Omista kouluajoista on jo vierähtänyt hyvän aikaa mutta vieläkin muistan millaisia painajaisia olivat liikuntatuntien joukkueisiinjakotilanteet. Eli kun opettaja oli nimennyt kaksi "joukkueenjohtajaa" ja nämä sitten alkoivat nimeltä huutaen kutsua omaan joukkueeseensa jäseniä. Voi niitä raukkoja, niitä pohjasakkaleiman saaneita jotka viimeisimpinä kelpasivat kenenkään joukkueeseen. Yleensä nämä ylijäämäihmiset olivat jotenkin poikkeavia muusta luokasta, ylipainoisia tai muuten vain kömpelöitä, usein kaikkien kiusaamia yksilöitä. Minäkin kelpasin vain pituuteni tähden koripallojoukkueita valittaessa mutta muissa valintatilanteissa jäin aina viimeisimpien valittujen joukkoon. Sama juttu toistui muilla tunneilla kun tehtiin joko ryhmätöitä tai paritöitä, yritin aina mennä johonkin ryhmään tarjoutumaan mutta kun lähes aina tulin torjutuksi niin pikku hiljaa aloin lopettaa yrittämisenkin. Jäin vain apaattisena odottamaan, että opettaja pakottaisi jonkun ryhmän ottamaan minut jäsenekseen. Odotin kauhulla milloin opettaja käskee ottamaan parin jotakin tehtävää varten. Kaikki "pariutuivat" ihan salamannopeasti ja minä jäin vain yksin parittomana jäljelle ja niin taas opettaja pakotti ottamaan jonkun parin minut kolmanneksi pyöräksi. Sitä ulkopuolisuuden tunnetta ei voi ymmärtää muu kuin saman kokenut. Minusta nämä valintatilanteet pitäisi tehdä koulussa aina arpomalla ettei kenestäkään tulisi sosiaalinen vakiohylkiö.
Kouluaikojen ikävät muistot
tubu.
10862
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Joo muakin ahdisti tosi paljon noi pari/ryhmä tilanteet koulus ja joskus 8luokal en kestäny enää ja rupesin lintsaamaan tunneilt joilla yleensä on näit paritöitä ja sit lopulta en kyennyt enää käymään koulussa
niin suoritin sitten loput yläasteesta kotona. :(
En millään taval muisttanu muita "hylkiöitä" tai "pohjasakkaleiman saaneit" mut mä kärsin todella pahasta sosiaalisten tilanteiden pelosta. :( Joka on kyllä helpottanu paljon nykyään mutta silti oon viel yksinäinen ja tosi ujo. :P
heräsi samat muistot pintaan tuosta viestistä, oli kyllä kurja tunne muistella noita valintatilaisuuksia,
ihmettelen että nykypäivänä ei tosiaan ole otettu käyttöön jotakin muuta keinoa arpoa joukkueet,
itse kuuluin tuohon alimpaan kastiin tuossa kakaroiden hierarkiassa, kun kouluni päättyi niin en pystynyt
enään opiskeluun, enkä mihinkään muuhunkaan, nykyään olen yhteiskunnan pohjasakkaa.
Vitsit, suoraan mun elämästä. Tosin noin kymmenen vuoden takaa. Eli tosi säälittävää olla edelleen täysin yksin ja kokematta yhtään ystävyys- tai edes kaverisuhdetta kenenkään kanssa. Edelleen kammottaa ajatuskin mistään kurssi- tai koulujutusta juuri tuon ryhmä- taikka parityön takia. AINA pariton määrä ihmisiä joka paikassa. Eli kuka jääkään yli...
muistui jälleen mieleen taas yksi muisto: "Mä en ainakaan tee mitään jos toi paska tulee mun ryhmään!". En tiedä miksi tuo lause on jäänyt niin elävästi mieleeni mutta aina se tulee ensimmäisenä mileen kun missä vain nykyisin aletaan puhumaan pari- tai ryhmätöistä. Oli sitten kyse työpalavereista tai koulutuksista.
Juu..minäkin se pariton, no liikuntatunneilla jäin harvemmin viimekseksi kun olin kuitenkin aika hyvä liikunnassa, mutta nuo parityöt, tuttu inhon tunne minullekin. Opettajille on helpompaa vain sanoa, että valitkaa pari ja tehkää tämä paritehtävä. Mutta ei se nyt kauhean paljon vaikeampaa olisi tehdä esim. istumajärjestys satunnaisesti (usein ainakin yläasteella saa istua missä huvittaa) ja näin ollen jokainen joutuisi sen satunnaisesti arvotun viereen ja voitaisiin tehdä paritehtävät näin. Kevätlukukaudelle voisi vaihtaa istumajärjestystä, ettei tarvitse koko ajan olla saman kanssa ja yläasteellahan on eri opettajat joka aineessa niin jos joka luokassa olisi opettajan määräämä istumajärjestys ja työparit niin varmasti tulisi jokaiselle oppilaalle tarpeeksi vaihtelua noissa paritehtävissä ja tutustuisi paremmin myös muihin jos ei aina tekisi sen parhaan kaverin kanssa paritehtäviä.
