Jos sinun ja ihastuksesi suhde syvenisi ihan kunnon rakkaudeksi, ja sinä olisit kuitenkin varattu, olisitko valmis eroamaan nykyisestä kumppanistasi, jotta voisit muuttaa yhteen sen toisen kanssa? Tämä siis, jos hän olisi vapaa ja odottaisi sinua. Entä jos hänkin on varattu - olisitteko molemmat valmiita jättämään kaiken saadaksenne toisenne? Ei ole omakohtainen tilanne, mutta kiinnostaa, koska kaverini on siinä tilanteessa, ettei osaa päättää, jatkaako nykyisessä suhteessaan vai aloittaako uuden, ja saan jatkuvasti kuunnella hänen vuodatustaa asiasta. Varmasti aika repivä olotila.
Oletko valmis hylkäämään
kaiken?
412394
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 41
Vanhimmat
jokainen suhde on henkilökohtaiden tragedia ,joskus voi onnistuu ,suhteesta toiseen hyppäminen voi jo
heikentää onnistumisen mahdollisuutta , olisi hyvä ensin odotella "pölyn laskeutuvan" edellisitä suhteista eli erota ihan rehellisesti ,kun suhdehan on jo tavallaan kuollut ,sitä vaan yritettään pitää henkissä..petollisilla keinoilla.
Luulen että ´se myös parantaa kaikien tilanetta ,oli varattu tai ei .
Nämä on hirveän vaikeita asioita jos molemmat ovat varattuja tahollaan.
Jos soppaan sotkee vielä vaikkapa pieniä lapsia niin ... sanoisin ettei kannata erota JOS muuten suhde toimii hyvin, eli ei ole lapsia raastavia riitoja, väkivaltaa tai muita sellaisia tekijöitä. Kun on lapsia lähdetty "tekemään", on vanhemmilla mun mielestä jonkinlainen elinikäinen vastuu heistä. Vaikka ne himot veisivät järjen päästä, onko sitten kivaa olla niin itsekäs että lasten kustannuksella lähdetään perheestä uuden ihmisen kanssa elämää viettämään?
ET sanonut että lapsia olisi mutta otinpa nyt tuonkin huomioon.
Mun pitäisi henkilökohtaisesti olla TOSITOSI rakastunut ja _syvästi_, ja tuntea se toinen ihminen monenmonen vuoden takaa, ja oman suhteeni tulisi olla "tuhoon tuomittu" jollakin tavalla ennen kuin pystyisin aloittajan kuvailemaan tilanteeseen itseni ajattelemaan.
Ihastuneena sitä nainen voi haaveilla vaikka mitä tulevaisuutta, ei kannata kovin hätäisesti toimia kuitenkaan. En mä tiedä, vaikea vastata...
Etkö osaa taapertaa elämässäsi eteenpäin. Vielä rollaattorissako haaveilet. Ihmeellinen ajatusmaailma sinulla Tee
Olen viestiketjun aloittaja. Nämä ovat vaikeita asioita. Äärimmäisen vaikeita. Kuten kerroin, tämä ei ole minun elämäntilanteeni, vaan kaverini elämäntilanne. On vain niin vaikea neuvoa kaveria, kun en osaa...
Olisin valmis. Ei se minulle ole edes asia mistä voisin itse päättää, se on vain tunne selkärangassa mikä on oikein ja mikä väärin. En pystyisi elämään parisuhteessa, jos toinen olisi mielessä saatikka rakastunut olisin. Kokisin sen näyttelemisenä, elämän haaskauksena. Kovin on tapauskohtausta, ja lapset tietysti muuttavat kuvan täysin niin että ei silloin kannata perhettä hajoittaa.
kyllä olisin valmis eroamaan. Törkeetä eiks vaan. Jos hän olisi varattu en kajoaisi mutta mielessä pitäisin. Mutta siis jos muita ajattelee miksi ylipäätään on sitten varattu jonkun muun kanssa. Kyllä silti jotain puuttuu seurustelusta jos muita vilkuilee pettämismielessä.
Välillä olen vajakki ilmaisemaan itselle itsestäänselviä asioita mikä ei toiselle välttämättä aukene.
