KENEN VASTUU?

Suomalainen onnenonkija nainen ottaa itselleen muslimimiehen. Siis miehen, täysin toisenlaisessa kulttuurissa ja uskonnossa kasvaneen alistajan. Onko niin, että ventovieraiden kuten työtoverien pitää suojella tätä naista, kun mies alkaa toimia kulttuurinsa ja uskontonsa oikeuttamalla tavalla? Rauhan uskonto Islam alkaa monesti riehaantua, kun suomalainen nainen lopulta tajuaa tehneensä ison virheen sekaannuttuaan muslimimieheen.

Aikuinen ihminen on itse vastuussa tekemisistään ja kantaa tekojensa seurauksen. Aikuisen naisen tulisi muutoinkin kantaa vastuunsa sekaantuessaan naimisissa tai toisaalla parisuhteessa olevaan mieheen. Aikuinen nainen lienee ymmärtää, että pettäminen johtaa aina vaikeuksiin ja siinä loukataan aina toista ihmistä.On täysin kohtuutonta, että muiden ihmisten pitäisi sekaantua perheiden parisuhdeongelmiin.

Sellossa menetettiin useita henkiä tällaisen tapauksen vuoksi. Suomalaiset miehet, joita Sofi O ja monet muut täysin paskaksi mollaa, koittivat suojella naista, joka ihan itse oli vallinnut miesseuransa, tapaili miestä edelleen, vaikka oli hakenut miehelle lähestymiskiellon, oli nainen joka oli valmis rikkomaan miehen parisuhteen jne.

Onko todella niin että kaikki, mikä liittyy mamuihin on meidän suomalaisten vastuulla. Ei hitossa, minä en ainakaan aio suostua tällaiseen!!
11118
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Sitähän haluat tällä avauksella ilmeisesti tiedottaa?

(Siinä on vain se ongelma, ettei valtio omista kansalaista kuten Kiinassa ja Pohjois-Koreassa.)

Äänestä
  • Jokainen naikoon kenen kanssa haluaa, mutta vastuu on jokaisella itesellään myös naimakaupan seurauksista.

    Silloin ei huudella apuun naapuria, työtoveria eikä yhteiskuntaa!

    Ja jos poliisia huudetaan apuun ja halutaan naimakaverille lähestymiskielto, niin oletan, että tämä ahdisteltu, uhkailtu ja heikompi puolisko eli uhri noudattaa sitä itse ehdoitta ja mielellään.

    Jos ja kun lähestymiskieltoa ei noudata kumpikaan, vaan uhri hengailee pelkäämänsä miehen seurassa, katson, että uhri ei olekaan uhri vaan peluri. Peluri, joka itse voi aiheuttaa mustasukksisuuden tunteet miehessä ja saada aikaan jotain peruuttamatonta.

    Eli ei tällaista asiaa tule sotkea Koreaan eikä Kiinaan.

    Äänestä

  • Ylä-Savotar kirjoitti:

    Jokainen naikoon kenen kanssa haluaa, mutta vastuu on jokaisella itesellään myös naimakaupan seurauksista.

    Silloin ei huudella apuun naapuria, työtoveria eikä yhteiskuntaa!

    Ja jos poliisia huudetaan apuun ja halutaan naimakaverille lähestymiskielto, niin oletan, että tämä ahdisteltu, uhkailtu ja heikompi puolisko eli uhri noudattaa sitä itse ehdoitta ja mielellään.

    Jos ja kun lähestymiskieltoa ei noudata kumpikaan, vaan uhri hengailee pelkäämänsä miehen seurassa, katson, että uhri ei olekaan uhri vaan peluri. Peluri, joka itse voi aiheuttaa mustasukksisuuden tunteet miehessä ja saada aikaan jotain peruuttamatonta.

    Eli ei tällaista asiaa tule sotkea Koreaan eikä Kiinaan.

    ..siinä on ihiminen sitte ihan yksin mualimassa. Kova ja kylymä mualima on sellainen. Siinähän suattaa sitte melekein semmonen kosminen yksinäisyys yllättää vaakeessa paekassa.

    Äänestä

  • tällainen tapaus.. kirjoitti:

    ..siinä on ihiminen sitte ihan yksin mualimassa. Kova ja kylymä mualima on sellainen. Siinähän suattaa sitte melekein semmonen kosminen yksinäisyys yllättää vaakeessa paekassa.

    naiset saattaa ottaa muslimimiehen kumppanikseen. Surkeita tapauksia näyttävät poikkeuksetta olevan.
    Suomalaisista miehistä, näillä naisilla mahdollisuus vain narkkareihin ja juoppoihin.