Sitä paskaa tunnetta ei tosiaan voita mikään, kun viimesenä tulee valituksi johonkin joukkueeseen ja sitten kun muiden joukkuelaisten kasvoilla vielä paistaa semmonen ilme, että "onko toikin pakko ottaa tähän, nyt me ainakin varmasti hävitään kaikki!". Ja kun muut suhtautuu tommosella asenteella suhun, niin eihän siinä tosissaan ees jaksa yrittää kunnolla yhtään mitään, vaikka osaisikin. Kouluaikojeni loppupuolella rupesinkin sit oikein yliesittämään mukamas huonoa ja aivan tahallani ärsyttämään toisia ;) Niille kun liikunta ja ennenkaikkea voittaminen oli kaikki kaikessa, niin aika helppo ne oli saada vittuuntumaan :D Ehkä saatoin tehdä asemaani vieläkin huonommaksi, mutta ainakin itelleni tuli parempi olo.
Mua ei sinänsä haittaa vaikka joutuisinkin yksin tekee jotai parihommia, koska sillon ei tarvii miettiä mitä se sun paris on mieltä, vaan saat tehä oman mieles mukaan. Onhan se silleensä kivempi ehkä tehä jotai esitelmiä ja semmosia muita parin kanssa, koska sillonhan tekemiset puolittuu ja ei tarvii eteen tulevia onlgemiakaan pohtia yksinään.
Pitkään olin aikeissa kirjoittaa tänne, ja koitetaas nytten. Kun en oo mikään hirveen hyvä kirjottamaan. Mää olin aina joukkueiden valinnassa vikojen joukossa, vain kaverini taisi yleensä tulla valituksi minun jälkeeni. Mun huonolle suosiolle oli ainakin kaksi syytä. Ensimmäiseksi meidän ala-asteen luokalla oli tosi paljon urheilijoita, ja ei-urheilijoidenkin joukossa taisi olla kova kilpailu liikuntatunnilla. Ja toiseksi olin koko luokan ollessa koolla aika arka ja epämotivoitunut. Olin kuitenkin aika liikunnallinen lapsi vapaa-ajalla, kaverin kanssa potkin palloo lähes joka päivä jos ei vaan lunta ollu ja mentiin ympäri kylää pyörillä ja tykkäsin leikkiä myös apinaa eli kiipeilin paljon ja vetelin myös jonkun verran leukoja. Mutta nörtiksi silti leimauduin.
Mitä nää kokemukset jätti jälkeensä niin on se että en voi edes ajatella olevani ketään parempi. En vain pysty. Siksi en ikinä vertaa itseäni muihin vaan vain itseeni. Jos satun olemaan jotakuta parempi, niin selittelen sitä itselleni sillä että toisella oli huono päivä tai se ei ollu yhtä kokenut ym. Mulla on kuitenkin paradoksaalisesti aika hyvä itsetunto. Pidän itseäni hyvänä, mutta muita vaan parempina.
Mulla sama.Harittaa kun viimeisenä valkataan joka tilanteessa, varsinkin liikuntatunneilla:/ Ja siihen päälle heiteään vielä kommentti "ei vittu toi tulee meijä joukkueeseen". Ainoa ero muihin on se, että tätä samaa joudun vielä kestämään ainakin ½vuotta ja ehkä ammattikoulun. Aikoinaan lintsasin liikuntatunneilta kun ne oli niin hirveitä, toivottavasti ei tule enää samanlaisia tilanteita.
mut mulle sattui ne kokemukset n. 17 v:na. Ja muistan hyvin miten muita vitutti jos joutuivat minun pariksi. Ja mun "vika" oli ujous ja sentakia olin kai outo kun menin joskus "lukkoon". Ja niistä kouluajoista nään vielä kin painajaisia!!! Ja se ulkopuolisen tunne ei unohdu koskaan. Ja tapahtui muutakin ikävää
Hyi vittu miten kauheita olikaan luokkaretket. Retki johonkin uppo-outoon kaupunkiin tai jopa maahan eikä sulla ole paria tai ryhmää. Joudut harhailemaan yksin tuntikausia "vapaa-ajalla" ja odotat vaan millon pääset pois.
Ei helv...