heitin keihästä erään nuoruuden tuttuni kanssa(huomio ei urheilukentällä).
Kun olin itse heittämässä, niin huudin toiselle puolelle kenttää oleville että väistäkää/ olkaa varuillanne, nyt heitän.
Keihäs lävisti kurkusta, meni suoraan kurkun läpi aikuisesta miehestä joka pian osoittautui Italialaiseksi.
Oli siis Italian kuningas tai keisari (:
Tämän kuolleen kunkun veli oli vihassa mulle ja halusi kostaa mutta yritin selittää hänelle että kyseessä on vahinko, ei tappo.
SAnoin hänelle että lahjoitan sulle paljon rahaa.
Sitten hän ampui mua pistoolilla vatsaan mutta tunsin vain pientä kipua vatsassa.
En kuollut.
Sitten tapasin CMX-yhtyeen laulajan A.W.Yrjänän joka neuvoi mua.
Yrjänä on tunnettu älykkäistä sanoituksistaan muuten.
Yrjänä neuvoi mun menevän sinne Italiaan, sinne "palatsiin" palvelemaan väkeä jonkun aikaa.
Siistivän paikkoja ja sen sellaista.
Unessa tapahtui myös muutakin.
Saatoin olla kirkossa ja nousimme ylös virttä kuuntelemaan.
Sitä aiemmin istuimme ja pari tyyppiä sanoivat mulle näin; -Miksi et rukoile?
johon vastasin;-Ai niin jaa, olin ajatuksissani kun ajattelen sitä tämänpäiväistä tragediaa kun keihäs lävisti sen Italialaisen.
Aloin sitten vuolaasti itkemään penkillä.
näin yhden nuoruuden tutun(naisenpuoli), joka katsoi mua silmiin ja minä häntä.
Jostain syystä tämä henkilö on tullut suht useinkin mun uniin, vaikka en ole suuremmin häntä ajatellut.
Ehkä hän oli vähän kiinnostunut musta yhteen aikaan tai vaikea sanoa.
Mutta sitten muuttui vähän erilaiseksi ja jopa kiusasi mua koulussa.
Unen loppupuolella olin ehkä vähän eksyksissä.
Olin Kajaanissa, suht kaukana omasta kaupungistani.
Olin eräässä talossa, se oli perhe(siellä oli aikuinen mies ja hänen vanha isänsä ja nuorempia lapsia myös).
En kertonut heille siitä tragediasta.
Olimme sitten autolla liikenteessä, oli mäkistä maisemaa ja kuski ajoi kovaa.
Se tapa miten tulin siihen taloon, niin oli aika outo.
Olin jossain hävittäjäkoneessa ja lensin sieltä alas, puiden seasta lensin talon seinään josta kimmokkeena lensin talon tupaan.
Ja siitä alkoi lyhyehkö tuttavuus.
Miten osaisitte selittää tätä unta???, aika jännä uni vähän pelottava oli tuon Italialaisen kuninkaan/keisarin kuolema

Vastaukset 3
Vanhimmat
Kukapa uskaltaisi sanoa, että keisarilla ei ole vaatteita? Sinä?
Nuoruudessasi vahingoitat ainakin henkisesti jotakuta henkilöä, joka on yhteiskunnallisesti sinua korkeammassa asemassa.(terävästi kurkkuun = sanallinen loukkaus?)
Hän kuolee symbolisesti, olisiko kyseessä joku maineen/arvon menetys luokkatovereiden keskuudessa. (koulun kingi, jonka ilkeät puuhat kyseenalaistetaan?)
Rangaistuksesta et selviä rahalla, saat vihamiehiä, jotka lähinnä pelkäävät, että teet saman heille. Sinut eristetään luokkayhteisöstä, jäät yksin.
Yrjänä; viisaita elämänohjeita ja neuvo, jolla sovitat tekosi--- ilmeisesti saat
kaipaamaasi sisäistä voimaa ja lohtua A.W. Yrjänän musiikista, samaistut laulun tekstiin.
Uskonto ei tuo lohtua sinulle, mutta kadut nuoruuden vahingontekoa, koska koet edelleen olevasi erilainen kuin muut ja sinulla on itsesyytöksiä tapahtuneen sihteen.
Itku puhdistaa sinut menneisyydestä ja unen nainen muistuttaa sinua tapahtuneesta, jolloin olit itse uhri, vaikka olisit halunnut jotain aivan muuta (rakkautta, ystävyyttä?).
Sattuma kuljettaa sinut pois nuoruuden maisemista ja kun elämääsi tulee uusia ihmisiä, et kerro enää
nuoruuden hairahduksesta tai toista nuoruudessa opittua selviytymiskeinoa.
Sillä tavalla selviät elämässäsi eteen päin.
Miksi juuri Italian kuningas/keisari, olisiko Berlusconin "kirkolla turpaan"-tapahtumalla jotain yhteneväisyyttä unesi kanssa. Yllättävä tapahtuma, jossa ylimielinen suutaan soittava ääliö sai päin näköä. Joskus vaan on mitta täysi.
en ole tietääkseni loukannut ketään nuoruuden tuttua.
Oon semmoinen persoona tosin, että saatan sanoa kovasti takaisin jollekin kiusaajalle.
Tai sitten ignooraan sen tyypin.
Joskus tosin oon ajatellut että mitä jos, lähettäisin sähköpostia yhdelle henkilölle joka kiusasi mua.
Hän on korkeammassa asemassa kuin minä mitä tulee työllisyyteen.
ajattelisin siinä sähköpostissa "saarnata" hänelle asiaa, antaa takaisin hänelle(maksaa potut pottuina).
Ehkä tämä ei kannata, tämä oli ikäänkuin varoitus sinulta.
Ei kannata lähteä mihinkään tuollaiseen koska saattaa saada vain vihamiehen/vihamiehiä.
pitäisi pyrkiä pitämään tunteet kurissa.
Toisaalta tuo kuolema tuossa unessa, se ei ollut tahallinen!
unien tulkitseminen on mielenkiintoista, itsekin joskus mietin niitä.
Mutta oon myös ymmärtänyt sen että yleensä kaikkiin uniini tulee edellispäivän aikana tapahtuneita asioita ja ajatuskulkuja.
Unissani palaan myös nuoruuteen, monesti näen painajaisia siitä kun mua kiusataan koululuokassa.
Ne on inhottavia!
Kiitos tulkinnastasi, se oli mielenkiintoista luettavaa.,
Voin kertoa sen että oon tällä hetkellä elämässäni AIVAN YKSIN(valinta ja ei-valinta).
Oon ollut jo monia monia vuosia.
Mulla ei oo ketään kaveria paitsi oikein lämpimät suhteet omaan perheeseeni.
nen kuitenkaan
rukoilen jonkun verran uskon
jumalassa ja jeesuksessa
mutta ehkä tuo ei-rukoileminen kehoittaa unessa siihen että pitäisi rukoilla enemmän??
anteeksi outo kirjoitustapani, se voi olla vähän erikoinen?
oon tehnyt nuoruudessani muutaman inhottavan teon(ne ei liity kiusaamiseen).
oon katunut niitä.
ei kukaan ole täydellinen.
Ainoastaan Jeesus oli täydellinen.
RAKASTAN häntä!!!!