Miksi pitää ajaa niitä samoja jyrsittyjä uria pikin josta olette jo lumen ja jään raapineet pois (ajourat). Nyt sitten jyrsitte vielä asfalttiinkin urat vaikka voisitte koittaa ajaa eri kohdassa eikä sitä uraa pitkin. Säälisitte edes niitä omia hienoja piikkipyöriänne.
Nastasankarit
En ymmärrä
35457
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 35
Vanhimmat
Siitähän tuossakin on kyse.
Tyhmyydestä,veli hyvä, tyhmyydestä siinä oli kysymys.Eikä se ymmärtäny mitä ees kysy.
Tänään 8-tiellä rekalla ajellassani,kun lumi oli ennen pakkasia tampaantunut tiehen ja on siinä nyt pitkään, niin asvaltti paistaa ajourista ja kaikki ajaa "sokeasti" jopa linja-autopysäkkien kautta!! seuraten sitä nastojen jysimää uraa vaikka sulkuviivamaaluksetkin paistavat selvästi läpi (ajourat senverran leveät)
Minulla meinasi käydä köpelösti kun olin pakotettu ajamaan nastojen jyrsimää uraa,joka meni jo ojanpäällä ! Vastaantuleva autoletka ajoi h-auton verran minun kaistalla,vaikka idiiootikin näkee missä oikea tielinja menee? No olin pakotettu valitsemaan isolla autolla oikea ajolinja joka aiheutti vastaantulijoissa kyseenalaisia ilmeitä! Kuin olisin ollut väärässä...ei perk...!
no sen vuoksi niissä urissa ajetaan, että te kitkarenkailla luistelijat pysyisitte tiellä - jos kellään ei olisi nastoja, olisi tänä talvenakin olleet tiet koko ajan jäässä ja kitkoilla ajajista 90 % ojassa !
hemmetin laiskoja ajattelemaan. Toivottavasti kääntyy enemmän laiskan ajattelun puolelle.
Ylempänä jo viitattiin laumakäyttäytymiseen. Sitähän se on, ajetaan ajattelematta siitä, mistä muutkin ovat menneet ja sitten vielä mutkissa tyhminä ihmetellään, miksi vastaantulijat ajavat niin läheltä, että melkein peilit lähtee mukaan. Lamppu ei syty edes hiukan valtateitä pienemmillä teillä. Niillä on tyypillistä, pienistä kyläteistä puhumattakaan, että ajouria näkyy eteenkin mutkissa vain kolme, ja se on poikkeuksetta ulkokurvin puoli, jolta leikataan niin, että uria on vain ne kolme. Se on melkoinen ihme, ettei noilla teillä satu enempää onnettomuuksia.
Ajelen kitkoilla ja etsin kyllä ne polanteet, en aja paljaalla (muuten kuin kotona).
Joskin nastoillakin saa olla aika tarkkana, mutta kirkarenkailla ajaville suosittelen erityistä varovaisuutta tai yleisiä kulkuneuvoja.
Juu,kyllä olen minäkin sitä mieltä,että nastarenkailla tehdään kitkoillekin hyvät talvikelit. Kyllä se on uskottava kun itse on seurannut ja jopa ajanut kitkoilla muutaman talven. Kyllä se nastarengas kuluttaa sen lumi-/jääpolanteen sieltä tien päältä pois,jolloinka se ei ole enää läheskään niin liukas kuin pelkkä jää-/lumi. USKOKAA VAAN. KOKEMUSTA ON MEINAAN POHJOISESTA ETELÄÄN.
Onneksi nämä nykyajan nastarenkaat ovat niin fiksusti tehtyjä, etteivät ne:
-- Kuluta asfalttia ollenkaan
-- Aiheuta karmivaa melua
-- Kulu ollenkaan kahdeksan käyttövuoden aikana
Lisäksi ne:
-- Antavat kuskille röntgen katseen, jonka turvin voi ajaa lumipyryssä kuin
kirkkaalla ilmalla
-- Lyhentävät reagointiajan kymmenesosaan normaalista
-- Nostavat kuskin potenssin taivaisiin
Se, että nastarengas on määrätyissä oloissa ylivertainen kitkarenkaaseen verrattuna ei tarkoita sitä, että kelien vaikutuksen pitoon voisi unohtaa. Erikoista kuitenkin on se, että monessa liikenneturvallisuuteen liittyvässä asiassa/tilanteessa turvattomampi vaihtoehto perustellaan kirkain silmin turvallisemmaksi. Näin ollen turvallisin rengas talvella ilmeisesti olisi loppuun ajettu kesärengas. Kuljettaja ajaa taatusti varovaisesti ja tarkkaavaisuus on (tai ainakin pitäisi olla) huipussaan.