Minkä "kaiken" on valmis menettämään? Omaisuus tietenkin puolittuu mutta muuten elämä pysyy samana kunnes saa läheisyyttä. Rakkautta? Tuskin kuitenkaan välittömästi muutetaan yhteen? Kaikille (lapsillekkin) pitää olla aikaa sopeutua tilanteeseen ja katsoa kantaako yhteiselo pidemmälle.
Jokainen elää omaa tunnetilaansa eikä voi tehdä kuin omasta puolesta ratkaisuja.
...mutta toiset on sellaisia. Ihastuu ja rakastuu joka päivä. Kiirettä pitää, jos sen tunteen kanssa elää.
Hei vaan!
Itselläni vähän samankaltainen tilanne päällä, oma ihastukseni (joka on kovaa vauhtia syventymässä rakkaudeksi) Elää toisella paikkakunnalla avioliitossa, mutta kun ensimmäisen kerran sovimme että emme pidä enään yhteyttä, se kaatui jo saman päivän iltana, jolloin mies soitti minulle ja sai maailmani taas sekaisin. Olisin itse valmis tekemään kyseisen miehen vuoksi mitä tahansa, en haluaisi missään nimessä päästää irti, mutta kuitenkin olen tehnyt selväksi, että on hänen oma päätöksensä mihin ikinä haluaakin jatkaa, omalta osaltani kestän kolhut ja nielen ylpeyteni jos hän haluaakin jatkaa entistä elämäänsä, vaikka se kuinka raastaakin minua, en kuitenkaan voi tehdä päätöstä toisen puolesta. Vaikka tämä kaikki jäisikin tähän, jää kuitenkin paljon hyviä muistoja.
Olen saanut monia mielipiteitä tästä tilanteesta, joista suurin osa on sitä, että tässä saan vain takkiini, kuitenkin positiivisimman yllätyksen sain uuden vuoden aattona, jolloin mulle sanottiin "Pidä kiinni siitä ja taistele rakkaudestas" ihmisiltä jotka on tuntenu mut suunnilleen koko ikäni, koska kamppailen samalla moraalisien ongelmien kanssa olen ollut aavistuksen pidättyväinen, mutta... Koska kukaan ei ole nähnyt käytöksessäni näin suurta muutosta yhdenkään tapaamani miehen jälkeen... Aion pitää kiinni ja toivoa parasta, että kaikki kääntyy hyväksi... Välillä on vaikea valaa tuohon mieheen samaa hyvää uskoa, kun ei itsekään jaksa aina uskoa siihen, että kaikki kääntyisi hyväksi.
Mutta näin meillä
Ei tee kellekään hyvää kärvistellä vanhassa suhteessa, jos sydän haluaisi mielummin olla toisessa. Pitää pitää itsestä huolta, jotta voi olla hyvä muille, eikö.
kuinka usein elämässään saa vaihtaa jos aina seurustelee "väärän" kanssa. Lopulta kaikki ovat vääriä toisilleen ja ehkä jonkun toisen kanssa on onnellisempi, jolloin ympäristökin saisi nauttia tästä onnen hehkusta...
Onnellisuus: saa tehdä työtä josta pitää, on ystäviä, parisuhde on ok, saa harrastaa ja jaksaa pitää itsestään huolta.................
Onni on usein päänsisäinen juttu. Jos rakastaa itseään, voi rakastaa myös muita.
(Väkivaltaiset parisuhteet ovat asia erikseen.)
siinä vaihtamisessa ei useasti onnellisuudesta olekkaan kyse, voihan olla onnellinen yksinkin. Jos onnellisuutta sillä hakee on pahasti hakoteillä. Jos johonkin rakastuu valtavasti ei se ole onnen hakemista. Tavallaan sitä ei ole itse valinnutkaan. Eihän ihminen montaa kertaa rakastu elämässään, se on aina onni mutta epäonni jos sattuu avioliittoon ja lasten keskelle. Tosin karsastan tuollaista lennossa vaihtamista... jos ihminen ei osaa olla yksin, ei voi olla edes valmis suhteeseen toisen ihmisen kanssa!
Aiheeseen sanoisin että kyllä se sydän tietää... ja muistutteleekin välillä.
............................