    Äänestä

  • Saksan arjalaiset miesten parhaimmistoa.

    Äänestä

yritti suojella naista, mutta pääsivätkin omasta hengestään. Hyvin usein tuntuvat muslimiin haksahtaneet suomineidot joutuvan vaikeuksiin miestensä kanssa. Turvakodissa työni puolesta asioivana olen huomannut, että kantasuomalaiset on siellä vähemmistönä.

Äänestä

Ylä-Savotar kuuluttaa moraalia naisten käyttäytymiseen. Nainen on ikävä kyllä viettiensä armoilla. Luonnossa naaraan osana on laajentaa lajin geenipohjaa ja hakea pariutumiskumppania lähiympäristönsä ulkopuoleltakin. Aivan samoin käyttäytyy ihmisnaaraskin. Taitaa olla aika vaikea estää luonnon muovaamaa käyttäytymistä, ellei toimita kuten meille vieraissa kulttuureissa, joissa naiselle määrätään perheen toimesta elinkumppani.

Äänestä
  • kätensä paskaan, niin eikö ole oikeus ja kohtuus, että itse myös kätensä siivoaa?

    Äänestä

  • Eiköhän ihmistä ohjaa paljon muut arvot ja asenteet kuin pelkästään vietit. Ihmisellä tulee olla moraali, eläimellä sitä ei lienee ole.

    Myös itsesuojeluvaisto ja äly olisivat oikein hyvät avut naiselle!

    Äänestä

  • Ylä-Savotar kirjoitti:

    Eiköhän ihmistä ohjaa paljon muut arvot ja asenteet kuin pelkästään vietit. Ihmisellä tulee olla moraali, eläimellä sitä ei lienee ole.

    Myös itsesuojeluvaisto ja äly olisivat oikein hyvät avut naiselle!

    oikein pursuaa palstalla. Nyt ollaan Shekopoltisista tekemässä jo jonkun sortin sankaria? Ilmankos akkojen lätytyskulttuuri on soinisteissa kovassa kurssissa ja siitä jopa palkitaan. Ne persutyttäret, joilla on ulkomainen poikaystävä, ovat jo ilmeisesti Lohelaa lukuunottamatta häipyneet persuista? Enkä ihmettele.

    Äänestä

  • akat litsS lätsS kirjoitti:

    Ylä-Savottaren viesti. Ei siinä puhuta persuista mitään, vaan tyhmistä suomalaisista naisista. Joita onneksi on kuitenkin aika vähän.
    Ja niinhän sanotaan, että tyhmyydestä sakotetaan..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ylä-Savotar kirjoitti:

Suomalainen onnenonkija nainen ottaa itselleen muslimimiehen. Siis miehen, täysin toisenlaisessa kulttuurissa ja uskonnossa kasvaneen alistajan. Onko niin, että ventovieraiden kuten työtoverien pitää suojella tätä naista, kun mies alkaa toimia kulttuurinsa ja uskontonsa oikeuttamalla tavalla? Rauhan uskonto Islam alkaa monesti riehaantua, kun suomalainen nainen lopulta tajuaa tehneensä ison virheen sekaannuttuaan muslimimieheen.

Aikuinen ihminen on itse vastuussa tekemisistään ja kantaa tekojensa seurauksen. Aikuisen naisen tulisi muutoinkin kantaa vastuunsa sekaantuessaan naimisissa tai toisaalla parisuhteessa olevaan mieheen. Aikuinen nainen lienee ymmärtää, että pettäminen johtaa aina vaikeuksiin ja siinä loukataan aina toista ihmistä.On täysin kohtuutonta, että muiden ihmisten pitäisi sekaantua perheiden parisuhdeongelmiin.

Sellossa menetettiin useita henkiä tällaisen tapauksen vuoksi. Suomalaiset miehet, joita Sofi O ja monet muut täysin paskaksi mollaa, koittivat suojella naista, joka ihan itse oli vallinnut miesseuransa, tapaili miestä edelleen, vaikka oli hakenut miehelle lähestymiskiellon, oli nainen joka oli valmis rikkomaan miehen parisuhteen jne.

Onko todella niin että kaikki, mikä liittyy mamuihin on meidän suomalaisten vastuulla. Ei hitossa, minä en ainakaan aio suostua tällaiseen!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu