Haluaisin kuulla onko muilla ollut samantyyppisiä "häiriöitä" erektion kanssa kuin allekirjoittaneella.
Olen 25v ikäinen, ja kaikipuolin loistavassa kunnossa. Puolimaratoonit tulee juostua sillointällöin, en polta, puhumattakaan muista paheista.
Ongelma seuraavanlainen, en saa erektiota kuin tekemällä asian itse, silloinkaan se ei ole helppoa, jos nainen läsnä. En saa erektiota kun näen naisen alasti, en vaikka tämä olisi kuinka viehättävä. Tiedän että monet miehet kiihottuvat jo tästä.
Kokeilemistani naisista osa on varmasti kohtuullisen kokoneita, vaikkeivat otteiltaan mitään pornotähtiä olekaan. Tuntuu suorastaan, että he käsittelevät penistä aivan liian herkkäotteisesti. Joskus hoidan peniksen "pumppaamisen" itse ns väkisin, mutta tällöin laukean hyvin nopeasti (saan erektion vasta juuri aivan laukeamista ennen).
Jos en jatka "pumppaamista" erektio katoaa nopeasti.
Cialis tai Viagra ei tunnu hyvältä ratkaisulta vielä näin nuorena, ei minun, eikä lääkärinkään mielestä. Kokeiltu kyllä on, ja 10mg cialiksella saan jo erektion. Tosin silloinkin 1 kerta illalla ja 1 kerta seuraavana aamuna on maksimi johon kykenen.
Minulta on testattu testosteroni, verenpaine sukupuolitaudit, ultraäänellä suonet ja kivekset, likimain kaikki temput tehty joita tiedän (tosin vuotavia laskimoita ei ole testattu, kuulemma raskas testi elimistölle?)
Lääkärin mielipide on että on ongelma korvien välissä, suosittelee _kallista_ seksuaaliterapiaa. Toinen vaihtoehto pieni todennäköisyys sille, että esinahka on 'hivenen' tiukka ja se aiheuttaa shokin penikselle. (Penis ei 'uskalla' saavuttaa erektiota, ja pakotetussa erektiossa lievä kivuntunne hukkuu aivoissa mielihyvään)
Itselle on tullut mieleen vielä yksi vaihtoehto, peniksen tuntoherkkyyden väheneminen masturboinnin takia. Lääkäri tosin piti tätä täysin myyttinä.
Lääkkeiden voimalla olen saanut rakennettua itselleni seurustelusuhteen jossa olen ollut kohta 9kk, nainen on jo selkeästi alkanut epäillä jonkun olevan vialla..
Mielipiteitä? Omia kokemuksia?
-Kiitos asiallisista kommenteista
Olen 25v ikäinen, ja kaikipuolin loistavassa kunnossa. Puolimaratoonit tulee juostua sillointällöin, en polta, puhumattakaan muista paheista.
Ongelma seuraavanlainen, en saa erektiota kuin tekemällä asian itse, silloinkaan se ei ole helppoa, jos nainen läsnä. En saa erektiota kun näen naisen alasti, en vaikka tämä olisi kuinka viehättävä. Tiedän että monet miehet kiihottuvat jo tästä.
Kokeilemistani naisista osa on varmasti kohtuullisen kokoneita, vaikkeivat otteiltaan mitään pornotähtiä olekaan. Tuntuu suorastaan, että he käsittelevät penistä aivan liian herkkäotteisesti. Joskus hoidan peniksen "pumppaamisen" itse ns väkisin, mutta tällöin laukean hyvin nopeasti (saan erektion vasta juuri aivan laukeamista ennen).
Jos en jatka "pumppaamista" erektio katoaa nopeasti.
Cialis tai Viagra ei tunnu hyvältä ratkaisulta vielä näin nuorena, ei minun, eikä lääkärinkään mielestä. Kokeiltu kyllä on, ja 10mg cialiksella saan jo erektion. Tosin silloinkin 1 kerta illalla ja 1 kerta seuraavana aamuna on maksimi johon kykenen.
Minulta on testattu testosteroni, verenpaine sukupuolitaudit, ultraäänellä suonet ja kivekset, likimain kaikki temput tehty joita tiedän (tosin vuotavia laskimoita ei ole testattu, kuulemma raskas testi elimistölle?)
Lääkärin mielipide on että on ongelma korvien välissä, suosittelee _kallista_ seksuaaliterapiaa. Toinen vaihtoehto pieni todennäköisyys sille, että esinahka on 'hivenen' tiukka ja se aiheuttaa shokin penikselle. (Penis ei 'uskalla' saavuttaa erektiota, ja pakotetussa erektiossa lievä kivuntunne hukkuu aivoissa mielihyvään)
Itselle on tullut mieleen vielä yksi vaihtoehto, peniksen tuntoherkkyyden väheneminen masturboinnin takia. Lääkäri tosin piti tätä täysin myyttinä.
Lääkkeiden voimalla olen saanut rakennettua itselleni seurustelusuhteen jossa olen ollut kohta 9kk, nainen on jo selkeästi alkanut epäillä jonkun olevan vialla..
Mielipiteitä? Omia kokemuksia?
-Kiitos asiallisista kommenteista
Vastaukset 26
Vanhimmat
Mulla on sama juttu! Kiihottuminen on vaikea, paitsi silloin kun suudellaan, silloin nousee, mutta äkkiä se laskee!!
Ja uskon kanssa, että peniksen tuntoherkkyys on kärsinnyt masturboinnin takia! En tiedä mitä tehdä! Mulla ei ole vakituista syhdetta! Mulla on yksi tyttökaveri joka auttaa mua välillä, mutta hän opiskelee ulkomailla, joten me nähdään harvoin! Silloinkin mene enemmän väkisin yrittämiseksi, kun nähdään viikon kerrallaan, 3 kk välein! Halut on huipussaan, vedän käteen joskus 5-6 krt päivässä!! Mutta naisen kanssa on vaikeuksia, vaikka kuinka kiihottava hän on. Uskon että tämä kaikki on korvien välissä, koska saan erektiön yksin tosi helposti!
Onko kellään ollut samaa ongelmaa, ja miten olette hoitanneet sen? Miten mä saan peniksen herkemmäksi?
Hei "hukassa", onko 9 kk aikana erektiö parantannut edes jonkun verran?
M26: Valitettavasti ei ole parantunut.
Muut: Välillä ollaan oltu naisen kanssa parikin viikkoa yhdessä tiiviisti, niin ei ole voinut tumputtaa, tai katsoa pornoa. Tällä ei ole ollut suuremmin vaikutusta. Vaatisi ehkä pitempiä aikoja.
Kokeilin myös ottaa masturbointiin vaikeusastetta, tumputtaa vasemmalla kädellä ja istua lattialla polvillaan omien nilkkojen päällä. Erektion saaminen vaikeutui huomattavasti. Tämä oli ikäänkuin koe siitä että olisiko pulssilla tai fyysisellä rasituksella jotain tekemistä erektion saamisen kanssa. Tuloksesta en osaa paljoa sanoa.
Toinen temppu jota kokeilin oli "placebo"-koe, otin kaksi pientä lasia joista toisessa tilkka vettä fluoritabletti, toisessa vettä cialis. Lasit sekaisin ja sitten toinen kurkusta alas.
Valitettavasti tällä ei elimistöä huijattu. Cialis antoi potkua, fluoritabletti ei.
Jotenkin kuulostaa että tuo asia on saamassa liian suuret mittasuhteet elämässäsi. Ja vaikuttaa siltä että suhtaudut siihen hirvittävän teknisesti. Jos tutkimuksissa ei fyysistä vikaa ole kuitenkaan löytynyt, niin pitäisikö sinun muuttaa asennoitumistasi koko asiaan.
Ensinnäkin: pystytkö/ oletko jutellut nykyisen tyttöystäväsi kanssa tästä asiasta? Jos seurustelette vakavasti, niin tällaisestakin asiasta pitäisi pystyä puhumaan. Vikahan ei ole sinun eikä hänen, mutta ongelma on kuitenkin yhteinen. Entä jos kokeilisitte miten muuten voitte pitää toisianne hyvänä kuin olemalla yhdynnässä. Esim. hieromalla, hyväilemällä, suuseksillä, onhan näitä keinoja.
