Lainaus kirkkohistorian tutkimus varsin luotettava ja objektiivinen tutkimus. Kyse kiistoista.
Esikoisuus-aate kehittyi Pohjois-Amerikan kiistojen yhteydessä
Esikoislestadiolaisuuden historia vie Pohjois-Amerikkaan. Siellä aatteen kehitys kytkeytyy maahan muuttaneiden lestadiolaisten yhteisönmuodostukseen. Fennoskandiassa lestadiolaisuus oli vaikuttanut kirkon sisäisenä uudistusliikkeenä. Pohjois-Amerikassa liikkeen kannattajat sitä vastoin ajautuivat jo 1870-luvun alussa konfliktiin Calumetin norjalaisen papin kanssa, minkä johdosta he perustivat oman skandinaavisista luterilaisista kirkoista riippumattoman seurakunnan. Heillä ei kuitenkaan ollut omassa keskuudessaan tarjolla yliopistokoulutuksen omaavaa ja vihkimyksen saanutta pappia. Seurakunnan johtoon nousikin kirkollista kokemusta saanut lestadiolainen maallikkosaarnaaja, Ylitornion entinen suntio Salomo Kortetniemi (1819-1904) ja hänen jälkeensä Kuolajärven katekeettana toiminut Juho Takkinen(1838-1892). Näiden miesten persoonallinen panos ja seurakunnan johtamistyyli sekä lestadiolaisseurakunnan maallikkopappeus ylipäätään synnyttivät alusta lähtien ristiriitoja.
Kiistoissa käännyttiin kirjeitse vanhalla mantereella varsinkin Juhani Raattamaan (1811-1899) puoleen. Tässä yhteydessä Raattamaa otti käyttöön raamatullisen käsitteen "esikoisten seurakunta". Heprealaiskirjeen (Hepr. 12:22-24) ajan rajat ylittävä ja pelastusopillinen sisältö saivat kuitenkin kiistoissa uuden yhteisöllisen tulkinnan. Kun esikoisten seurakunta määriteltiin vielä maantieteellisesti ja rajattiin Tornion Lappiin, käsite sai myös paikallisen merkityksen. Esikoiset tarkoittivat sillä alkuherätyksen alueen työntekijöitä ja vanhimpia lestadiolaiskristittyjä, joita yhdistivät samat uskonkokemukset ja yhteinen vastuu opin säilymisestä alkuperäisenä. Myöhemmin "parannuksen tehneet" liitettiin tähän esikoisten seurakuntaan, jolle heidän tuli osoittaa absoluuttista kuuliaisuutta.
Kiista levisi Pohjois-Amerikasta vanhalle mantereelle ja jakoi lestadiolaiskristittyjen mieliä. Tilanne kärjistyi 1890-luvun lopulla. Jakautuminen sinetöityi Svappavaarassa 1901, jolloin paikkakunnalla pidettiin samaan aikaan kahdet lestadiolaisseurat. Jällivaaraan tukeutuvia esikoisia alettiin kutsua esikoisuuden rinnalla myös länsilestadiolaisiksi vastapainona idempänä asuville, Ruotsissakin enemmistöön jääneille vanhoillislestadiolaisille. Uuden vuosisadan alussa esikoislestadiolaisuus levittäytyi myös Suomeen. Muut ryhmät he julistivat "eriseuroiksi".
Esikoisuus-aate kehittyi Pohjois-Amerikan kiistojen yhteydessä
Esikoislestadiolaisuuden historia vie Pohjois-Amerikkaan. Siellä aatteen kehitys kytkeytyy maahan muuttaneiden lestadiolaisten yhteisönmuodostukseen. Fennoskandiassa lestadiolaisuus oli vaikuttanut kirkon sisäisenä uudistusliikkeenä. Pohjois-Amerikassa liikkeen kannattajat sitä vastoin ajautuivat jo 1870-luvun alussa konfliktiin Calumetin norjalaisen papin kanssa, minkä johdosta he perustivat oman skandinaavisista luterilaisista kirkoista riippumattoman seurakunnan. Heillä ei kuitenkaan ollut omassa keskuudessaan tarjolla yliopistokoulutuksen omaavaa ja vihkimyksen saanutta pappia. Seurakunnan johtoon nousikin kirkollista kokemusta saanut lestadiolainen maallikkosaarnaaja, Ylitornion entinen suntio Salomo Kortetniemi (1819-1904) ja hänen jälkeensä Kuolajärven katekeettana toiminut Juho Takkinen(1838-1892). Näiden miesten persoonallinen panos ja seurakunnan johtamistyyli sekä lestadiolaisseurakunnan maallikkopappeus ylipäätään synnyttivät alusta lähtien ristiriitoja.
Kiistoissa käännyttiin kirjeitse vanhalla mantereella varsinkin Juhani Raattamaan (1811-1899) puoleen. Tässä yhteydessä Raattamaa otti käyttöön raamatullisen käsitteen "esikoisten seurakunta". Heprealaiskirjeen (Hepr. 12:22-24) ajan rajat ylittävä ja pelastusopillinen sisältö saivat kuitenkin kiistoissa uuden yhteisöllisen tulkinnan. Kun esikoisten seurakunta määriteltiin vielä maantieteellisesti ja rajattiin Tornion Lappiin, käsite sai myös paikallisen merkityksen. Esikoiset tarkoittivat sillä alkuherätyksen alueen työntekijöitä ja vanhimpia lestadiolaiskristittyjä, joita yhdistivät samat uskonkokemukset ja yhteinen vastuu opin säilymisestä alkuperäisenä. Myöhemmin "parannuksen tehneet" liitettiin tähän esikoisten seurakuntaan, jolle heidän tuli osoittaa absoluuttista kuuliaisuutta.
Kiista levisi Pohjois-Amerikasta vanhalle mantereelle ja jakoi lestadiolaiskristittyjen mieliä. Tilanne kärjistyi 1890-luvun lopulla. Jakautuminen sinetöityi Svappavaarassa 1901, jolloin paikkakunnalla pidettiin samaan aikaan kahdet lestadiolaisseurat. Jällivaaraan tukeutuvia esikoisia alettiin kutsua esikoisuuden rinnalla myös länsilestadiolaisiksi vastapainona idempänä asuville, Ruotsissakin enemmistöön jääneille vanhoillislestadiolaisille. Uuden vuosisadan alussa esikoislestadiolaisuus levittäytyi myös Suomeen. Muut ryhmät he julistivat "eriseuroiksi".
Vastaukset 6
Vanhimmat
Lestadiolaisen heräyksen oppi ja henki oli aika repaleisena. Ne kristityt jotka saivat tutustua Ruotsin Lapin kristillisyyteen, kokivat sen oikeana ja puhtaana. Voidaan tietysti kyseenalaistaa maantiedettä esikoisuuden perusteena, mutta kysymys oli ja on minkälainen usko ja oppi ja henki on esikoisuudessa. Kun seuraa vanhoillisten jumalanvaltakunta-oppia jota jauhetaan aamusta iltaan, ja siis kaikki toiset täysin poissulkevana, täytyy ihmetellä että missä heidän juurensa ovat? Lestadiusta rehabilitoidaan lievästi, kun paha mennä täysin kieltämäänkään, mutta aiemmin hänestä sanouduttiin irti enemmän tai vähemmän. Millä oikeudella vanhoilliset ovat ainoa oikea joukko? Vakiovastaus vanhoillisilla tähän pulmalliseen kysymykseen on: Samalla paikkakunnalla ei voi olla kahta eri joukkoa jotka molemmat voisivat olla jumalanvaltakuntaa. Eli vedä siitä johtopäätökset.
Esikoisena voin todistaa että tietysti on erilaisia ihmisiä ja näkemyksiä meidän joukossa ja jopa erilaisia "hallituksia" ts. johtomiehiä eri aikakausina. Kuitenkin on terve uskonvanhurskaus säilynyt ja siitä nöyrä kiitos Jumalalle. Huom! Lestadius ja Raattamaa eivät koskaan sanoneet että lestadiolaisuus on ainoa oikea usko. Samoin vanhat Lapin vanhimmat, vaikka varottelivat kuolleesta uskosta ja eriseuroista, eivät kuitenkaan sanoneet että eikö muualla voisi olla elävää uskoa.
Tärkeintä on katsoa että onko meidän opetuksemme tänään oikeata ja raamatullista ja Pyhän Hengen vaikuttamaa. Ei auta "oikeat juuret" eikä mikään Ruotsin Lappikaan, ainoastaan se että julistus on Sanan mukaista. Itse en koe tarvetta nimitellä ketään eriseuraiseksi, toivon hartaasti että kaikki autuutta kaipaavat sielut saavat saavat vanhurskauttavan uskon ja pelastuvat Jeesuksen sovintotyön tähden. Jumala on suurempi kuin riitelevät lestadiolaiset, onneksi. Siksi olen kiitollinen että olen saanut kuulla sellaista sanaa seurakunnassamme, josta olen uudestisyntynyt lapseksi Jumalalle. Ilmestyskirja sanoo että taivaassa oli ihmisä KAIKISTA kielistä heimoista ja kansoista, ihanaa että näin on.
ei olis sanonut, et tämä on ainoa oikea usko. Mahdatkohan nyt olla huonomuistinen. Keskeinen osa tätä liikettä aina on ollut, että tämä on ainut oikea autuaaksi tekevä usko. Ja muut vie helvettiin. Maallikko uskonsuunnan ongelma on monta erilaista selittäjää ja selitystä.
Helvetti on lest suunnan moottori, tai peloite.
Sinulta jäi raamatullisen uudestisyntymise selittäminen vähän kesken. Viestistäsi jäi vaikutelmaksi että saarnattu Jumalan sana yksin, siis ilman vettä, olisi uudestisynnyttävä voima. Jeesuksen opetuksen mukaan ihminen uudestisyntyy vedestä ja Hengestä. Jumala on Henki, Jumala on kolmiyhteinen, Isä Poika ja Pyhä Henki.
Esikoislestadiolaisuus oli menossa terveeseen Kristuksen opin suuntaan. On harmi että iisaksonilaiset kaappasivat valla Jellivaarassa Jönssonin kuoltua, se on vienyt liikettä lujaa takaperin. Kiitos Jumalalle siitä että maassamme on kuitenkin julistajia jotka näissä puitteissa (iisaksonilaisten voimien painostuksesta huolimatta), pyrkivät todistamaan rohkeasti Kristuksen oppia puhtaana. Sen tähden on hyvin tärkeätä että kannamme näitä veljiä rukouksissa Jumalan puoleen ja rakastamme heitä etteivät he vain jaisi yksin kuten Eero velia aikoinaan. Tosin hyllyttämisen jälkeen seurakuntalaisia lähti iso joukko asialle voimakkaasti ja hyllytykset saatiin purettua. Mutta sama omanvanhurskauden henki joka evankeliumin julistajat hyllytti elää yhä joukossamme pelottavan voimallisesti ja hämmästyttävän vapaana.
Jos et satu tietämään, niin lestadiolaisissa suuntauksissa on erilaisia näkemyksiä ja opetuksia. Lestadius ja Raattamaa ovat todenneet että tämä on sellainen heräys että ihmiset käsittivät sovinnon Jumalan kanssa ja uskoivat itsensä autuaaksi. Mutta eivät tosiaankaan ole sanoneet niin ettö missään muualla ei olisi autuaaksi tulevia. Kieltämättä varsinkin vanhoillisuudessa opetetaan täysin poissulkevasti että heidän joukko on ainoa oikea. Kyllä sellaista on opetettu esikoisuudessakin, mutta myös toisin, eli että me emme voi sitä määritellä. Ns. tiukat ajattelevat ja opettavat näin edelleen. Minun ystävistäni (el) ei kukaan ajattele niin.
Esikoisparvessa eläneenä tiedän, että yleisesti puhuttiin että tämä on ainut oikea usko,, ja me emme tuomitse vaan jumalan sana tuomitsee vääräuskoiset sinne just.., Esikoisissa on kieroa porukkaa jos väitetään muuta.
Tällähetkellä amerikassa toimiva Old Apostolic Lutheran Church (nimen keksi muuten Raattamaa) josta täälläkin juuri esikoisten parissa vierailtiin, on todellakin vanhempi kuin Suomen esikoiset. Mielenkiintoista sinänsä.