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8743036
Tai ainakin 5 vuotta odottelen, sitten voi harkita. Vuoden tai parin kiihkeän ihastuksen perusteella tehtyjen suurten muutosten mukana ei tule kuin peruuttamattomia vahinkoja
Sydämeen ei mahdu kahta ämmää. Jos toinen on vallannut sydämen, on toinen jo pudonnut pois.
Sisarellinen rakkaus ja vanhasta tutusta välittäminen on eri asia kuin sydämen rakkaus. Jokaisen oma valinta seuraako sydäntään vai tyytyykö tuttuun, jokaisen oma häpeä vanhana katkeroitua. Uusi ystävä tulee jonain päivänä olemaan vanha ystävä. Eli vanhan suhteen vuosirenkaiden laskeminen ei ole peruste elämänmuutokselle, jos tunteet ovat jo muualla. Vuodet kuluu yhtälailla uudessakin suhteessa ja yhteistä historiaa kertyy. Pelottavaahan se on hypätä pois.
valmis hylkäämään tämän palstan.
Mitäs sitten?
kuten exmieheni ja sitä seuraavatkin suhteeni niin mix en hylkäisi kun tunteet nousisi pintaan ennemmín sinkkuna kun rakastuneena jolloin vain odottaisi koska mies lähtee toisen mukaan
järjestyksessä
eli ensin on käytävä vanhasuhde "loppuun"
joka tarkoittaa että käydään vaikka pariterapiassa ja
katsotaan onko siinä avioliitossa vielä mitään tehtävissä vai ei
-onko uusi rakkaus todella SE OIKEA jonka vuoksi kannattaa
lähteä pois vanhasta liitosta?!
ja mikä vanhassa määttää ?!
eroaisiko vaikka uutta rakkautta ei olisi horisontissa?!
Asia on vakavan itsetutkistelun paikka.
Vaikea on sanoa mitään kun jokainen ihminen on erillainen
mutta itse olen tilanteessa jossa tutkailen omia motiivejani ja tunteitani
mikä on aitoa ja missä valehten itselleni tiedostamattani
En kiellä että ns. suurirakkaus voi tulla ja viedä mukanaan niin että ottaisin vain
laukkuni ja lähtisin...mutta silti, epäilen että sellainen olisi hulluutta
ja aitorakkaus kestää kyllä pientä odottelua ja jahkaamistakin
ehkä?
Olen samaa mieltä että rakkaus kestää odottelua että jahkaamista, jos on aitoa. Mutta jos hypoteesina on se, että on suhteesta lähdössä toisen vuoksi, niin silloin on yhtä tärkeää jutella sen uuden rakastuksen kanssa niitä asioita läpi kuin sen virallisen puolisonkin. Jollei jopa tärkeämpääkin, koska mun mielestä jos tekee niin ison päätöksen pitää selvittää mihin on lähtemässä. Se arki laskeutuu aikanaan siihen uuteenkin suhteeseen ja siinä vaiheessa on hyvä kun ne näkemykset elämästä ja jatkosta ovat olleet alunperin suunnilleen samanlaiset. Uusi suhde on erilainen kuin se vanha, hyvässä että pahassa. Se täytyy ymmärtää ja hyväksyä. Vanha pitää olla purettuna jo siksikin, ettei se ole oletusarvona ja vertailukohtana uudelle. Uudelle pitää antaa reilu mahdollisuus. Muutenkin kun menneisyys kuitenkin tulee aina mukanamme niin olisi hyvä putsata pöytää ja olla oikeasti sitten avoin uudelle ja ainakin tiedostaa asia kunnolla.
Minun mielestä "vaihtaminen" on kaikille raskas paikka, mutta siitä voi alkaa hyvä ja antoisa elämä kaikille. Sen ei tarvi olla tragedia kelleen. Mutta se vaatii paljon kaikilta. Sinällään siirtyminen voi tapahtua nopeastikin, ulkopuoliset joskus hämmästelee näitä. Mutta jos töitä on mielessään tehnyt jo kauan niin kuin usein on laita, niin se ei näy muille. Tärkeintä on mun mielestä se, että on itselleen rehellinen ja toisillekin, mutta julma tai epäkohtelias ei pidä olla. Pakkaa olemaan niin tässä elämässä, että mitä taakseen jättää sen edestään löytää...