seuraukset paljon lievemmät. Esim. hirvikolarit ja kohtaamisonnettomuudet johtaisivat lievempiin seurauksiin, kun nopeudet olisivat selvästi pienemmät. Onnettomuuteen joutumisen todennäköisyyttä kesärenkailla ajaminen sinällään ei nosta, koska kuskin tulee pitää olosuhteisiin nähden sopivaa tilannenopeutta.
Jos taas kesärenkailla ajetaan suhteellisesti kovempaa nopeutta kuin paremmilla renkailla olisi ajettu, niin silloin ajautuisi onnettomuuksiin jatkuvasti, kun niillä toisilla renkailla ei tekisi tiukkaakaan. Mutta se ei olekaan renkaiden vika ja siten ei liity tähän.
Ihmiset eivät ole niin fiksuja, että kykenisivät huomioimaan autoillessaan kaikki mahdolliset turvallisuuteen liittyvät ulkoiset tekijät. Näin ollen, on aina turvallisempaa (vähemmän kolareita, yliajoja ja tieltä suistumisia), mitä turvallisemmat ovat ulkoiset tekijät.
Nopeus on toki merkittävä turvallisuuteen vaikuttava tekijä. Mitään järkeä ei kuitenkaan ole siinä, että nopeuksia pyrittäisiin alentamaan liikenteen tai auton ulkoisia turvallisuustekijöitä heikentämällä. Jos nopeuksia haluttaisiin alentaa tai edes vähentää merkittäviä ylinopeuksia, paras ratkaisu olisi ajoneuvokohtainen nopeudenrajoitin. Mielekkyydestä voidaankin sitten olla montaa mieltä.
jotkut uskoo, että suurin osa on fiksuja ja tajuaa ajaa autoilla niin, että ne pysyvät hallinnassa luistonestojen, lukkiutumattomien jarrujen, tunnottomien ohjausten, superrenkaiden, nelivedon, jne. avustamana riittävän hiljaisella nopeudella, ettei onnettomuuden sitten jokatapauksessa sattuessa tule itselle tai muille vahinkoa.
Tilastojen valossa kuolettavaan onnettomuuteen joutuu henkilöauton kuski noin 300 miljoonan ajokilometrin välein. Onnettomuuksia aiheuttavia kuskeja on hyvin pieni osa kaikista kuskeista, joten selvästikin suurin osa osaa ajaa autoillansa niin, ettei koko elämön aikana mene henki, eikä vakavaa loukkaantumistakaan tule. Eli siitä on helpompi päätyä sellaiseen ajatukseen, että porukka osaisi ajaa millaisella rengastuksella tai varustuksella tahansa. Ja jos auto varoittaa liukkaudesta hyvin aikaiseen, niin jopa nekin, jotka ei paremmalla varustuksella asiaa tiedosta, oppisi asian hyvin nopeasti.
Yksi parhaista liikenneturvallisuutta lisäävistä toimista olisi puukon asentaminen ratin keskelle. Siihen kun vielä lisättäisiin turvavöiden käyttö-&asennuskielto, niin liikenteessä kuolisi onnettomuuksissa korkeintaan ajoneuvojen kuskeja, jos itsemurha -onnettomuuksia ei laskettaisi mukaan.
Vuodesta 1980 autojen määrä on reilusti tuplaantunut vuoteen 2005 nähden, kun taas liikennekuolemien määrä on samana ajanjaksona vähentynyt lähes puoleen.
Vuodesta 1965 autojen määrä on lähes kuusinkertaistunut vuoteen 2005 nähden, kun taas liikennekuolemien määrä on samana ajanjaksona vähentynyt 1100 > 350/hlö/v.
On tullut pakollista talvirengasta, turvavyötä, nopeusrajoitukset ja mikä merkittävintä, autojen sekä teiden turvallisuus on kehittynyt valovuoden 30 vuodessa ja puoli
valovuotta 15 vuodessa.
Mitä turvallisemmat autot ja tiet, sitä vähemmän vakavia liikenneonnettomuuksia - näin se vain menee.