Ja jos Clias auttaa edes jotenkin, niin mikset käyttäisi sitä alkuun. Ehkä voit jättää sen myöhemmin kokonaan pois. Tärkeintä olisi ettet jää pohtimaan tätä asiaa yksinäsi, sillä tavalla ongelmat tuppaavat vain pahenemaan. Ratkaisu löytyy varmasti.
Voi pyhä pamaus! Jos se asia olisi helppoa vain relaamalla, mut kuinkas relaat jos yrität ja yrität, eikä kertakaikkiaan tule mitään.
Helppo sanoa että nollaa ajatukset aivan kuin painaisit reset nappia tietokoneella.
Ihmismieli kun on huomattavasti monimutkaisempi, asiat saattavat jäädä alitajuntaan niin pahasti, et nousee sieltä esiin siinä vaiheessa kun vähiten sitä odottaa..
Lopeta heti se jakuva pornokuvien/videoiden vahtaaminen, ne sotkevat mielesi, ja estävät normaalin sukupuolisen kiihottumisen, eli suomenkielellä sanottuna: Olet katsonut pornoa niin paljon että seksistä on tullut kaurapuuroon verrattava asia ! Ei se ihmisen mieli mitä vaan kestä !
Kun olet viettänyt normaalia elämää muutaman kuukauden niin se tyttöystäväkin saa taas hormoonit hyrräämään.
Niin...suosittelen lämmöllä Otson neuvoa minäkin!
Jättäkää se pienokainen rauhaan joksikin aikaa,elämä pyörii ympärillänne kuitenkin ilman sitä vatkaamista.
Jo viikos selibaatin jälkeen pikkuisenne herää eloon kuin uutena.
Myös korvienväli voi hyvin pienen miettimis tauon jälkeen.
Tai älkää siis ajatelko aina päällimäisenä sitä ongelmaanne!
Kyllä hää toimii kun annatte rauhan itellenne!!!
Ja alleviivaan tuon Otson pornoteorian minäkin!
Onhan se kiihottavaa...mutta kun siihen voi jäädä koukkuun....mitä epäilen yhtenä "vikana" nuorilla miehillä!!
Rakastukaa...ja RAKASTELKAA...nainen on muutakin kuin reikä ja eloa sen ympärillä.
Uskaltakaa näyttää tunteenne ja puhukaa ongelmistanne avoimesti,ette ole nimittäin ainoita ihmisiä,kellä on näitä vaikeuksia!!
Myönnän että on noita ongelmia ollut itsellänikin...mutta kyllä elämä opettaa.
SAmoja ongelmia oli minullakin, suht samassa iässä.
Kyllä se korvien välissä oli se ongelma. Kun uskalsi luottaa itseensä ja ennen kaikkea kumppaniinsa niin alkoi homma pikkuhiljaa toimia. Ainakin minulla oli nimenomaan se luottamus ja uskaltaminen kaiken A ja O. Nimenomaan niin, että antaa itselleen myös luvan epäonnistua (vaatii tietysti kumppanilta oikeaa asennetta ja ymmärrystä).
Ei se kerrasta minullakaan alkanut toimia, mutta pikkuhiljaa. Suuseksillä aloiteltiin hommat, koska silloin ei seisokkilla ole niin väliä. Aluksi kävi juuri kuten kysyjällä, että jäykistyi vasta lauetessa, mutta kun tyttö kannusti (ei ollut huomaavinaan ongelmaa) niin luottamus kasvoi ja kohta olitiinkin siinä pisteessä, että tehtiin homma neljä viisi kertaa päivässä ja aina seisoi kun "totemipaalu". Oli muuten hieno tunne ja suuri helpotus.
Sittemmin on nainen vaihtunut pari kertaa ja mulla on aina ollut alussa samoja ongelmia. Mutta aina on nopeammin alkanut homma toimimaan kunnolla.
