En halua ainakaan toistaiseksi mennä millekään psykologille, mutta mitenköhän pääsisi irti ajatuksesta, että jos flirttailee miehelle tosi tarkoituksella - siis haluaa iskeä toisen, niin se tuntuu itsensä tyrkyttämiseltä?
Ajattelen myös, että jos itse yritän / isken miehen, se ei ehkä ole niin kiinnostunut oikeasti minusta, kuin silloin, jos se itse olisi aloitteen tehnyt.
Torjutuksi tuleminen on toiseksi pahinta mitä tiedän.
Jätetyksi tuleminen pahinta mitä tiedän.
Ja tätä ei kirjoita todellakaan mikään pikkulikka vaan kohta nelikmppinen nainen, joka on ollut ikuisuuden sinkkuna ja siksi tuntee itsensä kovin yksinäiseksi.
Kavereilla on kaikilla jo perheet ja omat elämät, minä vaan tällainen "omituinen" yksineläjä jota ei kukaan kelpuuta (kaverit luulee, että mä olen se nirso jolle ei kukaan kelpaa).
Ei kukaan viitsi hakata päätään ikuisesti seinään kun aina noiden miesten kanssa tulee takkiin.
Ja joka kerta kun taas tuli takkiin, aika jonka jälkeen taas on kiinnostusta / uskallusta / halua edes jotain pientä viritystä yrittää, pitenee entisestään.
Kohta olen ikäloppu ja vanhainkodissa - oiskohan siellä joku puolisokea / kuuro pappa pyörätuolissa joka ei kertakaikkiaan pääsis pakoon mua ??? :-)
Ajattelen myös, että jos itse yritän / isken miehen, se ei ehkä ole niin kiinnostunut oikeasti minusta, kuin silloin, jos se itse olisi aloitteen tehnyt.
Torjutuksi tuleminen on toiseksi pahinta mitä tiedän.
Jätetyksi tuleminen pahinta mitä tiedän.
Ja tätä ei kirjoita todellakaan mikään pikkulikka vaan kohta nelikmppinen nainen, joka on ollut ikuisuuden sinkkuna ja siksi tuntee itsensä kovin yksinäiseksi.
Kavereilla on kaikilla jo perheet ja omat elämät, minä vaan tällainen "omituinen" yksineläjä jota ei kukaan kelpuuta (kaverit luulee, että mä olen se nirso jolle ei kukaan kelpaa).
Ei kukaan viitsi hakata päätään ikuisesti seinään kun aina noiden miesten kanssa tulee takkiin.
Ja joka kerta kun taas tuli takkiin, aika jonka jälkeen taas on kiinnostusta / uskallusta / halua edes jotain pientä viritystä yrittää, pitenee entisestään.
Kohta olen ikäloppu ja vanhainkodissa - oiskohan siellä joku puolisokea / kuuro pappa pyörätuolissa joka ei kertakaikkiaan pääsis pakoon mua ??? :-)
Vastaukset 5
Vanhimmat
Mulla on sama juttu...sillä erotuksella että olen mies. Minulla on mielensairaus rasitteena ja vaikka olenkin nykyisin niin hyvä kuntoinen, että itse auttelen toisia, itseäni huonommassa kunnossa olevia. Tuskin kukaan ulkopuolinen arvaisi että sairastan. On vaan väkisin tullut sellainen epävarmuus tuossa naisasiassa että ei uskalla ottaa aloitetta......pelkään että vaikutan epätoivoiselta..jota en kyllä oikeesti ole. Olen kuitenkin sen verran rehellinen luonne että katson että minun on kerrottava tästäkin sairaudestani mahd. naiselle ja luulenpa että lähes jokainen (tietty jossain on poikeuksiakin) nainen, kavahtaa tätä sairauttani ja ei sen vuoksi halua sen syvempään tuttavuuteen kanssani. Minun on pakko olla ja yrittää hyväksyä se tosiasia että sairauteni on tuominnut minut elämään lopunikäni yksin. En kuitenkaan halua valittaa sitä...jouduin aikoinaan tämän sairauteni takia käymään tosikovan koulun....olen kiitollinen että nyt olen edelleen hengissä. Menee se elo näinkin...vaikka kieltämättä ...kaksin ois somempi olla.