1965-2009 välisenä aikana selvästi eniten 90-luvun vaihteessa. Ja nykyisin ollaan tuolla 60-70-luvun tasolla henkilöautojern kuskien kuolleisuudessa kuten on oltu pääasiassa koko ajan. Turvallisuus on lissäntynyt, mutta kyllä nykyisin ajetaan kovempaa kuin vapaiden nopeuksien aikoina - nopeusrajoitukset on sen verran korkeat. Tosin ei nykyisin aivan kovinta vauhtia ajeta. Teiden turvallisuus toki vähentää onnettomuuksia siinä missä monet muutkin asiat. Mutta ei autojen passiivisen&aktiivisen turvallisuuden (turvavyö suurin uhrimäärien vähentäjä) parantaminen kuitenkaan selitä kuin maksimissaan 100 hengen pudottamisen henkilöautossa kuolleiden kohdalla 70-luvun huippuvuosista. Ne muut sadat kuolleet (jotka saatu vähennettyä) oli aivan muita tieliikenteen käyttäjiä ja heidän osallaan oli ainakin osittain erilaiset asiat vaikuttamassa kuolleisuuden pienenemiseen.
Eriaikoina on myös ollut erilainen autojen täyttöaste - välillä (kuten nykyisin) autoissa kulkee lähinnä pelkkä kuljettaja ja joinakin aikoina autoissa kulkee keskimäärin huomattavasti enemmän porukkaa. Tämmösetkin yksityiskohdat vaikuttavat uhrien määrään. Kaikista turvallisintahan on, jos kaikki ajavat yksin muuten tyhjällä autolla - uhreja tulee tällöin max 1 per auto. Tosin autokilometrejä ja tulee enemmän ja onnettomuuksia tulee enemmän, mutta kaikista onnettomuuksistahan ei tule uhreja.
Muutama tilastotieto:
Vuonna 1980 kuoli henkilöauton kuljettajia 138 ja matkustajia 64 - yhteensä liikenneonnettomuuksissa kuoli 551. Vuonna 1989 kuoli ha kulj. 227 ja matkustajia 125 - yhteensä liikenneonnettomuuksissa kuoli 734. Vuonna 2008 kuoli ha kulj. 144 ja matkustajia 58 - yhteensä liikenneonnettomuuksissa kuoli 344.
Loukkaantuneiden määrät [vuosi: ha kulj. / ha matk.]> 1980: 2255/2173; 1989: 3841/2712; 2008: 2883/1603. Huom. 2003 eteenpäin tilastoihin tuli loukkaantuneita 8% enemmän erilaisen tilastointitavan vuoksi (lisättiin Tiehallinnon tilastot mukaan).
Henkilökiloliikenteen suoritteet (miljardia henkilökilometriä)> 1980: 34,8; 1989: 49,9; 2008: 63,4
Teiden määrä on 1980-2008 pysynyt valta-, kanta- ja maanteiden osalta pysynyt lähes samana. Samoin paikallis-, kunnan- ja kyläteiden osalta. Moottoriteiden määrä yli kolminkertaistunut ja moottoriliikenneteiden määrä yli kaksinkertaistunut. Kevyenliikenteen väylien määrä on suunnilleen viisinkertaistunut.
... tai vain autossa kuskina tai matkustajana olleet?
Niin tai näin, tilastollisesti liikenteessä kuolleiden suhteellinen määrä ja absoluuttinenkin määrä on laskeva (luonnollisesti käppyrään tulee myös piikkejä suuntaan jos toiseen). Mikä vaikuttaa liikennekuolemien määrän laskuun? Ovatko ihmiset muuttuneet, ajotaidot tai liikennekäyttäytyminen muuttunut, varmaan on jonkin verran mutta tuskinpa kovin merkittävästi.
