Johtamista pitkään opettaneena arvostan Lasse Lehtisen näkemyksiä. Lehtinen sanoi nytkin totuuden Paavo Väyrysestä.
Lasse Lehtinen sanoi totuuden Paavo Väyrysestä
Juhako
5236
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
..täältä:
http://hommaforum.org/index.php/topic,351.210.html
Päätit siis tulla tänne provoilemaan.
Puolitoista vuotta sitten Lehtinen kirjoitti mainion kolumnin Paavo Väyrysestä:
"Paavo Väyrynen on suomalaisen politiikan huuliherpes. Se voi olla piilossa ja vaivaamatta pitkiäkin aikoja, mutta sitten se on taas siinä, punaisena ja kutiavana, keskellä naamataulua.
Hävisin vetoni, kun ennustin, että ministeri Väyrynen aloittaisi hallituksen hajottamisen sisältä päin heti virkaan tultuaan. Nyt se on kuitenkin alkanut ja aiheena on tietenkin ulkopolitiikka.
Paavo Väyrysen väitöskirja täyttää tänä vuonna kaksikymmentä vuotta. Väitöksen johtopäätös oli, että Neuvostoliitto on ikuinen ja Euroopan kahtiajako säilyy entisellään. Berliinin muuri kaatui vuosi väitöksen jälkeen.
Miehen kunniaksi on sanottava, että hän elää niin kuin opettaa. Jos tosiasiat puhuvat Väyrystä vastaan, sen pahempi tosiasioille. Euroopan liittovaltio on Väyryselle kauhistus, mutta Neuvostoliitto on hänelle edelleen olemassa. Mitään hän ei inhoa niin paljon kuin yhtenäistä, länsimaisin arvoin toimivaa Eurooppaa.
Väyrynen paljastaa karvansa viimeistään, kun kauhistelee, miten Yhdysvallat ja muut länsimaat Naton avulla ”pyrkivät laajentamaan etupiiriään sen [Venäjän] rajoille, jopa entisiin neuvostotasavaltoihin”.
Aivan kuin tämän päivän Venäjällä olisi edelleen oikeus määrätä entisen Neuvostoliiton satelliittien, nykyään itsenäisten valtioiden, asioista. Tähän joukkoon Väyrynen liittää Suomenkin, jonka Nato-jäsenyyttä hän samasta syystä vastustaa.
Väyrynen vaatii, että keskustelu aiheesta lopetetaan tykkänään, koska Venäjällä ei näistä puheista pidetä. Väyrynen esitti kesällä eräässä puheessaan melkoisen ajatuksellisen kuperkeikan. Hän sanoi, että Nato-optio palvelee Suomea vain, jos tehdään selväksi, ettei sitä käytetä.
Haloo! Kuuleeko Keminmaa?
Edellä kuvattu tarkoittaa, että Suomi suostuu aina siihen, mitä Venäjä suvaitsee esittää, kun emme missään oloissa käytä hihakorttia, vaikka sellainen olisi.
Väyrynen tietää, että ”Suomeen ei kohdistu mitään erillistä uhkaa Venäjän suunnalta”. Minkä ihmeen takia Suomi sitten ylläpitää Euroopan suurinta asevelvollisuusarmeijaa ja hankkii joka vuosi uutta aseistusta? Rakennammeko puolustusvalmiutta Ruotsin varalta? Vai Naton?
Väyrysellä on pitkä kokemus välimiehenä toimimisesta. Etelärannan vuorineuvokset, keskustapuolueen K-linja ja SKP:n taistolaiset halusivat vuoden 1982 presidentinvaaleihin ehdokkaaksi Ahti Karjalaisen, joka oli myös Neuvostoliiton mieleen. Porukalla mietittiin, miten Mauno Koiviston tielle kasattaisiin esteitä.
Kirjeessään KGB-kenraali Viktor Vladimiroville Paavo keksi keinon. ”Minä ehdotin hänelle sen ajatuksen, että ensi vuoden tavaranvaihtopöytäkirjassa syntyvät vientiongelmat voisivat olla sopiva kohde, jos löytäisimme sopivan keinon, esim. öljyn tuonnin lisäämisen tämän ongelman hoitamiseksi.”
Luulisi, että tuolla kokemuksella ja noilla suhdetoimintataidoilla sellaiset pikku esteet maittemme välillä kuin puutullit ja rekkajonot saisi nopeasti purettua."
Tämä pitää edelleen paikkansa.
Yritysjohtajana ja huippukouluttajana säälin Väyrystä.
Lehtisen syndrooma on se, että hän ei erota faktaa fiktiosta. Kun Väyrynen toteaa, että Suomeen ei kohdistu erillisuhkaa Venäjältä, hän on täsmälleen oikeassa. Suomen ja Venäjän suhteiden laatu johtuu suuresti kansainvälisestä tilanteesta. Tällöin on Suomen etu lieventää vastakkainasettelua. Naton laajentuminen johtaa automaattisesti Venäjän liikkumatilan kaventumiseen ja suurempaan konfliktiherkkyyteen. Vaarallisin tie, jonka länsi voi valita, on eristää Venäjä.
Lehtinen ei ole oivaltanut, että Suomen tahtotilaan ei tällä erää sisälly liittyminen Natoon. Tästä syystä Väyrynen ei voi kielteisellä Nato-kannallaan hajottaa hallitusta. Hajottajia ovatkin ne, jotka vaativat Nato-option käyttämistä. Lehtinen ei ole koskaan ajatellut, mitä Nato-liitos vaatisi Suomelta. Koska mahdollinen kansainvälinen konflikti olisi laaja, Nato joutuisi kohdistamaan resurssinsa sinne, missä niitä kipeimmin tarvittaisiin. Suomen suunta ei olisi lainkaan tärkeä. Nato voisi vaikuttaa tilanteeseen ainoastaan joukkotuhoaseilla. Taistelujoukkoja olisi turha odottaa Suomeen. On päinvastoin ajateltavissa, että suomalaiset joukot joutuisivat Nato-palvelukseen vieraalle maaperälle.
Näitä "pojat ovat tehneet formaatilla miljoonia" sosialistejä riittää. Lassekin joutaisi hakeutua hoitoon. Jos häntä vaivaa huuliherpes, ei se parane kirjoittamalla. Lassenkaan ei parane ajatella, että huuliherpes ilmaantuu kaikille. Sosialistille tietysti riittää se, että talossa on isäntänä joku muu kuin sosialisti, ja katso: kaikkia vaivaa huuliherpes.
kirjoittanut muutaman nato-aloituksen? Tyyli oli sellaista. Enpä tiedä.
Parin aloituksen kirjoitajalta en ehkä ostaisi natoa, mutta kilon muikkuja ostaisin Kuoppijjjossa.