Rakastuin siis ilman tarkoitusta työkaveriin. Kiintymys johti pettämiseen. En ole ikänä pitänyt itseäni pettäjätyyppinä ja sinänsä tapahtuman vaivaa kovastikin mieltäni. Ei niin, että katuisin suhdettani tähän työkaveriin, mutta muutoin järjestys oli huono. En voinut ajattelevani jatkaa jo 16 vuotta kestänyttä avioliittoani mieheni kanssa vaan laitoin eron vireille. Myös tämä työkaveri on aviossa. Hän on kuitenkin tullut siihen tuloksee, että vaikka kuinka olisi ihastunut minuun ei voi tehdä muutosta elämäänsä. En tiedä pitäisikö minun uskoa hänen puheisiinsa, että hän oli rakastumassa ja pitää minusta, jos kuitenkin teki tuollaisen oman valinnan. No joka tapauksessa, jos oma liittoni olisi ollut kunnossa ei ulkopuolista suhdetta oilsi tullut ja näin mielestäni on oikein, että jatkan sitten vaikka yksinäni lasten kanssa elämääni. Toki tällä hetkellä on erittäin haikea ole työkaverin päätöksen johdosta, mutta en halua siihen vaikuttaa omalla surkutelullani.
on kyllä niin puppua. Kyllä sinä olet tiennyt syvällä sisimmässäsi että
-työkaverisi viehättää sinua
-olet hieman tykästynyt häneentai ihastunut
-jos hän tulisi ja suutelisi et pistäisi hanttiin
Sinä olet itse vastuussa omasta elämästäsi sinä olet tiennyt!eikö omassa suhteessasi ole muka ollut jonkinlainen alavireisyys johon oletkin sitten hakenut virikettä työkaverista. anteeksi nyt vain mutta noin se menee...toivottavasti olet kertonut exällesi totuuden hän arvaa sen varmasti muutenkin jos et mitään perusteluja erosta kerro..
Mikä sitten on suoraselkäistä?? Sekä että erotaan kun ollaan jo petetty ja kaikki on ihan persiilleen jo valmiiksi, totuushan on että rikkonaisesta ei ehjää enää saa.
Miksi se pariskunta ei ole tullut toisiaan vastaan jo aiemmin ja puhunut ongelmistaan, miksi kaikesta vaietaan ja sitten vain petetään ja alusta aletaan. Elämä ei ole peliä mutta jokainen vastaa itse omista teoistaan, muita on turha syytellä. siinä on minusta selkärankaa..vaikeneva ihminen valehtelee samalla tavalla...toinen riidanhaastajan leiman saa vaikka suoraan vain puhua tahtoo...
on oikeesti mennyt.
Toki puhuimme puolison kanssa ongelmista aiemmin ja yritimme niitä ratkoa. Ehdotin jopa erillään asumista , jotta voidaan molemmat tahoillamme miettiä mitä halutaan.
Ja en ole hetkeäkään peitellyt tekemisiäni ja olen ne suoraan puolisolle kertonut.
Ja tottakai olin ihastunut ja olen työkaveriin ja olen senkin myös puolisolle kertonut.
En myöskään yritä tässä mitään synninpäästöä saada, kunhan kerroin aloittajan antamaan kysymykseen oman näkökannan.
Oletko mies vai nainen. Miten entisen miehesi kanssa välit nyt.
Entisen tai siis tulevan entisen (vasta harkinta aika meneillään) välit on vaihtelevat. Sekin sai jonkun hepulin ja suntäsi etsimään itselleen "Kaveria" ja yrittää sekoittaa lapset vielä tähän soppaa, joten ei kauhean aikuismaista.
mun mielestä et ole siinä asemassa et voisit alkaa arvostelemaan miestäsi lapsellisuudesta...
en tajua miten joku voi alkaa ryöväämään toisen puolisoa? omalta osaltasi teet päätöksen omasta liitostasi, mutta miten voit romuttaa jonkun tuntemattoman, viattoman naisen elämän?
sulla ei selvästikään ole omaatuntoa, vaan olet näitä nykyajan kaikki-mulle-heti-tänne-nyt -ihmisiä.