Niin ja sillä runkkaamisella tai pornolla ei ollut minulle lopulta mitään merkitystä,vaikka itse kuvittelin niin. Ei auttanut selibaatit tai pornon välttäminen, pikemminkin päin vastoin. MItä sitä itseään kieltämään. Olen aina runkkaillut paljon ja aion niin tehdä vast edeskin. Pysyy paikat kunnossa.
Tsemppiä.
Suosittelen myös nettirunkkauksen lopettamista kokonaan. Sillä porno on täynnä niin toinen toistaan komeempia naisia ja miehiä, että niihin tottuu. Eikä normaalit ihmiset vikoineen sen jälkeen tunnu kiihottavilta. Pitäis olla alla tai päällä britnispierssiä ja tsastintimperleikkiä että sujuis.
Todellinen elämä on melko tavallista.
Pulmasi taustalla voi olla toki jotakin fyysistä, mutta uskoisin lääkärisi tavoin että suurin probleema on henkisellä puolella. Aloittaessani itse seurustelusuhteen nykyisen vaimoni kanssa olin varsin nuori ja kokematon seksiasioissa. Omin avuin erektion saaminen oli helppoa, mutta tyttöystävän kanssa hommasta ei meinannut tulla mitään. Kun tutustuimme paremmin ja suhteemme syveni, myös erektiovaikeudet hävisivät.
Miesten pitäisi jotenkin päästä eroon tästä kauheasta suoristuskeskeisyydestä ja tajuta, että seksi on muutakin kuin yhdyntää. Ei mieskään ole mikään ainavalmis panokone, vaikka näin usein annetaan ymmärtää.
Ja kun puhut naisten "kokeilemisista", ei se todellakaan viittaa kovin syvällisiin suhteisiin. Voisiko syy olla myös siinä, ettet ole tuntenut noita naisia riittävän hyvin voidaksesi olla oma itsesi? Asioista puhuminen on a ja o, mutta myös helliminen, hyväileminen ym. kanssakäyminen on tärkeää ilman että se aina päätyy seksiin. Näin ongelma ei kasva suhteettomaksi ja homma toimii sitten, kun molemmilla on sopiva fiilis ja tilanne on oikea.
En usko että masturboinnilla on asian kanssa juurikaan tekemistä. Voit toki kokeilla myös pidättäytymistä masturboinnista, kyllä viikon jälkeen halut varmasti heräävät tyttöystäväsi kanssa. Älä siis vaivu epätoivoon!
Minulla on samaa vikaa.. en kiihotu vaikka nainen olisi todella kaunis ja upea kroppainen. Pornokaan ei enää innosta.
Tai nyt itseasiassa on jännä tilanne. Aloitin nimittäin masennuslääkkeet koska olen ollut todella masentunut.. olo on parantunut ja ihme ja kumma jonkinlaisia erektioita on alkanut jo naisten kanssa syntymään. Suuseksi auttaa myös lähes aina. Mutta enpä uskalla vielä yhdyntään ryhtyä.. kun kulli on masennuslääkkeiden takia entistä tunnottomampi joten erektio katoaa helposti.
Mutta suunta on kyllä nyt hieman parempaan päin. Tämmöiset ongelmat saa kyllä miehen jopa itsemurhan partaalle, kuten minut..
Toivottavasti minullekkin tulee vielä tuollainen itseluottamus kuin yhdellä kirjoittaneella, että kalu on kuin kivi monta kertaa päivässä.
Ainiin, cialista kokeilin mutta se ei paljoa auttanut. Lääkäri oli myös mieltä, että taidan olla seksuaaliterapian tarpeessa.
Tervehdys ja tsemppiä sinulle/teille.
Ongelmakuvauksesi perusteella ei voi tehdä lopullista analyysiä, mutta uskon että saamissasi vastauksissa on paljon asiaa.
Rohkenen tuoda vielä yhden asian esiin - tarkoitus ei ole säikäyttää, vaan antaa osviittaa.
Suuri osa miehistä on biseksuaaleja sitä itse tiedostamatta. Jos alaston nainen ei selvästikään kiihota, niin oletko vaikka salaa ajatellut alastonta miestä? Jos sinulla/teillä muillakin nuorilla kirjoittajilla onkin tiedostamaton kiinnostus myös samaan sukupuoleen, mikä saattaa vaikuttaa heikkoon seksuaaliseen kiihottumiseen naista kohtaan. Tämä siis puhdasta teoretisointia.
Tosin useat bi:t kiihottuvat molemmista. Edellä kirjoitetusta huolimatta uskon, että joka tapauksessa asian pohjalla on seksuaalisuuden suorituskeskeisyyden tarpeeton korostaminen. Ottakaa rennosti ja jättäkää se mulkun seisokin miettiminen joksikin aikaa. Kiinnostus pornoon kannattaa suunnata omaan tyttöystävään. Ne tykkää siitä että niille tekee hyvää...ihan kuin pornoleffoissa. Ole pornoleffan mies- älä ulkopuolinen oman seisokin tarkkailija. Mene mukaan. Ole rento panomies.
Unohtakaa se ongelma hetkeksi niin homma pelaa, kuulostaa järjettömältä ,mutta niins e menee.
Ihan niinku siinä unidokumentissa eilen jossa se kaveri ei saanut unta kun mietti sitä koko ajan.
Ja pornossa ei ole mitään vikaa ,kunhan siihen ei jää koukkuun. sepä se.
Kaikkeen voi jäädä koukkuun. ja pornoriippuvuus on ollut itselläkin joskus nuorempana . Onneksi tapasin nasiesn ja sitten ei enää pornoo katteltu ,mitä nyt joskus. :)
naiset tykkää kun niille tehdään hyvää, eli käyttääkää käsiänne kieltänne ja kaikkea mitä mieleen tulee... Onnistumisiin.
Poden aivain samaa vaivaa, olen sinua kylläkin vanhempi.
Omalta osalta tilanteeseen on vaikuttanut monet paineet, lähes yhtäaikaa tuli ensin avioero, isän kuolema, sekä velkasaneeraus.
Nämä kaikki asiat yhtä aikaa masensi ja vei kaiken seksuaalisen halun.. eikä ole sen paremmin halut palautuneet normaali tasolle, vaikka siitä kohta jo viisi vuotta aikaa näistä tapahtumista ja masennuksn johdosta lääkekuuri pitemmän aikaa.
Ihmismieli ja keho saattavat joskus pahasti sotia keskenään.
Aurinkoista mieltä kuitenkin kaikille kohtalo tovereille..
Ihan samanlaisia vaivoja on minulla ollut, tekstisi oli kuin minun kirjoittamaani. Vielä 21-vuotiaana ei ollut mitään ongelmia, kaikki pelasi kuten pitikin, paremminkin. Sitten sitä alkoi keskittymään opiskeluun ja työntekoon ja naiset ikäänkuin unohtuivat pariksi vuodeksi. 23-vuotiaana sitten kun taas alkoi tyttöjä katsella, huomasikin että on tälläisiä ongelmia ja ne jatkuvat edelleenkin. Nyt ikää on 27. Sen olen huomannut että kun seisonta-asennossa homma pelaa hieman parammin kuin jos makaa vain selällään sängyllä. Samanlaisia kokemuksia?
Lääkärissä olen kertaalleen käynyt ja testosteronitasot on mitattu. Normaalien rajoissa ovat olleet, joskin lähempänä ala- kuin ylärajaa. Muita tutkimuksia ei ole tehty ja mitään lääkkeitä en ole kokeillut. Mikään maratoonari en ole, mutta ihan normaalipainonen ja mitään muita sairauksia ei ole. Tupakkaa ei pala ja juotuakin tulee lähinnä pari kaljaa kuukaudessa.
Ikäväähän tälläinen on. Alkaa olla siinä iässä että perheenkin perustamisesta ja lapsista rupeaisi haaveilemaan, mutten tiedä jäävätkö vain haaveiksi näiden ongelmien takia. Julkisuudessahan on paljon impotenssista puhuttu varsinkin Viagran markkinoilletulon jälkeen, mutta sellaisen kuvan minä ainakin sain, että kyse olisi lähinnä yli keski-ikäisten miesten ongelmista. Mutta että alle 25-vuotiaana alkaa jo kärsiä tälläisistä vaivoista. Enpä tiedä, tuskinpa parikymppiset naiset oikein ymmärtävät että nuorella miehellä tälläisiä vaivoja voi olla.
Seurustelin melkein vuoden erään miehen kanssa. Olimme oikeasti rakastuneita toisiimme. Aloin kuitenkin ihmetellä pikkuhiljaa sitä, ettei hän tuntunut haluavan lainkaan seksiä kanssani, vaikka olemme kummatkin jo yli 30.
Kun vaivihkaa tiedustelin asiaa, sanoi hän vain, ettei haluta. Hän ei tiedä miksi, mutta ei vain haluta.
Mitään muuta hän ei suostunut sanomaan asiasta ja kielsi myös impotenssin ja kaikenlaiset häiriöt.
Koska asiasta ei voitu puhua, alkoivat paineet ja kuvitelmat omassa mielessäni kasvaa. Välillä tunsin suoranaista vihaa rakastamaani miestä kohtaan. Ja pikkuhiljaa juopa välillämme kasvoi. Aloimme menettää luottamusta toisiimme. Hän varmaan tuskaili omissa ongelmissaan yksin ja minä puolestani syytin itseäni siitä, että en ollut tarpeeksi haluttava nainen hänelle (tiesin hänen katselevan pornoelokuvia ym.)
Erohan siitä tuli.
Vieläkin mietin asiaa mielessäni ja haluan sanoa kaikille ongelmasta kärsiville miehille:
puhukaa naisellenne ongelmastanne. vakuuttakaa, ettei hän ole syypää, sillä miten muuten voi odottaa ymmärrystä asiasta.
Naista vaihtamalla asiat eivät muutu vaan siirtyvät vain taas alkuun.
Tuon impotenssi-asian varmaankin miehet (kuten minäkin) mielellään kieltää itseltään ja yrittää saattaa pois mielestä. Ei niinkään siksi, että se olisi ikävä juttu, vaan siksi että jokainen mies kyllä tietää että impotenssi on useimmille naisille sellainen juttu jota ei millään muulla korvata. Ajatus siitä, ettei kertakaikkiaan ole enää kykenevä normaaliin parisuhteeseen rakastamansa naisen kanssa tuntuu kammottavalta, ei itse impotenssi.
Muistetaan naiset myös kärsii impotenssista,erilailla mutta eivät kykene normaaliin sexsiin.
Naisena voin todeta, että onneksi edes tässä asiassa meillä naislla on HELPOMPAA!
Varmaan suurimmalla osalla naisista on vaikeuksia nauttia seksistä suhteen alussa, mutta kukaan ei sitä näe, aina voi teeskennellä.
Miehellä taasen kaikki paljastuu heti.
Kyllähän nykyään miehilläkin on enemmän noita erektiovaikeuksia, jo nuorena.
Tuntuu että nykyään kaikki on niin suorituskeskeistä, puhutaankin enemmän "panemisesta" kuin perinteisestä rakastelusta.
Ja kaikki on mentävä nappiin, nainen saatava tyytyväiseksi ja siinä sivussa ehkä vähän jotain itsellekin..
En kadehsi miesten osaa tällä hetkellä.
Olen melko varma että jos itse olisin mies, minulla lerpahtaisi aina naisen nähdessäni.
Tsemppiä nyt kuitenkin.
Teissä naisissa on tosi paljon joukossa sellaisia jotka halveksivat, siis käytöksellään ja näyttävät et voi pyhä sylvi.. tyyliin.
Tai antavat hyvin selvästi merkin siitä että sänkyyn asti ei olisi kannattanut mennä.
Tämä kyllä heikentää itsetuntoa ja vaikuttaa myös seuraavalla kerralla samassa tilanteessa ollessa.
Olisin tämän vuoksi mieluummin nainen kuin mies juuri sen vuoksi et naiset voi näytellä ja silti homma menee putkeen...!
Sillä siitä päästään. Painu lisäravinnekauppaan ja runkata saa kunhan ei runkkaa loppuun asti, tiiättekö??
Penistä pitää "jumpata" eli täysseisokki sitten taas lerppa ,täysseisokki, lerppa. sitä rataa..
