Kehä kolmonen on paikka, jonka sisäpuolella ei ole elollista elämää.
Joka toinen suomalainen on sitä mieltä, että Suomeen mahtuisi 250 sutta. Susia on nyt 170-200.
Pääkaupunkiseudulla asuvien kanslaisten mielestä susia voisi olla nykyistä enemmänkin. Innokkaimmin susien määrää vähentäisivät itä- ja pohjoissuomalaiset.
Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen (RKTL) mukaan Suomessa oli muutaman vuoden ajan enintään 250 sutta. Nyt uusitun arvion mukaan susia olisi 170-200 yksilöä.
Kyselyn mukaan 54 prosenttia suomalaisista on sitä mieltä, että 250 sutta on sopiva määrä. Joka neljäs (25 %) on sitä mieltä, että susia pitäisi olla vähemmän. Sen sijaan 15 % vastaajista totesi, että susia pitäisi olla enemmän kuin 250 yksilöä.
Suomalaisten mielipide vaihtelee alueittain. Kolmannes itäsuomalaisista ja pohjoissuomalaisista vastasi kyselyssä, että susia pitäisi olla vähemmän. Pääkaupunkiseudulla on puolestaan selkeästi eniten niitä, joiden mukaan susia pitäisi olla enemmän.
Kyselytutkimus paljasti, että nuoret suhtautuvat susiin myönteisemmin. Karkeasti voisi sanoa, että mitä nuorempi vastaaja, sitä enemmän hänen mielestään Suomessa voisi olla susia.
Suurpedot.fi kysyi suomalaisilta, onko susia sopivasti, liikaa vai liian vähän, jos niitä on 250 yksilöä. Taloustutkimuksen toteuttamaan kyselyyn vastasi 1004 suomalaista.
Suurpedot.fi on Metsähallituksen julkaisema sivusto, jota toimittaa lisäksi maa- ja metsätalousministeriö, ympäristöministeriö, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Metsästäjäin Keskusjärjestö ja Suomen luonnonsuojeluliitto.
http://www.verkkouutiset.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=21249:puolet-suomalaisista-lisaeisi-susikantaa&catid=2:...

Vastaukset 9
Vanhimmat
Ettekö tiedä, että jos asiaa ymmärtämättömiltä jotain kysellään, niin AINA vastaukset ovat helladuudelibuudeli tasoa. Joilla ei persepyyhkeenkään arvoa, mutta nykyHÖSSÖTTÄJÄ idiootit käyttävätätkin juuri asiaa ymmärtämättömien ja VASTUUTTOMIEN hellanduudelibuudeli mielipiteitä-valtaanpääsemisekseen !
Ja SAATANA, jos semmoista ei varota, kuin RUTTOA, niin piru perii koko valtion, ja olemme hölmöistä hölmöimpiä !!!
Kyselykalluppeihin on ehdottomasti liitettävä myös vastuullisuuden otto mielipiteistään, ja MAKSUSITOUMUS sitovasti ääliömäisyyden paljastuttua !!!
Puolet suomalaisista on kyselyn mukaan sitä mieltä, että susia on sopivasti. Kun kysely tehtiin, oletettiin että susia on 250. Kysyttiin siis, onko Suomessa nyt sopivasti susia, jos niitä on 250, kuten oletetaan. Näinhän siinä sanotaan. Lukekaa ennen kuin vaahtoatte.
Sopiiko tajuta, mitä tarkoitin, vai onko järki persetaskussa?
Tässäkin tutkimuksessa ilmenee, missä päin Suomea se pelkurimainen kurapunttisakki asustelee.. itä- ja pohjois-Suomessa. Ei liene kenellekään sivistyneelle ihmiselle mikään yllätys.
Helsinkihän vilisee nykyään junan tuomia juntteja, mutta yleinen mielipide on silti susille myönteinen. Mutta tyhmimmät ja surkeimmat luuserit sinne kainuun raukoille rajoille joutuvat jäämäänkin. Ja hyvä niin, pelkäisivät kuitenkin niitä citykaneja ja liikennevaloja. Raitiovaunun näkeminen aiheuttaisi todennäköisesti maksalepsauksen, hehheh
aivan turhaa etelän vareksen tulla huumepöhnässään neuvomaan,montako sutta on maassa oltava.
Aina on osattu rietat suojella ihan itse ja osaamme jatkossakin.
Joten,naureksi aivan vapaasti.Muista myöskin sanonta:"se parhaiten nauraa,joka viimeksi nauraa".
Piere ikeniisi, saatanan kusipääapinanpaska.
on selvä että stadilaiset kaipaa susia.
koska suomen rohkea älymystö elää kehä kolmosen sisällä niin sitä taustaa vasten en ymmärrä miksi
-citykanit on ongelma
lähiöissä majaileva hirvi on iso turvallisuusuhka
-vesilinnut on maan vaiva
Kaikesta noista vaivoista pääsee siirto istuttamalla 40-50 sutta ah kuika auvoiset ajat koittaisi pohjolan valkean kaupungin kaduilla nuoriso osaisi illalla kotiin takseille olisi myös arkisin kiire.
Graffittimaalarit sai uuden extreemin ,pururadat kävisi tarpeettomiksi ihmiset tyytyisi maksullisiin kuntosaleihin .
Pelko on vähän kumma termi kun kehä kolmosen sisällä tarvii lisätä vartiota koska ihmiset pelkää ihmisiä keskellä päivää ja minä kun en pidä edes ulkoovea lukossa .
Nyt kaikki aktivisti rintamana vaatimaa stadille oma elävä susipopulaatio ettei tarvi kadehtia meitä onnettomia jotka ei ymmärrä ettei susi käy ihmisen kimppuun vaikka nälkäkurnii vatsassa ja pesässä odottaa poiku emän tuomaa tuoretta lihaa
tulkita.Pohjoisessa ja idässä ei haluta lisää susia,koska niitä pyörii nurkissa ja lasten kouluteillä.Eteläsuomalaiset haluaa pitää nykyisellä tasolla,koska niitä näkyy harvoin.Betonilähiöiden mölyapinat haluaa lisää,koska huumehörhöissään eivät niitä näe vaikka joskus joku pihalle eksyisikin.
Helsingissä susia halutaan, niin toimitetaan joka saatanan rietta sinne.
Saavat sitten hyysätä oikein himoonsa niitä ja ne pelottavat ja kauheat KANIT saavat kanssa ystäviä.