mietitkö edes miltä sinusta tuntuisi "tulevan ex-miehesi" asemassa?
joo. Niinhän mä sulle kerroin.
jos hän jota rakastan rakastaisi myös, mutta valitettavasti rakkauteni oli/on yksipuolista, nyt vain yritän päästä tästä sisuksia korventavasta ikävästä:(
joten komppaan edellistä
Ei se kolmas pyörä mahdu toimivaan suhteeseen, eli jotain on jo vialla jos toisen matkaan lähtee. En käsitä näitä ajatuksia, että lähtökohta suhteelle olisi jotenkin huonompi, jos huonosta suhteesta vaihtaa parempaan. Vaikeampikait se on sinkkuudesta vaihtaa parisuhteeseen, koska sinkuilla on kuitenkin säännöllinen seksielämä ja partnereita voi vaihdella aina kun tuntuu, mutta parisuhteessa seksielämä on täysin vaimon vittumaisuudesta kiinni.
Minulla oli aikanani tälläinen dilemma edessä. Olin seurustellut jo lähes kymmenen vuotta naisen kanssa jonka olin tuntenut jo kauan ennen seurustelua. Olimme 20-vuotiaita silloin molemmat. Voisi sanoa että seurustelumme lähti ystävyys/ihastuspohjalta. Tietenkin suhde oli tuntunut alusta asti turvalliselta. Myöhemmin ymmärsin turvallisuudentunteen olleen vain sairaalloista riippuvaisuutta ja yksinjäämisen pelkoa. Opiskelut ajoivat meidät etäämmälle, välillä konkreettisestikin. Opiskelut myös toivat molemmille uusia kiinnostavia tuttavia ja molemmilla tuntui olevan paljon menoja joihin toinen ei mahdu mukaan. Samoihin aikoihin alkoi myös ärtyisyys, nahistelu ja olo oli turhaantunut. Koko seurustelu tuntui pelkältä kotileikiltä, emmekä enää jutelleet kunnolla mistään. Olin usein ärtynyt nähdessäni tyttöystäväni, ja ymmärrys meidän välillä oli kadonnut. Nykyään kun mietin, niin luulen että se "ymmärrys" oli tosiasiassa tottumusta toisen tapoihin, ja uusien samoista asioista kiinnostuneiden ihmisten tapaaminen toi tämän epäkohdan esiin.
Voitte varmaan arvata mihin tämä johtaa. Tapasin siis kiinnostavan naisen. Ihastuin hänen olemukseensa heti tavatessamme vähäsen. Olimme samoissa kouluprojekteissa ja vietimme aikaa yhdessä vapaallakin. Ihastuin vain enemmän. Yhtenä päivänä tyttö tunnusti että voisi olla ihastunut jos en seurustelisi. En sanonut siihen enkä tehnyt mitään ihmeellistä, mutta menin aivan onnesta sekaisin. Parin viikon päästä kahden tytön seurassa suutelin häntä. Siitä se alkoi.
Ihanien hetkien lisäksi tuli tunnon tuskat, epäilykset tytön tunteista, epäilykset omista tunteista. Aluksi ajattelin vain että jätän vanhan tyttöystäväni, mutta kaiken tunnustaminen olikin yllättävän vaikeaa. Myös tutusta suhteesta lähteminen, varsinkin kun toisessa ei ollut suurempaa vikaa oli käsittämättömän raa'an tuntuista. Kaikki päässäni oli niin jumissa ja kaikki tuntui olevan väärin, myös se että jatkaisin vanhan tyttöystävän kautta. Sanoin uudelle naiselle tarvitsevani aikaa asioiden jäsentelyyn. Yritin nähdä ja tavoittaa rakkautta vanhassa tyttöystävässä, kävimme lomareissulla ja oli ihan mukavaa. Ihan mukavaa, vähän niinkuin kenen tahansa kaverin kanssa olisi ollut. Huomasin ajattelevani jatkuvasti tätä uutta naista. Otin yhteyttä häneen ja suhteemme jatkui taas. Tunteet syveni ja rakastuimme.
