi olla "omistettavana" se ahdistaa,mutta yksinkään en voi olla kun sekin ahdistaa. Olen vain kaikintavoin ongelma tapaus ja en tiedä miksi. Olin pienenä se joka alisti isääni ja ehkä siitä tullut tämä. Joskus tuntuu että olisi helppo ajaa rekkaa päin..kaipaisin vaan vertaistukea jos joku olisi samanlainen ja samoja kokenut. Tuntuu vaan että olen ainut.
Olen myös kateellinen toisille vaikka heillä olisi asiat huonommin mutta ajattelen aina että kaikki muut ovat löytäneet sen oikean ja ovat ainakin onnellisia.
En pysty myöskäään sitoutumaan ja naimisiinmeno tuntuu hirveältä olla mieheni kanssa silmätikkuina edes maistraatissa. Myös silmiin katsominen ja hymyileminen miehelle on vaikeaa,voin vain valittaa. Jotenkin on mukava että hän sietää minua, koska inhoan itseäni mutta en voi muunlainenkaan olla.
Ihastun helposti näihin "unelmaprinsseihini" ja minun on vaikea päästää heistä irti. Olen itse se joka laittelee ihastukselle viestejä ja kyselee kuulumisia. Mutta minun on vaikea kehua miestä yleensäkin, en tiedä miksi. Yleensä nämä ihastukset ärsyyntyvät minuun koska olen itsekeskeinen ja yritän olla parempi kuin he ja vitsikkäämpi. Saatan vahingossa myös nolata toisen tai tehdä tyhmäksi. En käyttäydy naismaisesti, vaan enempi miesmäisesti....tämä masentaa.
En tiedä onko minulla myös huono itsetunto, mutta jos pääsen nolaamaan miehen tai olemaan vitsikkäämpi niin hetkellisesti tulee hyvä olo ja itsevarma. Sitten taas moitin itseäni kun toisen kiinnostus meni.
Mieheni ei luota minuun, enkä kyllä ihmettele miksi, koska en vain voi olla "omistettavana" se ahdistaa,mutta yksinkään en voi olla kun sekin ahdistaa. Olen vain kaikintavoin ongelma tapaus ja en tiedä miksi. Olin pienenä se joka alisti isääni ja ehkä siitä tullut tämä. Joskus tuntuu että olisi helppo ajaa rekkaa päin..kaipaisin vaan vertaistukea jos joku olisi samanlainen ja samoja kokenut. Tuntuu vaan että olen ainut.
Olen myös kateellinen toisille vaikka heillä olisi asiat huonommin mutta ajattelen aina että kaikki muut ovat löytäneet sen oikean ja ovat ainakin onnellisia.
Vastaukset 4
Vanhimmat
ei toi ole kivaa kyllä siinä tuntuu että pää sekoaa mutta koita jaksaa itselläni on todettu vaikea asteinen ahdistuneisuus häiriö ja sen kyllä tunnen ku koko ajan kaikki ahdistaa mikään ei mene nappiin ku mieli on yhtä myllerrystä ja pelkoa minullakin on mies ja 2 lasta en voi muuta kun sanoa että voimiä=)
Miehestäsi voisi arvella, että hän voisi olla As eli aspergerhenkilö. Pyydä häntä täyttämään nettitesti, joka on suuntaa-antava. Jos testissä tulee diagnoosia puoltava tulos, asia voipi olla juuri näin. Aspergerius todetaan neuropsykologisten testien kautta, joihin lähete tulisi olla erikoislääkäriltä (neurologi tai psykiatri).
Aspergerhenkilöön tulee suhtautua sellaisena kuin hän on, erityisenä persoonana, hyväksyen. Hän voisi hyötyä kognitiivisesta käyttäytymisterapiasta, siis opetella parempia vuorovaikutussuhteita toisiin ihmisiin. Koko porukka varmaan hyötyisitte jonkinlaisesta pari- tai perheterapiasta. Jos/kun teillä on kaksi pientä lasta, nyt oman perheen ja sinun oman henkisen kasvusi eteen kannattaisi tehdä töitä. Eli perheen hajottamiseen ei tulisi ryhtyä kevein perustein. Kun pääset itsesi, itsetuntemuksesi kanssa eteenpäin, alkaa varmaan miestäkin hyväksyä paremmin, nyt hän ehkä joutuu olemaan sinun omien huonojen fiilistesi syntipukkina. Ei kiva!