Onhan se nyt ihan selvä jos koko ajan runkkaa loppuun asti niin tuntoherkkyys vähenee...haloo käyttäkää sitä järkeänne.
Aikas yleiseltä näyttää tämä ongelma nuorilla miehillä..
Itse huomasin sellasen seikan, pariinkin otteeseen, että kun jättänyt orjallisen, päivittäisen nettirunkkailun ja keskittynyt muihin asioihin ni johan pelittää. Jo alastoman naisen läsnäolo, pikku hyväily ym. sai aikaan oikeen härkä olon ja kalu tykytti kovana kuin viimeistä päivää. Ei tarvinnut vahdata ja kokeilla kalun kovuutta jatkuvasti. Tällöin myös pystyi keskittymään itse naiseen ja antaa kalun hoitaa omat kuvionsa, puuttumatta ajatuksillaan koko ajan siihen.
Runkkailuahan ei varsinasesti kannata missään nimessä lopettaa ja kieltää itseltään. Toimittaa asian mielikuvilla, ilman visuaalisia ärsykkeitä; kuvia, filemjä...
Antaa ihan uuden potkun siihenkin puoleen ja jos alussa ei tunnu laukeevan tai kiihottuvan, niin kyllä sekin puoli kehittyy! Eikä tule vetästyä sitä viittä kertaa päivään, todellakaan..
Tässä itse taas langennut netin lumoihin ja upean daamin kanssa alkanut juttu sai omalle kohdalle kolhuja heikosta erektiosta. Ja voin olla melko varma että juuri addiktoiva tumputus ainakin osasyynä. Toki myös suorituspaineet tuovat suhteen alussa oman vivahteensa, varsinkin jos oikeasti tykkää naisesta ja haluaa onnistua....
Netti lähtee pannaan pornon osalta ja normaali ihmiselo saakoot sijaa.
Jees jees porno pannaan niinkuin olisi jo.
Ihan paskaa koko porno muuteskin ,no ei vaineskaan.
Kannattaisko kuule kokeilla seksiä miehen kanssa? Tilaa itsellesi netistä tms joku nuori kaveri antamaaan sulle suuhoito tms. Saattaapi hyvinki olla että ongelmasi ratkeavat näin hyvinkin helposti. Jos alaston nainen ei sua kiihota niin naiset eivät siis ole sun juttu. Ei siinä sen enempä tarvii ihmetellä. Itselläni oli ihan sama tilanne mutta sitten jouduin erään miehen kanssa tekemisiin ja sen jälkeen oli oma suuntani selvä.
Kannattaa sunkin ainakin kerran kokeilla. Eipä sulla oo tossa tilanteessa mitään menetettävääkään.
Tunnen tuskasi. Olen samassa jamassa. Lisäksi on avovaimo joka ei enää ymmärrä minua vaan ottaa itseensä ja luulee kaiken johtuvan hänestä. On niin lukossa seksi ettei pahemmin voi olla. Ei edes tee mieli itsetyydytystä. Halut on mennyt itselläkin. Olen kyllä täysin tietoinen siitä että kohdallani kaikki on lähtöisin hartioide välistä eli päästäni. On minulla onnistumisiakin, mutta aina ne on tilanteita joita ei ole ehditty suunnitella etukäteen. Eli extempore. Mutta auta armias jos naiseni sanoo että tänä iltana olisi seksin aika... ei onnaa...Ei ei ei ...
Terve
Ongelmaan liittyvää oikeaa tietoa saa mm.
http://www.miesjanainen.info/
Siellä liikkuessasi huomaat, että et ole ainoa, vaan ongelma on melkoisen yleinen, mutta sen voi parantaa.
mulla on ollu toi samanlainen ongelma kanssa nyt jo vaikka oon 16v... ja meijjän suhde on meinannu jo 2 kertaa loppuu mut aina oon onnistunu pelastamaan sen jollain tekosyyllä... oon kyllä päässyt enemmän loppuun asti mitä on tullut keskeytyksiä.. mut on tää silti aika stressaavaa ja rasittavaa!! mitä teen??