Lopulta tunnustin kaiken tyttöystävälleni. Hän raivostui, mutta olisi halunnut jatkaa. Itsellenikin tuli olo että mitä olenkaan tekemässä. Silloin tein nopean päivityksen tunteistani, rohkaistuin ja kerroin että minun on jätettävä hänet. Suhteen jatkaminen olisi ollut teeskentelyä. Aloitin uuden naisen kanssa, vaikka tunteet hipoi taivaita, aloitimme kaiken hitaasti ja varovasti. Kohta on kaksi vuotta täynnä ja tunnen todella rakastavani häntä ja ymmärrys välillämme on ihmeellinen. Miten kaksi ihmistä voikaan sopia näin hyvin yhteen. Olen siis tyytyväinen päätökseeni. Jättäminen tuntui pitkään pahalta, mutta pystyimme keskustelemaan asioista ja nykyään olemme ihan hyvissä väleissä. Kauempaa katsottuna en olisi nähnyt mitenkään valoisaa tulevaisuutta entiseni kanssa, olisimme varmaan muuttuneet ajan myötä katkeriksi ja kylmiksi vaikka yhteiselo olisi näennäisesti sujunutkin.
olisin. Ensimmäistä kertaa koskaan, olisin valmis uhraamaan aika lailla kaiken yhden ihanaisen vuoksi. Olen odottanut, ikävöinyt, hiljaisuudessa ja epätietoisuudessa. Ja samalla linjalla jatkan niin kauan, kuin tarvis. Lienee aika vahvat tunteeni sitä ihanaista ihmistä kohtaan olevan, ettenkö sanoisi
olisin näinhän se menee. eroaisin ensin entisestä ja selvittelisin päätäni yksin jonka jälkeen voisin punnita tunteitani uudelleen.
Suoraan sanottuna olisin ilomielin tilanteessa, jossa rakkauteni kohde olisi vain parisuhteessa toisen kanssa, mutta ei. Olen rakastunut ystäväni avopuolisoon. Jo ennen kuin he seurustelivat, minulla oli tunteita, mutta ystäväni takia "uhrauduin", pidin suuni kiinni ja koin olevani niin hyvä ystävä, kun panin hänen onnensa omani edelle. Nyt minua vain suututtaa tämä, koska silloin tilanne olisi ollut paljon helpompi ratkaista kuin nyt, kenelläkään ei ollut vielä kehittynyt suuria tunteita toisin kuin nyt.
Toivoisin, että tunteet miestä kohtaan olisivat vain yksipuolisia, mutta ne eivät ole. Jokin aika sitten hän paljasti olevansa ihastunut minuun, olleen ihastuneen jo vuosia, yhtä kauan kuin minä häneen. Itselläni ei olisi ollut rohkeutta sanoa mitään, olisin vienyt asian hautaan asti ja pysynyt vain hyvänä ystävänä kuten tähänkin asti. Toisaalta olenkin vihainen tälle miehelle, että hän kertoi tunteistaan, mutta olen myös onnellinen siitä, että en ole kuvitellut kaikkea sitä kemiaa meidän välilämme näiden vuosien aikana. Mutta nyt olen tilanteessa, josta en tiedä, miten pääsen pois. Olen aina luottanut tunteisiini ja uskonut, että "sen oikean" kohdatessa tunnistan hänet kyllä. Suljin kaikki tunteet tätä miestä kohtaan pois, vaikka jaamme samat unelmat, samat arvot, mielenkiinnon kohteet, saman ajatusmaailman ja puhumme toistemme sanoin. Mutta nyt, kun kaikki on paljastettu, en vain pysty päästämään irti ja tukahduttamaan kaikkia pintaan päässeitä tunteita jälleen. Minä olen rakastunut, enkä pysty kuvittelemaan, miten voisin löytää ihanampaa miestä. Vihaan itseäni, koska jo ajatuksissani petän ystävääni todella pahasti, vaikka konkreettisella tasolla mitään ei ole tapahtunut eikä ystäväni aavista mitään. He asuvat onneksi eri paikkakunnalla, mikä tästä tekee helpompaa (mutta myös vaikeampaa). Emme ole nähneet kuukausiin. En tiedä, mitä tässä tulee tapahtumaan, suoraan sanottuna. Jos tämä mies seurustelisi vain "jonkun" kanssa, ei siis ystäväni, tilanne olisi niin paljon helpompi, vaikka ei se helppo olisi silloinkaan. Emme ole ystäväni kanssa enää niin läheisiä, kuin olimme nuorempana, mikä johtuu tietenkin välimatkasta ja uusista ystäväpiireistä. Silti takana on vuosia hyvää ystävyyttä ja vieläkin voimme jatkaa siihen mihin viimeksi jäimme, vaikka aikaa olisi kulunut kuinka. Olen puun ja kuoren välissä. Olen sanonut miehelle, että jokin ratkaisu tässä pitää tehdä ja hän tietää sen. Kauhulla odotan sitä. Jos hän päättää pysyä suhteessaan, en tiedä, miten voin olla heidän lähellään ja esittää kuin mitään ei olisi tapahtunut. Jos he eroavat, en tiedä voiko meistä koskaan tulla mitään, liikaa muita tärkeitä ihmisiä on tulilinjalla ja minä loukkaisin ystävääni pahemmin kuin koskaan ketään.
