Malilaiset muusikot istuivat 1979-mallisen Alfettan takapenkillä ja hioivat rytmiä kohdalleen. Kohta esitys alkaisi. Vähän jännitti, mutta olihan manageri maanmiehiä, vaikka lähetystyöntekijän mukaan annettu nimi viittasikin Irlantiin. No, samasta syystä heilläkin oli Suomalaiset nimet.
Kulttuurin vaihtoa
J..
11758
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Lähetyssaarnaaja Martti Routasella soi puhelin. Peijooni sentään, manasi mies, joka joutui nousemaan norsunnahkaisesta nojatuolistaan, jossa oli juuri syventyneenä malilaiseen rytmimusiikkiin lähetyssaarnaaja-asennossa istuen.
Musiikista vastasivat hänen ystävänsä Tanga Turkkan kaksi nuorinta poikaa Mika ja Jouko. Veljekset lopettivat kakofoniansa puhelimen soidessa ja tyhjensivät Rautasen Gin Tonicin.
- Aafrikassa, Martti puhelimessa, Routanen vastasi kiusaantuneena.
- Terve miehen, Martti, kuinkas Malissa sana levitä, ääni kysyi. Onko paljo kuulola vakea. Suhtautuuko hyvin, onko ollut ongelma. Sina siela viela viihty, mina taala. Me oleme kuin vaihto-oppilat, vai mita?
- Oh’ man, huokaisi Rautanen tunnistaessaan tutun pajattava äänen. Yksi hänen rakkaista oppilaistaan siellä soitteli. - Kyllähän tämä, Rautanen katkaisi puhetulvan. - Uusia nuoria tässä yritän kannustaa rehellisen työn ja terveiden harrastusten pariin. Kova on työ koulimisessa, kuten oli Sinunkin kanssasi.
- Viela mita. Sinun pita otta rennosti. Afrikalaiset nuoret ole sellaisia…brassawilleja, vai kuinka.
- Entäs sinä, Rautanen otti ääneensä isällisen sävyn. - Oletkos pysynyt kaidalla tiellä?
- Ei huoli, Oh’ Man vastasi. - Olen elamassa pitkalla. Ei Huoli. Kuule, mina tarvitsisin kulttuurilahettilas. Myyda kaikke african kulttuuri: puuveistoksia, vaatteita, musiikki, hellehattuja ja yksi mies europarlamenttiin.
- No, on sinulla myytävää… Vai kulttuurilähettiläitä…
Routanen pakkasi pojat soittimineen oivan kamelinsa Martin selkään ja yhtye suuntasi kohti Sansibarin satamaa. Martti, oiva kameli oli sekin saanut nimensä hänen mukaansa. No, sellainen oli tapa Afrikassa, pahakseenko siitä kannatti panna.
Sansibarin satamassa odotti Hms Jane’s. Pojat rahtasivat tavaransa laivaan. Sinne sijoitettiin erämaanlaivakin B2-luokan hyttiin, sillä sitä ei ollut tullut sovituksi, mitä Martti-Oivalle tehtäisiin. Lihoiksikaan ei raaskittu…
Mika ahtoi tavaransa kaappiin. Mikrofoni, vahvistin, kaiuttimet, bongorummut, iso-tom, pikku-tom, hi-hatit, tamburiini, kalikat, marakassit, banaanilaatikko-basso, symbaalit, tuplahuuliharppu, banjo, ruokopilli, strutsipilli, mehupilli ja erikoinen kuivatusta leipähedelmästä tehty soitin, josta otettiin ääniä raapimalla sen uritettua pintaa pintaa viivottimella, löysivät tiensä kaappiin.
Sängyn alle saivat mennä esiintymisasut, kuten lukuisat päähineet, paidat, lannevaatteet, kasvokoristeet, 7 paria kenkiä, Harley Davidson, valkoiset nahkahousut, boa-käärme ja valtava taustakangas. Kyllä näillä tarvikkeilla maailmanluokan show järjestetään, vaikka Kiinan valloittaisin, tuumi tämä taitava trubaduuri.
Henkilökohtaiset saniteettitarvikkeet, kalastusvälineet, makuupussi, teltta, eväät ja puulaatikollinen Giniä – malarialääkkeeksi – jätettiin sängyn päälle lojumaan, sillä nukkuahan voisi lattialla kamelia vasten.