paitsi, että sama tunne täälläkin. Olen hyväksynyt yksinäisyyteni ja sen, että en ehkä koskaan löydä ketään. Olen 41-vuotias miespuolinen "Ikisinkku". Tuntuu vain, että koskaan ei löydä sitä oikeaa, mikään ei kolahda, eikä oikein jaksa enää edes etsiä. Masentavaahan tämä välillä on. Tuntuu, että on jäänyt vaille todellista rakkautta elämässään. Onhan minulla tietysti joskus ollut oikeakin suhde, mutta naimisiinmenon kynnyksellä päädyimme eroon. Toisaalta ehkä hyväkin, mutta sen jälkeen en ole onnistunut löytämään tilalle toista kunnon suhdetta. Olen ollut ilman parisuhdetta jo 10 vuotta, uskokoon ken haluaa. Onneksi on hyviä ystäviä, harrastuksia ja työ, johon purkaa energiaansa. Olisihan se päivä, kun huomaisi löytäneensä jonkun, jonka kanssa voisi aloittaa uuden suhteen ja ehkä vähän muutakin. Vielähän tässä ehtii, en ole kuitenkaan lopullisesti luovuttanut. Onko muita samanlaisia, olisi kiva vaihtaa ajatuksia.
Pintamedioissa kerrotaan kauniista ja rohkeista, monet koettavat esittää sitä kuvaa vaikka väkisin ja käyttävät myös toisia ihmisiä hyväkseen näyttääkseen, että pystyvät suhteeseen, vaikka sitten olisivatkin täysiä taakkoja toiselle, väkivaltaisia oman egon jatkeen tavoittelijoita.
Minusta on hienompaa olla yksin, kuin epäterveessä suhteessa. Enkä nyt tarkoita, ettei toisella saisi olla mielenterveysongelmia tms vaan sitä, että suhteen pitää perustua molemminpuoliseen kunnioitukseen, arvostukseen sen rakkaudentunteen lisäksi. Ei toisesta ihmisestä saa oman taakan kantajaa, helpottajaa tai tunteiden hoitajaa ottaa, se on väärin.
Itse olen niin liian hyvin itsekseni viihtyvää tyyppiä, että jäänkin varmaan yksineläjäksi, koska en ymmärrä miksi pitäisi lähteä ulos juoksentelemaan jonkun suhteen perään, josta ei ole sitten mitään takuita, että se onnistuisi tai siitä tulisi mitään. Ajattelen myös, että jos joku mua oikeesti rakastaa, se kyllä löytää minut vaikka kauppareissulta jos sikseen tulee.
Kahviseuraksi minulle kelpaavat kaikki ihmiset, en ole nirso ihmisten suhteen ja on tosi mielenkiintoista jutella monenlaisten erilaisten ihmisten kanssa. Läheisyyspuoli tosin jää vähiin, kun ei harrasta irtosuhteita ja uskoo, että seksuaalisuus on intiimi ihmisen sielua koskettava asia, jota ei levitellä miten sattuu. Sitä voi olla itseensä tyytyväinen ilman sitä kyljessä nyhjäämistäkin, mutta onhan se tosiasia, että kyllä se läheisyys hienoa on, jos se perustuu aitoon rakkauteen.
Onnea ja tsemppiä teille etsinnässänne, jospa se vielä siitä.
"kaverit luulee" No oletko sä sitten se nirso jolle ei oikein kukaan kelpaa?
En ole - asia on nimittäin niin, että mulla on sellaisia kontakteja mega harvoin, josta voisi edes kehitellä jotain.
Ehkä jonkun vahvasti alkoholisoituneen, reippasti ylipainoisen hieltä haisevan öykkärin iskuyrityksen torjun kyllä hyvin suvereenistikin - samoin varattujen miesten yritykset - en etsi yhden illan hurvittelua, vaan aitoa pitkäkestoista suhdetta.
Kuten sanoin, itse en tee juuri koskaan aloitetta ja minua yritetään iskeä (varteenotettavien hedokkaiden taholta) noin 4-5 x 10v ja vaikka tartun niihin tilaisuuksiin, niin tulen joka kerta jätetyksi, vaikka olen ihan ok näköinen ja kokoinen ja mielestäni ihan mukavakin. En edes EHDI koskaan näyttä huonoja puoliani kellekään, kun miehistä vaan perävalot näkyy :-)