Muuttunut on nimenomaan kaikki se muu, autoilijoiden ja yleensä likenteessä liikkuvien ympärillä. Mielestäni voidaan vetää aika suora yhteys myös autojen ja niiden varusteiden kehitykseen. Hyvät, turvalliset autot, hyvillä renkailla varustettuna = vähemmän vakavia liikenneonnettomuuksia. Hyvillä renkailla autoa on helpompi hallita ja se pysähtyy nopeammin, joten siinä on paremmat mahdollisuudet niin jalankulkijalla kuin myös kevyellä liikenteellä.
jos ennenaikaan ei porukka tahallaan menettänyt ajoneuvojensa hallintaa juuri kevyen liikenteen kohdalla eli kuskit oli samanlaisia kuin nyt, niin eipä se autojen varusteiden ansiota ole, että mopoilijoiden, motoristien, jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden kuolemat ovat vähentyneet, mutta autoissa kuolleiden määrät pysyneet ennallaan. Se, että kevyelle liikenteelle on tehty omia väyliä moninkertaisesti ja mottoorillisten ja moottorittomien 2-pyöräisten kuskeilla on nykyisin kypäriä päässään useammin kuin ennen, on pudottanut kuolleisuutta heidän keskuudessaan - renkaiden kehitys, ABSien, ajonvakautusten, yms. vaikutus on tullut mukaan myöhemmin, joten niiden vaikutusta/ansiota henkilöauton ulkopuolisen kuolleisuuden parantuminen ei ole.
Jos kevyen liikenteen väylien lisääminen katsotaan (autojen)tiestön parantumiseksi, niin sanotaan, että teiden parantuminen on yksi iso vaikuttaja. Sinälläänhän tiet kuitenkin jatkuvasti rapistuvat, koska kunnossapitoon on tarvetta vähemmän määrärahoja. Eli tiet ovat parhaimmillaan uusina. Väylien määrä vaikuttaa onneksi enemmän kuin niiden laatu.
Hyvillä renkailla ja muilla turvavarusteilla varustetussa autossa käy todella huonosti kun hallinta menetetään, koska hallinnan menetys tapahtuu huomattavan suurella nopeudella. Surkeilla renkailla varustettu auto lähtee käsistä jo pienellä vauhdilla => seuraukset nykyautoissa olemattomat. 60-70-luvuilla autoissa kuoli jo taajamanopeuksilla tapahtuvissa onnettomuuksissa, kun nykyisin samasta selviää mustelmilla (jos tulee niitäkään). Hitaampi nopeus => lievemmät seuraukset.
--Kyllä ne kuluttaa asfalttia. (Kaikkihan kuluu käytönaikana)
--No eihän ne ihan äänettömiä ole,mutta eikös maailmaan ääntä mahdu?
--Tottakai kuluu käyttäessä.
--Ei anna mitään erikoiskykyjä kuskille. (Ajotapa onkin sitten eri juttu).
--Ei todellakaan lyhennä reagointiaikaa,vaan kuljettajan oma ennakoiminen siihen vaikuttaa.
--Nainen on sitä varten luotu.
Jokaisella on varmasti mielipiteensä asioista,minä ainakin ajan edelleen nastarenkailla,(Talvella). Jos joku ajaa kitkoilla,se ei minua häiritse.
ei muuta
Ne urat vaan usein ovat siinä kohdassa ajorataa, missä ihmiset luontevimmin autoa ajavat.
Jos koettaa ajaa aivan pikkuisen eri kohdassa kuin ura, niin helposti auto jossain kohtaa tipahtaa takaisin uraan.
Jos ajaa enemmän sivussa urasta, niin silloin on joko liiaksi pientareella, tai sitten liian lähellä keskiviivaa. Erinäisistä syistä, esim. vastaantulevia tai pientareella kulkijoita väistääkseen, päätyy taas sinne uraan.
Suomalaiset tiet ovat pääosin niin kapeita että ihannelinjasta ei kovin paljon voi poiketa.
Jos polanne on kovin jyrkkä, niin heittää se auton helposti poikittain, mikäli yrittää siinä reunassa taiteilla.
missä muualla ajaisit kun tuo katti raapii keskeltä. 8 kymppiä ja vetele sit siinä vieres. menes heti kokeileen.
Onhan se naurettavaa, kun kolmikaistainen tie muuttuu kaksikaistaiseksi. Itse ainakin ajan oikeita kaistoja pitkin, pellet väistäkööt. Sitten jos ura sattuu menemään oikeassa kohtaa, ajan uran vieressä että se leventyisi.
Sen olen huomannut, että sokeimmilla on aina nastat.
"Sitten jos ura sattuu menemään oikeassa kohtaa, ajan uran vieressä että se leventyisi."
eli ei väliä vaikka menisit naapurin puolella kohan saat ajaa uran vieressä...
ajattelisit vähän muitakin tienkäyttäjiä.
