Tarja Halosen valinta Suomen presidentiksi v. 2000 oli onnenpotku, joka pelasti Suomen ja Venäjän väliset korrektit suhteet. Välimme olisivat joutuneet vaaraan, mikäli Ahtisaaren sokean länsimielinen linja olisi voittanut Suomen ulkopolitiikassa. Onneksi Halonen ja ulkoministeri Tuomioja ohjasivat Halosen ensimmäisen kauden aikana Suomen ulkopolitiikkaa vakaalla ja viisaalla kädellä huolimatta oikeistososiaalidemokraattien - Lipponen heistä näkyvimpänä - tekemästä myyräntyöstä ja yrityksistä kaivaa maata Suomen presidentin perustuslaillisen aseman alta. Halosen tilanne vaikeutui, kun kokoomus pääsi hallitukseen v. 2007 ja Tuomioja joutui pois ulkoministerin tehtävistä. Halonen on kuitenkin sitkeästi pitänyt pintansa ja jarruttanut länsimielisten natottajien yrityksiä ajaa Suomea yhä pitemmälle sotaliitto Natoon vievällä tiellä. Kansan valitsema Halonen on piikki Washingtonia ja Brysseliä kilvan mielistelevien epäkansallisten suomalaisten poliitikkojen lihassa. Halonen nauttii suomalaisten enemmistön lisäksi myöskin Moskovan luottamusta, mikä on Suomelle elintärkeä asia.
Halonen on aina ymmärtänty aivan oikein, että Venäjä ei uhkaa Suomea, ellei Suomi ala uhata Venäjää. Suomi ei voi uhata Venäjää, ellei Suomi liity Natoon. Toisin sanoen Naton ulkopuolella pysyminen on paras ja kestävä ratkaisu Suomen turvallisuuskysymyksiin, joita säätelevä pysyvä realiteetti tulee aina olemaan Venäjä, Venäjä ja vielä kerran Venäjä. Kieltäytymällä taipumasta natottajien linjalle Halonen on estänyt Suomea tekemästä ulko- ja turvallisuuspoliittista itsemurhaa, joka olisi Suomelle myös valtava taloudellinen katastrofi, sillä Venäjän kasvavia markkinoita Suomen ei ole varaa menettää - juuri niissähän piilee Suomen tulevaisuus ja mahdollisuus nousta Pohjolan johtavaksi talousmahdiksi. Suomi tarvitsee Venäjää, Venäjä tarvitsee Suomea. Natoon kuulumaton Suomi pitää myöskin Ruotsin Naton ulkopuolella ja siten Pohjoismaissa säilyy rauhan takaava voimien tasapaino. Suomen liittyminen Natoon romuttaisi tuon kaiken ja uhkaisi välittömästi koko Venäjän pohjoista aluetta. Suomen suhteet - poliittiset, taloudelliset, sivistyksellisetkin - Venäjään tuhoutuisivat täysin. Siihen Suomella ei ole varaa, ja uskon Halosen hyvin tietävän sen.
Suomalaiset natottajat ovat vastuuttomia ihmisiä, jotka tahtovat Suomesta Venäjän ydinaseiden kohteen. Ohjuksilta menee vain muutama minuutti ehtiä Venäjän puolelta Suomeen. Tämä pitäisi muistaa kaikkien, jotka Suomessa haikailevat Natoon. Nato ei takaa Suomen turvallisuutta sodan puhjetessa. Nato päin vastoin tietää Suomen varmaa ja täydellistä tuhoa. Mutta mitä tästä piittaavat Suomen länsimieliset sapelinkalistelijat. He saavat ohjeensa Pentagonista, Wall Streetilta ja Bilderberg-ryhmän salaisista kokouksista. Suomen kansan mielipiteillä ei ole heille merkitystä. Halosen presidentillinen asema on viimeinen kansanvallan este natottajien epädemokraattisille pyrkimyksille. Siksi monet tahot haluaisivat tuhota tuon aseman. Pidä pintasi, Halonen. Sitä toivoo sekä Suomen kansa että Venäjän johto. Halonen tarvitsee v. 2012 arvoisensa seuraajan, joka jatkaa hyvän naapurisovun ja Suomen sotilaallisen liittoutumattomuuden perinteitä.
