Valaanpyytäjät jyräsivät viherpiiperot!

http://www.youtube.com/watch?v=QFBebDRqjtc&feature=response_watch

Valaanpyyntiä vastustavien aktivistien kahden miljoonan dollarin trimaraani ajettiin paskaksi valaanpyytäjien toimesta. Ei näyttänyt olevan ihan vahinko kummaltakaan puolelta. Mitähän merilaki sanoo tähän?
35700
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

Aivan selvästi aktivistit saavat maksaa veneensä.Asiassa ei videokuvauksen mukaan pienintäkään epäselvyyttä.

Äänestä
  • Eikö tuo trimaraani tullut oikealta eli valaanpyyntilus kai siinä oli väärässä.

    Äänestä

  • rftyhuikolpö kirjoitti:

    Eikö tuo trimaraani tullut oikealta eli valaanpyyntilus kai siinä oli väärässä.

    Enpä sanoisi syyllisyydestä suuriakaan näkemättä trackejä ja monta muuta taustatietoa noista. Ottaen huomioon, että video on kuvattu valaanpyyntialukselta ja silti laitettu youtubeen, ei liene oletettavaa, että hekään suoranaista itselleen raskauttavaa todistusaineistoa julkaisisivat. Ensimmäinen arvaus taisi olla lähinnä totuutta, tahallista molemmin puolin.

    Äänestä

muitakin videoita joissa vetävät aivan keulan edestä

Äänestä
  • Lehtitietojen mukaan vetvät perässään vaijeria tavoitteenaan saada se sotkeutumaan pyyntialuksen peräsimeen ja potkuriin. Ei taida sekään olla täysin vesiliikennesäädösten hengen mukaista toimintaa.

    Äänestä

  • Näytti siltä kuin aktivistit olisi yrittäny tehdä itsarin.

    Äänestä

Kerrankin joku uskalsi tehdä jotain. Minä olisin jo aikoja sitten ajoanut greenperseen veneiden päälle taikka ampunut harppuunalla kumpparit paskaksi.

Itse vastustan valaanpyyntä, mutta vastustan myös laillisen liiketoiminnan häiritsemistä. Jos valaanpyynti halutaan lopettaa, pitää se tehdä oikeusteitse.

Äänestä
  • Pääseehän Japanin 1000 valaan pyynti tieteellisiin tarkoituksiin taas kerran lehdistön palstoille.

    Kyllä minustakin asia on oikea mutta hoitotapa väärä.

    Äänestä

  • Japani vain velmulusmuilee väittäen herkkupyyntiään tieteen harrastamiseksi.

    Äänestä

  • Valaanpyynti ON laitonta. Obama voisi ottaa Hiroshiman uusiksi.

    Äänestä

  • 18 kirjoitti:

    Valaanpyynti ON laitonta. Obama voisi ottaa Hiroshiman uusiksi.

    Luvallinen valaanpyynti ei ole laitonta.

    Jos valaanpyynti halutaan saada loppumaan, pitää painostaa valtioita olemaan myöntämättä lupia.

    Toisaalta esikimoyhdyskunnilla on myös lupa pyytää valaita. Pitääkö myös heiltä kieltää perinteinen metsästyskulttuuri?

    Äänestä

  • luvan kanssa kirjoitti:

    Kyllä noiden ns. alkuperäiskansojen pitäisi olla samalla viivalla kuin muidenkin ihmisten. Jos jotain asiaa ei sallita kaikille, sitä ei pidä sallia heillekään. Ei perinne ole mikään oikeutus sikailuun.

    Äänestä

  • luvan kanssa kirjoitti:

    Luvallinen valaanpyynti ei ole laitonta.

    Jos valaanpyynti halutaan saada loppumaan, pitää painostaa valtioita olemaan myöntämättä lupia.

    Toisaalta esikimoyhdyskunnilla on myös lupa pyytää valaita. Pitääkö myös heiltä kieltää perinteinen metsästyskulttuuri?

    Millä oikeutuksella Japani antaa pyyntilupia kauas aluevesiensä ja talousalueensa ulkopuolelle?

    Kansainvälinen lakihan perustuu nimenomaan sopimuksiin (tokihan valtioiden sisäisiäkin lakeja usein väitetään sopimuksiksi, mutta kv. lakien kohdalla se jopa pitää paikkansa toisin kuin valtioiden sisällä). Japani vetoaa siihen, ettei se ole allekirjoittanut kieltosopimusta (vai oliko se nyt niin, että se on varannut itselleen oikeuden "tieteelliseen" pyyntiin, joka on joka tapauksessa valhe).

    No, jos kerran muut valtiot eivät voi murjoa japseja ruotuun, niin ei niillä sitten ole moraalista rotia puuttua mihinkään muuhunkaan omien aluevesiensä ulkopuolella. Esimerkiksi Somalian merirosvoihin ei sitten ole puuttumista. (Täytyy tässä tietysti myöntää, että ilmeisesti useimmat valtiot ovat tämän tajunneetkin.)

    Äänestä

  • Enta jos valaat loppuvat ennen oikeudenkäyntiä?

    Äänestä

Ei olisi saanu ajaa päälle, aktivistithan oli juuri tauolla käärimässä sätkää.

Äänestä
  • muuta gröönit saavat maksaa itse viulunsa, vaikka tulivatkin oikealta. Isommalla on etuoikeus kulkea häiriöttä, Kustaanmiekassakin tulisi prklsti romua, jos ei näin olisi.

    Äänestä

Mielestäni ihan selkeä tapaus. Piiperöt häiritsivät laillista kalastusta ja tahallaan ajoivat aluksensa isomman eteen. Videolla näkyi selvästi piiperöiden veneen potkurivirta joten he ajoivat veneensä kalastusaluksen kylkeen. Merellä voit soveltaa lakia omiin tarpeisiisi kuten piiperöt videolla mutta levättömän pöydän ääressä se ei enään mene läpi. Jos ei voida todistaa, etta kalastusalus muutti kurssiaan juuri ennen törmäystä kohti piiperöalusta, niin piiperöiden piikkiin homma menee.

Äänestä
  • No mites se toinen video, jossa näyttää siltä, että kalastusalus muuttaa kurssia trimaraania kohti, onko se feikki?

    Äänestä

  • 18+17 kirjoitti:

    No mites se toinen video, jossa näyttää siltä, että kalastusalus muuttaa kurssia trimaraania kohti, onko se feikki?

    Jos taas lehtitieto perässä vedetystä vaijerista pitää puoliksikaan paikkansa, on merirosvoilta suojautuminen vain itsesuojelua, ei edes liioiteltua sellaista, kurssinmuutoksista viis. .

    Kuten muutamat edellisetkin, en missään tapauksessa kannata valaanpyyntiä, mutta en myöskään tällaisia keinoja.

    Äänestä

  • colregs kirjoitti:

    sitten upposi, kesken hinauksen

    Äänestä

  • 18+17 kirjoitti:

    No mites se toinen video, jossa näyttää siltä, että kalastusalus muuttaa kurssia trimaraania kohti, onko se feikki?

    Siinä meripaimenien videossa näkyy ihan selvästi, että valaanpyyntialus heiahtaa styypuuriin aallon voimasta kohti Ady Gil-venettä. Seuraava aaltohan heittää valaanpyyntialusen sitten takaisin paapuuriin saman verran. Meripaimenten videolta näkee ehkä paremmin kuinka välinpitämätön on tuon Ady Gil:n päällikkö. Hän siis tahallisesti riskeeraa aluksessaan olevien ihmisten hengen ajamalla pienen muoviveneen ison rautalaivan eteen! En tiedä yrittikö hän tehdä itsestään ja aluksessaan olevista marttyyreitä vai mikä oli jutun juoni. Olikohan heille varattu taivaasta tietty määrä neitsykäisiä?
    SAATANAT PELLET sanoo Marinero!

    Äänestä

  • näkyi kyllä täysin selvästi, että juttu ei mennyt kuten väität. Moottoriveneen vana ei käänny vaan laiva kääntyy päälle.

    Ja muutama lisäkorjaus valheisiisi: valaanpyynti ei ole kalastusta. Ja ko. pyynti ei ole laillista.

    Äänestä

  • 18 kirjoitti:

    näkyi kyllä täysin selvästi, että juttu ei mennyt kuten väität. Moottoriveneen vana ei käänny vaan laiva kääntyy päälle.

    Ja muutama lisäkorjaus valheisiisi: valaanpyynti ei ole kalastusta. Ja ko. pyynti ei ole laillista.