Jouko kummasteli, miten vähillä tavaroilla velipoika aikoi tulla toimeen. Hän lukitsi tavarat omaan hyttiinsä ja kurkisti Mikan ja kamelin kajuuttaan. Toinen sänky oli vielä vapaana, joten siihen Jouko nukahti heräten seuraavan kerran vasta Helsingissä. Unessaan hän johti johti kokeilevaa teatteria, jossa räkä, sylki ja muut ihmisruumin eritteet näytettiin sellaisena kuin ne raadollisen ihmisen kurjassa elämässä esiintyvät.
-Oh’ Shit. Jouko heräsi todentuntuisesta unestaan auringosta, kuusta ja lampaansuolista ajan täsmäyttävän sisäisen kellonsa herättämänä Kustaanmiekan kohdalla. Nuotiotarvikkeet olisi ehkä voinut jättää pois matkasta, sillä tuo kameli tuntuu tuottavan sitä tehokkaasti, kulutusta enemmän. Vaan missä se halvatun dromedaari on, hän kummasteli seistessään siinä varpaanvälit sontaa täynnä.
Mika oli herännyt jo aikaisemmin, pakannut tavarat Martti-Oiva-kamelin selkään ja odotteli jo autokannella velipojan saapumista. Outo ratsukko kaasutteli jo malttamattomana Joukon kiinnittäessä Tax Free –muovipusseihin pakkaamaansa kamelinlantaa satulakoukkuihin. >kun ei koskaan tiedä, mitä tarvitaan…
Katajanokalla kävi grafiitin harmaa Alfetta 2,0 tyhjäkäyntiä äänellä, joka oli virikoneelle tyypillinen, mutta hieman ristiriidassa auton hillityntyylikkään olemuksen kanssa.
Kultasormuksella koristeltu etusormi näpäytti robustoa, kun sikaria tuprutteleva Oh’ Man etiketin vastaisesti karisti tuhkapatsaan sähkötoimisen sivuikkunan kautta asvaltille. Hän ei halunnut sotkea auton eleganttia plyyshishishustushta.
- Ei epäilystäkään, tuo on se manageri, veljekset ilahtuivat.
- Oh’ no. Mihin te luulette tuon karavaanin kanssa vaeltavanne, Oh’ Man ähkäisi. Minä tarvitsen vain kaksi kulttuurilähettilästä, en kaikkia Afrikan rikkauksia! Oletteko te tulleet esiintymään vai perustamaan siirtomaatavarakaupan?
- Kieltämättä tavaraa on aika paljon, Mika myönteli. Ehkä jostain voisi luopua. Jos lahjoittaisin purkin Afri-caféta jollekulle…?
- Takaluukkuun välttämätön, loput saavat jäädä kamelin kanssa parkkipaikalle, Oh’ Man komensi. Tai ei shittenkään!
Joukon sontaiset varpaat saivat suunnitelman muuttumaan. Mika ja Oh’ Man menisivät Alfalla kulttuurikeskus Caisaan ja Jouko keinahtelisi kamelin kanssa perässä miten kuten ehtisi.
Oh’ Man oli levitellyt lattialle toinen toistaan upeampia afrikkalaisia esineitä, joita rastatukkaiset opiskelijat hypistelivät innoissaan. Vaatteita, riippumattoja, huopia, koruja, soittimia, äänilevyjä, puuveistoksia, punottuja koreja ja kaikenlaista muuta autenttista tavaraa, jota Oh’ Man oli kulttuurivaihdon nimissa raahannut merten takaa tänne myytäväksi muodollista, hädin tuskin kulut kattavaa korvausta vastaan.
Turkan veljekset tanssivat, lauloivat, jonglöörasivat ja panivat parastaan. Backstagen puolella heidän tehtävänään oli irroittaa Made in Hong Kong –laput myytävistä tavaroista.
Myös reilun kaupan kahvia maisteltiin sekä malilaista hunajaa. Erityisen innoissaan siitä olivat nuoret Pohjois-Karjalasta kotoisin olevat opiskelijatytöt, joilla oli lävistyksiä eri puolilla kehoaan. Tyttöjen veganismi ei sentään ollut niin tinkimätön, etteikö mehiläisten keräämä luonnontuote olisi saanut simasuita makeiksi.