Ts. ihan selkokielisesti: mene omista ongelmistasi rehellisesti ja rohkeasti juttelemaan psykologille tai psykiatrille, sellaiselle henkilölle jonka kanssa tulet toimeen henkilökemiatasolla. Muutos ja tie onnellisempaan elämään lähtee omasta muuttumisestasi.
Osa ongelmaa nimenomaan itse. Eli aikanaan tavattiin netissä ja puhuttiin kaikestä lähinnä seksi juttuja oli ei muuta ja kemia oli kosketeltavaa ja upeaa liittyen tähän. Sitten puhelimessa nettiseksiä ym ja tuli riippuvuus toiseen. Mies ei halunnut tavata (arasteli) hänen pitää ensin tutustua ennen kuin tapaa. =( Noh tapasimme ja minulle oli pettymys,mies ei kiihottanut fyysisesti ja meinasin juosta karkuun. Kuitenkin olimme sopineet hänen mökilleen vk-lopun ja menin sinne kun kiltti olen, en kehdannut sanoa ei jos kerta olin vuoden jo ollut häneen yhteydessä ja sanonut puhlimessa moneen kertaan rakastavani häntä näkemättä edes. No mehellä oli alkoholia ja sitä otettiin ja kaikki menikin sitten sen mukaan että mies rupesikin yhtäkkiä kiinnostamaan vaikka oli kaikkea muuta, ei uskaltanut katsoa minuun edes vaan luikisteli. Seksi olikin sitten upeaa, ehkä sen takia että ei tarvinnut jännittää pitävänsä hänestä. Sitten seksiä se olikin meidän tapailumme, aina kun tavattiin niin seksiä ei muuta ja ongelmat alkoivatkin siitä sitten. Kun seksi alkoi vähentyä ja mielipiteet tulla esiin niin olimme aika erilaisia. Nyt kun lapset jo 4 ja 5 ja itsellä ei niin himoja ole, niin huomaan että mies vaan ällöttää, siis ei tee mieli katsoa häneen, en katso rakastuneesti vaan joskus vaivihkaa jos tekee mieli. Olen hukassa sen kanssa mikä on rakkautta ja mikä himoa. Sitten tapasin miehen jonka kanssa vieläkin olen yhteydessä jota katson ihastuneesti ja voisin katsoa aina,mutta kun näemme niin en voi olla oma itseni vaan jännitän ja nieleskelen ja tulee vaivautunut olo. Aina kun kuulen hänestä niin tulee ihana olo että hän välittää. (hän saa hymyilemään)
Mutta kun olimme baarissa ja kännissä minä tein aloitteen seksiin niin hänellä ei seisonut.
Joten ajattelen että hän ei ole kiinnostunut minusta sillä tavalla...
Minun elämäni ongelma on vaan etten löydä rakkautta enkä tiedä miten saisi onnesta kiinni. Miten tätä selvittäisi. Mihin terapiaan pitäisi mennä yksityiselle vai kunnalle.
Terapioista:
-kaikissa, ainakin isommissa neuvoloissa on pari- tai perheterapiaa tarjolla, ilmaiseksi kai vieläpä peräti. Siitä voisi alkaa. Psykologi ainakin löytyy, ehkä pätevämpiäkin asiantuntijoita.
- Kataja ry:ssä näkyy olevan hyviä kursseja moneen lähtöön, Parisuhde solmussa taisi olla kriisiintyneen parin täsmäterapiaa. Katso netistä.
- yksityisistä psykiatreista ja psykologeista monet tarjoavat myös pariterapiaa
Tuntuu että molemmat olette ihmisenä kaukana valmiista, ja silti olette teidän neljän hengen perheenne vanhemmat. Kannattaisi mielestäni antaa mielessään vaikkapa kaksi vuotta tai vuosi aikaa jona aikana kumpikin tekisitte parhaanne kehittyäksenne ihmisinä ja puolisoina toimivammiksi, tasapainoisemmiksi. Toisen torjuminen on niin helppoa, omien virheiden ja heikkouksien käsitteleminen rakentavasti taas niin haastavaa että useimmat parit tarvitsevat ulkopuolisen henkilön apua päästäkseen eteenpäin. Ratkaiskaa haluatteko erota heti vai haluatteko asua yhdessä, jolloin ilman muuta ongelmiin on tartuttava. Puhukaa, rakentavassa hengessä, asioista eikä asian vierestä.