Sanokaapa kokeneemmat jäälläliikkujat että miksi Keijärven jäälle pukkaa vettä? Olen viikon sisään yrittänyt useampana päivänä käydä hiihtelemässä, mutta aina on lumen alla vettä niin että suksenpohjat jäätyy paukuroille ja muutenkin arveluttaa. Kait siellä sentään kova jää on alla, kun pakkastakin on ollut reilusti ja päivätolkulla. Jäälle olen yrittänyt sekä Aron- että Räikännalta. OK räikällä on tietty se avantopumppu, mutta eikait sen vaikutus sentään Aronrannalle ylety?
Keijärven
jää.
2247
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Hei,
syy jään ja lumikerroksen välissä olevaan veteen on se, että vielä ohuehkon jään päällä oleva runsas lumi painaa jäätä veden alle ja vettä pääsee tihkumaan jään päälle esim. railoista.
Lisäksi jään ja veden päällä oleva lumikerros toimii ikäänkuin untuvatakkina ja estää myös veden jäätymisen kovista pakkasista huolimatta.
Nyt odotellaan suojakeliä, jotta lumi sulaa jään päältä ja pakkanen pääsee muodostamaan sitten kelien taas kylmettyä lisää jäätä.
Kuulostaa loogiselta, näin se varmaan on. Täytynee hiihdellä muualla suojakelejä ja seuraavaa pakkasjaksoa odotellessa.