Tiehallinnon kepulainen pääjohtaja patistaa uhkakuvia esittäen velkaista valtiota lisäämään yleisten teiden rahoitusta. Kun nyt viime aikoina on seurannut tiehallinnon toimia, on syntynyt sellainen kuva, että teiden talvihoito on erittäin leväperäistä, vaikka rahasta se ei voi olla kiinni. Jopa päätiet varsinkin öiseen aikaan ovat liian usein erittäin liukkaita. Niitä kertakaikkiaan ei yöllä hoideta, vaikka laissa yleisistä teistä sanotaan, että tiet on pidettävä liikennettä tyydyttävässä kunnossa. Erikseen on vielä maininta lumi- ja jääesteiden poistamisesta. Liukas tie ei tyydytä ketään. Se varmaan tiedetään kepussakin. Sen vuoksi olisi hyvä, että myös kepu kiinnittäisi huomiota päällikkövirasto tiehallintoon, jonka johdossa on oma mies. Teiden hoito nimittäin ei ole rahasta kiinni, koska samalta määrärahamomentilta rahoitetaan kevytliikenneväyliä, meluesteitä ynnä muita viherrakenteita. Sillä, onko piennar metriä leveämpi tai kapeampi ei ole suurtakaan merkiystä sen rinnalla, jos tie on liukas.
Kepulainen pyytää
Valdemar
7323
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kai ne puutteet teidenhoidossa ovat kokoomuslaisen O-P Heinosen vastuulla, kun nimitti kepulaisen pääjohtajan. Tai nykyinenkö ministeri kantaa poliittista vastuuta?
Kun teitä sitten suolataan, keskustelupalstoille ja yleisönosastoille ryntää iso joukko autoilijoita itkemään autojensa ruostumista ja lisäkyytiä antavat ympäristöihmiset, jotka parkuvat suolan imeytymistä maahan.
Muistakaapa tämä ensi syksynä, jolloin keskustelu teiden suolauksen mielettömyydestä käynnistyy jälleen kerran!
Kyllä kai lämmitetty suolahiekkakin jään pintaan kiinnittyy. Ja jos se ei auta, niin suolaa vain. On se pienempi paha kuin liukkaudesta johtuvat onnettomuudet.
Huutakaa hep, joka haluaa leikkiä kummipyörillä kulkevan kuoleman kanssa..
Jäisellä tiellä 64 tonnia maksimissaan tekee autosta ja kuljettajasta siistin paketin, joka mahtuu hautaan sellaisenaan...
Tiet on pidettävä kunnossa, varsinkin valtakunnan pääväylät.
Eikä kyse ole siitä, etteikö aina olisi rahaa.
Kyse on useinmiten siitä, ettei ole halua tai ymmärrystä poistua toimistopöydän takaa tutustamaan reaalimaailmaan..
Tiehallinto voi reagoida erikoisiin sääolosuhteisiin keväisin ja syksyisin parantamalla säänolosuhteiden seurantaa tien päällä, juuri niissä kohteissa, jotka ovat alttiimpia säävaihteluille.
Tiehallinto voi keskeyttaa liikenteen, mikäli tiet eivät ole kuljettavassa kunnossa, tosin tätä ei uskalla kukaan tiehallinnon vastuussa oleva tehdä, koska se koetaan omien mokien myöntämiseksi.
Talviliikenteessä perävaunujen kokonaispainoa voidaan rajoittaa... talviliikenteessä esim 50/50 painojakautuma vetoauton ja peräkärryn välillä parantaa yhdistelmän ajettavuutta huomattavasti.
Tämä on todellakin lainsäädännön kyvyttömyyttä taata kansalaisten turvallisuus talviliikenteessä..
Tulihan talvirenkaspakko aikanaan, yhtähyvin talviliikenteen peräkärryrajoitus voisi olla tälläinen turvallisuutta parantava säädös ensialkuun.
Suolahiekka parantaa nollan lähellä olevilla keleillä ajettavuutta, mutta edelleenkin enemmän pakkasella olevat jääkelit ovat vaarallisia..
Mutta säätilan äkilliseen vaihteluun reagoiminen erityisesti keväisin ja osittain syksyisin olisi järkevää tiehallintoa...
Järkeä on varmaan jossain, mutta kun niitä mielipiteitä ei voida huomioida, ellei asiaa pystytä tieteellisesti tai tilastoilla todistamaan..
Tieliikenteessä tilastoissa taas näkyvät vaan kuolemat.
Turhien tieliikennekuolemien estäminen ennakkoon ei ole kannattavaa, koska kukaan virkamies ei pysty ottamaan tästä itselleen kunniata..
Ehkä pitäisi aloittaa käytäntö, jossa tieosuuksilla tapahtuvat kuolemat automaattisesti vähentäisivät vuosittain tiehallinnon palkkoja, jolloin motivaatio estää onnettomuuksia olisi aivan eri luokkaa.
Tälläin tiehallinto pyrkisi aktiivisesti etukäteen estämäään tieonnettomuuksia toiminpiteillään.
Ruoskaa ja porkkanaa.
Ruoskana palkanleikkaus jokaisesta onnettomuudesta ja porkkana kymmenen kiloa joka työntekijälle vuosittain. Porkkana sisältää B-vitamiinia, joka parantaa hermojen viestinvälitystä ja näinollen myös aivotoimintaa..
Painojakautumassa vetoauton ja peräkärryn väillä pitää luonnollisesti ottaa syntyvät akselipainot huomioon, koska varsinkin siltoja suuret akselipainot rasittavat (sysäyskuormat) - lisää akseleita vetoautoon kuormitusta tasaamaan.
Tiehallinnolla on käsittääkseni suhteellisen vapaat kädet valita, mihin sen vuosittain saamat määrärahat suunnataan.
Rakas momentti, josta tiehallinto ei menojaan leikkaa, on uusien teiden suunnitteluun varattu määräraha. Teiden suunnittelusta tinkiminen nimittäin merkitsisi irtisanomisia tai vähintään palkanalennuksia suunnittelu- ja johtoportaalle.
Tämän seurauksena tiehallinnon arkistoissa on hyllymetreittäin muun muassa hienoja ohitustiesuunnitelmia, joita ei ole realistista toteuttaa kymmeniin vuosiin. Usein myös kunnat ja maakunnat vastustavat näitä pitkän tähtäyksen suurhankkeita, mutta niiden tärkeinä pitämiä hankkeita siirretään muun muassa liian helppotöisinä.
Valitettavaa on, että rahat turhiin suunnitteluhommiin otetaan teiden kunnossapidosta.
Tiehallinto häärii itseään isommissa saappaissa.
Se pyörii kansantaloudesta piittaamattomien aluekaavoittajien ja muiden suuruuden hullujen joukossa vetäen mahtavia tielinjauksia.
Minusta tiehallinnon tulisi pitää jalat maassa ja seurata lähinnä mitä muutoksia tiestöllä tapahtuu (liikennemäärät, ajoneuvot, säätilat, nopeudet, ruuhkat ja niiden poistaminen, yms.)
Valtiontalouden tarkastuslaitos kyllä voisi vähän katsoa kuinka paljon tiehallinnon arkistoissa on mönkään menneitä suunnitelmia.
Samoin noihin melu- ja pohjavesisuojauksiin käytetään turhan paljon varoja. Nekin rahat tarvitaan teiden talvihoitoon - liukkaus pois maanteiltä.