olen nykyisin täysin erakoitunut.en voi käydä edes äitini/lasteni luona. Kotona kaikki oli hyvin, nyt saan kohtauksia jopa kotona- joka on ollut minulle ainoa "turvapaikka" tähän asti.
Kaupoissa en ole käynyt yksin n.30:n vuoteen, puolisoni kanssa se on onnistunut silloin tällöin. Jopa äitini luokse meno on vaatinut lääkityksen. Nyt pelottaa lähinnä se että kotona ja yksinollessakin yhtäkkiset kohtaukset tulevat tahtomattani.
Ensin tulee kuolemanpelko, sitte toivomus että tulis jo.. mulla ei ole yhtään mitään sosiaalista kontaktia kehenkään enää, jopa puolisoni sanoo "VOI Ei" kun näkee ensioireeni. Ja lause ei ole myötäeläva, vaan kauhistuva.
Itse olen nyt täysin "hukasssa". Mikään ei auta.. vaikka olen yrittänyt itselleni mantrata kuinka paljon "kotini on turvapaikkani-tänne et tule- minulla on täällä kaikki hyvin, tämä on MINUN kotini, minun paikkani, minun pesäni.
Terveyskeskuslääkärini kommentti n. 12v. sitten: " mä en kyllä ymmärrä tällasta,hyvä et miehes pitää susta huolta" !!???
Miten mä voin luottaa/mennä lekuriin kun en pysty melkein edes sängystä nousee, puhumattakaan että lähtisin ovesta ulos. - Kävelen pitkin lattioita ja toivon että helpottas edes sen hetken että voin olla ns. normaali kun puoliso tulee kotiin.
Pelkään nykyisin puhelinsoittojakin- tärisen kuin horkassa jos joku soittaa -,puhumattakaan siitä että joku (vaikka tuntemanikin) soittaisi ovikelloa.
Kaupoissa en ole käynyt yksin n.30:n vuoteen, puolisoni kanssa se on onnistunut silloin tällöin. Jopa äitini luokse meno on vaatinut lääkityksen. Nyt pelottaa lähinnä se että kotona ja yksinollessakin yhtäkkiset kohtaukset tulevat tahtomattani.
Ensin tulee kuolemanpelko, sitte toivomus että tulis jo.. mulla ei ole yhtään mitään sosiaalista kontaktia kehenkään enää, jopa puolisoni sanoo "VOI Ei" kun näkee ensioireeni. Ja lause ei ole myötäeläva, vaan kauhistuva.
Itse olen nyt täysin "hukasssa". Mikään ei auta.. vaikka olen yrittänyt itselleni mantrata kuinka paljon "kotini on turvapaikkani-tänne et tule- minulla on täällä kaikki hyvin, tämä on MINUN kotini, minun paikkani, minun pesäni.
Terveyskeskuslääkärini kommentti n. 12v. sitten: " mä en kyllä ymmärrä tällasta,hyvä et miehes pitää susta huolta" !!???
Miten mä voin luottaa/mennä lekuriin kun en pysty melkein edes sängystä nousee, puhumattakaan että lähtisin ovesta ulos. - Kävelen pitkin lattioita ja toivon että helpottas edes sen hetken että voin olla ns. normaali kun puoliso tulee kotiin.
Pelkään nykyisin puhelinsoittojakin- tärisen kuin horkassa jos joku soittaa -,puhumattakaan siitä että joku (vaikka tuntemanikin) soittaisi ovikelloa.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Voi että. :( Harmillista kuultavaa. Pystyisitkö menemään lääkärille miehesi kanssa vielä nyt sen yhden kerran ainakin ja pyytäisit apua ja selittäisit tilanteesi ihan juurta jaksaen. Onkohan miehesi sellainen ettei ihan ymmärrä sinun ongelmaasi, ei tahdo ymmärtää vai on vaan neuvoton. Jospa kuitenkin saisit hänet avuksesi. Onko sinulla nyt lääkitys, voi olla että nykyiset lääkkeet (en tiedä siis mitä ja milloin viimeksi olet käyttänyt lääkkeenä vaivaasi) toimivat erilailla kuin aiemmin käyttämäsi. Miten rauhoittavat? Niitä toki voi käyttää vain lyhytjaksoisesti koska ovat koukuttavia. Tuo lääkäriltä saamasi kommentti oli kyllä ihan selvää ymmärtämättömyyttä ja hiukan vastuuton kommentti. Kannattaisi varata vaikka psykiatrian erikoislääkäriltä aika, he varmasti osaavat auttaa paremmin kuin tavallinen terveyskeskuslääkäri. Paljon voimia ja hyviäkin hetkiä sinulle toivotan.
entäpä millainen terapia? Kai sinua hoitava lääkäri on psykiatri?
Jos et pääse lääkärin vastaaotolle niin tilaa lääkäri kotiisi, itse kärsin pahasta paniikkihäiriöstä ja olen nyt kahdesti joutunut tekemään niin, itse olen tilannut lääkärin Mehiläisestä.
Itselläni on ollut tämä sairaus n. 35 v, saan kohtauksia kotonakin.
Tsemppiä!