Keskusta haluaa ajaa tasapainoista alueellista kehitystä. Mitä tämä käytännössä mahtaa tarkoittaa? Tähän asti se on tarkoittanut tulonsiirtoja kaupungeista ja hyvin toimeen tulevilta eteläisen Suomen alueilta syrjäseuduille ja keskustalaisiin maakuntiin. Miksi Keskusta ei selväkielisesti kerro kaupunkilaisäänestäjille, että se haluaa heidän ääntensä lisäksi myös heidän rahansa tasattavaksi?
Toinen keino etsiä tasapainoista alueellista kehitystä Keskustan metodein on perustaa ja tukea em. alueille markkinaehtoisesti kannattamatonta liiketoimintaa. Sitten kun tällaista liiketoimintaa on synnytetty, siitä on tullut lypsyautomaatti, joka tarvitsee joka vuosi yhteiskunnan kauroja elääkseen.
Aikooko Keskusta koskaan siirtyä suunnitelmatalouteen ja ohjailuun perustavasta aluepolitiikasta markkinatalousohjautuvaan? Vai onko malli ikuisuuksiin asti se, että joillakin on ikimuistoinen oikeus elää ja yrittää kannattamattomasti muiden varoilla? Mikä järki sisältyy esim. siihen, että Suomen sisälläkin maataloutta tuetaan enemmän siellä, missä halla helpoimmin vie sadot. Etelä-Suomen viljelijä yritetään asettaa tällä tavoin huonompaan kilpailuasemaan sen takia, että aurinko sattuu paistamaan etelässä lämpimämmin kuin pohjoisessa. Eikö tämä ole hölmöläisten touhua? Ovatko Keskusta ja hölmöläiset sama joukko?
Toinen keino etsiä tasapainoista alueellista kehitystä Keskustan metodein on perustaa ja tukea em. alueille markkinaehtoisesti kannattamatonta liiketoimintaa. Sitten kun tällaista liiketoimintaa on synnytetty, siitä on tullut lypsyautomaatti, joka tarvitsee joka vuosi yhteiskunnan kauroja elääkseen.
Aikooko Keskusta koskaan siirtyä suunnitelmatalouteen ja ohjailuun perustavasta aluepolitiikasta markkinatalousohjautuvaan? Vai onko malli ikuisuuksiin asti se, että joillakin on ikimuistoinen oikeus elää ja yrittää kannattamattomasti muiden varoilla? Mikä järki sisältyy esim. siihen, että Suomen sisälläkin maataloutta tuetaan enemmän siellä, missä halla helpoimmin vie sadot. Etelä-Suomen viljelijä yritetään asettaa tällä tavoin huonompaan kilpailuasemaan sen takia, että aurinko sattuu paistamaan etelässä lämpimämmin kuin pohjoisessa. Eikö tämä ole hölmöläisten touhua? Ovatko Keskusta ja hölmöläiset sama joukko?
Vastaukset 2
Vanhimmat
"Keskusta haluaa ajaa tasapainoista alueellista kehitystä."
Keskusta ajaa tasaisempaa alueellista kehitystä kuin Lipposen aikaan. Esim. työttömyyden osalta kepun tavoite on käytännössä poistaa eri alueiden väliset suuret työttömyyserot. Ja käytännössä se tarkoittaa, että koko Suomessa on pian tasainen, Kainuun tasolla oleva jättityöttömyys. Mutta onpahan ainakin tasaista.
Nyt jostain syystä sotketaan keskustan maan asumisen arvoisena pitämiseen tähtäävä ja LippoPaavon Kainuun tyhjentämiseen tähtäävä politiikkan (vrt Stalin vainot).
Keskusta ei tue huonosti pärjääviä tiloja sosiaalisin perustein.
Maatalouden investointitukia jäi käyttämättä viimekin vuonna huomattava summa, koska varteenotettavia kohteita ei ollut riittävästi.
Joten ennenkuin puhutaan samassa lauseessa SosDemien harrastamasta omaisuudensiirtoon tähtäävästä riistopolitiikasta ja keskustan yritteliäiden ihmisten tukemiseen tähtäävästä politiikasta, niin pitää ensiksikin ymmärtää
että
SOSDEM jakavat ihan oikeasti riistettyä omaisuutta,
eikä sitä palauteta takaisin.
Keskustan politiikassa yrityksille niin kaupungeissa kuin maataloudessa tarjotaan lainoja investointeihin, joihin yrityksien on sijoitettavat huomattava osa myös omaa rahaa.
