Mistä äitiysvaatteita 50-52 kokoa?

Esikoisen kohdalla pari vuotta sitten omat vaatteet menivät hyvin liki loppuun asti. Nuo ko. koot kun ovat olleet mielestäni lähinnä äitiysvaatteita, kun vyötärötkin on niin korkeella ja edessä "ärsyttävä" pussi (itsellä se kohta jäi tyhjäksi, kun ei sellasta vatsaa ole, vaikka olenkin ylipainoinen), oli farkut tai mitkä housut tahansa kyseessä. Aikoinaan päätinkin, että vaikka muuten en sellasista "äitiysvaatteista" pidä, niin menköön äitiysaikana.

Nyt tarvisin toisen raskauden aikana kuitenkin ihan oikeita äitiysvaatteita tuota mainitsemaani 50-52 kokoa, sillä raskauden ollessa yli puolen välin rv 23, vatsa on paljon isompi kuin edellisessä raskaudessa ja omat normaalit vaatteet ahdistaa ja painaa.

Tänään katselin kapphallista, Lindexistä ja Seppälästä äitiysvaatteita, tuloksetta. Kertokaa ihmeessä, jos tiedätte nettikauppoja tai liikkeitä täällä Tampereella, mistä löytyy 50-52 äitiysvaatteita, vai onko todellakin turha toivo?
7889
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Osoitteesta www.missymom.net löytyy ainakin tosi isoja kokoja. En ole vielä itse tilannut tuolta mitään, joten en tiedä ovatko hyviä, mutta ainakin kokoja riittää kumpaankin suuntaan. Toimitusaika on vähän tavallista pitempi, koska ilmeisesti vaatteita valmistetaan tilausten mukaan. Yksittäiskappaleita voi löytyä varastostakin. Hinnat aika kohtuullisia, vaikkakin tietysti isojen "halpisketjujen" hintoja korkeampia.

Äänestä
  • Moi,

    Minä hain ihan Kappahlin isojen tyttöjen mallistosta vaatteita. Löysin kivoja tunikoita ja joustavia housuja. Yhdet stretch-housut löysin Prisman isojen naisten puolelta. Nyt on kiva muoti mm. nuo tunikat. Minulla on normaalisti vaatekoko 42-44, mutta nyt mahan ollessa jo tosi iso näin 26 vkolla, olen ostanut housuja juuri 50 kokoa. Joustavat housut myötäilevät mahaa ja ovat mukavat päällä. Paljon mukavammat kuin joustamattomat äitiyshousut.

    Tässä olisi jollekin hyvä bisnes. Isoille tytöille mukavia raskausajan vaatteita. Oli aika hauska sovittaa H&M mammavaatteita kun isoimmat 46 koon housut ei edes menneet reisistä ylöspäin. Onneksi löysin muualta kun en taas jaksanut ruveta ompelemaan vaatteita.

    Äänestä

  • iso mamma kirjoitti:

    Moi,

    http://www.mamamia.fi löytyi ainakin farkut cravematernity merkkiset XXXL kokoa

    Äänestä

  • XXLMamma kirjoitti:

    http://www.mamamia.fi löytyi ainakin farkut cravematernity merkkiset XXXL kokoa

    vuoden takaa

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    vuoden takaa

    Mitäpä väliä sillä on vaikka aloitus olisikin vuoden takaa kun aihe on "yleinen" eikä kenenkään yksittäinen... Varmasti tänäkin vuonna äitejä jotka ovat iso kokoisia ja miettivät samoja asioita...
    Itse tuskailin myös tuon saman homman kanssa että kokoja ei meinannut löytyä... vatsan ympäri ei ollut mitään ongelmaa mut sen verran isompi takapuoli tällä mammalla että housujen löytäminen oli yllättävän vaikeaa :S Espoon Tapiolan H&M liikkeessä kävin katsomassa pariin otteeseenkin mutta isoimamt koot taisivat olla 38!!! Todella hyvällä tuurilla löysit yksittäiset isommat jotka yleensä olivat sitten niin rumat etten viitsinyt ostaa.. Ehkä mulla oli vain huono ajoitus ja kaikki "isommat" pökät oli ehtinyt menemään ennen kuin mä pääsin shoppaileen

    Äänestä

Ihan varmasti meitä on muitakin, jotka painiskelevat tän saman kysymyksen kanssa. Itelläni on se tilanne, että laihtumisen myötä on kyllä kaapit pullollaan raskausaikanakin mahtuvia housuja, mutta kun on niin turhamainen, että haluaisi sellaiset, jotka istuisivat takapuolesta eivätkä näyttäisi ihan hopparipöksyiltä... Eli edelleen otetaan vastaan vinkkejä äitiyshousuista kokoa 48-50.

Äänestä

Täältä:
www.9kk.fi

Tuolla on kauniita ja edullisia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Hätää kärsimässä kirjoitti:

Esikoisen kohdalla pari vuotta sitten omat vaatteet menivät hyvin liki loppuun asti. Nuo ko. koot kun ovat olleet mielestäni lähinnä äitiysvaatteita, kun vyötärötkin on niin korkeella ja edessä "ärsyttävä" pussi (itsellä se kohta jäi tyhjäksi, kun ei sellasta vatsaa ole, vaikka olenkin ylipainoinen), oli farkut tai mitkä housut tahansa kyseessä. Aikoinaan päätinkin, että vaikka muuten en sellasista "äitiysvaatteista" pidä, niin menköön äitiysaikana.

Nyt tarvisin toisen raskauden aikana kuitenkin ihan oikeita äitiysvaatteita tuota mainitsemaani 50-52 kokoa, sillä raskauden ollessa yli puolen välin rv 23, vatsa on paljon isompi kuin edellisessä raskaudessa ja omat normaalit vaatteet ahdistaa ja painaa.

Tänään katselin kapphallista, Lindexistä ja Seppälästä äitiysvaatteita, tuloksetta. Kertokaa ihmeessä, jos tiedätte nettikauppoja tai liikkeitä täällä Tampereella, mistä löytyy 50-52 äitiysvaatteita, vai onko todellakin turha toivo?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu