2010

3237
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

talouden elvytys on tekohengitystä, eihän kannettu vesi pysy kaivossakaan.

Äänestä

Talouteen on tullut ajatus että velkaa voidaan ottaa loputtomiin eikä velkaa tarvitse koskaan maksaa takaisin, myöskään menokehitystä ei ole edes yritetty hiilitä. Koko talousjärjestelmän ongelmat ovat vain pahentuneet ja yhteisöverojen tuotto on lähes romahtanut.
Hommaa voidaan verrata hölmöläisten peiton jatkamiseen, otetaan pala toisesta päästä peittoa ja siirretään toiseen päähän ja tuloksena on vain peiton lyheneminen.
Joka tapauksessa meidän elintasomme tulee laskemaan usean vuoden ajan ja moni velkaantunut ajautuu konkurssiin.

Äänestä

Olen nähnyt useita nousu- ja laskukausia.

Tilanteen kehittyminen voi kestää hämmästyttävän kauan vaikka selvästi näkee mitä on tulossa. Ja sitten se tulee voimakkaampana kuin kukaan osasi arvata. Olihan tuo USA:n asuntokupla näkyvissä jo useita vuosia aiemmin.

Täällä Suomessa viennin romahtaminen kolmanneksella seurausvaikutuksineen, teollisuustuotannon viidenneksellä ja yhteisöverotulojen loppuminen ovat hitaasti mutta varmasti tapahtuvia katastrofeja.

On arvioita että valtio ja kunnat ottavat uutta velkaa tänä vuonna 26 miljardia kun koko viime lamasta jäi 60 miljardia.

Jos suomen BKT oli hyvänä aikana v. 2007 178 miljardia josta julkisen sektorin osuus oli 80 miljardia niin tuo luku on hurja. Tietenkin BKT on pienentynyt, pelkästään viennin pieneneminen aiheutti miinusta 13%.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


JonesHenry kirjoitti:

Tulee olemaan myrskyinen talousvuosi;=))

http://www.financialsense.com/fsu/editorials/willie/2010/0106.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu