Piilevä vaara

Nyt auringon sulatettua ja kuivatettua valtatiet, niin helposti yltyy painamaan sitä kaasuapoljinta ja varsinkin moottoritiellä se käy miltei huomaamatta.
Kuitenkin kannattaa muistaa, että oikea tilannenopeus muuttuu vääräksi heti, kun ylitetään vallitseva nopeusrajoitus. Tilannenopeuden ollessa väärä, kuljettajan kyky hallita ajokkinsa on oleellisesti huonontunut verrattuna oikeaan tilannenopeuteen.
Muistaa myös kannattaa, että suurimmassa osassa kolereita ovat väärät tilannenopeudet olleet suurimpia tekijöitä onnettomuuden syntymiseen.
Meidän pitää vain luottaa siihen, että ihmiset kirjoituspöytiensä takana tietävät mikä meille on milloinkin parasta, eikä kyseenalaisteta heidän hulluiltakaan tuntuvia päätöksiä.

No, tällä kertaa kirjoittanut ei allekirjoita kaikkea kirjoittamaansa.
7368
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Jotain olet jo oppinut, mutta epätarkkuuksia silti havaittavissa. Asiat on kuitenkin melko juurta jaksain selitetty, joten tylysti siirrän vastuun tietojesi vajavaisuudesta sinulle itsellesi.

Hmm. Kumpi mahtaa olla väsyneempää: kirjoittaa noin huono provo, vai vastata siihen, vaikka sen heti huomaa huonoksi provoksi...

Äänestä

Kyllä fakta on niin, että oikean ja turvallisen nopeuden voi päätellä vain ratin takaa. Nopeusrajoitukset ovat vasemmistolaista agitaatiota ja hidastavat kehityksen kulkua. Rajoituksista päättävät virkamiehet eivät edes itse aja autolla, koska heillä ei ole ajokorttiakaan. Paras tapa edistää liikenneturvallisuutta on luottaa siihen, että liikkujat itse voivat harkintansa mukaan joustaa kankeista säännöistä. Nykyaikaiset autot ovat niin hyviä ajettavia suurillakin nopeuksilla, että on kiusantekoa pakottaa ihmiset johonkin 80 km/h nopeuteen hyvällä säällä kolmen kilometrin suoralla jossa ei ole muuta liikennettä. Onneksi pienet ylinopeudet ovat sallittuja, koska poliisi ei niihin puutu. Oikea tilannenopeus on se ihannenopeus, jolla auton hallinta on vaivatonta ja matka sujuu joutuisasti. Pahin liikenneturvallisuuden uhka ovat liian hiljaa ajavat, jotka pakottavat muut vaarallisiin ohituksiin. Toiseksi pahimpana pidän niitä hulluja, jotka pysäyttävät arvaamatta autonsa valoihin keltaisen tai vaaleanpunaisen palaessa.

Unohdinko jotain oleellista?

Äänestä
  • näissä nykyautoissa joudutaan käyttämään ajonvakautus järjestelmiä, abs jarruja, hätäjarrutustehostimia jne. jos ne kerran on niin hyviä ajettavia?
    Vieläkin kaipaan vanhaa kunnon vuoden -69 Corollaa. Ei karannut käsistä vaikka kuinka yritti. Päinvastoin kuin moni uudempi. Lähtenyt käsistä vaikkei edes yrittänyt.

    Äänestä

  •  
    Nyt olisi sitten äärilaidat kartoitettu. Hyvä niin!
    Mutta mihin vedetään se kultainen keskitie?
     
    Äänestä

  • "Kyllä fakta on niin, että oikean ja turvallisen nopeuden voi päätellä vain ratin takaa. Nopeusrajoitukset ovat vasemmistolaista agitaatiota ja hidastavat kehityksen kulkua. Rajoituksista päättävät virkamiehet eivät edes itse aja autolla, koska heillä ei ole ajokorttiakaan. Paras tapa edistää liikenneturvallisuutta on luottaa siihen, että liikkujat itse voivat harkintansa mukaan joustaa kankeista säännöistä. Nykyaikaiset autot ovat niin hyviä ajettavia suurillakin nopeuksilla, että on kiusantekoa pakottaa ihmiset johonkin 80 km/h nopeuteen hyvällä säällä kolmen kilometrin suoralla jossa ei ole muuta liikennettä."

    on se hyvä, että perustat tekstisi nykyaikaisiin autoihin. valitettavasti tekstisi ei silloin päde suomeen. suomessa ajellaan eu:n vanhimmalla autokannalla, joten aika monella (tai siis tosi monella) on edelleen se vanha sinun mielestäsi huonosti suurilla nopeukseksilla ajettava auto.

    Äänestä

  • emilia kirjoitti:

    "Kyllä fakta on niin, että oikean ja turvallisen nopeuden voi päätellä vain ratin takaa. Nopeusrajoitukset ovat vasemmistolaista agitaatiota ja hidastavat kehityksen kulkua. Rajoituksista päättävät virkamiehet eivät edes itse aja autolla, koska heillä ei ole ajokorttiakaan. Paras tapa edistää liikenneturvallisuutta on luottaa siihen, että liikkujat itse voivat harkintansa mukaan joustaa kankeista säännöistä. Nykyaikaiset autot ovat niin hyviä ajettavia suurillakin nopeuksilla, että on kiusantekoa pakottaa ihmiset johonkin 80 km/h nopeuteen hyvällä säällä kolmen kilometrin suoralla jossa ei ole muuta liikennettä."

    Kirjoituksessani saattoi piillä pieni koukku, Emilia hyvä. Huolellisella tarkastelulla saatat löytää siitä muutakin huomautettavaa kuin viittauksen uusiin autoihin.

    Äänestä

  • emilia kirjoitti:

    "Kyllä fakta on niin, että oikean ja turvallisen nopeuden voi päätellä vain ratin takaa. Nopeusrajoitukset ovat vasemmistolaista agitaatiota ja hidastavat kehityksen kulkua. Rajoituksista päättävät virkamiehet eivät edes itse aja autolla, koska heillä ei ole ajokorttiakaan. Paras tapa edistää liikenneturvallisuutta on luottaa siihen, että liikkujat itse voivat harkintansa mukaan joustaa kankeista säännöistä. Nykyaikaiset autot ovat niin hyviä ajettavia suurillakin nopeuksilla, että on kiusantekoa pakottaa ihmiset johonkin 80 km/h nopeuteen hyvällä säällä kolmen kilometrin suoralla jossa ei ole muuta liikennettä."

    on se hyvä, että perustat tekstisi nykyaikaisiin autoihin. valitettavasti tekstisi ei silloin päde suomeen. suomessa ajellaan eu:n vanhimmalla autokannalla, joten aika monella (tai siis tosi monella) on edelleen se vanha sinun mielestäsi huonosti suurilla nopeukseksilla ajettava auto.

    oletko ihan tosissaki että aina vanha auto on huonosti hallittava ?....
    oletko koskaan ajanut vanhemmalla autolla johon tehty alusta ajamista varten ?...
    näin ollen jos vertaat autoa joka on uusi ja siihen laittettu massa varusteena olevat pehmeät letkut alustat ja ilmapallomaiset renkaat mukavan ajettavuuden takia..ja tähän päälle lisätty täysin hallitsematon etuveto (lue massa tuote kustannuksien karsimiseksi )...
    oletko tietoinen että abs pidentää jarrutusmatkaa...(faktaa)
    onko muoviset alustan osat tätä turvallisuutta suurissa nopeuksissa kun eivät kestä edes tavallista ajoa?...
    airbägit antaa ajotuntumaa suurilla nopeuksilla`?...
    voi tissi sanon minä....

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Redness kirjoitti:

Nyt auringon sulatettua ja kuivatettua valtatiet, niin helposti yltyy painamaan sitä kaasuapoljinta ja varsinkin moottoritiellä se käy miltei huomaamatta.
Kuitenkin kannattaa muistaa, että oikea tilannenopeus muuttuu vääräksi heti, kun ylitetään vallitseva nopeusrajoitus. Tilannenopeuden ollessa väärä, kuljettajan kyky hallita ajokkinsa on oleellisesti huonontunut verrattuna oikeaan tilannenopeuteen.
Muistaa myös kannattaa, että suurimmassa osassa kolereita ovat väärät tilannenopeudet olleet suurimpia tekijöitä onnettomuuden syntymiseen.
Meidän pitää vain luottaa siihen, että ihmiset kirjoituspöytiensä takana tietävät mikä meille on milloinkin parasta, eikä kyseenalaisteta heidän hulluiltakaan tuntuvia päätöksiä.

No, tällä kertaa kirjoittanut ei allekirjoita kaikkea kirjoittamaansa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu