Kailajärvi myönsi veljelleen Wincapitan

Wincapita-jutun pääepäilty Hannu Kailajärvi myönsi jo puolitoista vuotta sitten veljelleen lähettämässään sähköpostiviestissä Wincapitan olleen suuri kupla.
"Wincapita oli suuri kupla, joka paisui ja paisui, ja mitään ei ollut enää tehtävissä... En vain osannut tai kyennyt lopettamaan kun alkoi menemään huonosti, ja niin pidin systeemiä pystyssä", Kailajärvi kirjoitti.

Pettämisellä Kailajärvi sanoo tarkoittaneensa muun muassa sitä, että hän ei ollut pystynyt pitämään lupauksiaan saada automaattinen valuuttakauppajärjestelmä toimimaan ja jäsenten käyttöön.

Dramaattisessa viestissään Kailajärvi kertoo olleensa "hirveiden paineiden alla 4,5 vuotta". Hänellä oli tuolloin myös itsetuhoisia ajatuksia.

"Mutta aina keksin jonkin ulospääsyn; homma jatkui ja sain aina uuden mahdollisuuden. Ihmettelin miksi tämä ei kaatunut jo monta kertaa", hän kirjoitti.

Kailajärvi kertoo luoneensa systeemistä "hirviön", joka koitui monelle tappioksi. Hän toteaa keksineensä "aina uusia asioita ja jäsenet laittoivat lisää rahaa ja näin sain tuotot/palkkiot maksettua".

""En voi mitään korvata. Nyt
viimein kaikki loppuu", viestissä todetaan.

http://www.kaleva.fi/plus/index.cfm?j=832858

Siitäs saitte LUUSERIT!!!
151127
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Se väärennös josta on jo aikaisemmin jauhettu :)

Äänestä
  • Tienauksella tämä sähköposti on todettu väärennökseksi. Siihen on sitten paha väittää mitään vastaan

    Äänestä

  • Kailajärvi on myöntänyt kirjeen autenttisuuden eikä halua sitä Kavoniuksen mukaan kommentoida.

    Että mitä on väärennetty, kuka on väärentänyt ja missä on väärentänyt ja milloin on väärentänyt?

    Ainopa mitä Plontzot ovat jauhaneet on että kirje ei ole Handen kirjoittama. Hande sen nyt kuitenkin julkisesti myöntää kirjoittaneensa.

    Äänestä

  • väärennös, jonka Hanskin veli kiikutti poliisille? Se ihan sama väärennös, jonka puolustus myönsi Hanskin kirjoittamaksi?

    Äänestä

  • se sama kirjoitti:

    väärennös, jonka Hanskin veli kiikutti poliisille? Se ihan sama väärennös, jonka puolustus myönsi Hanskin kirjoittamaksi?

    Tienauksella tiedetään, ettei Hannu olisi tuollaista voinut kirjoittaa ja tämä todistaa, ettei Hannu ole sitä kirjoittanut. Turha siinä on KRP:n ja narukäsien muuta väittää kun eivät edes tiedä asioita. Ja Hannuhan on vapautettu syyttömänä tekemään ohjelma valmiiksi!

    Äänestä

  • jespers kirjoitti:

    ja sitäpaitsi "yhtiöt" käyvät tälläkin hetkellä tuottoisaa valuuttakauppaa 100-kertaisella vivulla

    kohta aukeaa sivut ja pääsee kotiuttamaan hilloa, tai fyffeä, mikä tuntuu mukavimmalta

    nyt vaan MALTTIA hiukan!

    Äänestä

  • jespers kirjoitti:

    Tienauksella tiedetään, ettei Hannu olisi tuollaista voinut kirjoittaa ja tämä todistaa, ettei Hannu ole sitä kirjoittanut. Turha siinä on KRP:n ja narukäsien muuta väittää kun eivät edes tiedä asioita. Ja Hannuhan on vapautettu syyttömänä tekemään ohjelma valmiiksi!

    luonnollisesti tienauksella tiedetään kaikenlaista.

    Ja onhan tuo esitetty perustelukin todella vakuuttava.

    Näitä erilaisia laidasta laitaan vaihtelevia "tietoja" voi tietysti lukea vaikka hauskana ajankuluna. Päällimmäisinä "tietoina" tulee mieleen ne kymmenet "nyt se avautuu" -päivämäärät, joita mm. tienauksella esitettiin :D

    Kaikilta säästyisi kummasti aikaa, kun Hannu vain lopettaisi sen uuden softan kehittämisen ja luovuttaisi sen vanhan softan jäsenille. Jäsenethän ovat ilmoittaneet, että tuo softa toimii ja tämä on todistettu jo oikein oikeudessakin, joten missä nyt oikein on ongelma?

    Äänestä

  • kom mentaattori kirjoitti:

    Tästä ohjelman toimimisesta on sisäpiirissäkin kahta tietoa. Tienauksen ja Pitkäsen mukaan se toimii ja useat, ellei useat kymmenet jäsenet ovat tehneet voitollista valuuttakauppa sen avustuksella ja jäsen-X kokeili myös hyvällä menestyksellä. Oikeudessakin on myönnetty ohjelma toimivaksi. Kavonius ja Hannu taas viestivät, että ohjelma ei olisi vielä toimiva, tai olisi ollutkaan, vaan vasta kehitteillä(tosin ihan loppumetreillä).

    http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010010710891367_uu.shtml

    "Kailajärvi kirjoittaa luoneensa "hirviön", joka koitui monelle tappioksi. Hän kertoo keksineensä "aina uusia asioita ja jäsenet laittoivat lisää rahaa ja näin sain tuotot/palkkiot maksettua".

    Unto-Olavi Ponttinen

    Keskuskomitean presidentti
    Euroopan Talousrikosuhrien Komitea
    http://euroopantalousrikosuhrienkomitea.blogspot.com/

    Äänestä

  • ETK kirjoitti:

    http://www.kaleva.fi/uutiset/Kotimaa/Kailajarvi-myonsi-veljelleen-Wincapitan-kuplaksi/832858

    Äänestä

  • kom mentaattori kirjoitti:

    luonnollisesti tienauksella tiedetään kaikenlaista.

    Ja onhan tuo esitetty perustelukin todella vakuuttava.

    Näitä erilaisia laidasta laitaan vaihtelevia "tietoja" voi tietysti lukea vaikka hauskana ajankuluna. Päällimmäisinä "tietoina" tulee mieleen ne kymmenet "nyt se avautuu" -päivämäärät, joita mm. tienauksella esitettiin :D

    Kaikilta säästyisi kummasti aikaa, kun Hannu vain lopettaisi sen uuden softan kehittämisen ja luovuttaisi sen vanhan softan jäsenille. Jäsenethän ovat ilmoittaneet, että tuo softa toimii ja tämä on todistettu jo oikein oikeudessakin, joten missä nyt oikein on ongelma?

    Koska Hannu tuntuu olevan niin kovin kiireinen ja EEEUUKOOLLAKIN on kovaa tohinaa, niin eikös nyt joku niistä KYMMENISTÄ tai jopa SADOISTA jäsenistä, joista on Pätkälle KERROTTU voisi vaikka yhdessä filmata sitä VIDEOTA missä sitä voitollista valuuttakauppaa tehdään?

    Ohjelmanhan Hannu on luovuttanut takaisin jäsenille, joten se ei ole este.

    Saataisiin sitten KRP ja epäilijätkin VAKUUTETTUA ohjelman toimivuudesta ja edes tämä yksi asia VERIFIOITUA Lyhyen taholta.

    Taitaa olla turha toivoa mitään noin yksinkertaista ja helppoa...............todistetta

    Äänestä

  • VIDEON ? kirjoitti:

    Ei yksinkertaiset asiat toimi valuutanheittelyssä, koska tyhmempikin voisi ymmärtää johtajien suuret ajatukset.

