Kannabiksen kontrolloitu myynti

Päiviö.

Oslon yliopiston sosiologian professori, päihde- ja nuorisotutkija Willy Pedersen aloitti marraskuussa keskustelun kannabiksen laillistamisesta Norjassa. Hänen ajatuksiaan tukee myös Oslon poliisikorkeakoulun professori Paul Larsson.

Willy Pedersen kysyi täällä Morgenbladetissa, eikö nyt olisi aika arvioida kannabiksen laillistamista uudelleen. Muut kuin poliisivalvonta ja rangaistusten käyttö voisivat olla parempia keinoja hallita kannabiskauppaa. Hänen esityksensä saivat monet haukkomaan henkeään. Toisaalta keskustelu ei ihmetytä niitä, jotka ovat seuranneet sitä viimeisen kymmenen vuoden ajan.

Toinen peruste on kannabiksen haitallisuus. Mutta onko se hyvä peruste jatkaa rangaistusten käyttöä. Nimenomaan asiantuntijoiden avulla haitalliset aineet pitäisi asettaa kontrolliin. Lääkkeen pitäisi olla asianmukaista. Jos kannabis on vaarallista sitä pitäisi myydä valvotusti, esimerkiksi apteekeista. Jälkimmäinen peruste liittyy siihen, että emme haluaisi uutta päihdettä Norjaan. Mutta kannabis ei häviä mihinkään vaikka tekisimme mitä. Oikeusjärjestelmä on jo hävinnyt taistelun. Poliisilla on muita tehtäviä, jotka kaipaavat resursseja. Poliiseilla mielipiteet kannabiksesta ovat myös jakautuneet. Law Enforcement Against Prohibition (LEAP) -järjestöllä USA:ssa on yli 10 000 jäsentä, jotka ovat työskennelleet poliiseina, tuomareina tai muualla oikeuslaitoksessa. He puolustavat laillistamista ja painottavat nykyisen kieltopolitiikan aiheuttamia haittoja. Nämä ehdotukset eivät sisällä kannabiksen hyväksymistä. Aivan yhtä vähän kuin nykyisten laillisten päihteiden kauppa sisältää niiden hyväksymisen. Kaikki tiedämme alkoholin ja tupakan olevan vaarallisia. Kysymys on siitä kuinka valvotaan ja säädetään vaarallisten aineiden kauppaa ja käyttöä parhaalla mahdollisella tavalla.

Keskustelun ydin on se miten kannabiskauppaa ja käyttöä voitaisiin kontrolloida pienimmillä mahdollisilla kustannuksilla. 1960-luvun puolivälistä alkaen on rangaistusajattelu hallinnut huumausainepolitiikkaa. Taustalla on ollut usko siihen, että kaupan, ostamisen, hallusapidon ja käytön kieltämisellä ja rankaisemisella olisi ennaltaehkäisevä vaikutus. Toinen hallitseva ajatus on ollut voimakkaasti valvottu laillistettu kauppa. Usein terveydenhoitosektori on ollut mukana tukemassa tätä ajatusta. Näiden linjojen välillä on myös vaihtoehtoja.

Tuen Willy Pedersenin näkemystä. Rangaistusajatus on vallinnut riittävän pitkään. On ihmeellistä, että monet edelleen uskovat kieltolinjaan ja rangaistusten ennaltaehkäisevään vaikutukseen, erityisesti kannabiksen osalta. Rangaistusten ennaltaehkäisevä vaikutus toimii parhaiten heihin, jotka eivät aiokaan käyttää aineita. He saavat lisäsyitä olla käyttämättä. Ei ole juurikaan viitteitä siihen, että kannabislainsäädännön lieventäminen lisäisi räjähdysmäisesti tai saisi aikaan kontrolloimatonta kannabiksen käyttöä. Yksi avainteksteistä on Robert J. MacCoun ja Peter Reutersin kirja Drug War Heresies (2001). Siinä dokumentoidaan erilaisten kontrollimenetelmien tehokkuutta. Usein lakien höllentämisen yhteydessä havaitaan käytön kasvua, joka pian palaa aikaisemmalle tasolla. Pitkäaikainen vaikutus on käytön tasaatuminen tai väheneminen.

Varminta tietoa on olemassa rangaistusten haitallisista vaikutuksista. Vuosittain salakuljetetaan useita tonneja kannabista, jonka kauppa liittyy selkeästi järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Laillistaminen heikentäisi salakuljetuksen tuottavuutta. Laittomat rinnakkaismarkkinat säilyisivät, kuten alkoholillakin, mutta ne pienenisivät. Käyttäjät välttyisivät joutumasta osaksi laitonta toimintaa. Useat kymmnet tuhannet norjalaiset pitävät kannabiksen käyttöä normaalina. Tuohon voisi huomauttaa, että laillistaminen aiheuttaisi kannabiksen normalisoitumisen.

Mutta kannattaako ylläpitää tuota käsitystä? Minun käsitykseni mukaan ei satunnaisia käyttäjiä kannata rangaista vain jotta voitaisiin ylläpitää tällaisia normeja.

Paul Larsson

professori, poliisikorkeakoulu Oslo

Lähde:

Artikkeli Morgenbladet 1.12.09

http://www.morgenbladet.no/apps/pbcs.dll/article?AID=/20091211/ODEBATT/712119957

2

423

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Martti-K5

      Se on hieno asia, että viimein alkaa sitä kaivattua kannabis-keskustelua syntyä. Toivottavasti se kantautuu tänne Suomeenkin piakoin. Tähän mennessä mediakin on vain puhunut ja julkaissut kannabiksen osalta negatiivisia artikkeleita, joista reilu osa on todellisuudessa ammuttu alas.

      • -.-.---.--

        Tulevaisuudessa tuo kannabiksen valmistus varmaan vapautuu samalle mallille kuin tupakka tai alkoholi. Ja toisaalta markkinat ovat samaa kokoluokkaa kuin edellämainituilla aineilla. Työllistävän vientituotteenhan tuosta siis saisi, jos vain tajuaisi olla ensimmäisenä markkinoilla. Mutta taitaa Suomi jäädä tästä junasta oman vanhoillisuutensa ansiosta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois

      Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait
      Maailman menoa
      128
      3781
    2. Hei! Halusin vain kertoa.

      En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso
      Tunteet
      7
      2995
    3. Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd

      Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai
      Maailman menoa
      31
      2819
    4. Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?

      Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani
      Rakkaus ja rakastaminen
      12
      2512
    5. Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa

      Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl
      Maailman menoa
      132
      2393
    6. Teboili alasajo on alkanut

      Niinhän siinä kävi että teebboili loppuu...
      Suomussalmi
      40
      1796
    7. Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen

      Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es
      Maailman menoa
      61
      1165
    8. "Sanna Marinin kirja floppasi", kertoo eräs median otsikko

      "Miljardien tappio - Sanna Marin vaikenee", kertoo toinen otsikko. Marin ei siis siinä kirjassaan kerro sanallakaan For
      Maailman menoa
      82
      1099
    9. Oot kyl rakas

      Et tiiäkkään miten suuri vaikutus sulla on mun jaksamiseen niin töissä, kun vapaallakin❤️. Oot täysin korvaamaton. En t
      Ikävä
      36
      1060
    10. Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän

      Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 🫩
      Ikävä
      76
      1050
    Aihe