Halosen linja jatkukoon v. 2012
11
238
Vastaukset
- samoin ajattelivat
sosiaalidemokraatit ennen talvisotaa. Venäjä ei uhkaa Suomea, niinpä on turha varustautua. Kuinka kävikään. Vanhat pertaanit ojossa suomalaiset kävivät kohden vihollisen panssareita.
Meillä oli kuitenkin viinaa keitetty ammoisista ajoista ja niinpä tulikin sitten miesten mieleen heittää viinapullonsa vihollisen panssarin kannelle palavan tikun myötä. Oli keksitty Molotovin koktail.
Voitaisiinko sanoa, että voitto suuresta Neuvostoliitosta tuli viinan voimalla ja sosiaalidemokraattien vastustuksesta huolimatta.- meillä!!
Kansallismuseossa räjähteli peloitukseksi, mitä olisi räjähtänyt jos Niinistö olisi valittu?
"Tshizhenokin mielestä Halosen valinta takaa jatkuvuuden Suomen ja Venäjän suhteissa. Halosen kielteinen Nato-kanta tarkoittaa Tshizhenokin mukaan sitä, ettei Suomi liity sotilasliittoon seuraavan kuuden vuoden aikana.
Niinistön valinnalla olisi voinut olla arvaamattomat seuraukset."
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Suomen vaalit hyvin esillä Venäjän tiedotusvälineissä/1135218564680
Miksi venäjä puuttuu suomen presidentin valintaa ja miksi suomen liittyminen Natoon on niin paha asia,
onhan kaikki Itäblokin maatkin Natossa?
- Sinivalkoinen Isänma
Mikä sokeus! Mikä yhteiskunnallinen ja poliittinen trivialismi! Mikä järjetön henkilöpalvonta! Mikä sairaalloinen Venäkän pelko! Mikä mielipuolisuuteen ja itsetuhoon asti yltyvä punapolitrukkimainen vastuunkannattamattomuus! Mikä egoismi ja kommunistinen silmien sulkeminen! Mikä MAANPETTURUUS!
Ei, en puhu entististä sadankomitean jäsenistä tai "rauhanliikkeen" aktivisteista, jotka halusivat Suomesta Neuvostoliiton vasallivaltiota.
Puhun aloitusviestin lähettäjistä. Puhun noista, jotka kamppailevat epätoivoisen, nurkkaan ahdistetun rotan lailla, jotta Suomi menettäisi itsenäisyytensä ja sosialidemokraattinen eliitti saisi rakkaan maamme liitettyä kuvottavaan "äiti Venäjään" - intressi, joka on ellottavan "arvojohtajamme" Tarja Kaarina Halosen agendana ollut koko hänen presidenttikautensa. Agenda, jossa hän on myös onnistynyt - mutta vain hiukan. Onneksi Suomessa on vielä isänmaallisia ihmisiä, jotka ovat panneet vastaan Tarja Halosen pyrkimyksille!
Jatkukoon sama linja. Kuolkoon sosialidemokraattinen puolue omaan mädännäiseen itsekeskeisyyteensä, vallantavoitteluunsa ja nihilismiinsä. Kuivettukoon Tarja Halosen "yleissolidaariset" jargonit omaan latteuteensa.
Nouskoon Uusi ja Oikeudenmukainen, Oikeistolainen Suomi! - PUTTE PRESIDENTIKSI
Taisipa olla niin, että nykyinen presidenttimme aikoinaan poliittisen uransa alkutaipaleella esitti julkisessa puheessaan Suomen liittämistä silloiseen neuvostoliittoon yhtenä Neuvostotasavaltana. Korjatkaa, jos olen
väärässä. Eipä taida kettu päästä geeneistään!- Davja
haaveilee vieläkin liittymistä venäjään, tiedä mitä puuhastelee, kerran myyrä on aina myyrä!
Itseasiassa onhan Tavja Halonen kirjoittanut myös punaisen manifestin, jossa mm. vaaditaan suomen armeijan lakkauttamista Niin ja vastusti EEC:hen liittymistä (allekirjoittajien joukossa oli muitakin eturivin kommunisteja, mm. Erkki Tuomioja) Suomen olisi pitänyt käydä kauppaa vain SEV-maiden ja Neuvostoliiton kanssa, myös Liikasen kanssa puuhasivat "rauhanlakia" tarkoitti ettei neuvostoliitosta saa puhua mitään kielteistä!.
Jos presidentti on myyrä ja maalleen vaaraksi, eikö silloin pitäisi olla luonnollista, että tuollainen henkilö poistetaan kykenemättömänä maan johtoon?
Eikä tämä ole pelkästään Naton vuoksi. Onhan hän hankkinut itselleen jo porttikiellon länsimaihin, sinne minne yhteydet täytyisi olla kunnossa. - mies ja laki
Davja kirjoitti:
haaveilee vieläkin liittymistä venäjään, tiedä mitä puuhastelee, kerran myyrä on aina myyrä!
Itseasiassa onhan Tavja Halonen kirjoittanut myös punaisen manifestin, jossa mm. vaaditaan suomen armeijan lakkauttamista Niin ja vastusti EEC:hen liittymistä (allekirjoittajien joukossa oli muitakin eturivin kommunisteja, mm. Erkki Tuomioja) Suomen olisi pitänyt käydä kauppaa vain SEV-maiden ja Neuvostoliiton kanssa, myös Liikasen kanssa puuhasivat "rauhanlakia" tarkoitti ettei neuvostoliitosta saa puhua mitään kielteistä!.
Jos presidentti on myyrä ja maalleen vaaraksi, eikö silloin pitäisi olla luonnollista, että tuollainen henkilö poistetaan kykenemättömänä maan johtoon?
Eikä tämä ole pelkästään Naton vuoksi. Onhan hän hankkinut itselleen jo porttikiellon länsimaihin, sinne minne yhteydet täytyisi olla kunnossa.Laki kieltää Tarja Halosta enää osallistumasta seuraaviin vaaleihin 2012. Saamme uuden presidentin 2012. Tosiasia jonka kanssa on vain opittava elämään.
- Ojuke
Venäjällä ei tällä hetkellä edes ole resursseja uhata Suomea, oman maan koosssa pitäminen, Kaukasuksen suunta ja Kiina ovat todellisempia uhkia.
Noilla resursseilla on turha uhitella, parempi olisi pyrkiä aitoon, de facto luottamukseen perustuvaan vuoropuheluun.
Kerrotteko nyt miksi Venäjään ei voi luottaa, se pyrkii aina alistamaan ja määräämään kuten Teidänkin tekstistänne voi selkeästi päätellä? Neuvostoliitto oli ja meni jo!- maaa..
vaikka maksattaakin suomalaisilla mm. jätevesipuhdistamonsa!
http://www.kaleva.fi/plus/index.cfm?j=803027
aseisiin kyllä rahaa riittää, suomi olisi hyvä ottaa tukikohdaksi länttä vastaa!
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkomaat/uutinen.asp?id=1572655
ryssän pelko on viisauden alku.........historia toistaa itseään!
- ajat o muuttuneet
halosella ei ole mitään linjaa ja natoon mennään joka tapuksessa.
vasureita on nykään niin vähän. - "Äly hoi älä jätä"
kYLLÄ SUOMESSA ON VIELÄKIN NÄITÄ "RAUTAA RAJALLE" OIKEISTOLAISIA HÖRHÖJÄ JOTKA EIVÄT TAJUA TÄSSÄ NATO KIIHKOSSAAN että Venäjä on ja pysyy meidän naapurinamme jatkossakin eikä koskaan tule hyväksymään Naton piiritys rengasta vielä suomenkin kohdalla ,on todella maalle onneksi että Halonen on säilyttänyt ja pitänyt luottamukselliset suhteet naapuriin sillä se on pitkässä juoksussa suuri etu meille kun Eu ja Nato hajoavat omaan kunniattomuuteensa ,sekä taloudellisesti meidän vientiteollisuudelle elintärkeä ilmansuunta on itä ,niin Venäjä kuin Kiinakin tulevat jatkossa olemaan maailman taloudem moottoreita,joten tuollaisen lapsellisen uhoamisen luuli jo vähitellen loppuvan.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad611189- 42891
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että332664- 51651
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän116626- 51618
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38605- 93600
- 75576
- 56564