Oletko joskus jättänyt

jättänyt, koska "meitä" ei koskaan ollutkaan. Lähdin karkuun mahdottomia, kiellettyjä tunteitani.
Jos voisin muuttaa jotain, en olisi kertonut hänelle tunteistani, vaan olisin "pitänyt" hänet elämässäni. Tämä erossa olo on yhtä tuskaa, mutta en tiedä olisiko se vielä pahempaa, jos näkisin häntä:(

jos luvassa ei ole mitään muuta kuin surua ja kipua, niin ei se ole sen arvoista

En tiedä oliko se ihastumista vai lievää rakkautta, tapasin ihanan miehen ja leijuin taivaissa. Vajaan vuoden seurustelun jälkeen... mies kysyi kihloihin.... järkisyillä miehen käytös sai minut päättämään että suhde loppuu tähän ja välittömästi.

Hänellä oli pitkä suhde takana ( ei lapsia) ja kuukaudesta toiseen tuli niitä puheluita, mies vastasi, selitteli ja puolustautui, välillä kiisti ettei ollut kuullut mitään ( valehteli, koska kuulin puheluita) ja että suhde oli varmaan ohi, sillä hän oli jättänyt se avioerohakemuksen. ( Olivat saaneet virallisen eron ennen meidän tapaamista ) Järki kertoi ettei hän henkisesti ollut valmis jättämään vanhaa suhdetta taakse vaan antoi ex-vaimon roikkua kuviossa ja ruokki sitä vastaamalla. Jos mies valehtelee näin pienessä - kykeneekö hän olemaan ylipäätään yhtään missään asiassa rehellinen? Oma uskomus - ei kykene.

Joten omaa sydäntä suojellakseni jätin miehen. Koska miehen oli vaikea luopua vanhasta niin tuskin jaksaisin olla se ymmärtävä kolmapyörä... varsinkin kun ex-puoliso hakuui minut ja mies jätti puuttumatta siihen sillä hetkellä - sopotti mustasukaisuudesta - aivan kun ex-puolison mustasukkaisuus olisi ollut selitys miehen toimimattomuudelle. Ex-vaimon reaktion ymmärsin- miehe käytös oli täysin käsittämätön.

Ja kyllä aivan ehdottomasti, yleesäkin jätän miehen jos huomaan että häntä kaivavat vanhat parisuhteet jolloin hänellä ei ole riittävästi vielä energiaa uuteen. Vanha suhde hoidettaan aina "hautaan" ennen kun kelpaa minulle.

Vihdoinkin luopumaan varatusta naisesta, joka oli periaatteessa onnellinen jo suhteessaan ja erittäin vaikeassa elämäntilanteessakin minuun tutustuessaan. Viattoman tutustumisen, lyhyen hänelle sivusuhteen jälkeen yritimme olla pelkkiä ystäviä, mutta eihän se tunteita tietenkään laimentanut. Loppujen lopuksi sain voimia n. 2.5 vuoden jälkeen irrottautua hänestä ja siirryin toiseen työpaikkaan samalla irtaantuen myös tästä naisesta vaikka vaikeaa se oli. Surin varmaan vuoden vaikkei meillä todellista tasapainoista suhdetta koskaan ollut. Hullua? Ehkä, onnellisia hetkiä on sen jälkeen elämään tullut muttei vastaavaa suoraan minun sieluun näkevää ihmistä en ole tavannut. :)

1. kerta: Liian nuori.
2. kerta: Väärä uskonto

rakkaus on liian harvinaista herkkua
voit kokea sen vain kerran elämässä!

1. Liian Nuori'
2. sitoutuminen
3. halusin nähdä maailmaa
Viimeisin en jättänyt, koska en usko kelpaavani.....

tai niin ainakin uskon. Toivon, ettei minulle ikinä käy niin. Se on niin järkyttävää ja ihmettelin, että herkkänä ihmisenä siitä selvisin, mutta jälkeenpäin ymmärrän, että elämässä moni asia tehdään järkisyystä kuten solmitaan avioliitot ym. Kaikki vaikuttaa kaikkeen, suvut, politiikka ym.

Turha tulla puhumaan minulle rakkaudesta enää.

Jätin kerran, mikä oli kyllä suurin virhe ikinä. Jätin toisen suurimmaksi osaksi siksi, koska seksi ei enää ollut yhtä spontaania, intohimoista ja virikkeellistä hänen puoleltaan. Halusin ihtohimoa ja luulin sitä löytyvän muilta naisilta. Toisin oli asian laita, vaikka monia naisia sen jälkeen olen tavannut. Perseestä, mutta ihan itseään saa syyttää omasta tolloudestaan.

poikaystäväni oli mieleltään ailahteleva. Milloin oli ylämäki ja milloin alamäki, suoraa syöksykierrettä alas ja ylös. Ei juurikaan yhtä siunaaman rauhallista päivää. En kertakaikkiaan kestänyt. Olisin tullut hulluksi hänen kanssaan. Jotain maanis-depressiivistä siinä täytyi olla.

koska molemmat naimisissa. Jos voisi palata, tekisin kaiken aivan toisin.
Tuosta on kulunut aikaa ja olen päässyt asian yli, mutta sen opin, että
nykyisin elän tunteella ja hetkessä enemmän.