Uran paikasta riippuen, on aina tilaa ajaa vähintään toisella puolen uria ja silti mahtua omalle kaistalle. Ei henkilöauto ole läheskään yhtä leveä kuin bussi, joka sekin mahtuu kaistalle.
Ylivoimaisilla talvikäyttöön suunnitelluilla nastarenkailla tietenkin ajetaan siinä kapeassa asfalttiurassa, vaikka rengasvarustuksen mukaista olosuhdettakin olisi tarjolla. Kitkarenkailla ajoin aina uran vieressä, pakkautuneella lumella, jossa pito on huomattavasti parempi kuin usein mustan jään peittämässä kapeassa urassa. Olkoon vaikka "nastojen karhentamaa" jäätä mutta liukasta se on. Mahdolliset väistötkin on helpompi suorittaa kun ei ensin tarvitse yrittää nousta rännin pohjalta ylös ja toivoa, ettei takarenkaat jää nalkkiin.
Käy ajamassa vaikka norjassa joskus(talvella),voin taata että kitkojen kanssa olet huutavassa hukassa. Meillä suomessa pärjää varmasti molemmilla renkailla.(Olen ajanut myös kitkarenkailla suomessa monta talvea,
kuten myös nastarenkailla,ja todennut että kyllä nastarengas on ainoa oikea,meidän oloihin. Ajan kyllä pohjoisessa eniten henkilöautolla.
..lukea näitä, Muuten Suomessa ei olisi tarvittu talvinopeusrajoituksia alunpitäenkään jos ihmiset ajattelisivat edes hetken, mutta ei, itse monesti liikenteessä nähnyt että esim. se kuuluisa turvaväli tuntuu monelta unohtuvan ja ajaa touhotetaan toisen perässä kiinni...joten hupia kun joku itkee renkaista...nastat pitää jäällä, kitkat lumella. piste.
Kitkoilla on kiva ajella liukkaalla kelillä. Valoista lähteminen kestää ja kestää kun sutii vaan. Mutta kun liikkeelle pääsee, kummasti ne nastakuskit ei enää pysykään lähelläkään perässä. Toisaalta edellä ajaviin nastakuskeihin on syytä pitää pitkä väli. Ne eivät tunnetusti katsele peiliinsä, ja tekevät äkkijarrutuksia jos tuulilasiin tipahtaa lumihiutale.
Nastakuskit eivät tunnu ymmärtävän fysiikan tosiasioita. Vaikka on liukasta, ei se tiellä pysymiseen paljon pitoa tarvii. Auto pysyy suoralla tiellä minimaalisellakin sivuttaispidolla. Ainoa mikä hankaloittaa ajamista on jos tiellä on syvät urat. Silloin on parempi ajella urien sivuitse. Jyrkät urat voivat vaikuttaa autoon rajustikin, voima on samanlainen kuin yhtä kaltevaa tietä ajaessa.
Kuten kirjoitin tuolla aikaisemmin,jokainen voi ajaa minkälaisilla renkailla tykkää. En kuitenkaan ala arvostelemaan sitä,jokainen tehköön omat ratkaisunsa itse.
Mitä tulee siihen,minkälaiset ajotaidot itsekullakin on. Se selviää kyllä täältä,kun lukee näitä juttuja.
Norjassahan käytetään paljon enemmän kitkarenkaita kuin Suomessa jos et satu tietämään! Ne osaa Suomalaiset ei.
Suomi 20% , Ruotsissa läes joka kolmas ja Norjassa lähes puolet käyttää kitkarenkaita.
Varmaan ajetaankin kitkoilla enemmän kuin Suomessa,mutta siellä käytetäänkin tosi liukkailla
ketjuja. (ei ainoastaan raskaassakalustossa).
Ja kuten olen jo aikaisemmin kirjoittanut,jokaisella on oma vapaus valita ne renkaat millä ajavat.
En tosiaankaa enää aja missään hiekkalaatikossa,mutta 45 vuotta sitten kyllä ajoin.
Tällei mä ajelenkin, jotta polanteet madaltuu ja nastat kuluu vähemmän. Ei tosin ihan joka paikassa voi keskittyä näin tarkkaan ajamiseen, kun liikennettäkin on seurattava. Nykyautoissa on kyllä aika järjettömän leveät renkaat, enkä tiedä mitenkä ne talviteillä oikein käyttäytyykään.
Auto kulkee niissä urissa niin mukavasti ja turvallisesti, vähän kun junalla matkustaisi