Mutta sen haluan sanoa, kuten on tullut jo esille, ihminen ei voi tunteilleen mitään, minä en ainakaan olisi valinnut näin, en ikinä. Mutta me olemme inhimillisiä, joka toimii synninpäästönä jokaiselle. Niin kylmältä kuin se kuulostaakin, asiat on laitettava tärkeysjärjestykseen ja tehtävän päätös johonkin suuntaan. Ketjun aloittajan ystävä tekee väärin kumpaakin naista kohtaan, pitää heitä löysässä hirressä, kun ei osaa päättää. Tunne on hyvinkin tuttu. Tietenkin tilanne on vaikea, mutta minä käskisin seurata sydämen ääntä. Kyllä se sanoo, mikä on paras vaihtoehto, vaikka ajatukset repisikin kahtaalle. Täytyy vain luottaa siihen, että oma päätös on oma päätös eikä siksi koskaan väärä, kukaan ei voi astua toisen saappaisiin ja käskeä tehdä niin tai näin. Itse me olemme oman onnemme seppiä :)
ehjän kodin, oman onneni kustannuksellakin.
En olisi valmis.
Repivä olotila, tosin ihan hyvää elämää elän nytkin.
minäkin yritän pitää asiat hallinnassa ja perheen koossa. Lasteni ei pidä kärsiä aikuisten virheistä. Olen oikeasti ihastunut, mutta vielä muutaman vuoden haluan edetä hitaasti, pitää matalaa profiilia ihastukseni kanssa, vaikka se molemmille vaikeaa onkin...
Kulissiavioliitto on mielestäni oikeutettu hyvin perustein...
Moni puuma ihastuu ja rakastuu nuorempaan mieheen ja jättää vanhan avioliittonsa siinä vaiheessa, kun lapset ovat noin 15-vuotiaita. Tällöin he ovat jo sen verran aikuisia, että alkavat tulla toimeen omillaan, ja kulissiavioliitto voidaan kaataa uuden ihastuksenn tieltä.
Miehet ovat toimineet samoin jo iät ja ajat ja ennen kun ei ollut sallituua erota joutuivat naiset vain kestämään kakkoset ja miehen ihastukset. Nyt on onneksi toisin, kumpikaan ei ole liitossa niskan päällä noilla jutuilla vaan kumpi tahansa voi hakea sen eron.Valheessa eläminen ei tee kelleen hyvään, kyllä lapset tietää missä mennään, luultavasti paremmin kuin se puoliso, niin ainakin meillä kun olin pieni, tasan tarkkaan lapset tiesi kun isä tuli reissuiltaan, vaikkei olis ollut poissa kuin tunnin. Siksi vihaan selittelyjä "lasten onnella", tekopyhää paskaa. Reilu ero olisi ollut meidänkin perheessä aikoinaan parempi vaihtoehto kuin joutua katsomaan sitä valehtelua kaikille ja kasvamaan valheessa elämiseen.
Oletko isä? Kysy lapsiltasi ovatko he onnellisia, onko heillä asiat hyvin? Uskotko ihastuksesi odottavan?
jättämään isoäitini tien reunaan, jos tietäisin että saisin nuuhkia herkkumätästäsi joka ikinen päivä.