Hu-na-jaa, tytöt yrittivät opettaa veljeksiä sanomaan suomeksi. Ma-lin hu-na-jaa!
- Hua-jaa, hu-a-naa, hu-a-na-jaa… pojat yrittivät toistaa. Ma-lin… hua… äh.
Siirryttiin seuraaviin ruokalajeihin. Veljekset tarjoilivat tytöille Giniä ja kohta jo lensivät maihinnousupusakat rauhanmerkkeineen pukuhuoneen lattialle. Niiden alta paljastuneet Gossardit antoivat aihetta epäillä vihreän anarkismin syvällisyyttä.
Vaihdetaanko välillä, Mika kysyi, pyyhkien hikeä otsaltaan.
Oh’ man nuhteli seuraavana aamuna nuoria avustajiaan, jotka olivat vähän liikaa intoutuneet länsimaailman tuoreista hedelmistä.
Ei hän kuitenkaan osannut kovin vihainen olla, sillä rahaa tuli kuin roskaa, ja taisipa siinä Oh’ man itsekin ottaa tuoreesta karjalanpiirakasta maistiaiset – kulttuurinvaihdon kunniaksi.
Varovainen pitäisi kuitenkin olla, ettei mene maine. Tänään on vuorossa erään eurovaaliehdokkaan kampanjan elävöittäminen. Tilaisuuden nimi on Roots-meininkiä europarlamenttiin.
Kulttuurikeskus Caisa oli tupaten täynnä väkeä. Monet olivat pukeutuneet eilen ostamiinsa afro-vetimiin ja iloinen, rytmikäs laulu ja nauru täyttivät niin sisätilat kuin piha-alueenkin.
Mika ja Jouko olivat saaneet vahvistuksekseen tunnetun suomalaismuusikon Anssi Kelan, joka suostui jopa maksamaan saadakseen esiintyä näin hyvän meiningin vallitessa.
Tunnelma olikin uskomaton. Paikalla oli läpileikkaus koko Suomen kansasta minoriteetteja ja minareetteja unohtamatta. Turkkilaisia, tataareja, vietnamilaisia, somaleja, kiinalaisia, savolaisia, lisää somaleja, Ben Zyscowitscz, kurdeja ja mustalaisia, joiden yhtyeessä soittivat Feijan, Taiston ja Rainerin lisäksi myös Remu Aaltonen (rummut) ja Antti Hulkko (kitara). Viimeksi mainitut olivat tulleet paikalle eräiden vihreiden oraanpurijoiden houkuttelemana, kun olivat ymmärtäneet, että täältä voisi saada ostettua ruohoa.
Toistaiseksi ainoa ruoho oli kuitenkin Martti-kamelin kaukalossa. Maralla sai ratsastaa parkkipaikalla 6 euroa / kierros. Kyyti oli keinuvaa.
Mika ja Jouko lopettivat esityksensä ja tekivät tilaa pääpuhujalle, joka hipelöi kaulastaan roikkuvaa onnenamulettia, jossa oli kuvattuna risti ja lohikäärme. Hermoilu oli turhaa, kaikki sujui kuin rasvattu.
Euro-ehdokas Jim tarkisti vielä ajankohdan kaksikivisestä vitjakellostaan. Kuusi on ja puntit tasan, antaa palaa, hehkutti Oh’ Man.
- Äärande gester, Jim aloitti poliittisen palopuheensa, olemme tulleet tänne nytten.
- Yhteisenä tavoitteenamme on monikulttuurinen, suvaitsevainen Eurooppa italialaisine autoineen. Kuitenkin globaaleina toimijoina meidän on tunnettava vastuumme myös kolmannen maailman ongelmista. Reilun kaupan hengessä hattuhyllyltä on löydyttävä tilaa myös Daewoon ja Toyotan tapaisille tuotteille niin kauan kuin niillä elintasopakolaisten kasvavan määrän johdosta on vielä kysyntää. Jakohihnan vaihtovälillä tapahtuva työttömien työhakijoiden siirtyminen kaksoissytytyksestä suorasuihkutukseen luo uskoa parempaan. Meitä yhdistävät yhteiset eurooppalaiset arvot ja globaali solidaarisuus takaavat vankan perustan, josta De dion –tyyppinen taka-akselirakenne ponnistaa tarjoten ainutlaatuisen ajonautinnon… Pohjimmiltani uskon, että kaksi kannen yläpuolista nokka-akselia…
Loistavan puheen keskeytti vain ulkoa kuulunut rähinä. Jimin tarkka korva erotti ulkoa niin mustalaiskuoron kuin malilaisveljestenkin kiihkeät äänet sekä niiden sekasta matalaa miehen puhetta, jossa oli vaativa sävy.
