Kirjallisuuden kehitys?

Olen samaa mieltä kanssasi. Itse ainakin heitän sellaisen valmiiksi karsitun ja onton opuksen kauas käsistäni. Samoin ajatusvirta?? tekeleet huomaavat olevansa harjoituskiekkoina kotikylän urheilukentällä. Ikävä tulee Kalle Päätaloa ja Veikko Huovista, vain nämä kaksi sanataituria mainitakseni monista jo manan maille siirtyneistä. Onko heidän tekstinsä viimeisen päälle pelkistettyä ja kaikki epäolennainen jätetty pois? Vastaan itse. Ei todellakaan ole, ja sen vuoksi ne jäävät elämään syvällistä kirjallisuutta arvostavan kansan mieliin. Joten kirjoita vain jatkossakin rönsyilevästi ja käytä huoletta niin adjegtiiveja kuin kaikenlaisia muitakin kieliopillisia hienouksia tekstissäsi. Toivotaan että tekstisi osuisi sellaisen kustannustoimittajan hyppysiin joka ymmärtää ns, oikeaa kirjallisuutta ja saisit tarinasi julkaistuksi. Itselläni on vähän sama ongelma, kirjoitin 500 sivuisen ns, rönsyilevän seikkailu/jännitys/veijari tarinan, mutta eipä tunnu tärppäävän. No, periksi en anna. Vielä on kustantamoja käymättä.

on pakko olla eri mieltä kanssanne. tuntuu nimittäin siltä että te olette jotain romantiikan ajalle jämähtäneitä vanhuksia. kirjallisuus kehittyy ja tulee aina kehittymään, hyväksykää se! ei kukaan jaksa enää lukea "rönsyileviä" ja adjektiiveja pursuilevaa romaania, kun päivän sana on yksinkertainen ja terävän älykäs kielenkäyttö. rönsyilevästä teksistä tulee ahdas olo.
voittehan te kyllä rönsyromaanejanne kirjoittaa ei kukaan estä. mutta ennustan, että niistä ei enää tällä vuosikymmenellä kukaan kiinnostu. ootte varmaan ihan ansioituneita ja lahjakkaita kirjoittajia kumpikin, ajastanne vaan jäljessä.

Tyyli on taitolaji :D Jos ei ole kovin kokenut tai muuten vain taitava kuvailija, niin paras tulos tulee kun pelkistää, tämä on oma teoriani. Eli kirjoittaa ymmärrettäviä lauseita, joissa ei ole ärsyttäviä itsestäänselvyyksiä. Mutta jos haluaa kirjoittaa rönsyilevää ja kuvailevaa tai syvällistä, niin ei sitä mikään kiellä. Kun ei ole mitään sääntöjä, jotka ei olisi tehty rikottaviksi

Hei,

makuja on monenlaisia ja joillekin lukijoille rönsyilevä teksti voi olla mitä mieluisinta. En kuitenkaan ole valmis allekirjoittamaan alustuksessasi esittämiäsi väitteitä. Kirjoitat, ettei lukijalle saisi antaa minkäänlaista mielikuvaa etteikä lukijaa pitäisi pakottaa ajattelemaan liikaa. Rönsyilevän tekstin ongelma on minusta juuri se, että se:

a) vie lukijalta mahdollisuuden luoda kirjassa kuvatuista tilanteista oma elävä mielikuva; ja

b) vie lukijalta ajattelemisen riemun.

Täytyy tietysti muistaa, ettei teksti automaattisesti ole hyvä siksi, että sitä on pelkistetty. Pelkistetty teksti voi olla täysin elotonta ja latistaa lukuinnon heti ensimmäisen sivun jälkeen. Luovan kirjoittamisen vaikeus piilee minusta juuri hyvän pelkistetyn tekstin tuottamisessa. Sen täytyy olla heti ensimmäisestä sanasta alkaen vangitsevaa, riittävän nopeasti etenevää ja omiaan luomaan lukijan sisäisillä verkkokalvoilla elävän kuvan siitä, mitä kirjassa tapahtuu. Kuten yhdessä vastauksessa jo todettiin, nyrkkisääntönä tämänkaltaisen tekstin kirjoittamisessa on verbien runsas käyttö.

Tämänkaltaisen verbirikkaan kerronnan painotus ei ole mikään ihan uusi villitys. Hyvästä esimerkistä käy Mika Waltarin vuonna 1935 ilmestynyt kirjoitusopas nimeltä "Aiotko kirjailijaksi?" Siinä Waltari kirjoittaa seuraavaa:

"Elävät pikkuseikat tekevät tyylisi eläväksi. Jos kerrot, että joku henkilösi miettiessään poimi hermostuneesti tulitikkuja laatikosta ja katkoi puhuessaan niitä pieniksi palasiksi, luot hänestä elävämmän ja todellisemman kuvan kuin perusteellisesti selittäessäsi, että hän oli sillä hetkellä hermostunut ja mietti ankarasti, miten pääsisi pinteestä."