Tämä koskee myös maatalouden projekteja, kuten kuivaamoita, palvaamoita, varastoja, lietesäiliöäitä, lantavarastoja, yms maatalouden toimintaa tukevia ja vaikutuksia ympäristöön vähentäviä toimintaa.
Odottelen todellakin suurella innolla, että eläintilat alkavat investoida biokaasun tuotantoon maatalouksissa, sillä tällä tavalla tuontienergian tarvetta voidaan vähentää, ja hyvin toteutettuna ehkä luoda biokaasutus tekniikkaa, jolle löytyy markkinoita niin Euroopassa, kuin muuallakin maailmassa..
Maataloutta pitää kehittää suuntaan, joka on selviytymiskykyinen, kilpailukykyinen sekä turvaa kriisitilanteessa osittain maan elintarvikehuollon.
Maataloutta ei saa paapoa, vaan ihan oikeasti on lyötävä lujaa keskelle otsikkoa, jotta maatalouden ja maaseudun kehitys omaehtoisesti selviytyy markkinahinnoilla.
Yritteliäisyys maatalouden ja maaseudun tapauksessa pitää tarkoittaa sitä, että esimerkiksi vaihtoehtoisen energiankäyttöä ei rangaista ympäristöveroluonteisilla rangaistusmaksuilla.
Biokaasun käyttäminen maatalouden ja oheistoiminnan energiana pitää sallia selvästi laissa.
Esimerkiksi biokaasulla toimiva auto ei aiheuta kasvihuonekaasupäästöjö, joilla perustellaan fossiilisten polttoaineiden verotusta.
Lainsäätäjät:yksinkertaisesti, biokaasu verovapaaksi kaikenlaisessa käytössä niin lämmityksessä kuin liikennöinnissä maataloudessa.
Autosta on kerran maksettu autovero valtiolle, vuosittainen käyttävero. Ei voida olettaa että ympäristöpoliittisesti ilmakehää säästävä biokaasu joutuisi samanlaisen verokohtelun piiriin kuin bensiini tai dieseliöljy.
Sama pitäisi tulla koskemaan myös puuta kaasuttavat autot, siis häkäpöntöt.
Edes ympäristöministeri ei voi perustella, että uusiutuvan puun kaasuttaminen tai eläinjätöksien biokaasuttaminen kuuluu saman ympäristönveron alaisuuteen kuin bensiini ja dieselöljy.
Lisäksi tässä kohtaa kasviperäinen dieselöljy olisi vapautettava verosta, koska uusiutuvasta luonnovarasta tuotettu kasvisöljy ei aiheuta ympäristöhaittoja, joita pitäisi torjua.
Kun joskus fossiilisille polttoaineille on säädetty haittavero, jotta kansa saataisiin käyttämään uusiutuvia luonnonvaroja, niin millä perusteella voidaan näiden uusiutuvien luonnovarojen käyttöä verottaa ympäristöhaittojen vuoksi.
Tälläinen rankaisuluonteinen veropolitiikka on yhtä kestämättömällä pohjalla kuin epämääräinen Natura ohjelman ympärillä tapahtunut toiminta, jossa päätöksien perusteena käytettyä tietoa ei löydy mistään.
Suomen tasavalta ei saa ajautua anarkiseen tilaan, sen vuoksi että Draken kaltaisten hörhöjen edustajat toimivat lainvastaisesti tehden päätöksiä ilman lain edellyttämiä perusteluja.
Ja kun lisäksi näiden lainvastaisten perustelujen pohjalla olleita tietoja ei löydy edes ympäristöministeriön kassaholveista, niin voidaan kysyä aivan asianmukaisesti, onko tälläinen meininki enää tarkoituksenmukaista.
Onko tarkoituksena se, että yhteiskunta voi toimia täysin lainvastaisesti, mutta yksilöllä ei ole edes lakia turvanaan..
Ei kai haluta, että lainmukaisia oikeuksia täytyy puolustaa ase kädessä, vain sen takia, ettei korkeimmat poliittiset päättäjät, kuten esimerkiksi senhetkinen ympäristöministeri halunnut noudattaa lakia??
Oikeus ja kohtuus pitäisi olla yhteiskunnan pääperiaate.
Mutta jos laki on kirjassa, jota ei aukaista kuin sen paremminkin noudatetakaan yhteiskunnan hallinnossa,...
niin todetaanko vaan, että ei voisi vähempää kiinnostaa vaalimökillä jointteja vedellessä....