Yli kaiken alkoi voimistua vihreiden opiskelijanuorten kimeä-ääninen kuoro: ”kyttä on natsi-sika, Kyttä on natsi-sika, KYTTÄ ON NATSI-SIKA…
- Kaksi on tapaa vieraalla, tulla ja lähteä, runoili Oh’ Man ja tempaisi ystävänsä alas puhujakorokkeelta. - Hyviä tapoja kumpikin.
Valkoiset hampaat välähtivät, kun Oh’Man komensi viritetyn Alfa Romeon keulan kohti Porvoon moottoritietä komean tumman euroehdokkaan yrittäessä säilyttää arvokkuutensa takavetoisen mielenhäiriön kuolemaa halveksuvassa kyydissä.
Siniset valot jäivät nopeasti kaukaisuuteen, sen sijaan kojetauluun syttyi yksi keltainen ja kaksi punaista.
- Huu aar juu? Neims änd näsönäliti?
Kuulustelijan äänessä ei ollut enempää vihaa kuin ystävyyttäkään. Vanhempi konstaapeli Reino Sakari Artukainen teki vain työtään. Hänellä oli viileän etäinen suhde työnsä kohteisiin, tutkivan muukalaispoliisin asiakkaisiin. Onkohan täällä ketään afrikan osaajaa… näiden kavereiden englanti on vielä surkeampaa kuin minun.
- Hei, Putkonen, onko sulla siellä ketään, joka voisi tulkata. Jos ei tähän saada jotain selvyyttä, voin saman tien kirjoittaa, että tässä on kaksi forssalaista keinosiementäjän poikaa matkalla teatteriin.
- Konstaapeli Matti Putkonen SAK:sta (Salainen Autoileva Konstaapeli) palveluksessanne, hihkaisi paksu poliisimies, joka tunnetusti ampui kaikkea, mikä liikkuu. Toin juuri kaksi kaaharia Porvoontieltä. Ties, vaikka osaisivat samaa murretta.
Oh’Man käski Jimiä olemaan osaamatta Suomea, siten pääsee aina helpommalla. - äläkä vain ymmärrä kysymystä nimestäsi tai urasi on vaakalaudalla.
Niinpä kuulustelu jatkui kielten sekamelskan ollessa kuin Baabelissa konsanan.
- Siis taiteilijat Mika ja Jouko Turkka. Kotimaa Mali.
- Ven juu keim tu Finland änd hau?
- From shit, aloitti Jouko…
- from ship korjasi Mika, and toissapäivänä…
- Laivasta astuitte… siis laivalla… tarkentakaa…
- kamelilla… tai siis hms… Jane’s, tapaili Mika
- laivalla, hmm...jänes, seelvä… jäniksinä… Mr Mika, teidän taskuistanne löytyi 50 euron seteli. Mistäs te sen olette saanut?
- It was… the… the Kela.
- Kelasta, selvä. Mr Jouko, mistä te saitte tuon väärennetyn 100 euron setelin?
- I sold. Mr Remu and Mr Andy… i sold
- You sold what?
- Ma-li… ma-li-hu-a-na.
Tutkivan muukalaispoliisin miehet irrottivat käsiraudat huumatuista miehistä ja kamelista hms Jane’sin hytissä. Pikakäännytys oli tehty ilmiannon suorittaneen B. Zyskowiczin uusimpien vaatimusten mukaisesti.
Grafiitinharmaa Alfetta oli pysäköitynä sataman parkkipaikalle keula kohti laivaa. Avonaisten etuovien takana seisoi kaksi tummaa miestä havannalaisia sikareita pössytellen. ”Kuinkahan Oh’ Man ja Big Jim pärjäävät Malissa”, Mika kysyi retorisesti.
...
Siinäpä vasta moottoreiden pärinää ja pauketta. Vettä jo toisessa polvessa. Sehän on kuuluisa surmanajaja Onni Puuronen.
onko se tullu takasin.