    Moottoriveneen perässä näkyy pyörteitä jotka osoittavat aivan selvästi, että moottorivene ajoi eteenpäin. Et voi edes unissasi uskoa, että videolla näkyvän laivan kokoista kappaletta käännellään merenkäynnissä noin nopeasti! Merellä on aaltoja jotka heittelevät veden päällä olevia kappaleita kuten videolla tapahtuu. Tavallisella peräsinkoneella ei tuollaisia ryntäilyjä ja oikaisuja tehdä!
    On tosin mahdollista tehdä videolla näkyvänkaltaisia nopeita käännöksiä konevoimin mutta siihen tarvitaan tekniikkaa joita ko. aluksella ei varmastikkaan ole! Perustatko neiti 18 väitteesi laivan käänymisestä varmaan tietoon siitä, että laivassa on esimerkiksi Azipod propulsio jolla tuo temppu voitaisiin tehdä?

    Olkoompa pyynti kalastusta tai metsästystä väliäkö sillä. Japanillahan on lupa pyytää X kpl valaita enkä tiedä oliko kiintiö jo täynnä. Onko sinulla varma tieto siitä, että Japani oli jo pyytänyt kiintiönsä täyteen? Jos näin on, niin onko Japanin Port State Control lomilla ja pyyntimiehet puuhastelevat mitä lystää? Vai oliko kyse siitä, että pyynti oli vain näiden typeryksien mukaan laitonta? Tuntuu, että he olivat tosiaan ottaneet lain omiin käsiinsä mutta ainakin tuon Ady Gil:n päällikölle tullaan lukemaan lakia!

    Äänestä

  • old_profile_57051 kirjoitti:

    En moottoriveneilystä mitään ymmärrä, mutta luulen että moottorit pitää olla vedossa jotta vene pysyy ohjattavana. Ainakin pikkuvene näytti olevan paremmin hanskassa kun rautapaatti joka heilui niin saatanasti.

    Äänestä

  • 3+17 kirjoitti:

    Olet ihan oikeassa siinä, että liike helpottaa (tavallisen aluksen) ohjailua. Kommentoit ilmeisesti sitä kalastusaluksesta, ylhäältä kuvattua videopätkää. Siitähän ei näy kunnolla kuinka isoissa aalloissa ne paatit seilaa. Paimenien kuvaamasta videosta merenkänti näkyy paremmin. Pikkuvene oli kuitenkin kuvassa osan aikaa laivan suojassa jolloin laiva otti aallot eikä niitä siinä leen puolella näy läheskään niin voimakkaina. Toinen juttu on se, että alusten pituudella ja kulmalla aaltoihin oli eroa. Aluksen pituus(kin) vaikuttaa siihen miten alus ottaa aallon ja miten se käyttäytyy merenkäynnissä. Pikkuvene oli hanskassa koska sen kippari ajoi sitä suojassa kohti ison aluksen kylkeä.
    Googlasin huvikseen noiden valaspaimenten touhuja. Asiasta en kiistele mutta toimintatavat olivat naurettavia. Greenpeace on iso, varakas ja armeijamaisesti johdettu organisaatio. Heillä riittäisi taito hoitaa tuotakin hommaa vähän tyylikkäämmin. Ilmeisesti kyseiseen hommaan ei saada niin paljon resursseja ja huomiota, että GP ottaisi asia omakseen. Valasjutussa ei ehkä liiku tarpeeksi rahaa koska siellä ei ole yhtä merkittäviä toimijoita kuten vaikkapa energiamarkkinoilla jossa GP toimii näkyvästi.

    Äänestä

Rule 7

Risk of Collision

(a) Every vessel shall use all available means appropriate to the prevailing circumstances and conditions to determine if risk of collision exists. If there is any doubt such risk shall be deemed to exist.

Ote sivulta
http://boatsafe.com/nauticalknowhow/boating/colregs.html
pykälistä löytyy kaikki oleellinen asiaan liittyvä.

Yllä vastaus kysymykseesi "Mitähän merilaki sanoo tähän?"
Onko valaanpyyntialus ollut luvallisella asialla vaiko eikö, ei millään tavoin muuta merellä liikkumisen periaatteita. Koko keskustelutreadi on lähtenyt selvittämään kuka oli laillisella asialla :)

Äänestä
  • Merenkulkija kirjoitti:
    "Koko keskustelutreadi on lähtenyt selvittämään kuka oli laillisella asialla :) "
    Videoiden perusteella toinen alus ajoi suoraan ja toinen tuli sen rinnalle tarkoituksena ohittaa ja ehkä vieläpä pyrkiä keulan editse ohi. Ei varmaan epäilystäkään kumpi oli merilain/IMO:n mukaan oikeassa?

    Tuo boatsafe-linkki sisältää kaiken olennaisen. Kyseessä on kuitenkin säännöstö/ohjeistus joka osin muuttuu ja elää koko ajan. Tuota linkin sisältämää ohjeistusta elokuulta 1999 on jo pariinkin kertaan lisätty/muutettu. Perusasiat ovat ja pysyvät samoina. Jos tuo pikkualus oli WIG, niin sillekkin löytyy jo omat COLREG sääntönsä.

    Siis vielä kerran. Merilain mukaan pienveneen päällikkö ryssi

    Hän joutunee siitä vastaamaan oikeudessa. Jostain luin, että Uuden Seelannin halitus otti jo asiaan kantaa joten perästä kuullaan kuinka jutussa kävi.

    Äänestä

  • old_profile_57051 kirjoitti:

    Merenkulkija kirjoitti:

    Mielestäni trimaraanin kippari ei menetellyt oikein, hän ei välttänyt yhteentörmäystä kaikin käytettävissä olevin keinoin. Asiaa ei muuta miksikään "GP:n tulkinnan mukaisen laittoman pyynnin omaehtoinen estäminen". Tai mahdollisesti vain huonompaan suuntaan.
    Yhden asian ajajat unohtavat usein että tarkoitus ei pyhitä keinoja.

    Äänestä

  • merenkulkija kirjoitti:

    Ei se pyynti ollut laitonta, norjalaiset pyytävät myös valasta vuosittain.

    Äänestä

Ainakaan pienempi alus ei pyrkinyt välttämään törmäystä parhaansa mukaan. Ulkopuolisesta aluksesta kuvattun videon mukaan suurempi alus näyttää ennen törmäystä kääntyvän oikealle mutta voi olla että kuvaava alus liikkuu suuremman törmäävän aluksen editse. Kameran liikkeestä voi syntyä harha japanilaisaluksen käännöksestä oikealle. Japanilaisaluksen ruorimiers saattoi myös olla keskittynyt välttämään törmäystä kuvaavan aluksen kanssa.
Oliko törmäys anarkistien ennaltasuunnittelema jolloin ilmeisesti pyrittiin saamaan hyvää videokuvaa vai kämmäsikö pienmmän aluksen ruorimies?
Ei voi myöskään poissulkea sitä että vittuuntunut japanilaislaivan porukka olisi tahallaan niistänyt anarkistiveneen keulan.

Äänestä
  • merilaki sanoo tuosta vesitykillä sohimisesta, se ikävästi heikentää näkyvyyttä...

    Äänestä

  • jee jee!!! kirjoitti:

    merilaki sanoo tuosta vesitykillä sohimisesta, se ikävästi heikentää näkyvyyttä...

    Jos ei näe mitään koska joku sohii vesitykillä niin törmäyksen välttämiseksi ei kannata ajaa suihkua vastaan.

    Äänestä

  • jee jee!!! kirjoitti:

    merilaki sanoo tuosta vesitykillä sohimisesta, se ikävästi heikentää näkyvyyttä...

    Varsin mielekiintoinen yksityskohta on se että kolarin jälkeen toinen aluksista voidaan olettaa olevan merihädässä, mutta toinen edelleen ampuu vesitykillä. Jos olisin troolarin lakimies, en ikinä olisi päästänyt troolarista otettua videokuvaa julkisuuteen.

    Äänestä

  • SUSHI valaslihalla kirjoitti:

    Varsin mielekiintoinen yksityskohta on se että kolarin jälkeen toinen aluksista voidaan olettaa olevan merihädässä, mutta toinen edelleen ampuu vesitykillä. Jos olisin troolarin lakimies, en ikinä olisi päästänyt troolarista otettua videokuvaa julkisuuteen.

    Estivät vesitykeillä merirosvojen hyökkäyksen, yhtälailla ampuvat tykillä tuolla noita somaleita kun yrittävät laivaan väkisin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Surceen peti kirjoitti:

http://www.youtube.com/watch?v=QFBebDRqjtc&feature=response_watch

Valaanpyyntiä vastustavien aktivistien kahden miljoonan dollarin trimaraani ajettiin paskaksi valaanpyytäjien toimesta. Ei näyttänyt olevan ihan vahinko kummaltakaan puolelta. Mitähän merilaki sanoo tähän?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu