Takavuosilta muistan lehtitiedon, jonka mukaan sijoitusneuvoja Juhani Riikonen oli huudahtanut SKOP´n silloiselle hevosmies-pääjohtajalle: "Ei olla enää koskaan köyhiä!". SKOP´ia ei enää ole. Se on sitä markkinataloutta.
Islantilaiset valinnan edessä. Rutto vai Kolera?
Tilja
3207
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
köyhä vieläkään. Nimim. Tavannut muutaman kerran.
polvea tässä. Islannin liituraitapojat kävivät ostelemassa ympäri Euroopan, mitä käsiinsä saivat. Suomestakin ostelemassa joutessaan Finnairia. Ei suomalainen pomo suostunut, kysäisi paljonko omaa rahaa laitatte. Oli omia hurjat 1 sensentin sadasosa. Pojat kotiin ja kun ei ollut hintaa edes lentolippuihin, sossutätien avulla sitten.
Suomen valtio otti sitten ison lainan maailmanmarkkinoilta, kun Suomella vielä kohtuullinen luottokelpoisuus.. Tämä Suomen valtion laina annettiin Islannin valtiolle sen sortin puheella, että maksavat kun jaksavat.
Tässä sitä taas ollaan.
meni USA:n joukkolainoihin, niin hyvin suurilla pankeillakin ja kaikki tietävät missä omaisuus nyt on.
Ei Islannissa mitään hätää ole, työttömyys vähän yli 3% ja pääosa kansasta voi hyvin.