    Äänestä

  • MITÄ ???? kirjoitti:

    Kailajärvi on myöntänyt kirjeen autenttisuuden eikä halua sitä Kavoniuksen mukaan kommentoida.

    Että mitä on väärennetty, kuka on väärentänyt ja missä on väärentänyt ja milloin on väärentänyt?

    Ainopa mitä Plontzot ovat jauhaneet on että kirje ei ole Handen kirjoittama. Hande sen nyt kuitenkin julkisesti myöntää kirjoittaneensa.

    Hanun suuhun tungetaan vaikka mitä, punajuuresta alkaen !
    Jos RKP totesi IP:n väärennetyn niin tietysti tässä asiassaluotetaan polisiin muuten heidän juttuja ei uskota !

    Äänestä

  • mykkä koulu kirjoitti:

    Hanun suuhun tungetaan vaikka mitä, punajuuresta alkaen !
    Jos RKP totesi IP:n väärennetyn niin tietysti tässä asiassaluotetaan polisiin muuten heidän juttuja ei uskota !

    ei tutkine noita sähköpostien IP-osoitteita, eikä ole näkynyt julkisuudessa heidän lausuntoaankaan asiassa.
    KRP:nkään en ole huomannut lausuneen ko. sähköpostin tunnistetiedsoista halaistua sanaa.

    Äänestä

...on kyllä pakko olla väärennös! Hannu ainakin on ollut paniikkihäiriössä ja syyntakeettomassa tilassa sen kirjoittaessaan, tai jo ennakkoon KRP on käynyt huumaamassa hänet ja panneet kirjoittamaan k.o. viestin veljelleen, jotta sitä voidaan käyttää todisteena huijauksesta tulevissa oikeudenkäynneissä. Tietysti taustalla on myös maailmanlaajuinen salaliitto (KGB, CIA, MOSSAD, SUPO jne.) jossa jo ennakoitiin takavarikkoja, joita sitten suomen poliisihallinto pääsee sitten kähmimään itselleen:-) Colombo ja muut "tosisoturit" ainakin ovat varmaan sitä mieltä.

Ehdottomasti kunnianloukkaussyyte ja vähintään miljardin korvausvaatimus Kalevaa vastaan, kun tuollaisia valheita ja perättömyyksiä levittävät, kyllä säikähtävät, kun haastemies tulee käymään:-)

No miksi tosisoturit ovat nyt niin hiljaa täällä???

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

kuplaksi kirjoitti:

Wincapita-jutun pääepäilty Hannu Kailajärvi myönsi jo puolitoista vuotta sitten veljelleen lähettämässään sähköpostiviestissä Wincapitan olleen suuri kupla.
"Wincapita oli suuri kupla, joka paisui ja paisui, ja mitään ei ollut enää tehtävissä... En vain osannut tai kyennyt lopettamaan kun alkoi menemään huonosti, ja niin pidin systeemiä pystyssä", Kailajärvi kirjoitti.

Pettämisellä Kailajärvi sanoo tarkoittaneensa muun muassa sitä, että hän ei ollut pystynyt pitämään lupauksiaan saada automaattinen valuuttakauppajärjestelmä toimimaan ja jäsenten käyttöön.

Dramaattisessa viestissään Kailajärvi kertoo olleensa "hirveiden paineiden alla 4,5 vuotta". Hänellä oli tuolloin myös itsetuhoisia ajatuksia.

"Mutta aina keksin jonkin ulospääsyn; homma jatkui ja sain aina uuden mahdollisuuden. Ihmettelin miksi tämä ei kaatunut jo monta kertaa", hän kirjoitti.

Kailajärvi kertoo luoneensa systeemistä "hirviön", joka koitui monelle tappioksi. Hän toteaa keksineensä "aina uusia asioita ja jäsenet laittoivat lisää rahaa ja näin sain tuotot/palkkiot maksettua".

""En voi mitään korvata. Nyt
viimein kaikki loppuu", viestissä todetaan.

http://www.kaleva.fi/plus/index.cfm?j=832858

Siitäs saitte LUUSERIT!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu